Autoilulla synkät

...edessä maassamme. Samana aikaan kun veli venäläinen ostaa ison näyttävän Audin, bemarin tai jenkkimaasturin, ja veli amerikkalainen ajelee rennosti kaikin varustein olevalla jättikokoisella mukavalla ajopelillä hyväkuntoisia leveitä teitä pitkin sekä veli intialainen alkaa ostamaan uutta halpaa Tata Nanoa, niin meillä pienessä pitkän pimeän ajan valtakunnassa koetetaan kaikin keinoin vaikeuttaa autoilua ja tehdä siitä perustavikselle mahdottoman kallis touhu.

Poliitikkomme juuttuvat aina johonkin ajankohtaiseen muotiteemaan, niitä ovat olleet viime aikana mm. maahanmuutto ja ennen kaikkea ilmastonmuutoshysteria. Ja kuinkas muuten, kohteeksi on pääosin otettu rakas vihollinen: auto. Valtio sekä rakastaa että vihaa samanaikaisesti yksityisautoa. Rakastaa siksi, että siitä saadaan merkittävä osuus valtion veroista. Ja vihaa samalla asettamalla auto yhä tukalampaan asemaan. Nyt höpövanhaset ja kumppanit toitottavat että maamme sekä ennen kaikkea Helsingin on oltava edelläkävijä koko maailmassa ilmastonmuutoksessa ja energiansäästössä. Aivan samaa epätoivoista räpiköintiä isompia maita kohtaan kuin into lähettää etunenässä kriisijoukkoja Afganistaniin jne.

En näe autoilua lähitulevaisuudessa (10 vuoden aikajakso) kovinkaan suotuisana pieni- ja keskipalkkaiselle palkansaajalle, eläkeläisestä nyt puhumattakaan. Tietulli tulee ensimmäisenä Helsingin seudulle, se on 110% varmaa. Ja kun se aiotaan hoitaa gps-pohjaisella tunnistimella ajoneuvokohtaisesti, niin systeemi on helppo laajentaa koko maata koskevaksi. Polttoaineveroja nostetaan myös jatkossa, turhaa tuudittautua tämäntalviseen Katais-lisään, se on vasta alkusoittoa. Pian kysytään aivan oikeasti automainoksissa että millä autolla ajat kun bensa maksaa 3 euroa litra.

Lisänä tulee vielä öljyn kysynnän ja tarjonnan jatkuvasti kasvava epäsuhta, joka nostaa barrelihintaa. Hinnan tuplaantuminen tapahtunee vuoden-kahden sisällä.

Itselläni ainakin on mielialan valtaamassa autonpidon suhteen pessimismi. Asun Helsingissä, ajan työmatkani autolla, koska keskustan lähialueella minulla on työpaikan parkkihalli, en siis vie parkkipaikkaa asioille tulevilta. Joku tietenkin kysyy, miksen aja bussilla tai lähijunalla töihin, koska sinne niinkin pääsisin. Siksi, koska maksettuani valtavat verosummat autonpidosta kokonaisuudessaan, katson maksaneeni sekä joukkoliikenteen tuet että tiemääräärahat sekä päästökiintiöt omalta osaltani, kuten muutkin yksityisautoilijat. Ja siksi, koska maksettuani kalliit summat, en halua irvokkaalla tavalla seisottaa peltikasaa viikot autotallissa, vaan haluan myös ajaa sillä, kuten auton perustarkoitus on. Jos hankkisin ainoastaan koriste-esineen, ostaisin samalla rahalla arvonsa paremmin pitävää arvotaidetta esimerkiksi. En myöskään ihan suoraan sanoen halua ahtautua junaan tai bussiin, siitäkin on kokemusta. On vittumaista tunkea nyrpeiden kanssamatkustajien väliin vastakkain oleville penkeille, koettaa tunkea tiensä läpi mös junasta ulos, tai sama homma ahtaassa ruuhkabussissa. Haluan kuunnella mielimusiikkiani ihan yksin tai funtsailla muuta, se on merkittävä "meditaatio" ennen kiireistä työpäivää.

Nyt kuitenkin päättäjät ovat tekemässä autoilun aivan sikakalliiksi ja vaikeaksi, samoin muun maailman tilanne. Ostin viime vuonna uuden keskikoon hyvin varustellun ja suht pihin auton, ja luultavimmin se tulee olemaan viimeinen autoni. Pitää vaan toivoa että se kestäisi edes kymmenkunta vuotta joltisellakin ylläpidolla, sen jälkeen sitä sitten siirrytään autottomien kastiin, koska poliitikot ajaa päätöksillään siihen suuntaan. Vaan mitenkähän käy sitten autoverotuoton ja autoalan työllisyyden?....
261004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Siitä on tullut itseään ruokkiva kierre: Jokaisen rivipoliitikon pitää näkyvyyttä kalastellakseen hokea kuin papukaija ilmastonmuutosmantraa. Todelliset kusetuksen läpi näkevät pelurit hyötyy: Hysteriaa lietsoville "ympäristö"järjestöille virtaa rahaa, kaikenkarvaiset ympäristö"asiantuntijat" voivat paksusti kunhan maalailevat vaan kaikki egyptinvitsaukset seinälle ja todelliset päätöksentekijät saavat hysterian siivellä ajettua läpi monenmoista tavallisen kansalaisen lisäkuormaa veronkorotuksista energianhinnannostoihin. Verotulot ja voitot lisääntyy, valtio ja firman lihoo ja maksuposti lankeaa kansalaisille.

Ja koko ilmaston muutosta ei 15v päästä enää muista kukaan.

Äänestä
  • Kyllä 35-50 vuoden kuluttua muisti sitten kyllä palautuu pätkittäin.

    Äänestä

  • Rellu5L kirjoitti:

    Kyllä 35-50 vuoden kuluttua muisti sitten kyllä palautuu pätkittäin.

    Siihen mennessä Suomessa on kielletty kokonaan jo omakotiasuminenkin, eikä Aasiassa ole edelleenkään reagoitu asiaan mitenkään. Mutta eihän aasialaisen auto tai sähköntuotantolaitos saasteita tuotakaan, sehän on jo nyt tullut selväksi.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Siihen mennessä Suomessa on kielletty kokonaan jo omakotiasuminenkin, eikä Aasiassa ole edelleenkään reagoitu asiaan mitenkään. Mutta eihän aasialaisen auto tai sähköntuotantolaitos saasteita tuotakaan, sehän on jo nyt tullut selväksi.

    ratkaisu ongelmaan.
    " Kyllä mun täytyy saada sotkea, kun noi muutkin sotkee ".
    Lohduttaudu sinä vaan sillä, että kyllä ne ottaa lusikan kauniiseen käteensä ennemmin kuin myöhemmin.
    Ovat jo sitä vauhtia hukkumassa paskaansa, että uskovat kyllä kohta ihan ilman muiden vakuuttelujakin.

    Äänestä

  • Kaikista suurinta hörhöilyä ja huuhaata on väittää että näkyisen kaltainen kulutus, maailman tappiin jatkuvat talouskasvu ja saastuttamisen kasvu voivat jatkua, eikä niille tarvitse tehdä mitään.

    Äänestä

  • se hörhö kirjoitti:

    Kaikista suurinta hörhöilyä ja huuhaata on väittää että näkyisen kaltainen kulutus, maailman tappiin jatkuvat talouskasvu ja saastuttamisen kasvu voivat jatkua, eikä niille tarvitse tehdä mitään.

    Mielestäni vielä suurempaa hörhöilyä on se, että juuri meidän pitää välittömästi muuttaa elintapamme ja tinkiä elintasostamme, jotta muuta saavat jatkaa vanhaan malliin seuraavat sata vuotta.

    Äänestä

  • ...jaa kirjoitti:

    Eli syyllistyt juuri siihen epärealistisempaan hörhöilyyn mitä on mahdollista. Kuvittelet ettei meidän tarvitse tehdä mitään ja jatketaan vaan entiseen malliin pelkästään omaan napaan tuijottamalla.

    Äänestä

  • hörhöhän sie oot kirjoitti:

    Eli syyllistyt juuri siihen epärealistisempaan hörhöilyyn mitä on mahdollista. Kuvittelet ettei meidän tarvitse tehdä mitään ja jatketaan vaan entiseen malliin pelkästään omaan napaan tuijottamalla.

    Onneksi kaikki muuta saavat jatkaa entiseen malliin omaan napaansa tujottaen, pieni Suomi pelastaa maailman ihan yksin!

    Äänestä

Puhut kyllä täyttä asiaa. (vaikka hesalainen oletkin ;) ).

Mutta kyllä täytyy sanoa että huolestuttavaan suuntaan on touhu menossa. Suurta tekopyhyyttähän tämä ilmastonmuutoksen kanssa vouhotus on. Hyvähän se on näyttää esimerkkiä mutta tapa on kyllä väärä. Enemmän saataisiin aikaan, kun puututtaisiin jenkkien ja kiinalaisten lähes valvomattomaan saastuttamiseen. Miettikää millainne ero on kiinalaisen ja suomalaisen tehtaan päästöissä keskimäärin. Siellä ei paljoa taida filtterit piipuissa kiinnostaa vielä tässä vaiheessa.

Käsittämättömästi syyttävä sormi on kohdistettu suomalaisia yksityisautoilijoita kohti. Asenne on tyyliin "Vitun kusipää kun ajelet sillä henkilöautollasi, saastutat maailmaa ihan helvetisti. Saat osittaisen synninpäästön, kun maksat ikävän autoveron ja 2 € / litra bensastasi."

Kyllä kauhistuttaa ajatella, millaista on liikenne 10 vuoden kuluttua jossain Kainuun korvessa, tai Lapin pitkillä välimatkoilla tällä menolla. Ihan kuin hallituksen tavoite olisi ajaa koko maan väestö muutamaan suurkaupunkiin maaseudulta, kun ovat siellä niin saastuttavia. Pikkukaupungeissakaan ei meinaa joukkoliikenne enää toimia joustavasti, muutenhan sitä käytettäisiin enemmän. Esimerkkinä asuinpaikkani Vaasa, bussikyyti 2,5 € muutamasta kilometristä. Ja tämäkin on kuulemma muuhun Suomeen nähden halpaa. Ja matkaseurahan on mitä milloinkin. Ei helvetti...

Tulipahan paatosta, vaan minkäs teet kun vituttaa.

Äänestä
  • Koska Suomi ja muut elintasomaat saavuttivat elintasonsa saastuttamalla ja ympäristöstä välittämättä, niin on pelkästään oikein että ne kantavat nyt myös suuremman vastuun säästöistä ja maksavat laskun uuden saastuttamattoman tekniikan kehittämisestä. Toinen vaihtoehto on tietysti ettei tehdä mitään ja samalla vaaditaan ettei kolmas-maailma saa nostaa elintasoaan koska ovat myöhään liikkeessä. Mahtaa olla realistinen vaatimus? Sitten on tietysti se vaihtoehto että kieltää muutoksen tarpeellisiiden ja tuudittautuu tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden pumpuliin.

    Fakta on että öljyyn perustuva halpa ja yltäkylläinen energiamälläys on 150v kokonaisuudessa kestävä historianvaihe. Näin jo pelkästään öljyn loppumisen takia. Sen tilalle tulee muita ratkaisuja mutta sitä kipeämpi muutos on mitä pidempään toimenpiteitä lykätään.

    Nythän ollan vielä malltillisilla linjoilla koska yksityisautoilua ei olla kieltämässä, se luultavasti vain muuttuu entistä kalliimmaksi. Mikä on hyvä, koska silloin tulee markkinarako halvemmille vaihtoehdoille ja niitä tulee oikeasti tarjolle.

    Äänestä

  • Nimittäin että pitäiskö Suomen maaseutu tyhjentää väestä ja siirtää suurkaupunkislummeihin.

    Ylihuomenahan sitä taas nähdään se Suomen esimerkki kun eeuu jakelee uusiutuvan energian vaatimuksensa. Suomelle jolla on jo vanhastaan lukemat kymmenen prosenttiyksikköä yli eeuun tavoitteen lätkäistään lisää armotta.

    Näettepä vaan että Englanti, Saksa ja Ranska onnistuvat taas lobbaamaan itselleen jotkut näennäiset luvut, nöyrä kuuliainen Suomi tinkii elintasostaan ja maksaa.

    Äänestä

  • kdfkdjkj kirjoitti:

    Koska Suomi ja muut elintasomaat saavuttivat elintasonsa saastuttamalla ja ympäristöstä välittämättä, niin on pelkästään oikein että ne kantavat nyt myös suuremman vastuun säästöistä ja maksavat laskun uuden saastuttamattoman tekniikan kehittämisestä. Toinen vaihtoehto on tietysti ettei tehdä mitään ja samalla vaaditaan ettei kolmas-maailma saa nostaa elintasoaan koska ovat myöhään liikkeessä. Mahtaa olla realistinen vaatimus? Sitten on tietysti se vaihtoehto että kieltää muutoksen tarpeellisiiden ja tuudittautuu tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden pumpuliin.

    Fakta on että öljyyn perustuva halpa ja yltäkylläinen energiamälläys on 150v kokonaisuudessa kestävä historianvaihe. Näin jo pelkästään öljyn loppumisen takia. Sen tilalle tulee muita ratkaisuja mutta sitä kipeämpi muutos on mitä pidempään toimenpiteitä lykätään.

    Nythän ollan vielä malltillisilla linjoilla koska yksityisautoilua ei olla kieltämässä, se luultavasti vain muuttuu entistä kalliimmaksi. Mikä on hyvä, koska silloin tulee markkinarako halvemmille vaihtoehdoille ja niitä tulee oikeasti tarjolle.

    En tiedä oletko nuori vai muuten vain historiaton, mutta vallanpitäjiä on AINA ärsyttänyt ihmisten vapaa liikkuminen. Siis oikeasti vapaa eikä mikään EU-korulause.

    Totalitaarisissa maissa kuten edesmenneessä DDR:ssä yksityisautoilu tehtiin keinotekoisesti hankalaksi ja kalliiksi. Silloin ei ollut kyse energian saatavuudesta tai saastuttavuudesta.
    Oli kyse vain siitä, että ihmiset pysyisivät paikoillaan.

    Nyt monella poliitikolla ja etenkin virkamiehellä on tausta-ajatuksena tämä sama DDR:rräläinen kauheus.
    Osa on toki oikeasti kiinnostunut päästöistä jne.

    Suomen pyöriessä laman kourissa 1990-luvun alussa, säädettiin veroluonteinen maksu lentoliikenteeseen. Tarkoituksena oli ehkäistä etelänmatkojen teko.
    talouskaaos antoi silloinkin syyn puuttua liikkumiseen.
    Näin se menee aina:

    jos ei suoraan kehdata kieltää liikkumista, tehdään se ainakin helvetin kalliiksi !

    Äänestä

  • kdfkdjkj kirjoitti:

    Koska Suomi ja muut elintasomaat saavuttivat elintasonsa saastuttamalla ja ympäristöstä välittämättä, niin on pelkästään oikein että ne kantavat nyt myös suuremman vastuun säästöistä ja maksavat laskun uuden saastuttamattoman tekniikan kehittämisestä. Toinen vaihtoehto on tietysti ettei tehdä mitään ja samalla vaaditaan ettei kolmas-maailma saa nostaa elintasoaan koska ovat myöhään liikkeessä. Mahtaa olla realistinen vaatimus? Sitten on tietysti se vaihtoehto että kieltää muutoksen tarpeellisiiden ja tuudittautuu tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden pumpuliin.

    Fakta on että öljyyn perustuva halpa ja yltäkylläinen energiamälläys on 150v kokonaisuudessa kestävä historianvaihe. Näin jo pelkästään öljyn loppumisen takia. Sen tilalle tulee muita ratkaisuja mutta sitä kipeämpi muutos on mitä pidempään toimenpiteitä lykätään.

    Nythän ollan vielä malltillisilla linjoilla koska yksityisautoilua ei olla kieltämässä, se luultavasti vain muuttuu entistä kalliimmaksi. Mikä on hyvä, koska silloin tulee markkinarako halvemmille vaihtoehdoille ja niitä tulee oikeasti tarjolle.

    Mitä helvetin velkaa me olemme vastuun osalta muulle maailmalle? Vai saavutti maamme elintasonsa saastuttamalla? Katsos, oli hivenen pakko, kun Neuvostoliitolle tuomitut julmat sotakorvaukset piti maksaa ja raskasta perusteollisuutta lisätä. Ja vanhempamme/isovanhempamme loivat raskaalla työllä elintasomaan, jotta sinäkin "kdfkdjkj" voisit naputella tietsikalla tänne tekstiä ja vaatia takapajulaa. Maamme on tehnyt jo vuosikymmeniä tomeraa työtä teollisuuden ja liikenteen saastuttamisen vähentämisessä, ja se on riittävästi. Meillä ei ole myöskään suosittu isoja bensasyöppöjä amerikanlaivoja vaan kohtuupihejä kulkineita. Välimatkat ovat pitkiä ja jos ei sellainen perusoikeus kuin liikkumisvapaus toteudu, ollaan umpikujassa. Sinä vaan toivot autoilun kallistumista. Mahtaa olla sinulla hyvä palkka tai sitten asut kävelymatkan päässä työpaikastasi (jos sellaista edes sinulla on...).

    Autoliitto ja sen hampaaton Pasi Nieminen ei tee mitään, ei elettäkään puolustaa autokansaa yhä rankemmilta verotussuunnitelmilta! Ei myöskään edes Perussuomalaiset ("kansan asialla") kansanedustajat (noh, pellejä he ovatkin). Onko otettava käteen oman käden oikeus ja lähteä isolla sakilla barrikaadeille eduskuntatalon eteen?

    Äänestä

  • kdfkdjkj kirjoitti:

    Koska Suomi ja muut elintasomaat saavuttivat elintasonsa saastuttamalla ja ympäristöstä välittämättä, niin on pelkästään oikein että ne kantavat nyt myös suuremman vastuun säästöistä ja maksavat laskun uuden saastuttamattoman tekniikan kehittämisestä. Toinen vaihtoehto on tietysti ettei tehdä mitään ja samalla vaaditaan ettei kolmas-maailma saa nostaa elintasoaan koska ovat myöhään liikkeessä. Mahtaa olla realistinen vaatimus? Sitten on tietysti se vaihtoehto että kieltää muutoksen tarpeellisiiden ja tuudittautuu tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden pumpuliin.

    Fakta on että öljyyn perustuva halpa ja yltäkylläinen energiamälläys on 150v kokonaisuudessa kestävä historianvaihe. Näin jo pelkästään öljyn loppumisen takia. Sen tilalle tulee muita ratkaisuja mutta sitä kipeämpi muutos on mitä pidempään toimenpiteitä lykätään.

    Nythän ollan vielä malltillisilla linjoilla koska yksityisautoilua ei olla kieltämässä, se luultavasti vain muuttuu entistä kalliimmaksi. Mikä on hyvä, koska silloin tulee markkinarako halvemmille vaihtoehdoille ja niitä tulee oikeasti tarjolle.

    Maksakoot nyt velkaansa vaan siirtomaaisännät, Eglanti, Ranska, Saksa etunenässä, jotka vuosisadat kuppasivat siirtomaitaan imien sieltä niin raaka-aineet kuin ihmiset orjiksi.

    Kyllä se on niin että tässä jaossa Suomi on saamapuolella mutta onnetonta kyllä meille jäi omista siirtomaa-orja-ajoistamme perinnöksi vain niin noyrä niska ja orjan luonne ettei pienintäkään tervettä itsetuntoa uskalleta ilmaista, tärkeintä on saada liehitellä kullosiakin vallanpitäjiä.

    Äänestä

Ensinnäkin ilmastonmuutos ei johdu ihmisestä erittäin todennäköisesti vaan luonnollisista sykleistä. CO2-käyrät ja lämpeneminenhan ovat päinvastoin oikeasti eli ensin lämpötila nousee ja sitten CO2. Tämä unohdetaan kertoa useimmissa ilmastonmuutoshysteriadokuissa.

Jos kuitenkin varmuudeksi halutaan välttää energiankulutusta, se on hyvä juttu. Mutta ei näin että täällä muutamaa ihmistä kiusataan ja muualla ajetaan Autobahnilla 200 km/h ja yli miljardi kiinalaista puskee kivihiiltä suruttomasti ilmakehään ja laskee myrkyt ympäristöön. Ja USA ajelee Hummereilla. Mitä enemmän haittaamme puhdasta tuotantoa täällä, sitä enemmän teollisuus siirtyy saastuttaviin kehitysmaiin.

Kyseessä on joukkopsykoosi. Järki sitä paitsi sanoo että kaikki se öljy ja hiili tullaan polttamaan. Kyse on korkeintaan vuosikymmenien erosta vaikka mitä tehtäisiin. Siis: kannatan energiansäästöä, mutta en tälläista hysteriaa.

Äänestä
  • Ilmastonmuutos johtuu ihmisestä, osittain. Siitä ei ole enää epäilystäkään.
    Turha soluttaa tällekin palstalle tätä ilmastoskeptikkojen disinformaatiota !

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvihuoneilmiö#Kasvihuoneilmi.C3.B6n_voimistuminen

    Tämä on ilmastotutkijoille selvä juttu, mutta sitten löytyy muiden alojen "asiantuntijoita" joilla on selvät poliittistaloudelliset intressit kuten esim. Yhdysvaltain nykyjohdolla ja sitä taluttavalla ase- ja energiateollisuudella.

    On käsittämätöntä, että jotkut luulevat teollistumisen ajan alusta lähtien tapahtuneen räjähdysmäisen hiilivetyjen polttamisen ja selvän ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousemisen jäävän vaille säämuutoksia.
    Ihminen on myös muilla kasvihuonekaasuilla kuormittanut ilmakehää.
    Esim. freonikuormitus on TÄYSIN ihmisen aikaansaamaa viimeisten kymmenien vuosien aikana. Se ei ole luontoperäistä.

    http://www.fmi.fi/abc/index.html?N=76#76

    Äänestä

  • hiilidioksidipäästö kirjoitti:

    Ilmastonmuutos johtuu ihmisestä, osittain. Siitä ei ole enää epäilystäkään.
    Turha soluttaa tällekin palstalle tätä ilmastoskeptikkojen disinformaatiota !

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvihuoneilmiö#Kasvihuoneilmi.C3.B6n_voimistuminen

    Tämä on ilmastotutkijoille selvä juttu, mutta sitten löytyy muiden alojen "asiantuntijoita" joilla on selvät poliittistaloudelliset intressit kuten esim. Yhdysvaltain nykyjohdolla ja sitä taluttavalla ase- ja energiateollisuudella.

    On käsittämätöntä, että jotkut luulevat teollistumisen ajan alusta lähtien tapahtuneen räjähdysmäisen hiilivetyjen polttamisen ja selvän ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousemisen jäävän vaille säämuutoksia.
    Ihminen on myös muilla kasvihuonekaasuilla kuormittanut ilmakehää.
    Esim. freonikuormitus on TÄYSIN ihmisen aikaansaamaa viimeisten kymmenien vuosien aikana. Se ei ole luontoperäistä.

    http://www.fmi.fi/abc/index.html?N=76#76

    Paskan marjat. Lämpötila on vaihdellut miljardien vuosien aikana, sykleittäin. Ihmiskunnan koko olemassaoloaika on erittäin pieni jana koko maapallon historiassa, ja ns. teollisuuskausi vielä lyhyempi.

    Te viherpiipertäjät olette kuin oka lihassa. Aina vaikeuttamassa tavallisen ahkeran ja työssäkäyvän ihmisen elämää. Hevosiinko ajattelit palata? Ja asumaan telttaan kuten vanhan ajan saamelaiset? Tervemenoa vaan, mutta älä vaadi meille muille samaa.

    Äänestä

  • viherpiiperot! kirjoitti:

    Sinulla ei tietenkään ole mitään evidenssiä naurettavien ja kiihkoilevien hörhöväittämiesi tueksi. Niinhän ?
    Tyypillisesti ilmastoskeptikot nappaavat väitteen sieltä ja toisen tuolta kooten siten itselleen "sopivan" näkemyksen jota he raivoten esittävät netissä naurettavana disinformaationa.

    Luotan itse ilmastontutkijoihin ja esim. Suomen ilmatieteenlaitokseen joka nimensä mukaisesti tekee asiasta TIETEELLISTÄ tutkimusta ja laajoja tietokonemallinnuksia.
    Hekin tunnustavat, että ihmisellä on osuus ilmastonmuutokseen.

    Samaan päätyy hallitusten välinen ilmastopaneeli joka koostuu tuhansista tutkijoista.

    Ei ole kyse viherpiiperöistä vaan TIETEENtekijöistä

    Jää sinä vaan rauhassa vikisemään Bushin hallinnon haukkojen ja öljyteollisuuden rinnalle alati pienenevään valehtelijaklubiin.

    Äänestä

  • maksetaan täällä suomessa julkisenliikenteen kulut. Ne otetaan yksityis autoilijoilta. Mieti jos joutuisit maksamaan julkisella kulkuneuvolla saman hinnan, kun taksissa, että saataisiin bussien, sekä muiden julkisen liikenteen kulut peitettyä, se ei todellakaan ole ilmaista, kun lasketaan ajoneuvojen hinnat sekä huolto/polttoaine ja työntekijäkulut. Olisitko sinä valmis maksamaan työ/muista matkoista saman hinnan kun taksilla tulee, et luultavasti, epäilen. Taksilla noin 30km matka maksaa n,30e. Tulisi työ matka kulut aika hintoihin, vai mitä.

    Äänestä

  • viherpiiperot! kirjoitti:

    Paskan marjat. Lämpötila on vaihdellut miljardien vuosien aikana, sykleittäin. Ihmiskunnan koko olemassaoloaika on erittäin pieni jana koko maapallon historiassa, ja ns. teollisuuskausi vielä lyhyempi.

    Te viherpiipertäjät olette kuin oka lihassa. Aina vaikeuttamassa tavallisen ahkeran ja työssäkäyvän ihmisen elämää. Hevosiinko ajattelit palata? Ja asumaan telttaan kuten vanhan ajan saamelaiset? Tervemenoa vaan, mutta älä vaadi meille muille samaa.

    http://ilmatieteenlaitos.fi/tutkimus_ilmasto/ilmasto_39.html

    Tyrmää nyt sitten tämäkin juttu asiaperustein !

    Muuten, ne halonit ja freonit ovat ihmisen aikaansaannoksia.

    Ja sitten tärkeä huomio logiikkasi suhteen !!
    Se, että ilmastossa on tapahtunut muutoksia ihmisestä riippumatta vuosimiljoonien aikana ei syyseuraussuhteena todista, että nykyinen muutos EI OLISI ihmisen aikaansaama!

    Kannattaisiko opetella loogista ajattelua, kunnollista argumentointia ja tietopohjan lisäämistä ennenkuin alat suoltamaan roskaa ?

    Äänestä

  • totuutta myös kirjoitti:

    maksetaan täällä suomessa julkisenliikenteen kulut. Ne otetaan yksityis autoilijoilta. Mieti jos joutuisit maksamaan julkisella kulkuneuvolla saman hinnan, kun taksissa, että saataisiin bussien, sekä muiden julkisen liikenteen kulut peitettyä, se ei todellakaan ole ilmaista, kun lasketaan ajoneuvojen hinnat sekä huolto/polttoaine ja työntekijäkulut. Olisitko sinä valmis maksamaan työ/muista matkoista saman hinnan kun taksilla tulee, et luultavasti, epäilen. Taksilla noin 30km matka maksaa n,30e. Tulisi työ matka kulut aika hintoihin, vai mitä.

    Bussihan on erikokoinen kuin taksi.
    Laskunjakajia on enemmän.

    Todistettavasti päästöt per matkustaja ovat bussissa erittäin paljon alhaisemmat kuin henkilöautossa.

    Niitä päästöjähän tässä ollaan jahtaamassa.

    Äänestä

  • hiilidioksidi kirjoitti:

    Jos bussissa on neljä matkustajaa (=normaalitilanne) ja kulutus kaupungissa 40l/100km ja henkilöautossa kaksi matkustajaa, kulutus 8l/100km, niin kumpi tuottaa enemmän päästöjä/lärvi?

    Äänestä

  • hiilidioksidi kirjoitti:

    http://ilmatieteenlaitos.fi/tutkimus_ilmasto/ilmasto_39.html

    Tyrmää nyt sitten tämäkin juttu asiaperustein !

    Muuten, ne halonit ja freonit ovat ihmisen aikaansaannoksia.

    Ja sitten tärkeä huomio logiikkasi suhteen !!
    Se, että ilmastossa on tapahtunut muutoksia ihmisestä riippumatta vuosimiljoonien aikana ei syyseuraussuhteena todista, että nykyinen muutos EI OLISI ihmisen aikaansaama!

    Kannattaisiko opetella loogista ajattelua, kunnollista argumentointia ja tietopohjan lisäämistä ennenkuin alat suoltamaan roskaa ?

    Ai, ilmatieteenlaitos ja muut "asiantuntijatahot" ovat jumalan asemassa? Uskot sokeasti mitä apuraha-orjat "tutkivat"? Itse olen akateemisen korkeakoulutuksen suorittanut henkilö, ja olen oppinut tervettä kritiikkiä -kaikkia tahoja kohtaan.

    Ajatko itse hevosella tai polkupyörällä kaikki matkasi? Kenties aivan jalkapatikalla? Jos käytät edes bussia, syyllistyt suuriin hiilidioksidipäästöihin ja useimmiten savuttavien dieselbussien mukana kulkiessasi rankkoihin pienhiukkaspäästöihin. Näytä itse sitten esimerkkiä ja tee matkasi ilman minkäänalisen polttomoottorin tai sähkömoottorin apua.

    Äänestä

Yhteenvetona voin suositella lähes kaikille kestusteluun osallistuneille ympäristötieteen opiskelua jossakin avoimessa yliopistossa. Itse aloitin jo syksyllä 1990 ja koko vuosikymmen siinä meni, mutta kyllä kannatti. Nyt ei tarvitse yrittää yhdistellä tiedon murusia, vaan kokonaisnäkemys maapallon tilasta ja tulevaisuudesta on hallinnassa. Oikeaa tietoa kyllä saa, mutta sen hankkiminen vaati vaivaa.

Äänestä
  • Hyvä ja asiallinen ehdotus, mutta ei valitettavasti jaksa niin paljoa kiinnostaa. Eli, mitä Sinä, arvoisa nimimerkki Renault5L, suosittelisit tavalliselle suomalaiselle yksityisautoilijalle? Mitä meidän pitäisi tehdä? Ja mitä Suomen, eli käytännössä idioottihallituksen pitäisi tehdä nyt eli jatkossa, jatkaa samaa yksityisautoilijaa riistävää linjaa? Vai peräti yrittää puuttua enemmän saastuttavien maiden ympäristöpolitiikkaan Suomessa jeesustelun sijaan? (heh mikä vitsi)

    Äänestä

taitaa takerella jo saksassa.kuka ottaa kepin rattaista..?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ajat....... kirjoitti:

...edessä maassamme. Samana aikaan kun veli venäläinen ostaa ison näyttävän Audin, bemarin tai jenkkimaasturin, ja veli amerikkalainen ajelee rennosti kaikin varustein olevalla jättikokoisella mukavalla ajopelillä hyväkuntoisia leveitä teitä pitkin sekä veli intialainen alkaa ostamaan uutta halpaa Tata Nanoa, niin meillä pienessä pitkän pimeän ajan valtakunnassa koetetaan kaikin keinoin vaikeuttaa autoilua ja tehdä siitä perustavikselle mahdottoman kallis touhu.

Poliitikkomme juuttuvat aina johonkin ajankohtaiseen muotiteemaan, niitä ovat olleet viime aikana mm. maahanmuutto ja ennen kaikkea ilmastonmuutoshysteria. Ja kuinkas muuten, kohteeksi on pääosin otettu rakas vihollinen: auto. Valtio sekä rakastaa että vihaa samanaikaisesti yksityisautoa. Rakastaa siksi, että siitä saadaan merkittävä osuus valtion veroista. Ja vihaa samalla asettamalla auto yhä tukalampaan asemaan. Nyt höpövanhaset ja kumppanit toitottavat että maamme sekä ennen kaikkea Helsingin on oltava edelläkävijä koko maailmassa ilmastonmuutoksessa ja energiansäästössä. Aivan samaa epätoivoista räpiköintiä isompia maita kohtaan kuin into lähettää etunenässä kriisijoukkoja Afganistaniin jne.

En näe autoilua lähitulevaisuudessa (10 vuoden aikajakso) kovinkaan suotuisana pieni- ja keskipalkkaiselle palkansaajalle, eläkeläisestä nyt puhumattakaan. Tietulli tulee ensimmäisenä Helsingin seudulle, se on 110% varmaa. Ja kun se aiotaan hoitaa gps-pohjaisella tunnistimella ajoneuvokohtaisesti, niin systeemi on helppo laajentaa koko maata koskevaksi. Polttoaineveroja nostetaan myös jatkossa, turhaa tuudittautua tämäntalviseen Katais-lisään, se on vasta alkusoittoa. Pian kysytään aivan oikeasti automainoksissa että millä autolla ajat kun bensa maksaa 3 euroa litra.

Lisänä tulee vielä öljyn kysynnän ja tarjonnan jatkuvasti kasvava epäsuhta, joka nostaa barrelihintaa. Hinnan tuplaantuminen tapahtunee vuoden-kahden sisällä.

Itselläni ainakin on mielialan valtaamassa autonpidon suhteen pessimismi. Asun Helsingissä, ajan työmatkani autolla, koska keskustan lähialueella minulla on työpaikan parkkihalli, en siis vie parkkipaikkaa asioille tulevilta. Joku tietenkin kysyy, miksen aja bussilla tai lähijunalla töihin, koska sinne niinkin pääsisin. Siksi, koska maksettuani valtavat verosummat autonpidosta kokonaisuudessaan, katson maksaneeni sekä joukkoliikenteen tuet että tiemääräärahat sekä päästökiintiöt omalta osaltani, kuten muutkin yksityisautoilijat. Ja siksi, koska maksettuani kalliit summat, en halua irvokkaalla tavalla seisottaa peltikasaa viikot autotallissa, vaan haluan myös ajaa sillä, kuten auton perustarkoitus on. Jos hankkisin ainoastaan koriste-esineen, ostaisin samalla rahalla arvonsa paremmin pitävää arvotaidetta esimerkiksi. En myöskään ihan suoraan sanoen halua ahtautua junaan tai bussiin, siitäkin on kokemusta. On vittumaista tunkea nyrpeiden kanssamatkustajien väliin vastakkain oleville penkeille, koettaa tunkea tiensä läpi mös junasta ulos, tai sama homma ahtaassa ruuhkabussissa. Haluan kuunnella mielimusiikkiani ihan yksin tai funtsailla muuta, se on merkittävä "meditaatio" ennen kiireistä työpäivää.

Nyt kuitenkin päättäjät ovat tekemässä autoilun aivan sikakalliiksi ja vaikeaksi, samoin muun maailman tilanne. Ostin viime vuonna uuden keskikoon hyvin varustellun ja suht pihin auton, ja luultavimmin se tulee olemaan viimeinen autoni. Pitää vaan toivoa että se kestäisi edes kymmenkunta vuotta joltisellakin ylläpidolla, sen jälkeen sitä sitten siirrytään autottomien kastiin, koska poliitikot ajaa päätöksillään siihen suuntaan. Vaan mitenkähän käy sitten autoverotuoton ja autoalan työllisyyden?....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu