Mitä usko on?

Ihmettelevä.

Olen tässä miettinyt, että miksi ihmeessä kukaan viitsii uskoa niin naurettavaan ideaan kuin Jumala. Raamattua (olen myös lukenut apocryfisia ja gnostilaisia kirjoituksia) lukemalla saa jokseenkin selvän käsityksen kyseisen hemmon mielenterveys ongelmista. Tähän kun lisätään se, että koko sekopäätä ei ole edes olemassa, herää kysymys että mikä uskiksia vaivaa.

Mutta sehän ei Pentti Perususkovaista haittaa. Ei, hän lukee innolla raamattua, ja hän ahmii kyseisen opuksen sairaan sisällön lainkaan kyseenalaistamatta todeksi väitettyjä satuja, joita mokoma kirja pitää sisällään, lainkaan kiinnittämättä huomiota tieteen todeksi näytetyille faktoille.

Olen sitä mieltä, että raamattu pitäisi kieltää lailla ja uskikset laittaa mielisairaalaan, jonka jälkeen heidät voisi passittaa tiedekursseille oppimaan ihan todellisiakin asioita.

Tietysti tämä on vain minun mielipiteeni, mutta en vain voi käsittää miksi alunperin selväjärkiset ihmiset heittävän terveenjärjen ja logiikan roskapönttöön ja alkavat uskomaan satuihin.

6

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tohtoreita ja maistereita

      sitä oikein ollaan? Kiinnostaisi vilpittömästi,
      että minkänimisestä opinahjosta laisiasi valmistuu ja mikä sinne pyrkivällä on peruskoulutus.

      Meinaan,kun tuo kirjoituksesi ihan loistaa suurta jumalaista viisautta. Jospa oisit vaikuttanut jo 2000 v. sitten, niin ei olisi koko uskon ongelmaa.
      Jatka vain valitsemallasi tiellä. Sinusta tulee vielä jotain suurta.

      • tohtoreita ja maistereita

        Uskovaisista ei tule ikinä jotain suurta.
        (Jos ylimielisyyttä ei lasketa)

        Raamattu kieltää opinnot..


      • jeesusteleva kiihkohihhuli ...
        tohtoreita ja maistereita kirjoitti:

        Uskovaisista ei tule ikinä jotain suurta.
        (Jos ylimielisyyttä ei lasketa)

        Raamattu kieltää opinnot..

        "Raamattu kieltää opinnot.."

        Missä kohtaa?

        "Uskovaisista ei tule ikinä jotain suurta."

        Toisaalta, sse mitä ateisti pitää suurena, on oikeasti pientä ja päinvastoin.


    • tiedon vastakohta

      Usko on sokeaa taikauskoista luuloa asioihin, joista ei ole pienintäkään todisteen murusta.

      Irakin Kerbalassa 2,5 miljoonaa harrasta uskovaista osallistui juuri pyhiinvaellukseen. Koska 2,5 miljoonaa ihmistä ei mitenkään voi täysin sokeasti uskoa aivan väärään asiaan, niin Allah on siis Jumala ja koraani totta, eikö vain?

      Vai olisiko sittenkin mahdollista, että miljoonat ihmiset voivat ihan sokeasti uskoa täysin väärään asiaan, hmmm....

    • Moikka!

      Usko on sitä että uskoo Jeesuksen kuolleen meidän ihmisetn takia ristillä ja nousseen kuolleista kolmantena päivänä..Aamen!
      En oikein jaksa uskoa että olisit raamattua kamalasti lukenut..tai ainakaan siihen mitenkään perehtynyt..ehkä olt jollain vapaa-ajattelijoitten raamattukrittiikki sivuilla käynyt ja lukeneet heidän paska kirjoituksiaan joilla ei ole mitään merkitystä koska nämä ihmiset eivät raamattua tunne.

      Kerroppa minulle miten pystyt todistamaan Jumalan olemattomaksi?? Se että vakuuttelet itsellesi ettei Jumalaa ole olemassakaan niin se ei silti hyödytä sinua mitenkään, koska sinä et sitä yksinkertaisesti voi päättää. itsellesi voit valehdella mutta se ei vaikuta Jumalan olemassa oloon mitenkään?

      Millä perusteella sanot Raamatun olevan satukirja?

      Oletko muuten miettinyt että Raamatun sana on pysynyt muuttumattomana ja totena jo monta tuhatta vuotta mutta tiede muuttaa jatkuvasti mielipiteitään?

      Minä ainakin kyseenalaistasin tämän..
      Miksi Raamattu pitäisi kieltää lailla ja miksi minut ja monet muut ihmiset pitäisi laittaa mielisairaalaan?

      Jos et vastaa näihin kysymyksiin niin toivon ettet kirjoittelisi tänne enää joltain muulta kuultuja mielipiteitäsi..Ala ajattelemaan omilla aivoillasi..ei muuta tällä kertaa.:D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      328
      7121
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4338
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3165
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2967
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      149
      1800
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      212
      1746
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1577
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1438
    Aihe