Syksyllä -07 saimme isälleni diagnoosin Alzheimerin taudista. Hän asui yksin äitini kuolemasta lähtien. Äitini menetin kolme vuotta sitten - keuhkosyöpä mursi viimein sitkeästi taistelleen, aina elämänhaluisen ja uuteen uskovan äitini. Isältäni sammui valo silmistä ja hän näytti enemmän kuollelta kuin äitini, jota saimme käydä hyväselemässä sairaalan kappelissa. Isäni oli ollut huonossa kunnossa ja rasittunut hoidettuaan äitiäni monta kuukautta kotona. Hän oli jopa niin huonossa kunnossa, että joutui sairaalahoitoon. Niinpä minä päivittäin hain hänet sairaalan toisesta päästä pyörätuolilla äitiä katsomaan - niin mentiin muutama viikko. Äitini kuoltua isäni havahtui kuin koomasta ja alkoi syödä kunnolla ja harjoitella liikkumista ja sanoi, että hänen täytyy tulla kuntoon - vaimo tarvitsee häntä pitkällä matkallaan ja hänellä pitää olla voimia saattaa vaimo perille.
Tämän joulun isäni oli meillä viettämässä oikeaa perhejoulua. Hän oli oikein hyvässä kunnossa, käveli päivittäin pitkiä lenkkejä ja lämmitti saunaa & hoiti kissojamme. Saatoin hänet bussille, kun hän lähti kotiinsa ennen uutta vuotta - sen jälkeen en häntä nähnyt. Teimme hänestä katoamisilmoituksen ja etsimme yhdessä poliisin kanssa. Huoli, pelko ja kauhu sen viikon aikana oli kaikilla kova. Koirapoliisin partio löysi ruumiin viikon päästä ja hänet toimitettiin Helsinkiin ruumiinavaukseen. Nyt odotellaan tietoa kuolinsyystä ja kuolinpäivää... ja järjestetään hautajaisia. Niin uskomatonta ja vaikeasti käsitettävää on kaikki vieläkin, tuntuu kuin katsoisi elokuvaa tai jotain teatteriesitystä.
On tässä hyvääkin - isäni ei tarvinnut joutua kammoamaansa laitoshoitoon ja hän pääsee pian rakkaan vaimonsa viereen. Se lohduttaa - ja itkettää.
Tämän joulun isäni oli meillä viettämässä oikeaa perhejoulua. Hän oli oikein hyvässä kunnossa, käveli päivittäin pitkiä lenkkejä ja lämmitti saunaa & hoiti kissojamme. Saatoin hänet bussille, kun hän lähti kotiinsa ennen uutta vuotta - sen jälkeen en häntä nähnyt. Teimme hänestä katoamisilmoituksen ja etsimme yhdessä poliisin kanssa. Huoli, pelko ja kauhu sen viikon aikana oli kaikilla kova. Koirapoliisin partio löysi ruumiin viikon päästä ja hänet toimitettiin Helsinkiin ruumiinavaukseen. Nyt odotellaan tietoa kuolinsyystä ja kuolinpäivää... ja järjestetään hautajaisia. Niin uskomatonta ja vaikeasti käsitettävää on kaikki vieläkin, tuntuu kuin katsoisi elokuvaa tai jotain teatteriesitystä.
On tässä hyvääkin - isäni ei tarvinnut joutua kammoamaansa laitoshoitoon ja hän pääsee pian rakkaan vaimonsa viereen. Se lohduttaa - ja itkettää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Isälläsi on nyt hyvä olla.
Sinulle paljon voimia.Sanat ovat niin köyhät,..vaikeaa sanoa ylipäätään mitään tällaisessa tapauksessa.Isäsi lähti viimeiselle matkalle.Puhuit aizheimerin taudista.Minun isäni kuoli neljävuotta sitten ko.tautiin ja voin sanoa ettei se ollut aivan kaunis asia.Kauhea tauti tämä.Muuttaa ihmisen täysin erilaiseksi.Isäni oli agressiivinen ja ei tuntenut enään loppuvaiheessa omaisiaan.Toivon jaksamista sinulle ja kaikkea hyvää.Enkeleitä sinulle!T.Saara
LÄmmin osanottoni suruunne ja voimia jaksamaan eteenpäin.
Olen myös kohdannut lähemmäisen menetyksen, tosin jo yli 10 vuotta sitten. Muisto elää.
On kauheaa menettää läheinen Minä menetin lapseni kauan odotetun esikoiseni 20 vuotiaan viime keväänä
Miehelläni on nyt niin pahoja muistiongelmia ilmeisesti trauman jälkitilana Tulee vaan mieleen aina nuo fyysisetkin sairaudet kun muisti jo alle 60v heikkenee noin ratkaisevasti Tutkimuksia on jo tehty mutta voiko niihin kaikkiin luottaa kun mies oikein silmissä muuttuu Onko varmasti pelkkää masennusta Tekivät muistitestejä jossa oli puutteita mutta ei sitten sen kummempia tutkimuksia Mieheni nukkuu lähes vuorokaudet ympäriinsä ja mikään ei kiinnosta
osanotto.minulta kuoli isä ja veli vuosi sitten kahden viikon välein.nyt jälkeenpäin tulivat ensin paniikkikohtaukset ja sitten kamala väsymys.nukun välillä kolme päivää putkeen enkä jaksa herätä tähän todellisuuteen.muistikin välillä tekee tepposet.ahdistus varsinkin aamulla.käyn psygolokilla mutta olen ajatellut että tällanen vertaistuki voisi olla parempi.en meinaa veljen kuolemasta päästä yli.
Tiedän kyllä miltä nuo tuntemukset tuntuu Minäkin käyn terapiassa ja mieheni myös Minulla ei niin paljon ole muistin kanssa ongelmia itse asiassa välillä muistan tapahtuneet vähän liiankin yksityiskohtaisesti
Onnittelin ihan itseäni tänään sain jopa siivottua asunnon ja kotihommia tehtyä muutenkin Välillä on vaiheita että ei jaksaisi mitään ja tekisi mieli jäädä päiväksi peiton alle Käyn töissä Olen nyt ollut jo heinäkuusta lähtien töissä Poikani kuolema sattui huhtikuun lopulla Sain sellaisia paniikkikohtauksia ensin taoahtuneen jälkeen Oli pakko turvautua lääkkeisiin sekä ahdistusta lievittäviin että rauhoittaviin ja nyt olen vähän koukussa niiden kanssa Psykiatrian erikoissairaanhoitaja sanoi kuitenkin että ei kannata kiirehtiä lääkkeiden lopettamisen kanssa koska annokset on tosi pieniä kuitenkin jota käytän
Mieheni käy nyt intensiivisessä psykoterapiassa ja ei tuloksia varmaan kannata kiirehtiä Pikkuhiljaa ehkä elämänhalu ja toimeliaisuus palaa hänelläkin
Me ollaan kaikki niin yksilöllisiä mieleltämme että mitään oikeaa tai väärää hoitotapaa tuskin on
näihin surun lieventämisiin tai muistiongelmiinkaan
Minulle on itselleni hyvät ystävät suurin tuki ja tietysti tuo terapia keskusteluineen on minua vähän jaloille päästänyt
Tämä lapsen menetys on niin kova paikka että en edes odota tulevani entiselleni koskaan
Haluatko kertoa veljesi poismenosta joskus kirjoittaminen helpottaa Jos haluat yksityisemmin kirjoittaa sähköpostiosoitteeni on [email protected]
Minua ei pelota tippaakaan laittaa osoitteeni tänne palstalle jos voin auttaa jotakuta toista vertaistuellani niin se on hyvä Voimia sinulle ja yritä jaksaa Tiedän että sinulla on vaikeaa ja tekisin mitä vaan että kukaan lähimmäinen ei tarvitsisi kokea ikinä tällaista tuskaa