Laitan tähän kirjoitusta jonka olen toisella keskustelufoorumilla kirjoittanut, vastauksena, siellä olevaan kysymykseen ja väittelyyn:
Eräs henkilö vastasi aikaisempaan kirjoitukseeni, jossa olin verrannut omia kokemuksiani raamatun kirjoituksiin:
Raamatun arvo on lähempänä kirjaa, jolla saadaan kivittää joku, kuin sellaista kirjaa, jolla pääsee eroon jostain muusta kuin helvetti-ahdistuksesta. Mutta tuo helvetti-ahdistuskin on Raamatun synnyttämä. Raamattu taitaa olla kirja, joka luo ongelman, jonka sitten ratkaisee. \o/ hurraa! Vedän ihmistä turpaan ja sitten teippaan hänen haavansa. Olenko hyvän tekijä?
Vastaus:
Tästä tulee väistämättä pitkä kirjoitus ja siltikin siitä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon enemmän
Kuten jo sanoin, että se mikä auttoi minua ahdistusten läpi, ei lähtenyt raamatusta, koska jos olisin sitä lähtenyt lukemaan, sehän olisi vaan alistanut minua erilaisiin tekoihin, orjuuttaen minut. Eli vielä kerran: EN LUKENUT RAAMATTUA VAPAUTUAKSENI!!! Kuuluko nyt ihan sinne heleeevetin (helvetti oli sen keskusteluhuoneen nimi jossa kirjoitin) perälle asti?
Olen täällä aina sanonut että vapaus on kaiken avain, siihen perustan kaiken.
Mutta täydellinen vapaus käy hyvin syvälle, se menee ongelmien juuriin asti, sillä muuten se olisi vain valhevapautta joka hetkeksi saattaa helpottaa: sellaista on kaikki oma yrittäminen.
Sanoin vain, että muistui kohtia raamatusta mieleen, jotka kävivät yksiin sen kokemuksen kanssa. Mutta unohtakaa se kohta jossa kirjoitin raamatusta, jos se kerran on niin kova ahdistuksen paikka (ohittakaa kaikista kirjoituksistani raamatun lainaukset, silti se ei tee tyhjäksi totuutta) ja ymmärtäkää kirjoitukseni tarkoitus: Olen itse käynyt kovien ahdistusten läpi, sanonpa jopa että kävin helvetin pohjalla, enkä usko tippaakaan liioittelevani ja tahdon auttaa "samassa veneessä" olevia.
Siinä mitä kirjoitan ei ole mitään orjuuttavaa tai sitovaa, ongelma ei ole kirjoituksissa, vaan siinä, luetko sinä nämä kirjoitukset vai saatana, paha, tai miksi sitä haluatkin kutsua, sinun kauttasi, joka sitten aina tulkitsee ne väärinpäin, koska se haluaa pitää sinut orjuudessa.
joku ehdotti punaista ristiä ja siellä hyvän tekeväisyystyötä ratkaisuksi ahdistukseen.
Ettekö näe ahdistuksen ja pelon oireistakin jo, mihin se ihmistä kuljettaa, se saa ihmisen ajattelemaan, että jotain hyvää pitäisi tehdä, aivan kuin ansaita hyvällä tekemisellä hyvä olo!!! Tässä on mun mielestä helvetti= näin ajattelevan ihmisen ahdistuksen syy. Jossain syvällä, ehkä vielä tiedostamattomassa, ihmisessä on vaatimuksia (vert. ajatuksia), joita hän ei kykene täyttämään , siitä seuraa ahdistus, joka sitten alkaa ruoskimaan ihmistä kahta kovemmin jotain yrittämään. "Hyvät teot" tulisi olla kuin "hedelmä" siitä vapaudesta ja hyvästä olosta joka ihmisellä on, eikä yritystä hyvillä teoilla saada vapautta ja hyvää oloa. Ei edes hyviä tekoja hyvien tekojen vuoksi.
Eikä edes niin että Jumalan rakkaus vaatii: "koska Jumala uhrasi poikansa, niin enkö minä ole velvollinen uhraamaan itseni". Ei edes tällaisten hurskasteluiden kautta lähtevät teot. Melkeen oksettaakin sellainen ajatus.
Helvettiä ja rangaistusta ei niinkään raamattu saanut aikaan, vaan ihmisen tulkinta raamatusta, se että on luettu raamattua ja yritetty löytää sieltä totuus, mutta huomaatteko, että homma on mennyt metsään, jo ennenkuin olette lukeneet raamattua(te jotka koette sen ahdistavana): Se että lähditte lukemaan raamattua, löytääksenne pelastuksen, tai mitä sitten lie, se oli teidän omaa yrittämistä, eli orjuutta, joka laittoi teitä avaamaan raamatun kannet ja sieltä etsimään "pelastusta". Todellinen vapaus on vapautta nyt, ilman että täytyy yrittää ensin jotain. Sitä "ristinkuolemakin" kertoo (suorastaan huutaa), kaikki on täytetty, kuuletko KAIKKI !!! ei jää enää mitään, mitä sinun tulisi tehdä.
Jos sinä uskot tämän, niin se alkaa ohjaamaan sinua pois vääristä tottumuksista, jotka ajoivat sinua etsimään, uudenlaiseen oivaltamiseen, uuteen tietoisuuteen, omaantuntoon: onnen avaimet on minulla jo tässä, ei tarvitse juosta mihinkään etsimään, kukaan ei sitä sinulta vaadi, eikä odota, jos et itse siihen suostu. Onni ei ole rahassa, hienossa autossa, eikä missään ulkoisessa. Onni on tässä, nyt.
Sanoohan raamattukin että: minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet. Tuo "minut" tuossa on sinä ja minä (lisäisin vielä Kristus minussa, minun todellinen minuuteni), ja opetus on, että sinä olet sinä, juuri siinä, kuinka voisit löytää itsesi menemällä jonnekin tai tekemällä jotain. Huomaatko miten typerä ajatus.
Raamattu ei ole jotain kaanaan kieltä, jota pitäisi jotenkin luonnottomasti, "ylihengellisesti" tulkita, vaan se on hyvin käytännönläheistä, vertauskuvia myös kyllä, mutta ne kuvaavat vain jotain luonnollista, mikä on näkymätöntä. se kertoo millainen sinä olet. Siksi sanon, että raamattua ei tarvitse minun mielestäni avata, koska sinä olet se raamattu. Tulkitse itseäsi oikein ja löydät, että sinulla on kaikki mitä tarvitaan tai tulkitse väärin ja kuljet aina sisäisten vaatimusten ajamana. Raamatussa vaan sattuu olemaan ihmisten kirjoituksia, jotka oikein luettuna kertovat samasta asiasta (huomaa en sanonut että koko raamattu, sitä en voi väittää, mutta en myöskään kiellä).
Ihminen ei voi olla täydellisesti vapaa, ellei orjuuttavia tekijöitä kitketä juurineen, ja ne juuret ei ole jossain asioissa, vaan ihmisen uskomuksissa (vert. ajatuksissa, joista myös omatunto sitten muodostuu). Ihminen voi uskoa kahdella lailla: joko totuuteen tai valheeseen, mutta vain totuus tekee vapaaksi, huomaatko? Ei joku teko, vaan pelkkä asioiden näkeminen niinkuin ne on, eli totuus.
Valhe taas vaatii minun peittelyjäni, jotta se näyttäisi totuudelta.
Ihminen on niin tämän ulkoisen maailman sokaisema että hän on menettänyt sisäistä näkökykyä.
Usko on identifioitumista siihen mihin uskoo, ja jos uskon, että joku valhe on oikeasti totuus, niin pelko siitä että rakentamani valhelinna hajoaa, on yhtä kuin pelkoa, että minä hajoan, siksi ihminen piiloutuu totuudelta, puolustautuu.
Kuitenkin minä on totuus. Miksi? Koska sinä OLET. Vai kuka se siellä tätä nyt lukee? Sinä et katoa, jos valheet katoavakin, päinvastoin sinä vain tulet esiin valhenaamarisi takaa, kulissien takaa, joita sinun täytyy itse pitää yllä, kulissien jotka orjuuttavat sinua.
Siten, syy ei ole sen enempää raamatussa, tai jossain muussa kirjassa, tai ihmisessä, tai asiassa ihmisen ulkopuolella, ulkoinen on aina seurausta sisäisestä. Jos menet vaikka kauhu elokuviin, siellä toinen saattaa säikähtää jotain tiettyä kohtaa, kun taas toinen ei, koska jokainen suodattaa elokuvan oman ajattelumallinsa. uskomustensa, läpi.
Syyttäminen saa aikaan pelkoa, joka sitten helposti ajaa piiloutumaan. Ei uskalleta olla sellainen kuin on.
Jos koet syyllisyyttä, niin ei se lähde peittelemällä, se vaan patoutuu ihmiseen ja sieltä sitten ennen pitkää tulee esiin pelkona, ahdistuksena, kauhuna, niin ja myös vihana ja vääränlaisena nautinnon (lue myös vapauden) etsimisenä.
Nautinnoissa itsessään ei ole se paha, ne ovat ulkoisia asioita.
Kaikki se ahdistus, kauhu, pelko, viha ihmisessä huutaa vapautta, vapautusta. Ihminen väärin tulkitessaan sitten ajautuu vain syvemmälle syyllisyyden orjuuteen, omaan yrittämiseen: tekemään jotain hyviä tekoja, ajattelemaan positiivisesti tai tekemään jotain pahaa tai jotain muuta mikä kumpuaa siitä oletuksesta että ihmisen pitää jotain tehdä.
Voi ystävät rakkaat, mä toivon ja rukoilen että te näette tämän, tässä on teidän vapautus peloista.
Vapaus ei lähde minkään ulkoisen asian muuttamisesta, vaan sisäisestä asenteesta joka perustuu totuuteen.
Loppujen lopuksi ei ole ketään, ketä syyttää, kuin omaa itseään. Mutta sekään syytös ei ole oikea, koska ihminen on tiedostamattaan ajautunut ahdistuksiin. Toinen juttu onkin sitten kun oikeassa valossa näet tämän mitä kirjoitan, niin tajuat että, jos sisäisesti "hakkaat itseäsi kivellä päähän", niin sen jatkaminen on oma syysi, eikä siitä vapauta muu kuin lopettaa hakkamasta itseään "kivellä päähän". Tässä ei ole kyse tuomiosta tai syyttämisestä, vaan totuuden näkemisestä ja sitten oikean valinnan tekemisestä. Tämä ei ole vastuun siirtämistä sinulle, vaan enemmänkin oven näyttämistä, oven joka johtaa pois kaikesta ahdistuksesta ja pahasta. Ja kukaanhan ei voi olla oikeasti niin sadistinen että tahalteen vahingoittaa itesään, vaan kun hän todella näkee totuuden, on aivan luonnollista että hän ei sen jälkeen valheeseen enää usko.
Siksi tahdon tuoda valoa tuohon tiedostamattomaan. Sellaista valoa joka ei pelota, koska se ei vaadi mitään. Valoa joka saa sinut näkemään mistä paha tulee ja siten torjumaan sen nuolet. Valoa johon tulemalla pimeys väistyy. Se valo on totuus. Asiat on miten ne on, eikä ne muutu yrittämällä tehdä asiat toisiksi, kaikki sellaiset teot on vain naamari, joka peittää näkemästä totuuden. Totuus on että kaikki on kunnossa, hyväksy se, ja koet myös sen.
Ja kun asiat on niinkuin ne on, ei myöskään auta ihmistä se että hän jää valittelemaan että miksi näin on? Yhtä vähän kuin hukkuvaa auttaa se, että hän ei hyväksy pelastusrengasta siksi että se ei ole valkoinen vaan on punainen.
Tämä on prosessi, eikä tapahdu kuin nappia painamalla, vaan on kuin tie jota kuljetaan, ja tottumuksen kautta sinä opit erottamaan hyvän, eli sen joka vapauttaa sinut, pahasta, siitä joka orjuuttaa sinut. Yhtä luonnollisesti kuin olet ajautunut vääriin ajattelumalleihin, tottumuksiin, sinä nyt ohjaudut oikeanlaisiin; totuuteen, sellaisiin jotka tekevät sinut aina vaan vapaamaaksi.
Sanoohan raamattu jossain: sinä avaat heidän korvansa ahdistuksella.
Siksi ahdistus on hyvästä, se on kuin hälytyskello, joka kertoo että olet menossa väärään suuntaan; olet satuttamassa itseäsi. Se on kuin sisimmän tuntoaisti: ulkoisesti sinä koet tuntoaisteilla, jos olet laittanut huomaamatta kätesi kuumalle hellalle, tunnet sen kuinka se polttaa. Samalla lailla sisäisesti ahdistus on kuin tuntoaisti, joka kertoo, että nyt on jotain väärin. Aivan samalla lailla, kun laitat kätesi hellalle se polttaa, teit sen sitten tietoisesti tai tiedostamatta, samalla tavalla sisimmän ahdistus on seurausta jostain , oli se sitten tietoisesti tai tiedostamatta tehty. Tietoisuus vain auttaa sinua torjumaan ahdistuksen syyn, joten sen seuraus, ahdistus, jää myös toteutumatta.
Huomaatko? sisäisessä maailmassa on "lainalaisuudet" aivan niinkuin ulkoisessa. Jos pudotat ison kiven se tippuu, mutta jos pudotat ison kiven jonkun päähän se sattuu. Tätä on "hengessä vaeltaminen" ; nähdä sisäisen ihmisen "lainalaisuudet" ja kun on nähnyt, niin sitten ei tarvitse jäädä ahdistukseen valittamaan, vaan voi oikaista sen väärän ajatuksen, uskomuksen, joka sai aikaan sen pahanolon.
Tämä sisäisen ihmisen "hyväänoloon" keskittyminen ei voi olla vaikuttamatta myös ulkoiseen hyvinvointiin, mutta ulkoinen hyvinvointi (rikkaus, terveys, lapset, aviopuoliso, tai mikään muu) ei takaa sisäistä hyvinvointia. Eli asiat tulee laittaa tärkeysjärjestykseen jos todella haluaa elää vapaata, tasapainoista, luonnollista elämää. Sisäisesti hyvinvoiva ihminen ei tarvitse ulkoisia asioita voidakseen hyvin, mutta voi silti nauttia täysin siemauksin ulkoisista asioista. Itseasiassa sisäisesti hyvinvoiva ihminen on se, joka vain voi nauttia oikeasti myös ulkoisesta.
Huomaatko? se mitä koet, ei ole se joka on se "itse paha", oli se kokemus sitten ahdistusta, pelkoa tai mitä lie. Mene syvemmälle ja näet että pelot kätkevät alleen vaatimuksen jonka olit uskonut ja jota et koe kykeneväsi, tai jaksa, täyttää. Pelko on sitä, että kun et yllä siihen rimaan, jonka olit itsellesi asettanut (otitpa sen "riman" sitten raamatusta tai mistä tahansa), koet olevasi rangaistuksen alainen. Tätä on usko helvettiin, rangaistukseen: Vaatimusten ja niiden täyttämisen tie.
Mutta kun uskot, että sinä olet se "rima", johon olet yrittänyt yltää, niin ei olekaan enää mitä pitäisi ylittää, kaikki on jo tässä ja nyt: sinä olet vapahtaja itsellesi ja kun olet löytänyt vapauden lähteelle, niin tottakai sinussa syntyy halu olla vapahtaja myös muille, niin että hekin löytävät vapahtajan itsessään.
Ei tarvitse enää juosta. Kun uskot tämän, niin alat huomaamaan, miten lähes kaikki, ellei jopa kaikki, sinun tekosi ovatkin olleet tämän orjuuden toteuttamista. Alat nähdä miten kauhean moneen kahleeseen olet itsesi sitonut. Mutta tämä on hyvää näkemistä. sillä se vaikuttaa sinussa hyljeksintää kaikkea sitä orjuutta kohtaan.
Kaikki "hyvä ulkoinen toiminta" seuraa sitten tasan tarkkaan siinä suhteessa, miten nämä kahleet irtoilevat sinusta: sinussa oleva voima vapautuu kahleista, jotka tekevät sinut heikoksi. Sitähän tämä askel ulos lahkoistakin, jotka koki vaativina, suorituskeskeisinä; orjuuttavina, on ollut, askel kohti vapautta, ja nyt sitä vanhaa hyljeksii, eikä siihen enää tahdo.
Totuus tekee vapaaksi, kirjaimellisesti
Eräs henkilö vastasi aikaisempaan kirjoitukseeni, jossa olin verrannut omia kokemuksiani raamatun kirjoituksiin:
Raamatun arvo on lähempänä kirjaa, jolla saadaan kivittää joku, kuin sellaista kirjaa, jolla pääsee eroon jostain muusta kuin helvetti-ahdistuksesta. Mutta tuo helvetti-ahdistuskin on Raamatun synnyttämä. Raamattu taitaa olla kirja, joka luo ongelman, jonka sitten ratkaisee. \o/ hurraa! Vedän ihmistä turpaan ja sitten teippaan hänen haavansa. Olenko hyvän tekijä?
Vastaus:
Tästä tulee väistämättä pitkä kirjoitus ja siltikin siitä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon enemmän
Kuten jo sanoin, että se mikä auttoi minua ahdistusten läpi, ei lähtenyt raamatusta, koska jos olisin sitä lähtenyt lukemaan, sehän olisi vaan alistanut minua erilaisiin tekoihin, orjuuttaen minut. Eli vielä kerran: EN LUKENUT RAAMATTUA VAPAUTUAKSENI!!! Kuuluko nyt ihan sinne heleeevetin (helvetti oli sen keskusteluhuoneen nimi jossa kirjoitin) perälle asti?
Olen täällä aina sanonut että vapaus on kaiken avain, siihen perustan kaiken.
Mutta täydellinen vapaus käy hyvin syvälle, se menee ongelmien juuriin asti, sillä muuten se olisi vain valhevapautta joka hetkeksi saattaa helpottaa: sellaista on kaikki oma yrittäminen.
Sanoin vain, että muistui kohtia raamatusta mieleen, jotka kävivät yksiin sen kokemuksen kanssa. Mutta unohtakaa se kohta jossa kirjoitin raamatusta, jos se kerran on niin kova ahdistuksen paikka (ohittakaa kaikista kirjoituksistani raamatun lainaukset, silti se ei tee tyhjäksi totuutta) ja ymmärtäkää kirjoitukseni tarkoitus: Olen itse käynyt kovien ahdistusten läpi, sanonpa jopa että kävin helvetin pohjalla, enkä usko tippaakaan liioittelevani ja tahdon auttaa "samassa veneessä" olevia.
Siinä mitä kirjoitan ei ole mitään orjuuttavaa tai sitovaa, ongelma ei ole kirjoituksissa, vaan siinä, luetko sinä nämä kirjoitukset vai saatana, paha, tai miksi sitä haluatkin kutsua, sinun kauttasi, joka sitten aina tulkitsee ne väärinpäin, koska se haluaa pitää sinut orjuudessa.
joku ehdotti punaista ristiä ja siellä hyvän tekeväisyystyötä ratkaisuksi ahdistukseen.
Ettekö näe ahdistuksen ja pelon oireistakin jo, mihin se ihmistä kuljettaa, se saa ihmisen ajattelemaan, että jotain hyvää pitäisi tehdä, aivan kuin ansaita hyvällä tekemisellä hyvä olo!!! Tässä on mun mielestä helvetti= näin ajattelevan ihmisen ahdistuksen syy. Jossain syvällä, ehkä vielä tiedostamattomassa, ihmisessä on vaatimuksia (vert. ajatuksia), joita hän ei kykene täyttämään , siitä seuraa ahdistus, joka sitten alkaa ruoskimaan ihmistä kahta kovemmin jotain yrittämään. "Hyvät teot" tulisi olla kuin "hedelmä" siitä vapaudesta ja hyvästä olosta joka ihmisellä on, eikä yritystä hyvillä teoilla saada vapautta ja hyvää oloa. Ei edes hyviä tekoja hyvien tekojen vuoksi.
Eikä edes niin että Jumalan rakkaus vaatii: "koska Jumala uhrasi poikansa, niin enkö minä ole velvollinen uhraamaan itseni". Ei edes tällaisten hurskasteluiden kautta lähtevät teot. Melkeen oksettaakin sellainen ajatus.
Helvettiä ja rangaistusta ei niinkään raamattu saanut aikaan, vaan ihmisen tulkinta raamatusta, se että on luettu raamattua ja yritetty löytää sieltä totuus, mutta huomaatteko, että homma on mennyt metsään, jo ennenkuin olette lukeneet raamattua(te jotka koette sen ahdistavana): Se että lähditte lukemaan raamattua, löytääksenne pelastuksen, tai mitä sitten lie, se oli teidän omaa yrittämistä, eli orjuutta, joka laittoi teitä avaamaan raamatun kannet ja sieltä etsimään "pelastusta". Todellinen vapaus on vapautta nyt, ilman että täytyy yrittää ensin jotain. Sitä "ristinkuolemakin" kertoo (suorastaan huutaa), kaikki on täytetty, kuuletko KAIKKI !!! ei jää enää mitään, mitä sinun tulisi tehdä.
Jos sinä uskot tämän, niin se alkaa ohjaamaan sinua pois vääristä tottumuksista, jotka ajoivat sinua etsimään, uudenlaiseen oivaltamiseen, uuteen tietoisuuteen, omaantuntoon: onnen avaimet on minulla jo tässä, ei tarvitse juosta mihinkään etsimään, kukaan ei sitä sinulta vaadi, eikä odota, jos et itse siihen suostu. Onni ei ole rahassa, hienossa autossa, eikä missään ulkoisessa. Onni on tässä, nyt.
Sanoohan raamattukin että: minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet. Tuo "minut" tuossa on sinä ja minä (lisäisin vielä Kristus minussa, minun todellinen minuuteni), ja opetus on, että sinä olet sinä, juuri siinä, kuinka voisit löytää itsesi menemällä jonnekin tai tekemällä jotain. Huomaatko miten typerä ajatus.
Raamattu ei ole jotain kaanaan kieltä, jota pitäisi jotenkin luonnottomasti, "ylihengellisesti" tulkita, vaan se on hyvin käytännönläheistä, vertauskuvia myös kyllä, mutta ne kuvaavat vain jotain luonnollista, mikä on näkymätöntä. se kertoo millainen sinä olet. Siksi sanon, että raamattua ei tarvitse minun mielestäni avata, koska sinä olet se raamattu. Tulkitse itseäsi oikein ja löydät, että sinulla on kaikki mitä tarvitaan tai tulkitse väärin ja kuljet aina sisäisten vaatimusten ajamana. Raamatussa vaan sattuu olemaan ihmisten kirjoituksia, jotka oikein luettuna kertovat samasta asiasta (huomaa en sanonut että koko raamattu, sitä en voi väittää, mutta en myöskään kiellä).
Ihminen ei voi olla täydellisesti vapaa, ellei orjuuttavia tekijöitä kitketä juurineen, ja ne juuret ei ole jossain asioissa, vaan ihmisen uskomuksissa (vert. ajatuksissa, joista myös omatunto sitten muodostuu). Ihminen voi uskoa kahdella lailla: joko totuuteen tai valheeseen, mutta vain totuus tekee vapaaksi, huomaatko? Ei joku teko, vaan pelkkä asioiden näkeminen niinkuin ne on, eli totuus.
Valhe taas vaatii minun peittelyjäni, jotta se näyttäisi totuudelta.
Ihminen on niin tämän ulkoisen maailman sokaisema että hän on menettänyt sisäistä näkökykyä.
Usko on identifioitumista siihen mihin uskoo, ja jos uskon, että joku valhe on oikeasti totuus, niin pelko siitä että rakentamani valhelinna hajoaa, on yhtä kuin pelkoa, että minä hajoan, siksi ihminen piiloutuu totuudelta, puolustautuu.
Kuitenkin minä on totuus. Miksi? Koska sinä OLET. Vai kuka se siellä tätä nyt lukee? Sinä et katoa, jos valheet katoavakin, päinvastoin sinä vain tulet esiin valhenaamarisi takaa, kulissien takaa, joita sinun täytyy itse pitää yllä, kulissien jotka orjuuttavat sinua.
Siten, syy ei ole sen enempää raamatussa, tai jossain muussa kirjassa, tai ihmisessä, tai asiassa ihmisen ulkopuolella, ulkoinen on aina seurausta sisäisestä. Jos menet vaikka kauhu elokuviin, siellä toinen saattaa säikähtää jotain tiettyä kohtaa, kun taas toinen ei, koska jokainen suodattaa elokuvan oman ajattelumallinsa. uskomustensa, läpi.
Syyttäminen saa aikaan pelkoa, joka sitten helposti ajaa piiloutumaan. Ei uskalleta olla sellainen kuin on.
Jos koet syyllisyyttä, niin ei se lähde peittelemällä, se vaan patoutuu ihmiseen ja sieltä sitten ennen pitkää tulee esiin pelkona, ahdistuksena, kauhuna, niin ja myös vihana ja vääränlaisena nautinnon (lue myös vapauden) etsimisenä.
Nautinnoissa itsessään ei ole se paha, ne ovat ulkoisia asioita.
Kaikki se ahdistus, kauhu, pelko, viha ihmisessä huutaa vapautta, vapautusta. Ihminen väärin tulkitessaan sitten ajautuu vain syvemmälle syyllisyyden orjuuteen, omaan yrittämiseen: tekemään jotain hyviä tekoja, ajattelemaan positiivisesti tai tekemään jotain pahaa tai jotain muuta mikä kumpuaa siitä oletuksesta että ihmisen pitää jotain tehdä.
Voi ystävät rakkaat, mä toivon ja rukoilen että te näette tämän, tässä on teidän vapautus peloista.
Vapaus ei lähde minkään ulkoisen asian muuttamisesta, vaan sisäisestä asenteesta joka perustuu totuuteen.
Loppujen lopuksi ei ole ketään, ketä syyttää, kuin omaa itseään. Mutta sekään syytös ei ole oikea, koska ihminen on tiedostamattaan ajautunut ahdistuksiin. Toinen juttu onkin sitten kun oikeassa valossa näet tämän mitä kirjoitan, niin tajuat että, jos sisäisesti "hakkaat itseäsi kivellä päähän", niin sen jatkaminen on oma syysi, eikä siitä vapauta muu kuin lopettaa hakkamasta itseään "kivellä päähän". Tässä ei ole kyse tuomiosta tai syyttämisestä, vaan totuuden näkemisestä ja sitten oikean valinnan tekemisestä. Tämä ei ole vastuun siirtämistä sinulle, vaan enemmänkin oven näyttämistä, oven joka johtaa pois kaikesta ahdistuksesta ja pahasta. Ja kukaanhan ei voi olla oikeasti niin sadistinen että tahalteen vahingoittaa itesään, vaan kun hän todella näkee totuuden, on aivan luonnollista että hän ei sen jälkeen valheeseen enää usko.
Siksi tahdon tuoda valoa tuohon tiedostamattomaan. Sellaista valoa joka ei pelota, koska se ei vaadi mitään. Valoa joka saa sinut näkemään mistä paha tulee ja siten torjumaan sen nuolet. Valoa johon tulemalla pimeys väistyy. Se valo on totuus. Asiat on miten ne on, eikä ne muutu yrittämällä tehdä asiat toisiksi, kaikki sellaiset teot on vain naamari, joka peittää näkemästä totuuden. Totuus on että kaikki on kunnossa, hyväksy se, ja koet myös sen.
Ja kun asiat on niinkuin ne on, ei myöskään auta ihmistä se että hän jää valittelemaan että miksi näin on? Yhtä vähän kuin hukkuvaa auttaa se, että hän ei hyväksy pelastusrengasta siksi että se ei ole valkoinen vaan on punainen.
Tämä on prosessi, eikä tapahdu kuin nappia painamalla, vaan on kuin tie jota kuljetaan, ja tottumuksen kautta sinä opit erottamaan hyvän, eli sen joka vapauttaa sinut, pahasta, siitä joka orjuuttaa sinut. Yhtä luonnollisesti kuin olet ajautunut vääriin ajattelumalleihin, tottumuksiin, sinä nyt ohjaudut oikeanlaisiin; totuuteen, sellaisiin jotka tekevät sinut aina vaan vapaamaaksi.
Sanoohan raamattu jossain: sinä avaat heidän korvansa ahdistuksella.
Siksi ahdistus on hyvästä, se on kuin hälytyskello, joka kertoo että olet menossa väärään suuntaan; olet satuttamassa itseäsi. Se on kuin sisimmän tuntoaisti: ulkoisesti sinä koet tuntoaisteilla, jos olet laittanut huomaamatta kätesi kuumalle hellalle, tunnet sen kuinka se polttaa. Samalla lailla sisäisesti ahdistus on kuin tuntoaisti, joka kertoo, että nyt on jotain väärin. Aivan samalla lailla, kun laitat kätesi hellalle se polttaa, teit sen sitten tietoisesti tai tiedostamatta, samalla tavalla sisimmän ahdistus on seurausta jostain , oli se sitten tietoisesti tai tiedostamatta tehty. Tietoisuus vain auttaa sinua torjumaan ahdistuksen syyn, joten sen seuraus, ahdistus, jää myös toteutumatta.
Huomaatko? sisäisessä maailmassa on "lainalaisuudet" aivan niinkuin ulkoisessa. Jos pudotat ison kiven se tippuu, mutta jos pudotat ison kiven jonkun päähän se sattuu. Tätä on "hengessä vaeltaminen" ; nähdä sisäisen ihmisen "lainalaisuudet" ja kun on nähnyt, niin sitten ei tarvitse jäädä ahdistukseen valittamaan, vaan voi oikaista sen väärän ajatuksen, uskomuksen, joka sai aikaan sen pahanolon.
Tämä sisäisen ihmisen "hyväänoloon" keskittyminen ei voi olla vaikuttamatta myös ulkoiseen hyvinvointiin, mutta ulkoinen hyvinvointi (rikkaus, terveys, lapset, aviopuoliso, tai mikään muu) ei takaa sisäistä hyvinvointia. Eli asiat tulee laittaa tärkeysjärjestykseen jos todella haluaa elää vapaata, tasapainoista, luonnollista elämää. Sisäisesti hyvinvoiva ihminen ei tarvitse ulkoisia asioita voidakseen hyvin, mutta voi silti nauttia täysin siemauksin ulkoisista asioista. Itseasiassa sisäisesti hyvinvoiva ihminen on se, joka vain voi nauttia oikeasti myös ulkoisesta.
Huomaatko? se mitä koet, ei ole se joka on se "itse paha", oli se kokemus sitten ahdistusta, pelkoa tai mitä lie. Mene syvemmälle ja näet että pelot kätkevät alleen vaatimuksen jonka olit uskonut ja jota et koe kykeneväsi, tai jaksa, täyttää. Pelko on sitä, että kun et yllä siihen rimaan, jonka olit itsellesi asettanut (otitpa sen "riman" sitten raamatusta tai mistä tahansa), koet olevasi rangaistuksen alainen. Tätä on usko helvettiin, rangaistukseen: Vaatimusten ja niiden täyttämisen tie.
Mutta kun uskot, että sinä olet se "rima", johon olet yrittänyt yltää, niin ei olekaan enää mitä pitäisi ylittää, kaikki on jo tässä ja nyt: sinä olet vapahtaja itsellesi ja kun olet löytänyt vapauden lähteelle, niin tottakai sinussa syntyy halu olla vapahtaja myös muille, niin että hekin löytävät vapahtajan itsessään.
Ei tarvitse enää juosta. Kun uskot tämän, niin alat huomaamaan, miten lähes kaikki, ellei jopa kaikki, sinun tekosi ovatkin olleet tämän orjuuden toteuttamista. Alat nähdä miten kauhean moneen kahleeseen olet itsesi sitonut. Mutta tämä on hyvää näkemistä. sillä se vaikuttaa sinussa hyljeksintää kaikkea sitä orjuutta kohtaan.
Kaikki "hyvä ulkoinen toiminta" seuraa sitten tasan tarkkaan siinä suhteessa, miten nämä kahleet irtoilevat sinusta: sinussa oleva voima vapautuu kahleista, jotka tekevät sinut heikoksi. Sitähän tämä askel ulos lahkoistakin, jotka koki vaativina, suorituskeskeisinä; orjuuttavina, on ollut, askel kohti vapautta, ja nyt sitä vanhaa hyljeksii, eikä siihen enää tahdo.
Totuus tekee vapaaksi, kirjaimellisesti
Vastaukset 10
Vanhimmat
mitä sinä tarkoitat sanoa??
Siinä vastaus kaikkiin ongelmiin. Jos lyhyesti sen haluaa.
Kaikki on Hänestä, Hänen kauttaan ja Häneen.
Sinä olet Kristus, lihaan tulleena, jos annat sen tapahtua. Et kuitenkaan sinä, vaan Kristus sinussa, Hän jolle kaikki on mahdollista, sinä taas et voi mitään itsessäsi.
En sitä lyhyemmin osaa selostaa ja paremmat yritykset selostaa venyy taas pitkiksi :)
Usko Häneen on, että annat Hänen tehdä kaiken.
Näin Hän saa kaiken kunnian.
Sinun tehtäväsi on olla sama vanha syntisäkki ja Hän on se uusi elämä sinussa. Tässä poistuu ahdistukset, kun ei ole enää jotain johon minun tulisi teoillani yltää, ei ole mitään mitä minun tulisi tehdä, tai voisin tehdä.
En osaa lyhyesti lyhyesti kertoa. Olisi hyvä jos luet tuon ensimmäisen kirjoitukseni ja jos joku jäi vaivaamaan, niin kysy sitten :)
allekirjoitan pitkälle referaatiosi, kuitenkin älä unohda arjen tehtävääsi jonka Elämän Herra on sinulle antanut. Joten mieti mitä Hän sinulta tällä kokemisellasi vaatii.
7
Hyvin saarnaat totuutta, Timo_L, mutta mielestäni
lisäys on tarpeen - ikäänkuin kolikon toinen
puoli.
Toki seurakunnissa tuppaa ahdistumaan, mutta
seurakunnan ulkopuolella - sielläkin on ahnaita
kalastelijoita, sillä on hienoa kuulua johonkin
järjestäytymättömään seurakuntaan ja kun niitä
voi perustaa ihan kuka tahansa.
Jos aivan yksinäinen susi - "Jeesuksen puolta" -
aikoo alati olla, niin siinäkin on vaarana
vinoutuminen ja yhteistyökyvyn heikkeneminen.
Minä uskon ja tiedän ja ymmärrän, että on
mahdollista useimmissa seurakunnissa, niiden vioista huolimatta, olla mukana ilman heidän
lakiensa alle menemistä, olla oma itsensä ja
Kristuksen.
On mahdollista tietää, mikä minun rauhaani
sopii ja silloin en sanottavammin ahdistu
MISSÄÄN.
Siunaten
Tässä se ongelma juuri piileekin. Kun ajattelaan että joku seurakunta, järjestö, on nostettu totuuden kannattelijaksi, aivan kuin seurakunta olisi pelastus.
Siitähän sitten jo seuraakin aivan kuin jäätelökioskilla asiointi, että mitähän makua ottaisin. Paljon on valinnan varaa ja kaikki sanoo uskovansa yhteen ja samaan kirjaan ja taidetaanpa sitä olla ystäviä keskenään, jopa niin hyviä ystäviä, että on pitänyt omat seinät rakentaa. Ulkopuolella oleva ihminen joutuu siinä sitten pähkäilemään että minkä nyt valitsen? Mikä on "se oikea"?
Seurakunnan "perustussanat" lausui Jumala itse, Pietarin kautta:
Mat 16:16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
Mat 16:17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Mat 16:18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
Hän on Kristus. ELÄVÄN Jumalan poika... ja tätä kalliota ei tuonelan portit voita.
Kirkkokunnissa, kun pitäisi kuolettaa liha (lue lihan teot, eli omat yrittämiset ja järkeilyt), "kuoletetaankin" Henki.
Ensinnäkin nämä kirkkokunnat julistavat jo olemassa olollaan, että ne ovat ottaneet sanan, kirjaimen, jota noudattamalla on sitten saatu jokainen oman näköisensä sepitelmä siitä ja kirjain on kuolettanut sen rakennelman.
Samasta kirjasta on saatu monenlaista oppia, jolle sitten on perustettu oma kuppikuntansa ja eristäydytty omaksi ryhmäksi, omien oppien alle.
Jumalan tahto olisi ollut että kaikki perustuu ELÄVÄÄN Jumalan Poikaan. Kuinka voidaan ottaa elävä ja sitten naulata Hänet kirjaimeen ja sitten vielä olettaa että Hän on elävä.
Kyse on Elävästä Vedestä, ei Häntä voi padota oppirakennelmiin ja ihmisten järjenpäätelmiin.
Kun näin nyt on sitten tehty, niin ei voida odottaa, että Jumala tulee tällaiseen laatikkoon, EI, Jumalaa ei voida laatikoida ja lokeroida ihmisjärjen päätelmiin perustuviin oppeihin, eikä Jumalaa voida lokeroida yleensäkään, siksi Hän on Jumala.
Se mitä tällainen kirkko edustaa, ei ole ELÄVÄÄ Jumalan Poikaa, vaan kirjainta. Kyse on virtaavasta vedestä, sitä ei voida padota ihmiskäskyin.
Ihminen ei voi koskaan saada vapautta tällaiseen kirkkokuntaan yhtymällä, niissä vain kuolee se viimeinenkin liekki, tai sitten ihminen Jumalan armosta herää, ja elämän virta pääsee juoksemaan hänen sisällään ja hän alkaa kokea ahdistavana nämä kirkkojen seinät, sillä Jumalan virtaa ei voi koskaan padota.
Vapaus on niin täydellinen, että pienikin sen patoaminen ei ole enää täydellistä vapautta, eikä Jumala siihen mukaan lähde, vaan virta jatkaa matkaa yhä vapaana, mutta ihminen on tehnyt itselleen oman lammikon jossa oleva vesi ei ole enää elävää vettä.
Ihmisiä ei yhdistä toisiinsa, Jumalan tahtomalla tavalla, edes se, että he kaikki menisivät saman seurakunnan nimen, järjestön, tai yhdistyksen, mitä nimeä siitä nyt sitten käytetäänkin.
Vain sama Henki voi kaksi tai useamman yhdistää
ja sen Hengen tunnusmerkki on vapaus ja se mikä on Jumalasta, on aina täydellistä: niin myös vapaus on täydellinen, kaikki muu on sitten ihmiskyhäelmää. Tällaisessa Hengessä ei enää ole mahdollisuutta ihmisopeille. On vain oppi vapaudesta, täydellisestä vapaudesta.
Paljon tästä vois sanoa, mutta yritän olla venyttämättä yhtä kirjoitusta liian pitkäksi...jos mahdollista :)
Nyt olet päässyt asiaan. Ahmin kirjoitustasi wau!
tällä palstalla, mitä koskaan on kirjoitettu !
Luettuani kirjoituksesi pääsit niiden harvojen joukkoon joiden kirjoitukset haluan tallentaa muistiin ammentaakseni niistä taas jonain päivänä sisäiselle ihmiselleni ravintoa.
Tuollaiset kirjoitukset ovat juuri niitä jotka pureutuvat mielen uudistuksen tarpeellisuuteen.
Kirjoituksia jotka syventävät, leventävät ja laajentavat Kristuksen tuntemista on aivan liian vähän löydettävissä. Ja sitten kun yhden sellaisen löytää niin sydän suorastaan ilosta hypähtää hereille.
Kaikkea taivaallista viisautta ja hyvyyttä sinulle Jumala yhä antakoon.
Lisäsin tänne tämän linkin tähän, koska uskon että sillä on niin suuri merkitys siihen, että ihminen kasvaa oikein Kristukseen, eikä jää oman yrittämisensä varaan. Kyse on elämästä ja kuolemasta. Siitä onko tekijänä Kristus vai ihmisen oma ahdistava, tuskainen yrittäminen :)
Kiitos muuten kiitoksista, ohjaan ne suoraan Vapahtajalleni, joka on kaiken ylistyksen ansainnut :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000032114313
Kun tuossa aikaisemmassa kirjoituksessa puhuin pysymisestä Hänessä ja että muuta ei tarvita, niin mennään vieläkin askel syvemmälle, että Kristus tulee selvästi kaikeksi kaikessa :)
Sillä se, "pysyminen Hänessä", ei myöskään ole minusta itsestäni, eikä minun tekoni.
Koskaan ei ole kyse minun tekemisestäni, kaikki sellainen on lahjan häpäisemistä.
1Co 1:27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
1Co 1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka EI MITÄÄN OLE, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
1Co 1:29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
1Co 1:30 Mutta HÄNESTÄ on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
1Co 1:31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".
Voiko selvemmin sanoa :D
Hallelujaaaaaaa!!!!
Joka ei hyväksy KAIKKEA lahjana Häneltä, vaan alkaa pystyttämään omaa vanhurskauttaan, on lain alla, Kirouksen alla. Sitähän se on kun ihmistä ahdistaa, pelottaa ja on raskasta.
Se on ylpeyttä, vaikka olisi kuinka hienoihin vaatteisiin pukeutunut ja vaikka näyttäisi kuinka nöyrältä.
Se, joka asettaa pienimmänkin vaatimuksen itselleen tai toiselle, on vain susi lammasten vaaatteissa. Älä usko sellaista ääntä. Vaikka kuinka poimisi raamatun kohtia tuekseen, jos se ahdistaa, eikä vapauta, niin älä kuuntele.
Hengen tuntomerkki on aina vapaus.
Hänessä pysyminen ei vaadi raamatun lukua, ei rukousta; ei mitään tukea sinun puoleltasi. Tämä on oikeata nöyryyttä.
Kun alat tuntea enemmän tätä ihanaa Vapahtajaa, niin se lähtee puhtaasti siitä, että sinussa syttyy halu siihen kuin vastasyntyneellä lapsella, sanan VÄÄRENTÄMÄTTÖMÄÄN maitoon. Sellainen sanan luku tai mietiskely, on aina vapauttavaa, ei koskaan jotain vaativaa. Jos et koe halua, niin älä tee.
Asennoidu näin, heitä kello romukoppaan ja nosta jalat ylös ja ota rennosti (eli älä jää mittailemaan ja odottamaan jotain, näin olet todella luovuttanut KAIKEN Hänelle) :D
Muista Hän kyllä vaikuttaa tahtomisen kun se on tarpeen.
Mutta ei ainoastaan raamattu kerro sinulle Hänestä, vaan alat huomaamaan, että Hän ilmoittaa itseään vaikka missä, jopa nukkuessasi, ilman että sinun tarvitsee jotain yrittää. Itseasiassa se yrittäminen juuri "tukkii kanavat".
Rukouskin on vain asioiden, huolien, luovuttamista Jumalalle. Tässä valossa huomaat että sekään ei ole tekoa, vaan rukous lähtee huolesta ja huoli taas on ihmisen teko, kun ihminen tämän huolestumisen huomaa, niin hän vain heittää sen päältään, Hänen päälleen, sillä Hän pitää kaikesta huolen.
Rukous ei ole välttämättä sanoja, ja näin se useimmiten onkin, se on se sisimmän huokaus kun ahdistaa, se josta raamattu sanoo:
Rom 8:26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
Rom 8:27 Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
Jätä kaikki Hänelle, Hän pitää sinusta huolen :)