Vasemmistoliitto tekee keskustalle palveluksen

Vasemmistoliitto tekee välikysymyksen hallitukselle Stora-Enson omistajaohjauksesta ja Kemijärven tehtaiden toiminnan jatkamisesta.

Välikysymys on keskustalle erinomainen asia. Se antaa Vanhaselle mahdollisuuden saattaa koko kansan ja varsinkin keskustan kannattajien tietoon, mistä tässä asiassa on todella kysymys ja samalla korjata kohdalleen kaikki ne väärinkäsitykset, jotka tähän mennessä ovat syntyneet vasemmistopopulistien kansaa hämäävien väitteiden ansiosta.

Stora-Ensohan ei ole valtionyhtiö, vaikka vasemmisto tätä termiä hämäysmielessä käyttääkin. Stora-Enso on kansainvälisessä omistuksessa oleva pörssiyhtiö, josta Valtio omistaa n. 10% ja Kela n. 20%.

Suurta hämäystä on siis puhua valtion "omistajaohjauksesta", koska 10% tai yhteensä n. 30% omistusosuudella ei ohjata yhtään mitään, ei edes yhtiökokouksessa, puhumattakaan mistään muusta "ohjauksesta", joka olisi kaiken lisäksi laitontakin.

Parasta kuitenkin on, että vasemmisto-opposition suurin hämäys siitä, että toiminnan jatkaminen Kemijärvellä ja Summassa olisi kannattavaa, voidaan kumota täysin perättömänä poliittisena populismina.

Tuotantohan on nyt vielä kannattavaa, mutta puun saanti vaikeutuu ja kallistuu, ja saatavissa oleva puu tarvitaan Stora-Enson muilla tehtailla, jotta niiden tuotantokapasiteetti voidaan pitää täydessä käynnissä ja myös työpaikat turvata.

On hyvä, että nyt saadaan julkisuuteen myös se tieto, että sellun ja paperin kysyntä länsimaissa alenee samaan aikaan kun länsimaissa on runsaasti sellun ja paperin ylituotantoa. Edessä on siis markkinahintojen lasku ja todelliset kannattavuusvaikeudet, suorastaan tappiot, jos tuotantoa nyt jatkettaisi varastoon, kun sitä ei piakkoin saa kaupaksi juuri minnekään.

Keskustalla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus kunnallisvaaleja ajatellen paljastaa vasemmisto-opposition populistinen vastuuttomuus siinä, että ne vaativat sellaisen tuotannon jatkamista, joka on Stora-Ensolle kokonaisuudessaan vahingollista aiheuttaessaan kannattavuus- ja tappioriskejä ja täten vaarantaa kaikkien muiden Suomessa olevien, useiden tuhansien työpaikkojen säilymisen.

Kaiken edellä olevan lisäksi hallitus ja keskusta pääsevät perustellusti todistamaan, että kaikki se, mitä hallitus on jo tehnyt ja vielä tekee Stora-Enson sekä kemijärven ja Haminan kaupunkien kanssa korvaavien työpaikkojen aikaansaamiseksi on koko Suomen ja kaikkien kansalaisten etu, koska näin menetellen Stora-Enso pysyy kannattavana ja vakavaraisena, jolloin myös valtion ja Kelan yhteensä n. 30% osakeomistuksen arvo säilyy ja jopa kasvaa, ja osakkeista saatavat osinkotuotot tulevat myös tulevina vuosina keventämään verotaakkaa ja auttamaan tuleviakin hallituksia uusien työpaikkojen luomisessa.

Nyt keskusta saa oivallisen tilaisuuden kertoa koko kansalle, että työllisyyden ylläpitämistä ja tukemista voivat harjoittaa vain kannattavat ja voittoa tuottavat yritykset.

Samalla kansa myös ymmärtää, että nykymaailmassa työpaikkoja menetetään ja uusia hankitaan yhä useammin. Se, että kenelläkään olisi mahdollisuus enää mennä koulun penkiltä suuryritykseen ja olla siellä koko ikänsä eläkkeelle lähtöön saakka on taakse jäänyttä elämää.

Maailma on muuttunut kiihtyvällä vauhdilla ja muuttuu koko ajan yhä nopeammin, koska maapallon köyhät maat teollistuvat, vaurastuvat ja kehittyvät, niiden kansalaisten elintaso nousee ja maailman toellisuustuotanto ja myös vaurauden ja hyvinvoinnin tasajako muuttuu.

Me emme tälle kehitykselle mitään mahda, joten silloin on tehtävä juuri niin kuin keskusta ja hallitus nyt tekevät: kaikki voima ja panostus on pantava uuden luomiseen, koska vanhan väkisin säilyttämisellä ei ole tulevaisuutta. Se ei lisää hyvinvointia enempää kuin housuihin kuseminen pakkasella.
21437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Typerä kepumainos.

Äänestä
  • Ja vielä (kuulemma) olevinaan kokoomuslaiselta.....

    Äänestä

Paatosta. Uppoaa varmasti kemijärveläisiin(kin) kuin mätään kalakukkoon?
Tuohon välikysymykseen taitaisi mielellään yhtyä muutama (ellei useampikin) keskustalainenkin. Kokoomuslaiset (pohjoisen edustajatkin) lienevät niin markkinavoimien aivopesemiä että uskovat juuri tuollaista tuubaa?

Äänestä
  • Kävimme Vexin kanssa samaa oppilaitosta 60-luvun puolivälissä. Hän oli linjalla, jossa ei juurikaan talousasioita käsitelty. Sittemmin lahjakkaaqsta visualistista tuli Irwinin sanoittaja ja laajemminkin sujuva kirjoittaja.

    Vastine oli erinomainen, mutta siinä suhteessa yksipuolinen, ettei se ole miltään osiltaan realismissa kiinni.

    Yhtä mieltä olemme vanhan opiskelukaverini kanssa siitä, että yrityksiä ei todellakaan pidä tukea. Toivottavasti saksalaisetkin jo tämän uskovat

    Äänestä

siten, että hallitus (Häkämies,Pekkarinen jne..) on käynyt etukäteen keskustelut stora- enson suuromistajien kanssa ja kysynyt niiden mielipidettä mahdollisiin henkilövaihdoksiin k.o:n yhtiön johdossa, tai mielipidettä ylimääräiseen yhtiökokoukseen....

mielipide on ollut ilmeisesti kielteinen, jolloin on ollut täysin turhaa lähteä k.o. manöövereitä tekemään, ja aiheuttamaan entistäkin pahempaa sekaannusta ja osakkeiden arvonalennusta...

Äänestä
  • Wallenbergien sijoitusyhtiö omistaa Stora-Ensosta saman verran kuin Suomen valtio ja Kela yhteensä. myös Ruotsissa suljetaan ainakin yksi sellutehdas, jonka työntekijät ovat tiettävästi vedonneet Eallenbergeihin, jotta nämä pelastaisivat heidän työpaikkansa.

    Ihmettelisin, ellei Suomen hallitus olisi ollut yhteydessä Wallenbergeihin, koska yhdessä nämä omistajat hallitsisivat n. 60% Stora-Enson äänivallasta.

    Se, ettei tehtaiden sulkemisia olla aikeissa viedä yhtiökokoukseen vahvistaa sitä kantaa, jonka avauksessani otin sellutuotannon kysynnän laskuun, ylikapasiteetin purkamiseen ja hintakilpailukyvyn säilyttämiseen, jotta Stora-Enson jäljellejäävät, monet tuhannet työpaikat eivät joutuisi muutaman vuoden päästä uhan alaisiksi, jos ylituotantoa nyt jatkettaisi varastojen kasvattamiseksi, kun sellusta ei piakkoin enää saa kunnon hintaa, vaan se jouduttaisi myymään tappiolla.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    Wallenbergien sijoitusyhtiö omistaa Stora-Ensosta saman verran kuin Suomen valtio ja Kela yhteensä. myös Ruotsissa suljetaan ainakin yksi sellutehdas, jonka työntekijät ovat tiettävästi vedonneet Eallenbergeihin, jotta nämä pelastaisivat heidän työpaikkansa.

    Ihmettelisin, ellei Suomen hallitus olisi ollut yhteydessä Wallenbergeihin, koska yhdessä nämä omistajat hallitsisivat n. 60% Stora-Enson äänivallasta.

    Se, ettei tehtaiden sulkemisia olla aikeissa viedä yhtiökokoukseen vahvistaa sitä kantaa, jonka avauksessani otin sellutuotannon kysynnän laskuun, ylikapasiteetin purkamiseen ja hintakilpailukyvyn säilyttämiseen, jotta Stora-Enson jäljellejäävät, monet tuhannet työpaikat eivät joutuisi muutaman vuoden päästä uhan alaisiksi, jos ylituotantoa nyt jatkettaisi varastojen kasvattamiseksi, kun sellusta ei piakkoin enää saa kunnon hintaa, vaan se jouduttaisi myymään tappiolla.

    kymmenen vuoden päästä keitettäisiin enää ollenkaan sellua ,ja paperiakaan ei varmaan tehdä läheskään nykyisellä pap.konemäärällä....

    eli työttömiä tuolta alalta 3000-7000 lisää??

    Äänestä

  • Olemme kautta vuosikymmenten tottuneet yhdistämään markkinatalouden ja demokratian. Näin ei kuitenkaan enää ole, kun entiset kommunistidiktatuurit, Venäjä ja Kiina, ovat ryhtyneet soveltamaan markkinatalouden keinoja ilman demokratiaa.

    Mitä tuosta seuraa, jää nähtäväksi, mutta globaaliin taloustilanteeseen sillä voi olla paljonkin vaikutusta. Venäjä jo kiristää energiavaroillaan lähinaapureitaan ja Kiina on ostanut US-dollareita ja voi halutessaan heiluttaa USD:n kurssia, miten haluaa.

    Voi olla jännää tulossa.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    Olemme kautta vuosikymmenten tottuneet yhdistämään markkinatalouden ja demokratian. Näin ei kuitenkaan enää ole, kun entiset kommunistidiktatuurit, Venäjä ja Kiina, ovat ryhtyneet soveltamaan markkinatalouden keinoja ilman demokratiaa.

    Mitä tuosta seuraa, jää nähtäväksi, mutta globaaliin taloustilanteeseen sillä voi olla paljonkin vaikutusta. Venäjä jo kiristää energiavaroillaan lähinaapureitaan ja Kiina on ostanut US-dollareita ja voi halutessaan heiluttaa USD:n kurssia, miten haluaa.

    Voi olla jännää tulossa.

    uhkakuva.
    Ei muille.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    uhkakuva.
    Ei muille.

    Tavallinen maan hiljainen ihminenhän se nykyään pörssipelurien pelit taitaa rahoittaa...
    Sama tullee olemaan tuon ympäristövouhotuksen kanssa. Keskiluokkaisen veronmaksajan pussistahan tuohonkin menevät oravannahat revitään. Pääomaveroahan ei voi (ei tietenkään) nostaa?

    Äänestä

Kyllä suuromistajalla on aina oikeus peräänkuuluttaa omia intressejään kaikissa yhtiöissä.
Noinhan juuri tehtiin yhdellä tavalla Elisan tapauksessa. Siinä islantilaiset yrittivät muuttaa hommaa itselleen edulliseksi (=nopeasti rahastettavaksi), mutta se ei ainakaan vielä onnistunut.
Miksei Suomen valtio saisi yrittää puolustaa niitä eettisiä ja periaatteellisia asioita StoraEnsossa, joita se haluaa ajettavan??

Äänestä
  • Elisan tilanne oli hieman erilainen. Siinä uusi osakkeita itselleen haalinut omistaja halusi vaihtaa yhtiön hallituksen ja ryhtyä toteuttamaan uutta straregiaa laajentamalla Elisan toimintaa kansainväliseksi.

    Jotkut osakkaat epäilivät, että uuden suurosakkaan tarkoitus olisi pilkkoa Elisa osiin ja panna se lihoiksi pala palalta, jolloin uusi valtaaja olisi pistänyt myyntivoitot taskuihinsa.

    Osakkaiden enemmistö ei tätä ajatusta kannattanut. Niinpä yhtiökokous päätti 53/47 enemmistöllä kaataa tuon uuden omistajan ajatukset, jolla oli 47% yhtiökokouksessa edustettuna olevasta Elisan osakekannasta. Hän ei saanut edes omaa edustajaansa Elisan hallitukseen, kun yhtiökokouksessa asetettiin kaksi toimintalinjaa vastakkain ja toinen voitti.

    Stora-Enson tilanne on aika lailla toinen. Yhtiön toimintastrategiaa ei olle muuttamassa, vaan säilyttämässä kannattavan toiminnan edellytykset ylituotantoa leikkaamalla ja turvaamalla edullisen puun saanti jäljelle jääville tehtaille. Tämän on valtio-omistaja aivan varmasti selvittänyt muilta osakkailta, joten ei taitaisi olla kannattavaa mennä yhtiökokoukseen äänestyttämään asiasta, josta mitä todennäköisimmin tulisi takkiin 70/30 suhteessa, kun muut omistajat haluavat säilyttää yhtiön hintakilpailukyvyn laskevilla markkinoilla ja hintojenkin laskiessa ja sitä kautta myös osakkeidensa arvon ja myös tulevat osinkonsa.

    Suomen valtiollakaan ei ole mitään järkeä toimia niin, että Stora-Enson osakekurssi laskisi, koska samalla valtio menettäisi osakeomaisuutensa arvoa eikä saisi osinkotuottoja odotetulla tavalla. Tämä olisi veronmaksajien tappio, koska valtion osakkeet ovat veronmaksajan omaisuutta ja osinkotuotto on verotustarvetta pienentävää tuloa valtiolle.

    Koko kansalle tulee pitkän päälle järkevimmäksi ylläpitää Sora-Enson tulevan toiminnan hyvät mahdollisuudet ja panostaa ennen muuta siihen, että korvaavie työpaikkoja saadaan Kemijärvelle ja Haminaan. Tämä on myös pitkän päälle halvimmaksi tuleva ratkaisu. Valtion tuki uusien työpaikkojen syntyyn on meidän muiden veronmaksajien panos siihen, että työttömiksi jäävien ei tarvitsisi kauaa olla ilman työtä ja toimeentuloa.

    Itä-Lapissa on paljon kehittämismahdollisuuksia. Hyvä esimerkki on Länsi-Lapin Levin matkailukeskus, jota rakennetaan todella vauhdilla ja asiakkaita on menossa sinne pilvin pimein, vaikka pelkkä lento Helsingistä Kittilään maksaa jo yli 700 euroa.

    On pelkästään hyvä asia, että keskisuurten maaseutukaupunkien elinkeinorakennetta päästään monipuolistamaan, ettei kaikki seiso tai kaadu yhden sellutehtaan varassa.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    Elisan tilanne oli hieman erilainen. Siinä uusi osakkeita itselleen haalinut omistaja halusi vaihtaa yhtiön hallituksen ja ryhtyä toteuttamaan uutta straregiaa laajentamalla Elisan toimintaa kansainväliseksi.

    "Itä-Lapissa on paljon kehittämismahdollisuuksia. Hyvä esimerkki on Länsi-Lapin Levin matkailukeskus, jota rakennetaan todella vauhdilla ja asiakkaita on menossa sinne pilvin pimein, vaikka pelkkä lento Helsingistä Kittilään maksaa jo yli 700 euroa"

    Mutta kun se levikään ei kovin kauhiasti täyspäiväisesti taida työllistää. Suuri osa työntekijöistä on paikalla vain sesonkiaikoina (esim. kesällä levi on aikas hiljainen).
    Eli tehtaat kiinni ja porukka palvelemaan etelän ns. hiihtoharrastajia (lue känniörveltäjiä)!

    Äänestä

  • Kiivas keskustalainen kirjoitti:

    En harrasta laskettelua enkä alamäkeen laskettelua maastopyörälläkään, mutta olen silti käynyt Levillä pari kertaa, vanhin poikani useammin.

    Kevin sesongit toki kohdistuvat niihin viikkoihin, kun suomalaisilla ja eurooppalaisilla on talvilomaa tai Levillä järjestetään kansainvälisiä kisoja. Hyvin runsaasti matkailijoita riittää myös kesällä ja varsinkin ruska-aikaan Levi on myös täynnä.

    Levi myös laajenee koko ajan, sillä mitä monipuolisemmat palvelut rakennetaan sitä enemmän asiakkaita tulee ja sitä monipuolisempia ja ympärivuotisia palveluja pystytään rahoittamaan.

    Känniörveltäjiä Levillä on vähemmän kuin Jakomäen keskikaljakuppiloissa.

    ...kuinka monta kertaa. Varsinkin keskikesällä paikka liki huutaa autiuttaan. Esim. levitunturissa taisi olla kuuden hengen huone kylpyläpalveluilla 55 euroa.
    Juttele paikallisten kanssa niin kuulet värikkäitä kertomuksia näiden "etelän herrojen" seikkailuista. Jos siellä ei viina virtaisi ei taitaisi joka toisessa (hiukan liioitellen) olla kivijalassa kapakkaa.

    Ilmeisesti on niin, että sitä näkee, mihin suuntaan haluaa katsoa.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    Ilmeisesti on niin, että sitä näkee, mihin suuntaan haluaa katsoa.

    Lisäksi pohjoisessa on monta leviä hiljaisempaa (siis liki kaikki muut) hiihtokeskusta. Eli kaikille ei vaan yksinkertaisesti riitä asiakkaita.
    Teillä etelän miehillä on aina niin ruusuinen kuva pohjoisen elämästä.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    Elisan tilanne oli hieman erilainen. Siinä uusi osakkeita itselleen haalinut omistaja halusi vaihtaa yhtiön hallituksen ja ryhtyä toteuttamaan uutta straregiaa laajentamalla Elisan toimintaa kansainväliseksi.

    Jotkut osakkaat epäilivät, että uuden suurosakkaan tarkoitus olisi pilkkoa Elisa osiin ja panna se lihoiksi pala palalta, jolloin uusi valtaaja olisi pistänyt myyntivoitot taskuihinsa.

    Osakkaiden enemmistö ei tätä ajatusta kannattanut. Niinpä yhtiökokous päätti 53/47 enemmistöllä kaataa tuon uuden omistajan ajatukset, jolla oli 47% yhtiökokouksessa edustettuna olevasta Elisan osakekannasta. Hän ei saanut edes omaa edustajaansa Elisan hallitukseen, kun yhtiökokouksessa asetettiin kaksi toimintalinjaa vastakkain ja toinen voitti.

    Stora-Enson tilanne on aika lailla toinen. Yhtiön toimintastrategiaa ei olle muuttamassa, vaan säilyttämässä kannattavan toiminnan edellytykset ylituotantoa leikkaamalla ja turvaamalla edullisen puun saanti jäljelle jääville tehtaille. Tämän on valtio-omistaja aivan varmasti selvittänyt muilta osakkailta, joten ei taitaisi olla kannattavaa mennä yhtiökokoukseen äänestyttämään asiasta, josta mitä todennäköisimmin tulisi takkiin 70/30 suhteessa, kun muut omistajat haluavat säilyttää yhtiön hintakilpailukyvyn laskevilla markkinoilla ja hintojenkin laskiessa ja sitä kautta myös osakkeidensa arvon ja myös tulevat osinkonsa.

    Suomen valtiollakaan ei ole mitään järkeä toimia niin, että Stora-Enson osakekurssi laskisi, koska samalla valtio menettäisi osakeomaisuutensa arvoa eikä saisi osinkotuottoja odotetulla tavalla. Tämä olisi veronmaksajien tappio, koska valtion osakkeet ovat veronmaksajan omaisuutta ja osinkotuotto on verotustarvetta pienentävää tuloa valtiolle.

    Koko kansalle tulee pitkän päälle järkevimmäksi ylläpitää Sora-Enson tulevan toiminnan hyvät mahdollisuudet ja panostaa ennen muuta siihen, että korvaavie työpaikkoja saadaan Kemijärvelle ja Haminaan. Tämä on myös pitkän päälle halvimmaksi tuleva ratkaisu. Valtion tuki uusien työpaikkojen syntyyn on meidän muiden veronmaksajien panos siihen, että työttömiksi jäävien ei tarvitsisi kauaa olla ilman työtä ja toimeentuloa.

    Itä-Lapissa on paljon kehittämismahdollisuuksia. Hyvä esimerkki on Länsi-Lapin Levin matkailukeskus, jota rakennetaan todella vauhdilla ja asiakkaita on menossa sinne pilvin pimein, vaikka pelkkä lento Helsingistä Kittilään maksaa jo yli 700 euroa.

    On pelkästään hyvä asia, että keskisuurten maaseutukaupunkien elinkeinorakennetta päästään monipuolistamaan, ettei kaikki seiso tai kaadu yhden sellutehtaan varassa.

    En puhu Kemijärvestä enkä Summasta erityisesti, vaan yleisesti siitä, että valtion tulee pitää huoli KAIKISTA työvoimansa osasista jopa yksityispääomaa painostaen kaikilla mahdollisilla tavoilla.

    Äänestä

Lama tulee nopeammin Suomeen kuin Kaliforniaan, kun jenkeissä notkahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Vasemmistoliitto tekee välikysymyksen hallitukselle Stora-Enson omistajaohjauksesta ja Kemijärven tehtaiden toiminnan jatkamisesta.

Välikysymys on keskustalle erinomainen asia. Se antaa Vanhaselle mahdollisuuden saattaa koko kansan ja varsinkin keskustan kannattajien tietoon, mistä tässä asiassa on todella kysymys ja samalla korjata kohdalleen kaikki ne väärinkäsitykset, jotka tähän mennessä ovat syntyneet vasemmistopopulistien kansaa hämäävien väitteiden ansiosta.

Stora-Ensohan ei ole valtionyhtiö, vaikka vasemmisto tätä termiä hämäysmielessä käyttääkin. Stora-Enso on kansainvälisessä omistuksessa oleva pörssiyhtiö, josta Valtio omistaa n. 10% ja Kela n. 20%.

Suurta hämäystä on siis puhua valtion "omistajaohjauksesta", koska 10% tai yhteensä n. 30% omistusosuudella ei ohjata yhtään mitään, ei edes yhtiökokouksessa, puhumattakaan mistään muusta "ohjauksesta", joka olisi kaiken lisäksi laitontakin.

Parasta kuitenkin on, että vasemmisto-opposition suurin hämäys siitä, että toiminnan jatkaminen Kemijärvellä ja Summassa olisi kannattavaa, voidaan kumota täysin perättömänä poliittisena populismina.

Tuotantohan on nyt vielä kannattavaa, mutta puun saanti vaikeutuu ja kallistuu, ja saatavissa oleva puu tarvitaan Stora-Enson muilla tehtailla, jotta niiden tuotantokapasiteetti voidaan pitää täydessä käynnissä ja myös työpaikat turvata.

On hyvä, että nyt saadaan julkisuuteen myös se tieto, että sellun ja paperin kysyntä länsimaissa alenee samaan aikaan kun länsimaissa on runsaasti sellun ja paperin ylituotantoa. Edessä on siis markkinahintojen lasku ja todelliset kannattavuusvaikeudet, suorastaan tappiot, jos tuotantoa nyt jatkettaisi varastoon, kun sitä ei piakkoin saa kaupaksi juuri minnekään.

Keskustalla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus kunnallisvaaleja ajatellen paljastaa vasemmisto-opposition populistinen vastuuttomuus siinä, että ne vaativat sellaisen tuotannon jatkamista, joka on Stora-Ensolle kokonaisuudessaan vahingollista aiheuttaessaan kannattavuus- ja tappioriskejä ja täten vaarantaa kaikkien muiden Suomessa olevien, useiden tuhansien työpaikkojen säilymisen.

Kaiken edellä olevan lisäksi hallitus ja keskusta pääsevät perustellusti todistamaan, että kaikki se, mitä hallitus on jo tehnyt ja vielä tekee Stora-Enson sekä kemijärven ja Haminan kaupunkien kanssa korvaavien työpaikkojen aikaansaamiseksi on koko Suomen ja kaikkien kansalaisten etu, koska näin menetellen Stora-Enso pysyy kannattavana ja vakavaraisena, jolloin myös valtion ja Kelan yhteensä n. 30% osakeomistuksen arvo säilyy ja jopa kasvaa, ja osakkeista saatavat osinkotuotot tulevat myös tulevina vuosina keventämään verotaakkaa ja auttamaan tuleviakin hallituksia uusien työpaikkojen luomisessa.

Nyt keskusta saa oivallisen tilaisuuden kertoa koko kansalle, että työllisyyden ylläpitämistä ja tukemista voivat harjoittaa vain kannattavat ja voittoa tuottavat yritykset.

Samalla kansa myös ymmärtää, että nykymaailmassa työpaikkoja menetetään ja uusia hankitaan yhä useammin. Se, että kenelläkään olisi mahdollisuus enää mennä koulun penkiltä suuryritykseen ja olla siellä koko ikänsä eläkkeelle lähtöön saakka on taakse jäänyttä elämää.

Maailma on muuttunut kiihtyvällä vauhdilla ja muuttuu koko ajan yhä nopeammin, koska maapallon köyhät maat teollistuvat, vaurastuvat ja kehittyvät, niiden kansalaisten elintaso nousee ja maailman toellisuustuotanto ja myös vaurauden ja hyvinvoinnin tasajako muuttuu.

Me emme tälle kehitykselle mitään mahda, joten silloin on tehtävä juuri niin kuin keskusta ja hallitus nyt tekevät: kaikki voima ja panostus on pantava uuden luomiseen, koska vanhan väkisin säilyttämisellä ei ole tulevaisuutta. Se ei lisää hyvinvointia enempää kuin housuihin kuseminen pakkasella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu