ihmiselle, jonka läheinen on kuollut? olisiko parempi olla vain vierellä sanomatta mitään? vai voisinko sanoa hänelle että kuljen aina rinnalla enkä hylkää häntä? miten voisi "piristää" häntä? että hän ei ihan koko ajan ajattelisi kuollutta... tarkoitan siis silloin kun aikaa on hieman kulunut. entä jos sanon jotain että en tarkoita mitään pahaa jos se siltä kuulostaa joskus? (läheisen menettänyt voi ajatella että tarkotan jotaki törkiää vaikken tarkoittaisikaan, päin vastoin)
Toivottavasti ymmärsitte. Voimia teille kaikille.. Elämä on joskus julmaa...
Toivottavasti ymmärsitte. Voimia teille kaikille.. Elämä on joskus julmaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihan niinkuin ennenkin. Kyllä se ihminen, jonka läheinen on kuollut, sitten itse puhuu, mitä sen sydän on täynnä, ja siihen ei tarvita paljon muuta kuin kuuntelijaa. On turha yrittää näytellä jotain, mitä ei itse tunne tai ymmärrä. Jos kuljet rinnalla, kulje sitten. Mutta älä lupaa liikaa kuitenkaan, siis semmosta, mitä et pysty täyttämään.
Pahin, mitä voi surevalle tehdä, on jättää se yksin surunsa kanssa. ÄLÄ jätä surutalossa(surutalo=se talo/koti, josta joku on kuollut) asuvia/asuvaa yksin, vaan käy katsomassa, piipahda, soita. Mene juttelemaan, kuuntelemaan. Sillä tavalla olet tukena. Sinun ei tarvitse yrittää olla muuta kuin se mitä olet, kunhan olet ystävä surevalle. Kauheinta, mitä voi tapahtua, on jättää ihminen yksin surunsa kanssa siksi, että ei tiedä, miten häneen suhtautua. Ei tarvitse suhtautua mitenkään. Saa vaan olla.
Sisareni mies kuoli. Nyt eivät enää heidän entiset tuttavapariskunnat menekään kylään heille, kun mies on pois?! Pelkäävätkö naiset, että sisareni iskee heidän miehensä? Sisareni on kyllä leikkisästi sanonut, että tottakai, sitä hän juuri on sisimmässään suunnitellutkin, että on aihettakin;)! Voi pyhä yksinkertaisuus!!
Lähetä esim.kortti, kirje, kukkian tai kynttilä.
Itse sain kirjeen ja enkelin ystävältä. Otin yhteyttä kun jaksoin.
Loppujen lopuksi kun mietin oli aika harva joka ymmärsi kuinka kauan sitä tukea tarvitsee.
Nyt ymmärrän myös naapuriani joka ei ottanut yhteyttä, hän tiesi että itse otan yhteyttä kun jaksan.
Kirjeessä jonka sain ystäväni kertoi omista tunteistaan, ja minun rakkaasta. Se lämmittää edelleen.
Ei mikään poista surua, mutta surunkin keskellä tuntui hyvälle että niin moni muisti kuitenkin.
Olen arvostanut ihmisten kykyä ymmärtää suruni, puhumattomuus on tuntunut väistelyltä, kohtaamattomuudelta. En arvosta sitä että minut jätetään yksin, ei minun tarvitse jaksaa. Mitet olet pärjännyt-kysymys riittää- tai olen ajatellut sinua usein. Halaaminen on kivaa, jos ollaan sellaisissa väleissä.