Hei, onko kenelläkään kokemuksia alsista??? Mulla on kuollut iskä vuonna 87 kyseiseen tautiin. Silloin olin murrosikäinen, nyt perheellisenä alkanut pelottaa perinnöllisyys asiat!
Isän kuoleman yhteydessä ei suru juuri tuntunut, mutta jälkikäteen olen kärsinyt masennuksista, syömishäiriöistä yms.... Kertokaa kokemuksistanne!!
Isän kuoleman yhteydessä ei suru juuri tuntunut, mutta jälkikäteen olen kärsinyt masennuksista, syömishäiriöistä yms.... Kertokaa kokemuksistanne!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
lihastautiliiton sivuilla on tietoa alsista.
Suren täällä isääni, mutta olen hoitanut als-potilasta, kolmen lapsen isää sairaanhoitajana.
Vain erittäin pieni osa als-potilaista saa sen perinnöllisen muodon,toinen osa on ei-perinnöllistä.Ja perinnöllisessäkin riippuu monesta asiasta, että saako sen.Minä en esimerkiksi ole koskaan kuullut yhdestäkään als-naispotilasta.
Otan osaa suureen suruusi,menetyksesi on ollut todella traaginen.Als-potilaita on muutenkin hyvin vähän, joten en kyllä mitenkään usko, että voisit sen saada.Sen syytä ei tunneta, mutta tehon lääkärit kyllä arvelivat vahvasti viruksen osuutta asiaan.
Potilassuojalaintakia en voi kaikkea kertoa mutta kerron, mitä hän ajatteli isänä.Isänä hän ei halunnut, että hänen lapsensa käyvät enää teholla katsomassa, koska hän halusi, että lapsille jää hänestä sellainen muisto, kun hän oli terve.Hän kyllä ikävöi lapsiaan suuresti, mutta ajatteli heidän parastaan.Hoitajat tekivät kaikkensa hänen viimeisten päiviensä eteen, puhuahan hän ei hengityskoneen takia voinut.Hänen kanssaan puhuttiin paljon iloisiakin asioita ja hän sai kuunnella radiota jne..Hän oli tehnyt itselleen selväksi lähestyvän lähtönsä ja oli varma, että vaimo kyllä pärjää lasten kanssa ja että lapsista kasvaa kunnollisia ihmisiä.
Sanotaan, että jos suru ei tule kyyneleinä, puskee se kehosta läpi muuten, sairauksina yms, astmaa, reumaa jne.Olen varma, että juuri sinun surusi on käsittelemättä ja tarvitsisit siihen apua.Nimenomaan keskusteluapua isäsi kuolemasta ja siihen liittyvistä asioista.Löytäisitköhän asiantuntijaa?
ALS on traaginen ja julma sairaus,kun olet sitä seurannut, niin en yhtään ihmettele, että kärsit yhäkin.Se on ihan kamala.Siitä on vaikeaa selviytyä omaisena, sinulla on luultavasti traumoja, joita en kyllä lainkaan ihmettele.Tarvitset ihan varmasti apua, ei tällä kertaa oireisiin, vaan itse syyhyn, isäsi julmaan ja traagiseen kuolemaan ja hirveään menetykseen elämässäsi jo varhaisessa vaiheessa.Surusi on käsiteltävä, jotta voit alkaa surra kunnolla isääsi.Minäkin surin isoisääni vasta 30 vuotta myöhemmin oikein kunnolla.