Seurakunnassa keskusteltiin nuorten

olla pois kirkosta sapattina. Se on minulle viikon kohokohta. Vain tosi sairaana olen jäänyt kotiin ja kaivannut muita. Jos alan arvostella Jumalapalvelustamme, luulen, että arvostelen niitä, jotka silloin ovat vuorossa. Olenko minä täydellinen, kun olen jotakin esittämässä? En varmaan ole.

Jokainen joudumme "kestämään" toisia syntisiä ja puutteellisia Jumalan huoneessa, mutta en menekään ensisijaisesti tapaamaan heitä, vaan Jumalaa ja haluan kuulla hänen sanaansa. Hän on numero yksi! Toisena tulee ilo nähdä ystävät elävänä ja terveenä. Olemme menettäneet lähes kaksikymmentä kultaista vanhusta n. yksi per vuosi. Kaipaan jokaista heitä.

Odotan uutta maata, jossa saan heidät nähdä, eikä vieraana, vaan tuttuna ja Jumalan ystävänä. Emme ole vielä taivaassa, joten puutteellista on meidän yrityksemme palvella Jumalaa oikein ja kunnioittaen. Mutta en katso enää ihmiseen, vaan näen ihmisen takana Jeesuksen, joka kuoli hänenkin puolestaan. Näin on omakin kantani.

Olemme kaukana täydellisyydestä, vielä. Mutta olemme matkalla, se on pääasia. Jos katsomme alas, näemme suppeasti, vain kenkiemme kärjet, jos katsomme etteen ja sivulle, näemme toisen ihmisen virheinensä, mutta kun katsomme ylös, näemme Kristuksen täydellisyyden ja rakkauden. Hän rakasti meitä niin paljon, että kuoli tähtemme. Enkö minä rakastaisi toista kristittyä samalla rakkaudella. Se ei vaadi minulta henkeäni, vain rakkautta.

Kieltämättä, edellä kerrottu on varmasti totta, mutta voisiko asian eteen tehdä jotain? Voimme itse koettaa tehdä oman osuutemme ja vaikuttaa Jumalanpalveluksen sisältöön tekemällä ehdotuksia, ei vain vetäytymällä syrjään.

Eräs pastori sanoi, kun aioin alussa näin tehdä. "Sinun täytyy pysyä mukana, paholainen on oikein iloinen, kun jäät pois, sillä hänen tarkoituksensa meihin jokaiseen nähden on;
1) tehdä meidät toimintakyvyttömiksi
2) ottaa meidän henkemme
Näin tehden hänen voittonsa olisi varma.

Tämä oli hyvä saarna minulle, koska sen jälkeen on saanut tulla "lunta tupaan ja jäitä porstuaan", kuten meillä sanotaan, mutta olen päättänyt pysyä tällä paikalla, jonka Jumala on minulle osoittanut.

Olen vanhempi, ja musiikin suhteen aika konservatiivi. En kuitenkaan halua estää nuorten toimia, koska heidän on maailma tänään. Mikä minä olen heille omaa mieltymystäni tarjoamaan? Uskon Paavalia, kun hän sanoo: "---pääasia, että julistetaan." Jumalalla on tuhansia keinoja viedä asiaansa eteenpäin. Alttiuden kengät tulisi olla jalassa jokaisella, kun pyydetään Jumalasta jotakin kertomaan. Hän toivoisi lastensa suusta kuulevansa suuria rakkauden tunnustuksia, joten esiin vain ja rohkeasti.

Kaavoihin ei tarvitse kangistua, joten ollessamme vuorossa, tehkäämme jotakin toisin kuin ennen on tehty, hinnalla millä hyvänsä! Mutta vilpittömin sydämin ja Jumalan Pyhän Hengen voimassa. Senties seurakuntamme herää ainakin ajattelemaan.

Toisaalta muistan tapauksen, kun kirkkomme tuli vieras, hän katseli ympärilleen pienessä maaseutukirkossamme ja totesi: Eihän teillä ole täällä mitään katseltavaa! Toista kertaa en häntä nähnyt, joten hän meni katselemaan suuriin kirkkoihin hienoa taidetta, kuvia, kuulemaan juhlallista urkumusiikkia jne. Näin on, olemme aivan eri planeetalta, kuin monet muut kirkot, mutta sen sijaan teemme paljon hyvää niillä rahoilla jotka säätyvät kuvien ostoissa.

Jeesuskin kulki ympäri ja teki hyviä töitä, siinä meidän ahkeruutemme tulisi tänään ollakin. Se on se toinen tie. Mennä niiden luo, jotka kaipaavat tulijaa. Ehkä ensimmäinen kirjoittaja onkin valinnut hyvän osan siellä omiensa keskellä. Ken tietää, Jumala tietää.

Tänään päätimme ukon kanssa laulaa Jumalanpalveluksessa, joten toisilla on kestämistä, mutta rakastamme laulamista Jumalan kunniaksi. Se tekee hyvää myös hengitykselle, joten hyvää sapattia, sellaisena kun se tulee teille itsekullekin.