Oletteko muut kokeneet samantapaisia tai jotain muita fyysisiä oireita surun tullessa kohdallenne?
Poikani kuoli puolitoista vuotta sitten.Olen jo vaihdevuodet ylittänyt mutta hautajaisaamuna alkoi
vuoto monen vuoden jälkeen.Lääkäri määräsi tehtäväksi kaikki mahdolliset gynekologiset tutkimukset mutta mitään sairauteen viittaavaa ei löytynyt.Sama toistui vielä poikani 1 vuotis kuolinpäivänä!Senkin jälkeen minulle tehtiin uudet
tutkimukset mutta mitään ei löytynyt.
Poikani kuoli puolitoista vuotta sitten.Olen jo vaihdevuodet ylittänyt mutta hautajaisaamuna alkoi
vuoto monen vuoden jälkeen.Lääkäri määräsi tehtäväksi kaikki mahdolliset gynekologiset tutkimukset mutta mitään sairauteen viittaavaa ei löytynyt.Sama toistui vielä poikani 1 vuotis kuolinpäivänä!Senkin jälkeen minulle tehtiin uudet
tutkimukset mutta mitään ei löytynyt.
Vastaukset 15
Vanhimmat
laihduin rajusti, sain paniikkikohtauksia, hengenahdistuskohtauksia, jalat tärisi, pää nyki ja leuat jäykistyivät niin, ettei puhuminen onnistunut, ja tuntui, että kuolen siihen ruumiilliseen ja henkiseen tuskaan. En ole vielä vaihdevuosi-iässä, mutta sekin aika jännittää, että tuleeko kaikki sitten uudelleen päälle...
Minunkin poikani kuolemasta on vähän yli puolitoista vuotta...jaksamista sinullekin.
Niin, unohdin ;-/ mainita tosiaan tuon,ettei lähimuisti toimi, eikä muisti muutenkaan toimi niinkuin toimi ennen tätä shokkia, työkyky on hidastunut ja en jaksa ruumiillisesti enkä henkisesti sitä mitä ennen jaksoin, olen jotenkin kuin hidastunut älylliseltä tasoltani, mikä tuntuu ihan hirveältä, koska töissä pitäisi osata ajatella sanomattakin mikä minun tehtävä tai osuus jossakin asiassa on, jotta hommat sujuu. Pelottaa, että olen tulossa täysin työkyvyttömäksi tai että teen jonkin sellaisen virheen totaalisesti työssäni, että kaikki "hajoaa käsiin". Yritän olla huomioimatta näitä juttuja liikaa, jotta "normalisoituisin" joskus tästä...
Raukka...voimia sinulle!
minulla alkoivat paniikkikohtukset
sama juttu minullakin, ruokahalu katosi ensin täydellisesti, vaatteet vaan roikkuvat päällä.. vieläkään ei kunnon ruoka maistu, toisinaan on parempia päiviä, toisinaan pelkkä ruoan hajukin ällöttää.. herään usein keskellä yötä ja pelko on niin valtava etten uskalla liikahtaakaan vaan makaan lamautuneena monta tuntia.. ajatus katkeilee useasti, kaikki pitää kirjottaa lapulle muistiin.. pieniä, mutta inhottavia psykosomaattisia oireita, jotka haittaavaat huomattavasti arkipäivää ja elämän normalisoitumista..
Lähimuisti katosi.Edelleenkin vaikeuksia muistin kanssa ja aikaa kulunut jo toista vuotta.
Oksensin ensimmäisen ei nukutun yön jälkeen sekä juhlapyhänä.
palelin , suu kuivui, ajatukset pyöri kuin ruletti päässä. Unta en saannut ilman lääkitystä.
4vk kestoripuli, kaikki mitä söin tuli muutaman minuutin jälkeen toisesta päästä ulos. Vessassa piti käydä pienimmänkin murusen jälkeen noin kolme kertaa.
Ystäväni kuukautiset hävisi kokonaan pitkäksi aikaa .
En vieläkään tahdo ymmärtää ettei hän tule takaisin, miten tämä oli mahdollista?
Voimia kaikille.
ajan kuluttua osanottoni. Kuolema on niin lopullista, että uskon sen aiheuttavan kuvailemianne oireita. Se on niin , niin rankkaa.
Itse olen vasta menettänyt rakkaan veljeni. Fyysinen reaktio minulla on se, ettei saa nukuttua. Luulen sen olevan pientä verrattuna siihen, mitä lapsensa ja puolisonsa menettävät joutuvat kokemaan.
Kertomani oireet olivat tietenkin vaan osa kaikesta muusta.Koin samaa kuin te muutkin; kuvottavaa oloa,
laihtumista, unettomuutta, valtavaa tuskaa, joka tuntui aivan fyysisenä kipuna elimistössä jne..
Vieläkään en ymmärrä kunnolla, että en näe enää häntä täällä maan päällä.Onneksi joskus harvoin
unessa.Voimia teille kaikille!
minulla kuoli vuosi sitten isä ja sisko.pari viikkoa oli välissä.luonnollinen kuolema molemmilla.siskoltas jäi kaksi orpolasta.hoidin heitä neljä kuukautta.sijaisperhe löytyi.hyvin on lapsilla mennyt.he käyvät luonani kerran kuussa viikonloput.itselläni alkoivat paniikkikohtukset kuukausi lapsien lähdöstä.tuntui että kuolen ja samasta syystä kuin siskoni.sain lääkityksen.vierotusoireet olivat kamalia.oksetti,pyörrytti ja tuntui että saan sydänkohtauksen.jakun ne helpotti hiukan tulin masennus.nukuin välillä kolme päivää putkeen enkä olisi halunnut herätä.joulu ahdisi lisää ja tämän talven pimeys.aamut ovat vieläkin ahdistavia.ei jaksaisi herätä tähän todellisuuteen vieläkään.en tiedä millä kokoaisin itseni,olen miettinyt vertaistukea.psygologilla olen käynyt pari kertaa ja se jatkuu.isäni kuoleman olen jollain lailla hyväksynyt mutta en siskon jolla oli elämä edessä ja lapsi.vastatkaa please.
Kyllä kaikkien läheisten menetys KOSKETTAA aina niin hirveästi ihmisen psyykettä.. mutta kun minullakin on kuollut ensin pikku sisko sitten iskä ja kaiken kukkuraksi oma poikani liikenneonnettomuudessa..on siinä saanu miettiä MITEN helekkarissa sitä jaksaa MUTTA on pakko jaksaa.. syön masennuslääkettä myöskin rauhottavia ( hyvin pieniä annoksia ) ja nukahtamislääkettä..SAAN edes NUKUTTUA koska nukkuminen lataa kuitenkin sen seuraavaan päivään.. käyn töissä ja olen alkanut taas harrastamaan liikuntaa lueskelen jne.. jne.. kaikki siitä hyvästä että kuitenkin minä olen saanut APUA lääkkeistä myöskin käyn juttelemassa .. asioista psykiatrilla ja siitä sitä aletaan nousemaan pikku hiljaa elämän on jatkuttava.. vaikka se kyllä koettelee..kevättä kohtihan sitä taas mennään..kaippa sitä joskus sen kuoleman hyväksyy mutta siihen voi mennä aikaa.. ja kait sitä sitten sitä aikaa on..( ja nyt alkaa tuntua että pienentelen annoksia lääkkeistä ja lopettelen ne pikku hiljaa JUURI vieroitus oireiden takia niittei saa lopettaa nopeasti..puolittelemalla ja ajan kanssa koska se masennus voi tulla juuri vieroitus oireista.. eikä sekään ole mikään mukava juttu .. voimia sinulle menetyksiesi johdosta.
Voin vain sanoa, että on sinulle kyllä annettu taakkaa kannettavaksi! Sydämeni pohjasta toivon sinulle voimia ja jaksamista. Minun vanhempani kuolivat vanhuuttaan ja niiden mukana tulleisiin normaaleihin sairauksiin, että ne olivat ns."helppoja" luopumisia. Taistelen vain jaksamisesta poikani itsemurhan vuoksi.
Minun isäni kuoli syövän riuduttamana viime viikolla. Vatsavaivat, maha sekaisin ollut jo ennen isän kuolemaan viikkoja enemmän ja vähemmän, jatkuvat ilmavaivat, erityisen pahanhajuista hikeä, unettomuutta ja kirjaimellisesti lemuan aika pahalle. Suihkussa täytyy käydä vähintään kahdesti päivässä ja vaihdella vaatteita usein ja hiivatulehduskin tuli.
Olen aina ajatellut että suruun liittyy automaattisesti ruokahalun menetys ja sitä kautta laihtuminen ja riutuminen. Minulla on käynyt ihan päin vastoin, veljeni kuoleman jälkeen voisin syödä kokoajan. Eikä se ole vain mielihalua vaan ihan fyysistä nälkää, tuntuu kuin olisin pohjaton kaivo. Olin aloittanut tiukan dieetin vajaa kuukausi ennen veljeni kuolemaa, ja se on nyt mennyt ihan romuiksi. Joudun taistelemaan etten söisi koko aikaa, koska vaikka saankin syömisestä ehkä jotain hyvää oloa, niin en kestä sitä jos veljeni kuoleman lisäksi lihotan itseni epäterveellisen kuntoon ja ahdistun sitä kautta lisää.
Muita fysiologisia erilaisuuksia ei ole tapahtunut, jos nyt tuota alkuyön unettomuutta ei ota huomioon.
viime ystävänpäivä on niin tuoreessa muistissa niin kuin olis ollut eilinen päivä..kun terveenä pikkuvelu lähti aamulla töihin eikä ole ollut mitään muutako erittäin kova työntekijä.ja oli saamassa sitä firmaa itselle....ja terve kun mikä...ja työpäivä oli pikkuvelulla päätymässä niin sai sepelvaltimokohtauksen ja yli tunti yritettiin elvyttää...mutta se oli turhaan....se vietiin kerralla pois meistä kaikista nuorin ja hyväkuntoisin...tuntuu ettei tästä pääse yli ollenkaan...mulle tuli keuhko kuume ja veriarvot heittelee koko ajan ja paikat aivan jumissa..ja mulla on aina ollut säännölliset kuukautiset ja nyt on välivuotoja ollut välillä...ja nyt panivat keskussairaalaan verikokeisiin mistä se verikokeen ottajakaan vaikka oli vanhempi ihminen tiennyt mitä se hematologianlääkäri tutkii kun valko ja puna solu arvot koko ajan koholla.....ja ennen olin hyvä nukkuja vaikka vuorotöissä olin..nyt tarvii aamulla cipralexia 20ml ja illalla nukkumiseen 2pilleriä klotritpyliä että saan jollain lailla nukuttaua.ilman olen kokeillut olla mutta ei nukkumisesta tule mitään...ja rasitus vamma ranteessa kasvaa koko aja..vaikka se on aukaistu ja muuta..mutta pahkura vain kasvaa...vaikka olen edelleen sairaslomalla joten teen päivisin sen mitä jaksan..masennus on myös nyt tullut..vaikkakin aiemmin ois ollut myös saumat tulla kun on niin paljon vastoin käymisiä ollut elämän aikana.olen 70luvulla syyntynyt joten ei pitäis vielä olla ikäloppu..mutta olo tumtuu nyt siltä...mutta yritetään päivä kerralla jatkaa elämää...
Päädyin tälle sivulle aivan sattumalta muuta tietoa etsien, mutta näitä viestejä katsottuani on ihan pakko lisätä oma pieni viesti: toivotan koko sydämestäni voimaa ja jaksamista teille kaikille!!