Ministereiden ihmeellinen logiikka

Kumpi on ministereille tärkeämpi, paluulennollaan Bangkokista päivän myöhästynyt lomamatkailija, vai loppuelämäkseen työttömäksi jäävä kemijärveläinen? No tietenkin se Bangkokin matkailija. Onhan ministereillä huomattavasti suuremmassa määrin omakohtaista kokemusta Thaimaan matkailusta kuin pitkäaikaistyöttömyydestä.

Veijo on ihmetellyt ministerien logiikkaa vertaillessaan heidän toimiaan noiden kahden asian tiimoilta. Kun sellutehdas suljetaan, pääministeriä myöten ilmoitetaan että valtio ei voi puuttua pörssiyhtiön johdon toimiin.

Kun lomalento myöhästyy, Finnairin pääjohtaja kutsutaan ministerin puhutteluun ja häneltä vaaditaan selvityksiä ja toimenpiteitä.

Kun kummatkin, sekä Finnair että Stora Enso ovat pörssiyhtiöitä, luulisi valtiovallan kohtelevan niitä samalla tavalla, mutta ei.

Kansantalouden kannalta kannattavan sellutehtaan sulkeminen on Veijon mielestä hieman isompi asia, kuin muutaman lomakoneen myöhästeleminen. Varsinkin kun tehtaan sulkemisesta päättää kokematon uusi toimitusjohtaja omaa johtoryhmäänsä kuulematta.

Kokematon on Finnairinkin uudehko toimitusjohtaja, mutta hän ei ole itse päättänyt sitä, että koneet myöhästelevät.

Hallituksen uusi omistuspolitiikka tarkoittaneekin siis sitä, että omistaja puuttuu yhtiön toimintaan vain, jos yhtiön toiminta kärsii sattumista eikä johdon tekemistä hätäisistä päätöksistä.

Omistajapolitiikan omituisuudet
Veijo kannattaa markkinataloutta. Pörssinoteeratuissa valtionyhtiöissä se tarkoittaa sitä, että maan hallitus katsoo Veijon puolesta omistuksen perään. Jos firman johto on tuhoamassa omistuksen arvoa, Veijo edellyttää että Jyri Häkämies estää sen.


Jos Häkämies ei Veijoa usko, lukekoon lehdestä mitä islantilaiset yrittävät tehdä Elisassa.
Kenenkään ei luulisi uskovan, että pienen sellutehtaan sulkeminen pelastaa Stora Enson puunhankinnan. Kyllä Suomessa puuta riittää. Varsinkin kun Stora Enson markkinaosuus putoaa koko ajan ja se tarvitsee vuosi vuodelta vähemmän puuta.

Osakeyhtiölaki antaa Häkämiehelle mahdollisuuden kutsua ylimääräinen yhtiökokouksen koolle ja vaihtaa siellä yhtiön hallituksen. Joka puolestaan vaihtaa toimitusjohtajan.

Jos Häkämies ei Veijoa usko, lukekoon lehdestä mitä islantilaiset yrittävät tehdä Elisassa. Turskankalastajat omistavat Elisasta huomattavasti pienemmän sivun kuin veronmaksajat Sora Ensosta.

Jotta maan hallituksen määrittelemä omistajapolitiikka asettautuisi oikeaan, mutta vielä omalaatuisempaan valoon, ministeri Häkämies toteaa että valtio alle prosentin omistajana vastustaa turskapoikien aikeita.

Siihen loppui Veijon yritys ymmärtää edes logiikan ripettä valtion omistajapolitiikan tiimoilta.

Nokian insinöörit ovat hyvin täsmällisiä nykyään. Kukaan ei myöhästele enää sisäisistä kokouksista, vaan ne kaikki alkavat ajallaan.

Se johtuu siitä, että kun Anssi Vanjoki yhden kerran myöhästyi vartin Nokian johtokunnan kokouksesta, O-P Kallasvuo pyysi lainaksi Anssin kännykkää. Anssin kysyessä miksi, O-P vastasi, että hän haluaa laittaa kännykän kellon oikeaan aikaan.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

suurempi uutinen se Bangkokin lennon myöhästyminen?
Täytyyhän sitä silloin ministerienkin ottaa kantaa asiaan.
Sekin on vielä selvittämättä, että tapasiko Matti Sussun Ikeassa vai netissä?

Äänestä

Kun pitäisi perustella, eikä esittää heittoja..
-------------------------------------------
Kyllä Suomessa puuta riittää. Varsinkin kun Stora Enson markkinaosuus putoaa koko ajan ja se tarvitsee vuosi vuodelta vähemmän puuta.
-------------------------------------------

Tuotanto leikataan ainakin saman verran kuin Venäjän tuontipuumäärä on...
ellei maailmanmarkkinat pakota jopa rankempiin supistuksiin...


Puun tuonti Suomeen.

2006: 21,5 miljoonaa kuutiota
1999: 11,7 miljoonaa kuutiota


Suomessa ei riitä puuta, vaan tuotantokapasiteettia on Suomessa ajettava alas noin 10 - 16,8 miljoonan puukuution verran !


Tosiasia on se, että Suomen puuston vuosittainen hakkuumäärä hiukan alle 70 miljoonaa kuutiota on hyvin lähellä kestävää hakkuumäärää, eli siis metsän vuosittaista tuottoa.

Suomen metsistä voisi saada järkevästi ehkä 1-1.5 miljoonaa kuutiota vuosittain lisää kohtuullisen etäisyyden päästä huomioiden suojelualueet ja muut rajoitukset.


Venäjä nostaa vientitullin puulle 50 euroon kuutiolta 1.1.2009, jolloin puun tuonti Venäjältä Suomeen loppuu aivan varmasti.



*********************************
TEORIAA

Metsäntutkimuslaitoksen Mela-vaihtoehtolaskelmien (s. *) mukaan ainespuun vuotuisen hakkuukertymän vähittäinen lisääminen noin 70 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2010 mennessä vakiinnuttaisi puuston tilavuuden nykytasolle. Puuston kasvu nousisi 75 miljoonasta noin 77 miljoonaan kuutiometriin ja vuoteen 2030 mennessä edelleen 90 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

50 ja 60 miljoonan kuutiometrin ainespuun hakkuut johtaisivat puuston tilavuuden ja kasvun jatkuvaan lisääntymiseen seuraavien 30-40 vuoden aikana. Metsistä voitaisiin hakata metsänhoitosuosituksia noudattaen jopa 80 miljoonaa kuutiometriä vuodessa seuraavien 20 vuoden aikana, mutta sen jälkeen hakkuumahdollisuudet pienenisivät noin 65 miljoonan kuutiometrin tasolle. Tämä vaihtoehto pienentäisi aluksi puuston tilavuutta ja kasvua, mutta uuden puuston varttuessa tilavuus ja kasvu alkavat taas kohota.

*********************************

TODELLISUUTTA

1990-luvulla metsäteollisuuden kotimaisen raakapuun käyttö lisääntyi 45 miljoonasta 55 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Tuontipuuta on käytetty lisäksi lähes 10 miljoonaa kuutiometriä.

Vuonna 1999 Suomessa käytettiin 74,5 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta. Metsäteollisuus käytti raakapuuta kaikkiaan 68,8 miljoonaa kuutiometriä, josta 11,7 miljoonaa kuutiometriä oli tuontipuuta.


Vahvoista kotimaisista puuvaroista huolimatta tuontipuun osuus on noin neljännes puun käytöstä. Vuonna 2005 teollisuus käytti kotimaista puuta ja tuontipuuta yhteensä 68 milj. kuutiometriä, kun nykyiset metsävaramme kestäisivät 69 milj. kuutiometrin vuotuiset hakkuut.

Kansallisen metsäohjelman tavoitteena on ainespuun vuotuisen hakkuukertymän nostaminen 63-68 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2010 mennessä

Puun tuonti paisui yli 21 miljoonaan kuutiometriin

[STT 27.3.2006, 14:12]

Raakapuuta tuotiin viime vuonna Suomeen enemmän kuin kertaakaan aiemmin metsäteollisuuden työkiistasta huolimatta. Puun tuonti jatkui kiivaana vuoden loppuun asti. Puuta tuotiin Metsäntutkimuslaitoksen kuukausiennakoiden mukaan Suomeen 21,2 miljoonaa kuutiometriä.

Tuontipuun osuus metsäteollisuuden käyttämästä puusta kohosi 26 prosenttiin eli 18 miljoonaan kuutiometriin. Teollisuus käytti Metsäteollisuuden keskusjärjestön mukaan puuta yhteensä 68 miljoonaa kuutiometriä. Siitä 41,7 miljoonaa kuutiota tuli yksityismetsistä, 4,5 miljoonaa kuutiota valtion metsistä ja 3,8 miljoonaa kuutiota yritysten metsistä.

Metsäntutkimuslaitos ennakoi, että raakapuun tuontimäärä nousee lopullisten ulkomaankauppatilastojen valmistuessa 21,5 miljoonaan kuutiometriin. Tuontipuun arvo kohosi viime vuonna 730 miljoonaan euroon.

Venäjältä tuontipuusta tuli neljä viidesosaa eli 16,8 miljoonaa kuutiometriä. Venäjän tuonnin arvo nousi 551 miljoonaan euron. Puuta tuotiin Suomeen myös Latviasta, Virosta, Britanniasta ja Uruguaysta, mistä tuotiin viime vuonna 253 000 kuutiometriä eukalyptuspuuta.

*********************************

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veijo Miettinen kirjoitti:

Kumpi on ministereille tärkeämpi, paluulennollaan Bangkokista päivän myöhästynyt lomamatkailija, vai loppuelämäkseen työttömäksi jäävä kemijärveläinen? No tietenkin se Bangkokin matkailija. Onhan ministereillä huomattavasti suuremmassa määrin omakohtaista kokemusta Thaimaan matkailusta kuin pitkäaikaistyöttömyydestä.

Veijo on ihmetellyt ministerien logiikkaa vertaillessaan heidän toimiaan noiden kahden asian tiimoilta. Kun sellutehdas suljetaan, pääministeriä myöten ilmoitetaan että valtio ei voi puuttua pörssiyhtiön johdon toimiin.

Kun lomalento myöhästyy, Finnairin pääjohtaja kutsutaan ministerin puhutteluun ja häneltä vaaditaan selvityksiä ja toimenpiteitä.

Kun kummatkin, sekä Finnair että Stora Enso ovat pörssiyhtiöitä, luulisi valtiovallan kohtelevan niitä samalla tavalla, mutta ei.

Kansantalouden kannalta kannattavan sellutehtaan sulkeminen on Veijon mielestä hieman isompi asia, kuin muutaman lomakoneen myöhästeleminen. Varsinkin kun tehtaan sulkemisesta päättää kokematon uusi toimitusjohtaja omaa johtoryhmäänsä kuulematta.

Kokematon on Finnairinkin uudehko toimitusjohtaja, mutta hän ei ole itse päättänyt sitä, että koneet myöhästelevät.

Hallituksen uusi omistuspolitiikka tarkoittaneekin siis sitä, että omistaja puuttuu yhtiön toimintaan vain, jos yhtiön toiminta kärsii sattumista eikä johdon tekemistä hätäisistä päätöksistä.

Omistajapolitiikan omituisuudet
Veijo kannattaa markkinataloutta. Pörssinoteeratuissa valtionyhtiöissä se tarkoittaa sitä, että maan hallitus katsoo Veijon puolesta omistuksen perään. Jos firman johto on tuhoamassa omistuksen arvoa, Veijo edellyttää että Jyri Häkämies estää sen.


Jos Häkämies ei Veijoa usko, lukekoon lehdestä mitä islantilaiset yrittävät tehdä Elisassa.
Kenenkään ei luulisi uskovan, että pienen sellutehtaan sulkeminen pelastaa Stora Enson puunhankinnan. Kyllä Suomessa puuta riittää. Varsinkin kun Stora Enson markkinaosuus putoaa koko ajan ja se tarvitsee vuosi vuodelta vähemmän puuta.

Osakeyhtiölaki antaa Häkämiehelle mahdollisuuden kutsua ylimääräinen yhtiökokouksen koolle ja vaihtaa siellä yhtiön hallituksen. Joka puolestaan vaihtaa toimitusjohtajan.

Jos Häkämies ei Veijoa usko, lukekoon lehdestä mitä islantilaiset yrittävät tehdä Elisassa. Turskankalastajat omistavat Elisasta huomattavasti pienemmän sivun kuin veronmaksajat Sora Ensosta.

Jotta maan hallituksen määrittelemä omistajapolitiikka asettautuisi oikeaan, mutta vielä omalaatuisempaan valoon, ministeri Häkämies toteaa että valtio alle prosentin omistajana vastustaa turskapoikien aikeita.

Siihen loppui Veijon yritys ymmärtää edes logiikan ripettä valtion omistajapolitiikan tiimoilta.

Nokian insinöörit ovat hyvin täsmällisiä nykyään. Kukaan ei myöhästele enää sisäisistä kokouksista, vaan ne kaikki alkavat ajallaan.

Se johtuu siitä, että kun Anssi Vanjoki yhden kerran myöhästyi vartin Nokian johtokunnan kokouksesta, O-P Kallasvuo pyysi lainaksi Anssin kännykkää. Anssin kysyessä miksi, O-P vastasi, että hän haluaa laittaa kännykän kellon oikeaan aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu