Jere Karalahti ja Janne Niskala Ässiin loppukaudeksi

Saamani varman tiedon mukaan Jere Karalahti palaa Ässiin loppukaudeksi ja kahdeksi seuraavaksi kaudeksi.

Jeren pallka Ässissä on noin 256 000 euroa kaudesta.

Jereon olisi halunnut myös Kärpät, HIFK, Jokerit, Blues ja HPK mutta Ässät veti pitemmän korren kun se pelaa punaisessa paidassa ja Jere haluaa aina pelata punaisessa paidassa.

Janne Niskala on ilmoittanut Nashville Prestadorsin AHL-seuralle palaavansa loppukaudeksi Suomeen ja Ässiin. Janne Niskala pelaa loppukauden Ässissä ja seuraavasta kaudesta on Ässillä yksipuolinen optio sopimuksessaan. Janne Niskala on hyvä luistelija ja hyvä liikkuja ja hyvä kiekollinen puolustaja, mutta fyysisyydessä ei ole yhtä hyvä kuin Jere Karalahti.

Karalahden siirron järjesti Jukka Hirsimäki, mutta Niskalan siirron takana on kiekkokoulun pitäjä Pasi Peltonen joka pitää kiekkokoulua Porissa kesäisin ja jonka kiekkokoulussa Janne Niskala oli opettajana viime kesänä. Janne Niskalan, Matt Nickersonin ja Pasi Saarelan siirtojen takana on ollut Pasi Peltonen. Pasi Peltosesta seuraava urheilutoimenjohtaja Ässiin.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nikke Emi kirjoitti:

Saamani varman tiedon mukaan Jere Karalahti palaa Ässiin loppukaudeksi ja kahdeksi seuraavaksi kaudeksi.

Jeren pallka Ässissä on noin 256 000 euroa kaudesta.

Jereon olisi halunnut myös Kärpät, HIFK, Jokerit, Blues ja HPK mutta Ässät veti pitemmän korren kun se pelaa punaisessa paidassa ja Jere haluaa aina pelata punaisessa paidassa.

Janne Niskala on ilmoittanut Nashville Prestadorsin AHL-seuralle palaavansa loppukaudeksi Suomeen ja Ässiin. Janne Niskala pelaa loppukauden Ässissä ja seuraavasta kaudesta on Ässillä yksipuolinen optio sopimuksessaan. Janne Niskala on hyvä luistelija ja hyvä liikkuja ja hyvä kiekollinen puolustaja, mutta fyysisyydessä ei ole yhtä hyvä kuin Jere Karalahti.

Karalahden siirron järjesti Jukka Hirsimäki, mutta Niskalan siirron takana on kiekkokoulun pitäjä Pasi Peltonen joka pitää kiekkokoulua Porissa kesäisin ja jonka kiekkokoulussa Janne Niskala oli opettajana viime kesänä. Janne Niskalan, Matt Nickersonin ja Pasi Saarelan siirtojen takana on ollut Pasi Peltonen. Pasi Peltosesta seuraava urheilutoimenjohtaja Ässiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu