neuvoa

Perin taannoin pienen maapalan, jolle voisi pistää pystyyn jonkinlaisen pytingin kesäasunnoksi. Mutta kuten niin monella tuota tuohta ei ole liiemmälti siunaantunut, joten olen suunnitellut osaa sinne jonkinmoisen vaunun näin alkajaisiksi. Muuten tontti on todella mukavalla paikalla ja sinne on helppo tehdä kasvimaa, jossa voi kasvattaa seuraavaksi talveksi niin potut kuin porkkanat. Siellä olisi myös mukava viettää rentouttavaa lomaa ja lapset saisivat telmiä puhtaassa maalaismaisemassa. Jollakin leikintäalueilla olen nähnyt miten vaunun kylkeen on rakennettu "lisäsiipi - terassi" ja ajattelin rakentaa samanlaisen lisätilan saamiseksi. Suihkua ja wc:tä vaunussa ei välttämättä tarvita sillä tontille voi rakentaa jonkinlaisen saunan ja perinteisen puuseen. Tuli vain mieleen, joutuuko em. rakennelmia varten hakemaan rakennusluvan? Entä joutuuko vaunun kylkeen tehdystä siivestä maksamaan kiinteistöveroa?
5343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

parempi paikka noille kysymyksille ole se kunnan rakennusvirasto tai rakennustarkastaja, jos nyt et vain tätä provomielessä laittanut palstalle?

Äänestä

byggnaden. Då är den flyttbar och något bygglov behös inte.

Äänestä

Minulla on vastaava tilanne, paitsi että osa rakennuksista on valmiina, kuten esim. sauna ja puucee.

Jos sen vaunun sinne tontille pysyvästi jättää, niin kyllä siihen saatetaan rakennuslupa vaatia, etenkin jos siinä on kiinteitä rakennelmiä. Mutta jos vain "käyt siellä" katsastetulla ja liikennekelpoisella vaunulla, aivan kuten monet tienvarsilla puskaparkissa.

Näin ollen tuskin kukaan asiaan puuttuu ja onhan se vaunu helppo tarvittaessa siirtää välillä pois.
Ja jos siellä metsän siimeksessä puuceekin nököttää, niin tuskin siihenkään kukaan puuttuu.

Äänestä
  • En muuten menisi kunnan virkamiehiltä turhia kyselemään !

    Äänestä

mitä sinä nyt saunalle ja muille rakennuksislle lupia.
Älä tuo myöskään vaunuasi, sillä minä olen jo hakenut rakennuslupaa maallesi ja rakennan kohta sinne.
Ethän tule? kyselee nimimerkki saako naapurin maalle rakentaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaivataan kirjoitti:

Perin taannoin pienen maapalan, jolle voisi pistää pystyyn jonkinlaisen pytingin kesäasunnoksi. Mutta kuten niin monella tuota tuohta ei ole liiemmälti siunaantunut, joten olen suunnitellut osaa sinne jonkinmoisen vaunun näin alkajaisiksi. Muuten tontti on todella mukavalla paikalla ja sinne on helppo tehdä kasvimaa, jossa voi kasvattaa seuraavaksi talveksi niin potut kuin porkkanat. Siellä olisi myös mukava viettää rentouttavaa lomaa ja lapset saisivat telmiä puhtaassa maalaismaisemassa. Jollakin leikintäalueilla olen nähnyt miten vaunun kylkeen on rakennettu "lisäsiipi - terassi" ja ajattelin rakentaa samanlaisen lisätilan saamiseksi. Suihkua ja wc:tä vaunussa ei välttämättä tarvita sillä tontille voi rakentaa jonkinlaisen saunan ja perinteisen puuseen. Tuli vain mieleen, joutuuko em. rakennelmia varten hakemaan rakennusluvan? Entä joutuuko vaunun kylkeen tehdystä siivestä maksamaan kiinteistöveroa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu