Aktian Xpress-luotto: KIITOS AKTIA!

Perustin uutena asiakkaansa Aktiaan tilin ja hain faxilla lähetetyllä hakemuksella Aktian Xpress-luottoa. Entistä velkaa oli yli 70000 euroa ja sain hakemani 3000 euroa. Maksoin kyseisellä sumalla vipit pois ja pääsin irti 3-4 vuotta kestäneestä vippihelvetistä. Tästä lähin olen vain ja ainostaan Aktian asiakas. Ja kaikille, jotka epäilevät tapahtumien todellisuutta, niin vakuutan, että kaikki kertomani on totta. En valehdellut pankille velkojani enkä liioitellut tulojani. Suosittelen - ainakin yrittäkää samaa. Rahat nimittäin tulivat hakemustani seuraavan päivän iltana tilille (kummallista muuten, että tulivat pankin sulkemisajan jälkeen).
2613349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

roskamikäroskapankki.

Äänestä

Jeps, sain lainaa vaikka luottotiedoissa merkintöjä, mutta hyvä että joillan luottamus pelaa eikä välitetä pienistä :)
Ja siellähän se lukeekin niiden sivulla:

"Aktia-Xpress on 2.000-10.000 euron kertaluotto, jonka myöntämiseen emme vaadi vakuuksia tai takaajia. Vakuudeton Aktia-Xpress voidaan myöntää säännölliset tulot omaavalle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, joka on sössinyt raha-asiansa huolella"

Äänestä
  • ...epäilen, että luottotiedottomana olisit saanut lainan...

    Äänestä

  • saako udella mistä sulla on 70t lainaa? onkos se asuntolaina? ite pitäs hankkia oma asunto,vuokra 500e liian kallis. itsellänikin ollut vuoden kestävä vippihelvetti. johtunee monen asian summasta joista en tässä viitti mainita mutta yks iso syypää on nettipeli/pokeri. itse olen saanut kuitenkin maksettua jo suuren osan veloistani, osaksi ottamalla tutulta uutta velkaa pidemmällä takaisinmaksuajalla. minun oma mielipide on että pikavippi laitokset pitäisi lailla kieltää.ei ne tuo muutakun lisää ongelmia ihmisille mut perintätoimistoille lisää töitä..

    Äänestä

Kiitos tiedosta. Aktian Tyrväinenhän on jo ennestään legenda, mutta tässäpä toinen savijalka pankille.

Kun pankit ovat kautta maailman kaatumassa luotto-ongelmiinsa, tiedän ainakin nyt mikä on tältä osin vaarallisin suomalainen pankki. Eli pidän rahani jossakin sellaisessa pankissa, joka ei jakele konkurssin partaalla oleville vakuudetonta lainaa.

Äänestä

Ei saa toisen pankin asiakas lainaa. Koitettu on.

Äänestä
  • Minä hain 10 000€ ja sain hakemani summan, en ole aktian asiakas. Nopea käsittely muutama päivä ja soittivat pomolle ja sitten minulle että homa on ok.

    Äänestä

  • ei asiakas kirjoitti:

    Minä hain 10 000€ ja sain hakemani summan, en ole aktian asiakas. Nopea käsittely muutama päivä ja soittivat pomolle ja sitten minulle että homa on ok.

    Milloin olis rahat odotettavissa aktian tilille, postitin tiistaina.

    Äänestä

  • ei asiakas kirjoitti:

    Minä hain 10 000€ ja sain hakemani summan, en ole aktian asiakas. Nopea käsittely muutama päivä ja soittivat pomolle ja sitten minulle että homa on ok.

    Siis työnantajasi pomolle soittivat
    vai pankin jollekin pomolle?

    Äänestä

avaamassa tilin vai voiko tilin avata netissä kun meil ei oo täällä päin säästöpankkia,voiko sitä lainaa hakea vaikka ei oo pankin asiakas?

Äänestä
  • ..saa toisenkin pankin asiakas.Jokuhan täällä kertoi soittaneensa Aktian asiakaspalveluun ja siellä kerrottiin, että käy muidenkin pankkien asiakkaat.Pisteytyssysteemillä lainaa myönnetää..Itse Nordean asiakkaana odottelen Aktialta joko rahoja taikka sitten kielteistä päätöstä...

    Äänestä

  • yritys hyvä 10 kirjoitti:

    ..saa toisenkin pankin asiakas.Jokuhan täällä kertoi soittaneensa Aktian asiakaspalveluun ja siellä kerrottiin, että käy muidenkin pankkien asiakkaat.Pisteytyssysteemillä lainaa myönnetää..Itse Nordean asiakkaana odottelen Aktialta joko rahoja taikka sitten kielteistä päätöstä...

    sillä sieltä, jos mistä kyllä saa varmasti helpommin lainaa tai useampiakin kuin pikkupankesita.

    Äänestä

  • sillat Nordeaan päin kirjoitti:

    sillä sieltä, jos mistä kyllä saa varmasti helpommin lainaa tai useampiakin kuin pikkupankesita.

    Niinkin kai voi sanoa, siis Nordean joustoluotto käytössä enkä viitsi korottaa sitä vaan maksaa pois.
    Ja eiköhän tällä palstalla kaikki ylivelkaantuneet ole jollain lailla omien pankkiensa kanssa melko pattitilanteessa, kun täytyy "käydä vieraissa..."

    Äänestä

  • yirys hyvä 10 kirjoitti:

    Niinkin kai voi sanoa, siis Nordean joustoluotto käytössä enkä viitsi korottaa sitä vaan maksaa pois.
    Ja eiköhän tällä palstalla kaikki ylivelkaantuneet ole jollain lailla omien pankkiensa kanssa melko pattitilanteessa, kun täytyy "käydä vieraissa..."

    Onnistuuko Aktiaan tilin luominen puhelimitse tai netissä?

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Onnistuuko Aktiaan tilin luominen puhelimitse tai netissä?

    kaivataan sitä tietoa että voiko sitä lainaa saaha jos ei oo tiliä sinne aktiaan, ja voiko sen avata netissä tai puhelimella

    Äänestä

  • täälläkin kirjoitti:

    kaivataan sitä tietoa että voiko sitä lainaa saaha jos ei oo tiliä sinne aktiaan, ja voiko sen avata netissä tai puhelimella

    niin saako sieltä vai eikö sieltä saa ja millasilla tuloilla minkä verran ja saako ne selville muita velkoja jos ei ite kerro?hjelppa

    Äänestä

  • aktia kirjoitti:

    niin saako sieltä vai eikö sieltä saa ja millasilla tuloilla minkä verran ja saako ne selville muita velkoja jos ei ite kerro?hjelppa

    Itse on käytävä henkilökohtaisesti pankissa avaamassa tili, netissä sitä ei voi tehdä.
    Mutta lainaa voi hakea toisenkin pankin asiakas ja kuvallinen kopio ajokortista tai jostain muusta.

    Äänestä

  • AKTIA kirjoitti:

    Itse on käytävä henkilökohtaisesti pankissa avaamassa tili, netissä sitä ei voi tehdä.
    Mutta lainaa voi hakea toisenkin pankin asiakas ja kuvallinen kopio ajokortista tai jostain muusta.

    Mahtaakohan olla jo ruuhkaa, kun ei mitään kuulu. Tiistaina postitin. Soittavatkohan ne joka kerta? Joko muut ootte saanu päätökset?

    Äänestä

  • Pikku-ukko kirjoitti:

    Mahtaakohan olla jo ruuhkaa, kun ei mitään kuulu. Tiistaina postitin. Soittavatkohan ne joka kerta? Joko muut ootte saanu päätökset?

    Keskiviikkona itse postitin paperit, eikä ole tullut.
    Toivotaan nyt, että tulisi päätös pian.

    Äänestä

  • ooooo kirjoitti:

    Keskiviikkona itse postitin paperit, eikä ole tullut.
    Toivotaan nyt, että tulisi päätös pian.

    Ite postitin tiistaina hakemuksen eikä oo mitään kuulunut.. En kyllä jaksa uskoa että myöntävät, en ole aktian asiakas enkä kyllä älynnyt laittaa tilinauhaakaan mukaan kun sitä ei pyydetty.Rähmä.

    Äänestä

  • odotteleva kirjoitti:

    Ite postitin tiistaina hakemuksen eikä oo mitään kuulunut.. En kyllä jaksa uskoa että myöntävät, en ole aktian asiakas enkä kyllä älynnyt laittaa tilinauhaakaan mukaan kun sitä ei pyydetty.Rähmä.

    Joko on rahat tullu tilille?

    Äänestä

  • on22 kirjoitti:

    Joko on rahat tullu tilille?

    No eipähän tämänkään päivän postissa tullut päätöstä, jonhan nyt on outoa!

    Äänestä

  • edelleen odotteleva kirjoitti:

    No eipähän tämänkään päivän postissa tullut päätöstä, jonhan nyt on outoa!

    odottelen Aktaista jonkinlaista vastausta.Viime viikon maanantaina laitoin hakemuksen liitteineen postiin ja tässä edelleen odotellaan...se siitä nopeasta toiminnasta, jota joku jo täällä ehti kehumaan.Tosin on varmasti ruuhkaakin...

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Kyllä se päätös sieltä tulee. Aina kun uusi lainatarjous ilmestyy, niin lainanottajiakin on aivan tarpeeksi. Itsekin odotuksella, vaikka Aktian asiakas ja asuntolaina siellä. Kannattaa soittaa asiakaspalveluun ja kysyä, kuinka kauan menee vielä.

    Äänestä

Minulla on Aktia pankista aivan toisenlainen kokemus.

Virkailija lupasi lähettää lainatarjouksen sähköpostiin ja nyt 2 viikkoa myöhemmin tarjousta ei ole vieläkään kuulunut!

Eikä vastaa yhteydenottopyyntöihin.

Nimi on Sofia Lindholm.

Äänestä

Tarvitsetko+pikalainaa?+Oletko+liikemies+vai+nainen?+Onko+sinulla+taloudellinen+sekasotku+tai+tarvitsetko+varoja+oman+yrityksen+perustamiseen?+Tarvitsetko+lainaa+hyvän+pien-+ja+keskisuuren+yrityksen+perustamiseen?+Onko+sinulla+alhainen+luottotulos+ja+sinulla+on+vaikeuksia+saada+pääomalainaa+paikallisilta+pankeilta+ja+muilta+rahoituslaitoksilta+?.+Ohjelmamme+on+nopein+tapa+saada+tarvitsemasi+hetkessä.+Vähennä+maksuja+helpottaaksesi+kuukausikustannuksiasi.+Hanki+joustavuutta,+jota+voit+käyttää+mihin+tahansa+tarkoitukseen+-+lomasta+koulutukseen+ja+ainutlaatuisiin+ostoksiin**+Oletko+taloudellisesti+ahdistunut?**+Etsitkö+varoja+luottojen+ja+velkojen+maksamiseen?**+Etsitkö+rahoitusta+oman+yrityksen+perustamiseen?**+Tarvitsetko+yksityis-+tai+yrityslainaa+eri+tarkoituksiin?**+Etsitkö+lainaa+suurten+hankkeiden+toteuttamiseen?Tarjoamme+laajan+valikoiman+rahoituspalveluja,+joihin+kuuluvat:+liiketoimintasuunnittelu,+kaupallinen+ja+kehitysrahoitus,+kiinteistöt+ja+asuntolainat,+velkajärjestelylainat,+yrityslainat,+yksityiset+lainat,+asuntorahoitus,+hotellilainat,+opintolainat+erittäin+alhaisella+2%:+n+korolla+..+Voit+hakea+lainaa+ottamalla+meihin+yhteyttä+sähköpostitse:[email protected][email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta

I love Xpress kirjoitti:

Perustin uutena asiakkaansa Aktiaan tilin ja hain faxilla lähetetyllä hakemuksella Aktian Xpress-luottoa. Entistä velkaa oli yli 70000 euroa ja sain hakemani 3000 euroa. Maksoin kyseisellä sumalla vipit pois ja pääsin irti 3-4 vuotta kestäneestä vippihelvetistä. Tästä lähin olen vain ja ainostaan Aktian asiakas. Ja kaikille, jotka epäilevät tapahtumien todellisuutta, niin vakuutan, että kaikki kertomani on totta. En valehdellut pankille velkojani enkä liioitellut tulojani. Suosittelen - ainakin yrittäkää samaa. Rahat nimittäin tulivat hakemustani seuraavan päivän iltana tilille (kummallista muuten, että tulivat pankin sulkemisajan jälkeen).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu