Kun hampaasta ei löydy

mitään...

Mitä silloin tehdään kun särkevästä hampaasta ei löydy mitään vikaa? Olen käynyt kaksi kertaa eri lääkärilla särkevän viimeisen ylähampaan takia. Röntgenkuvassa ei näy mitään ja hampaassa ei ole reikää, ainoastaan pieni paikka,joka ei ulotu lähellekään juurta. Hammaslääkärit lähinnä nauravat minua "turhanvalittajana". Tänään on kuitenkin mennyt jo kuusi buranaa ja särky vain pahenee. Nyt menee hermot aivan lopullisesti...
Hammasta on jo kaksi kertaa madallettu mahdollisen purennan vian takia, mutta eipä tunnu auttavan. Hammas on oireillut jo viime syksystä saakka...
Hammasta on jo

49

18681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaan

      parikymmentä vuotta jomottanut yksi hammas

    • kiristät

      kuntaasi siten, että ainakin käytät sen palveluja

      ettei nemetellä siten, että ensin juurihoidetaan puoli vuotta ja kalliiksi tulee, ja sitten lopulta vedetään hammas pois... törkeää rahastusta

    • antaa madaltaa

      hammasta eli hioa purentaa/hammasta. Saat siitä jatkossa vielä pahemmat oireet. älä anna enää hioa tai madaltaa ainakaan.

    • Onko hammas avattu. Vai vain madallettu. Minulla oli yhdessä hampaassa mätä. Kivun takia avattiin paikka. Piti monesti laittaa uus lääkepaikka. Tästä jo muutama vuosi.

      Reikä oli tässä pari viikkoa sitten hampaassa, joka ei röntgen kuvissa näkynyt.

      • pinnassa....=)

        Ystävälläni on sama ongelma. Ei ole reikiä, ei röntgenissä näkyvää vikaa, ei yhtään mitään näkyvää ongelman aiheuttajaa.
        Eräs hammaslääkäri sanoi hänelle sitten että todennäköisesti hampaan pinta on vain sen verran kulunut (takahampaat kuluu eniten) että hampaan hermot ovat niin pinnassa.
        Se on ainut vaihtoehto hänen vaivaansa kun muutakan ei ole työllä eikä tuskalla löytynyt =)
        Sille ei oikein voi mitään, on vaan opittava olemaan ja tunnistamaan mikä sattuu eniten.
        Myös kuulemma nämä nykyään käytettävät muoviseospaikat millä reiät paikataan, aiheuttavat näitä tuntemattomia kipuja.

      • jatkaa
        pinnassa....=) kirjoitti:

        Hammasta ei vihlo erityisemmin vaan kipu on sellaista tasaisen jatkuvaa. Kävin toissa vuonna hoidattamassa "hampaani kuntoon", jolloin vanhat amalgaamipaikat korvattiin muovipaikoilla ja siitä alkoivat nämä hammasongelmat. Auttaisikohan se, jos pyytäisi korvaamaan hampaan muovipaikan taas amalgaamilla.
        Olkoon vaikka mitä myrkkyä kunhan vain pääsisi eroon näistä säryista. Taitaa olla tämä muovi aivan kelvoton paikka-aine. Parasta olisi tietenkin päästä koko roskasta eroon, koska hammas on viimeinen takahammas,josts ei pitäisi olla esteettistä haittaa tai haitata syömistä...

      • paikan alle
        jatkaa kirjoitti:

        voinu jäädä bakteereita muhimaan? Mulla tuli kerran reikä paikan alle. Ei kylläkään kipuillut mutta yhtäkkiä murtu hampaasta pala. Ei ehkä näy helposti röntgenistä. Ehkä uusinta paikkaus auttaisi tilanteeseen?

      • täällä.....
        paikan alle kirjoitti:

        voinu jäädä bakteereita muhimaan? Mulla tuli kerran reikä paikan alle. Ei kylläkään kipuillut mutta yhtäkkiä murtu hampaasta pala. Ei ehkä näy helposti röntgenistä. Ehkä uusinta paikkaus auttaisi tilanteeseen?

        Hampaastani löytyi pieni reikä kaksi vuotta sitten. Silloin hammas ei oireillut millään tavalla. Hammas paikattiin, minkä jälkeen sitä alkoi vihloa ihan suunnattomasti. Esim. hampaan harjaus oli ihan sietämätöntä, koska pelkästään hampaan pintaan koskeminen sattui. Odotin kuukauden, että tilanne tasaantuisi, ei tasaantunut.

        Paikka avattiin, puhdistettiin ja paikattiin uudelleen, ei mitään apua, vaiva vaan paheni. Menin muutaman viikon päästä taas hammaslääkäriin ja hammas oli jo todella kipeä. Ennen paikan uudelleen avausta hampaan ympärille laitettiin viisi puudutuspiikkiä, mutta tuntui, ettei olisi puudutettu ollenkaan. Kipu oli porattaessa ihan järkyttävää. Silloin tilalle laitettiin lääkepaikka.

        Lääkepaikka oli paikallaan noin kaksi kuukautta, minkä jälkeen tilalle piti vaihtaa taas uusi, pysyvä paikka. Lääkepaikan aikana tilanne parantui huomattavasti, mutta kun uusi, pysyvä paikka laitettiin, hampaan tila huononi jälleen. Nyt olen elellyt puolitoista vuotta tämän vihlovan hampaan kanssa, koska tuntuu, ettei siihen ole mitään apua. Nykyään pystyn sentään harjaamaan hampaan normaalisti, mutta jos syön jotain kovaa, hammasta vihloo ihan tolkuttomasti.

        Kunpa tietäisi, missä vika...

      • alkup.
        täällä..... kirjoitti:

        Yritin tässä varata äsken aikaa yksityiselle täällä Helsingissä. Toivotonta. Käsketään tulemaan illalla tai huomenna lauantaina,että voitaisiin oikein rahastaa. "Meillä maksa 300-500 euroa". On tämä Suomi oikea banaanitasavalta. Taidanpa alkaa etsiä tässä hohtimia...

      • että paikka vaihdettu
        jatkaa kirjoitti:

        Hammasta ei vihlo erityisemmin vaan kipu on sellaista tasaisen jatkuvaa. Kävin toissa vuonna hoidattamassa "hampaani kuntoon", jolloin vanhat amalgaamipaikat korvattiin muovipaikoilla ja siitä alkoivat nämä hammasongelmat. Auttaisikohan se, jos pyytäisi korvaamaan hampaan muovipaikan taas amalgaamilla.
        Olkoon vaikka mitä myrkkyä kunhan vain pääsisi eroon näistä säryista. Taitaa olla tämä muovi aivan kelvoton paikka-aine. Parasta olisi tietenkin päästä koko roskasta eroon, koska hammas on viimeinen takahammas,josts ei pitäisi olla esteettistä haittaa tai haitata syömistä...

        sehän selvisi. Paikkaa ei ole kunnolla tehty jäänyt ilmarakoja ja siellä nyt taitaa olla piilossa reikä. Pyydä avaamaan uudestaan josko sitten löytyisi syyllinen.

      • jatkaa kirjoitti:

        Hammasta ei vihlo erityisemmin vaan kipu on sellaista tasaisen jatkuvaa. Kävin toissa vuonna hoidattamassa "hampaani kuntoon", jolloin vanhat amalgaamipaikat korvattiin muovipaikoilla ja siitä alkoivat nämä hammasongelmat. Auttaisikohan se, jos pyytäisi korvaamaan hampaan muovipaikan taas amalgaamilla.
        Olkoon vaikka mitä myrkkyä kunhan vain pääsisi eroon näistä säryista. Taitaa olla tämä muovi aivan kelvoton paikka-aine. Parasta olisi tietenkin päästä koko roskasta eroon, koska hammas on viimeinen takahammas,josts ei pitäisi olla esteettistä haittaa tai haitata syömistä...

        Elä laitata amalgaamia. Minun elämä on sentähden mennyt ihan pilalle, kun ei voi syödä oikein mitään, kun joka ruuasta tulee ripulia. Mulla on vasta poistettu amalgaamit ja siellä oli vuotanut elohopeaa... Laitata vaikka posliinipaikka. Puolet kalliimpi. Kestäviä paikkoja. Joku puhui Helsingin hinnoista. Ompa hirveät melkein vois mennä jo toiselle paikkakunnalle laitattamaan. Voihan ne poistattaakin tietysti sen. Mut jääkö puruhampaita?

    • ajan hammas

      Sama juttu mulla, pirullista särkyä monta kuukautta, eikä hampaassa mitään vikaa. Eräs fysioterapeutti mainitsi yläniskan hermotuksen vaikuttavan ikeniin ja hampaistoon asti. Mulla loppui hammaskipu kun niskoja hoidettiin hieronnalla. En usko että on sattumaa, koska muutaman hierontakerran jälkeen särky lakkasi. Sitä ennen tosiaan kärsin hammaskivusta tosi pitkään.

      • No eipä uskois mistä kaikesta voi hammassärkyyn apua saada.

      • hättäilkö

        Minulle kehittyi täysin kestämätön ja sietämätön kiputila yläleuan, takaraivon ja niskan alueille.
        Kuljin tästä sietämättömästä kiputilasta kertomassa, jopa valittamassa vuosikausia, niin hammaslääkärille kuin "oikeillekin" lääkäreille.
        Tulos oli kuitenkin, että mitään ongelmaa eikä siis ratkaisuakaan löytynyt.
        Vastaukset olivat etupäässä linjalla, että seurataan tilannetta.
        "Oikea" lääkäri tietenkin kirjoitteli pillerireseptejä.
        Ruvettiinpa myös ottamaan niitä röntgenkuviakin. Niin hampaista kuin niskastakin.
        Mutta mitään erikoista ei vain löytynyt.

        Kerroin myös, että tällä pahemmin kipeällä puolella tuntuu kuin takahampaat ottaisivat kiinni aikaisemmin kuin toisella puolen, josta jo silloisen alakoulun ensimmäisillä luokilla käydyn hammaslääkärireissun seurauksena otettiin hammas pois kun tulin kertoneeksi, että sitä joskus vähän jomottelee!
        Aihehan ei tietenkään hammaslääkäriä kiinnostanut.

        Vuosikymmeniä tätä helvetillistä kipua on kestänyt ja tutkimuksia? ja kuvauksia tehty, pillerireseptit poikineen kirjoitettu ja joidenka tuloksena ei mitään oleellista ole löytynyt, eikä kipu ole helpottanut.
        Painavin havainto on nähtävästi ollut, että hampaita puuttuu, ja siitä jatkuvasti vuosikymmenten tutkimusten jälkeen sitten muistutettiin, samoin kuin siitä että paljon on kipuja joita ei saada selville, ja nämä on niin vaikeita asioita!

        Jossain vaiheessa kävi uskomaton tuuri, kun osuin sellaisen hammaslääkärin vast. otolle, jolla oli nähtävästi parempi näkö, ehkäpä havaintokykykin. Hän havaitsi heti tämän kipeämmän, mielestäni korottavan, takahampaiden poskenpuoleisissa kulmissa kiiltävät kulumajäljet, jotka olivat kovin pienet ehkäpä tulitikun pään kokoiset, joka taas kertoo siitä että hampaiden purenta l. kontaktipinta on ollut vain tämän kokoinen, ja jokainen purenta on vääntänyt hammasta vinoon ulospäin, jonka seuraukset lienee itsestään selviä.
        Ei liene yllätys että tällainen vääntörasitus, joka on hampaalle aivan vieras ja outo, ärsyttää sitä ja sen sisällä olevan hermon sekä ympäristönkin. Suljetussa tilassa oleva hermo ärtyy ja tulehtuu, nähtävästi vielä "turpoaisikin", mutta kun ei ole tilaa laajentua niin ärtyy vielä enemmänkin.
        Tällaisen kiputilan vaikutuksia ympäristöönkin voi vain arvailla!
        Löytyipä vielä haljenneita, amalgaamilla paikattuja takahampaita.
        Onkohan se kovinkin suuri yllätys, jos amalgaamilla paikattu hammas halkeaa?
        Tiedämmehän elohopean ominaisuuden, jota ko. paikassa on noin puolet, että se lämmetessään laajenee, ja jäähtyessään supistuu.
        Lisäksi metallin korrodoitumisominaisuudet.
        Jossain vaiheessa esim. kuumaa syödessä, juodessa elohopea laajenee, ja paikan tilavuus voi kasvaa niin suureksi, että se ei enää mahdukkaan sille tehtyyn tilaan.
        Niin mitäs siitä sitten seuraa?

        Kun paloja poistettiin, niin näki kuinka paikka, tämä oli vaihdettu muovipaikaksi oli tehty.
        Reikä oli pohjalta aivan täyttämättä, kuin jäätelötötterö.
        Varmaan bakteereilla on ollut erittäin juhlalliset tilat pitää turnajaisiaan!
        Messinkiruuvitkaan tuskin takaavat parasta terveyttä ja kivuttomuutta ym. ym.

        Puuhaa on riittänyt tämän helvetinmoisen kivun ympärillä, ja sen selvitysyrityksissä vuosikymmeniä.
        Mitkä ovat sitten rahallisetkin kulut ja kustannukset näin pitkiltä ajoilta, niin yksilön kuin yhteiskunnankin osalta.
        Voi vain kuvitella?
        Jostain syystä tämä kun ei kiinnosta muita kuin ainoastaan potilasta?

        Nyt tilanne on viimeinkin kohtalaisen siedettävä.
        Kuitenkin jatkuva jomotus tuntuu tuon ylähampaan juuren seutuvilla, kuin leukaluussa.
        Mitään selvyyttä siitäkään ei ole saatu, mutta se on kovin pientä näihin aikaisempiin helvetillisiin kipuihin verrattuna.

        Että jos vasta muutama kuukausi tai vuosi on ollut kipuja, sehän on vasta alkua tällä kipujen kivikkoisella tiellä, jossa tarvitaan erittäin suuria sattumia, ja erittäin hyvää tuuria, että löytää sellaisen asiantuntijan, joka on kivuistasi kiinnostunut, ja rupeaa niitä todella jopa selvittämäänkin, ja sinua kivuistasi vapauttamaan. Etenkin jos olet ollut muuallakin jo tutkittavana. Kaiken todennäköisyyden mukaan se ei voi vielä noin äkkiä löytyä eikä tapahtua!

        Valitettavasti!

      • Anonyymi

        ei vaikuta. kolmoishermoon vaikuttaa purentalihakset, leukanivelen välilevy, ohimoon asti ja samanpuoleisiin hampaiden hermoihin ylhäällä ja alhaalla. kehon asento vaikuttaa purentaan. stressi. mutta ne vain herkistää, ja fyysinen ongelma siellä on.

        tavallinen röntgen ei yleensä näytä hammasjuurta, eikä ikenen alta hevillä, johon tarvitaan (kk)tt. pyydä normaalissa kuvassa koko hammas/alue vain ja että juuret tulee kuvaan, kuten pitäisi säännöllisesti muutenkin; siinä ei tosin näy kaikki juuret siten hyvin. puhaltamalla ilmaa tai/ja kuuma/kylmä, saattaa vihloa, ja ongelma on noissa. ei näy ikeniä nostamalla rutiinietsinnällä, vaikka asiantuntija jos jo tietää, saattaa sen hikisesti nähdäkin.

        t. kokemusasiantuntija.

      • Anonyymi
        hättäilkö kirjoitti:

        Minulle kehittyi täysin kestämätön ja sietämätön kiputila yläleuan, takaraivon ja niskan alueille.
        Kuljin tästä sietämättömästä kiputilasta kertomassa, jopa valittamassa vuosikausia, niin hammaslääkärille kuin "oikeillekin" lääkäreille.
        Tulos oli kuitenkin, että mitään ongelmaa eikä siis ratkaisuakaan löytynyt.
        Vastaukset olivat etupäässä linjalla, että seurataan tilannetta.
        "Oikea" lääkäri tietenkin kirjoitteli pillerireseptejä.
        Ruvettiinpa myös ottamaan niitä röntgenkuviakin. Niin hampaista kuin niskastakin.
        Mutta mitään erikoista ei vain löytynyt.

        Kerroin myös, että tällä pahemmin kipeällä puolella tuntuu kuin takahampaat ottaisivat kiinni aikaisemmin kuin toisella puolen, josta jo silloisen alakoulun ensimmäisillä luokilla käydyn hammaslääkärireissun seurauksena otettiin hammas pois kun tulin kertoneeksi, että sitä joskus vähän jomottelee!
        Aihehan ei tietenkään hammaslääkäriä kiinnostanut.

        Vuosikymmeniä tätä helvetillistä kipua on kestänyt ja tutkimuksia? ja kuvauksia tehty, pillerireseptit poikineen kirjoitettu ja joidenka tuloksena ei mitään oleellista ole löytynyt, eikä kipu ole helpottanut.
        Painavin havainto on nähtävästi ollut, että hampaita puuttuu, ja siitä jatkuvasti vuosikymmenten tutkimusten jälkeen sitten muistutettiin, samoin kuin siitä että paljon on kipuja joita ei saada selville, ja nämä on niin vaikeita asioita!

        Jossain vaiheessa kävi uskomaton tuuri, kun osuin sellaisen hammaslääkärin vast. otolle, jolla oli nähtävästi parempi näkö, ehkäpä havaintokykykin. Hän havaitsi heti tämän kipeämmän, mielestäni korottavan, takahampaiden poskenpuoleisissa kulmissa kiiltävät kulumajäljet, jotka olivat kovin pienet ehkäpä tulitikun pään kokoiset, joka taas kertoo siitä että hampaiden purenta l. kontaktipinta on ollut vain tämän kokoinen, ja jokainen purenta on vääntänyt hammasta vinoon ulospäin, jonka seuraukset lienee itsestään selviä.
        Ei liene yllätys että tällainen vääntörasitus, joka on hampaalle aivan vieras ja outo, ärsyttää sitä ja sen sisällä olevan hermon sekä ympäristönkin. Suljetussa tilassa oleva hermo ärtyy ja tulehtuu, nähtävästi vielä "turpoaisikin", mutta kun ei ole tilaa laajentua niin ärtyy vielä enemmänkin.
        Tällaisen kiputilan vaikutuksia ympäristöönkin voi vain arvailla!
        Löytyipä vielä haljenneita, amalgaamilla paikattuja takahampaita.
        Onkohan se kovinkin suuri yllätys, jos amalgaamilla paikattu hammas halkeaa?
        Tiedämmehän elohopean ominaisuuden, jota ko. paikassa on noin puolet, että se lämmetessään laajenee, ja jäähtyessään supistuu.
        Lisäksi metallin korrodoitumisominaisuudet.
        Jossain vaiheessa esim. kuumaa syödessä, juodessa elohopea laajenee, ja paikan tilavuus voi kasvaa niin suureksi, että se ei enää mahdukkaan sille tehtyyn tilaan.
        Niin mitäs siitä sitten seuraa?

        Kun paloja poistettiin, niin näki kuinka paikka, tämä oli vaihdettu muovipaikaksi oli tehty.
        Reikä oli pohjalta aivan täyttämättä, kuin jäätelötötterö.
        Varmaan bakteereilla on ollut erittäin juhlalliset tilat pitää turnajaisiaan!
        Messinkiruuvitkaan tuskin takaavat parasta terveyttä ja kivuttomuutta ym. ym.

        Puuhaa on riittänyt tämän helvetinmoisen kivun ympärillä, ja sen selvitysyrityksissä vuosikymmeniä.
        Mitkä ovat sitten rahallisetkin kulut ja kustannukset näin pitkiltä ajoilta, niin yksilön kuin yhteiskunnankin osalta.
        Voi vain kuvitella?
        Jostain syystä tämä kun ei kiinnosta muita kuin ainoastaan potilasta?

        Nyt tilanne on viimeinkin kohtalaisen siedettävä.
        Kuitenkin jatkuva jomotus tuntuu tuon ylähampaan juuren seutuvilla, kuin leukaluussa.
        Mitään selvyyttä siitäkään ei ole saatu, mutta se on kovin pientä näihin aikaisempiin helvetillisiin kipuihin verrattuna.

        Että jos vasta muutama kuukausi tai vuosi on ollut kipuja, sehän on vasta alkua tällä kipujen kivikkoisella tiellä, jossa tarvitaan erittäin suuria sattumia, ja erittäin hyvää tuuria, että löytää sellaisen asiantuntijan, joka on kivuistasi kiinnostunut, ja rupeaa niitä todella jopa selvittämäänkin, ja sinua kivuistasi vapauttamaan. Etenkin jos olet ollut muuallakin jo tutkittavana. Kaiken todennäköisyyden mukaan se ei voi vielä noin äkkiä löytyä eikä tapahtua!

        Valitettavasti!

        toi on psykoottinen harhaluuloisuus, että ei ole purenta kohdallaan, ja kivut samaten harhaa; depressiivisiä lääkkeitä voi kokeilla, vähentäen psykoosin aiheuttamaa jännitystä.

        huomaa, että purenta on erilainen eri asennoissa olessa, että se ei välttämättä tule selvemmäksi hammaslääkärin tuolissa, varsinkaan jos hammasta on jo höylätty (pääsääntöisesti ei suositella vaikka sitä kaikki lääkärit yrittää tehdä). Höyläys ei eliminoi pinnejä hermoissa. sun ulospäin, eli kiskohoito saattaa auttaa, mutta pari päivää tai viikkoa max., sen näkee heti, onko haitaksi vai hyödyksi. Kisko kiskoo sisäänpäin, tulee kattaa kaikki hampaat taapainon vuoksi, vaikka optimaalisesit tosin vain vääntyneeseen seutuun. ei tehdä kokeellisesti, tai yksityisellä voi yrittää. pirullinen ongelma kun itse näkee mutta lääkäri ei. on noita höyläämälläkin saatu kuntoon muttta pääsääntöisesti laitteella tutkitaan, joka voi olla kiven alla suomessa. jos kiskohoito on vääntänyt vääräksi ja on noista kipuja ja lääkäri totee, niitä on hoidettu oikomishoidolla, jos todettu ensin. kivut katoaa ja purenta kohdallaan.

        amalgaamapaikat voi vuotaa, ja sitten ne voidaan paikata ottamatta röntgeniä jurista, katsomatta hampaaseen, ja siten se sitten jatkaa tekemistään, eliminoi hermot, lihasta, jännettä laajalta alueelta, herkistäen hermoja, ja särkeekö ne vain ei, riippuu rasituksista ja henkilöstä. 3d-röntgen näyttää ne parhaiten.

        ainoa ongelma näissä on lääkärit itse, jos ne ei onnistu toteamaan ja itse ei onnistu näyttämään. toi ongelma itse on korjattavissa. ei vain ole ainoa mahdollinen aiheuttaja; siis herkistyminen (vähän särkylääkettä, etäisyyttä monitoriin, edge-valo-monitori, vähemän valoa, asento) ja muita mahdollisuusia, kuten leukanivelen välilevy ilman, että havaitaan käsikopelolla tai edes tähystyksessä, kun tietoa ei niin ole.

    • Hiushalkeama paikassa

      Kärsin samanlaisesta kivusta toisen puolen takahampaissa kuukausia. Töistä varasin ajan lähes päivittäin päivystävälle hammaslääkärille, omalle hammaslääkärilleni en saanut aikaa. Yksikään hammaslääkäri ei löytänyt hampaasta mitään vikaa, yliveto oli kun yksi mieshammaslääkäri totesi ettei näe mitään vikaa, mutta hioi hammasta matalemmaksi, kun se kuulemma varmasti auttaisi. Ei auttanut.

      Öisin herätessäni ottamaan kipulääkettä hammassärkyyn (reseptilääke tarkoitettu aivan muun kivun hoitoon)ajattelin, että tällaistako on olla hullu, en vain itse ollut myöntänyt sitä, kun kerran hampaassa ei ollut mitään vikaa ja kuitenkin hammasta ja koko oikeaa leukaa jomotti/särki kivusta.

      Sitten, viimeinkin kohdalleni osui oikea hammaslääkäri joka tutki. Tämä hammaslääkäri soitti perääni ja sanoi hampaassa olevan pitkälle levinneen juuritulehduksen. Yksikään muu hl ei ollut katsonut röntgenkuvia tarpeeksi tarkkaan, niin että olisi huomannut amalgaamipaikassa olevan hiushalkeaman josta bakteeri oli päässyt hampaaseen ja päässyt aiheuttamaan tulehduksen. Hoito vaati penisilliinikuurin ja useita käyntejä hammaslääkärillä, mutta hammas tuli kuntoon.
      Tämä hl siirtyi yksityiseksi hl:si ja voitte varmasti arvata kuka siirtyi myös hänen potilaakseen.

      • ?????

        Tämä lienee aivan tavallista, nähtävästi myös hyväksyttykin käytäntö hammashoidossa?

        Vikojen ja ongelmien selvittely ei juurikaan kiinnosta.
        Kun vain saadan monille pinnoille paikkaa niin se riittää, ja tuo myös parempaa tulosta?

    • purentaan erikoistuneelle

      hammaslääkärille ja teetä purentakisko. Saattais auttaa ongelmaan.

      • ??????

        Mitä purentakisko auttaa jos purenta, paikat on tehty niin että hammaskontaktit ja purenta on vinksin vonksin?

      • ja purentakisko
        ?????? kirjoitti:

        Mitä purentakisko auttaa jos purenta, paikat on tehty niin että hammaskontaktit ja purenta on vinksin vonksin?

        Purentakiskoa suosittelevat aina sellaiset hammaslääkärit, jotka eivät osaa hakea hampaassa olevaa vikaa. Minullekin on suositeltu useamman kerran purentakiskoa, kun juurihoidettu hammas vihloo ja aiheuttaa poskeen ja nenänpieleen painetta. Pian kolme vuotta olen ihmetellyt, että eikö hampaalle voi tehdä mitään. Ainoa keino on purentakisko, kuulemma. Sitä en missään tapauksessa hanki kalliilla hinnalla.

    • Anonyymi

      Olen huomannut saman tuon purentakiskon tuputuksen kun lääkäri ei löydä ede isoa reikää hampaasta. Järkyttävät kivut ja 3kk aikana useita päivystyskäyntejä. Kukaan ei ota tosissaan ja hoida asiaa kuntoon että kipu loppuisi.

      • Anonyymi

        kipu ei ole todettavissa; ei voida auttaa.

    • Anonyymi

      Mitä ne kaikki vuodet koulutuksessa opetetaan, kun kaiken opetuksen jälkeen hoidot eivät vain tahdo onnistua toivotulla, sen aina mainostetun tieteen ohjaamalla tavalla? Tulokset tahtovat olla sitä sun tätä, eikä kukaan sen jälkeen löydä mitään vikaa, vaikka potilas valittelee kipujaan, pitkäänkin.

      • Anonyymi

        mäkin oon ihmetellyt samaa monen asian kohdalla. kopiopaste, ja jos siellä ja kokemuksessa ei ole ratkaisua, niin asiakas on hullu. lääketiede edellyttää todettavuuden, joka ei auta asiaa sekään.

    • Anonyymi

      Minun salaperäisen säryn syyksi selvisi lopulta kasvohermosärky/kolmoishermosärky. Kun hammaslääkäri ei löytänyt hampaista mitään vikaa, niin lopulta korva-nenä- ja kurkkutautien lääkäri totesi hermosäryn. Sain siihen lääkkeen, jota otan kun särky alkaa. Särky on massiivinen, hirvein ikinä, eikä sen tullessa pysty sanomaan, onko hammas, korva, kieli, kurkku, poski-tai otsantelo vai mikä kipeänä. Aivan jäätävän kamalaa, en toivo sellaista kenellekään!

      • Anonyymi

        Eikä hammaslääkäri löydä, ymmärrä kolmoishermokipua lainkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä hammaslääkäri löydä, ymmärrä kolmoishermokipua lainkaan?

        Ei tunnu ymmärtävän. Ainakin täysin pihalla ovat olleet yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella kolmoishermosärystä. Kunnallisella lääkärit nyt tuntuvat tietävän asiasta vielä vähemmän, tuputtavat vain tehottomia kipulääkkeitä eivätkä suostu tutkimaan lain määräämällä tavalla. Terveydenhoitaja vain käski vetää buranaa, joka ei toimi ollenkaan. Tätä uutta supistettua koulutusta saa sitten koko kansa maksaa! Olkaa onnellisia jos ette nyky-Suomessa saa mitään muuta kuin perusvaivoja jotka hoituu buranalla ja odottamisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä hammaslääkäri löydä, ymmärrä kolmoishermokipua lainkaan?

        se on mm. leukakirurgian puolella, joka on hammis ja lääkärin välinen ala, eli menee ulos lähes kaikkien paremmasta tietämyksestä.

    • Anonyymi

      Joo se on pulpiitti. Ei näy röntgenessä eikä näy paikan alla olevat isotkaan reijät. Näin meillä suomenmaassa nykyään. Vaikka tekniikka on jo olemassa kartiokeila 3D mutta sitä ei ole oikein missään.

      • Anonyymi

        Mainostetaan kuinka terveydenhoito on kehittynyt, mutta yleisin tutkimus-, kuvaamistapa on röntgenkuvaus. Kuinka uusi ja kehittynyt tutkimusmuoto se onkaan?
        Eikös se ole jostain 100 vuoden takaa?

        Harkinnassa Unkarissa hammaslääkärikäyntiä, Suomessa tuntuu olevan pudottu kärryltä... kokemuksia?

        https://www.medigo.com/blog/medigo-guides/dental-tourism-guide-hungary/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harkinnassa Unkarissa hammaslääkärikäyntiä, Suomessa tuntuu olevan pudottu kärryltä... kokemuksia?

        https://www.medigo.com/blog/medigo-guides/dental-tourism-guide-hungary/

        Kuka kertoisi mitä siellä koulutuksessa nykyään opetetaan?

        Tietäähän jo moni tavallinen kansalainenkin kolmoishermokivusta ja sen erittäin voimakkaista oireista!

    • Anonyymi

      Juurihoidetussa hampaassa helvetillinen syke vaikka lääkettä laitettu 3 kertaa. Yläleuasta 3 hammasta oireilee kivuilla. On mukavaa. Nyt mennyt kohta 4kk ja hampaita särkee vaikka hoitoja tehty mutta ovatko edes kunnolla ja oikeisiin hampaisiin tiedä häntä. Usko alkaa loppumaan tähän hammaslääkärin ammattitaitoon.
      Jossain on tulehdus mutta antibioottiakaan ei määrätä?

    • Anonyymi

      Mitä enemmän käyntejä, sen tehokkaammin kassakone kilisee!

    • Anonyymi

      Poskiontelo?
      Leukanivel?
      Kolmoishermo?
      Korvanalussylkirauhanen?
      Hartiajännitys?
      toki muutakin...
      Googleta kuvina nuo "poskiontelon kipu" jne niin saat kuvan siitä millä alueella mikäkin voisi tuntua. Kivun syy ei välttämättä ole lähelläkään sit kohtaa missä kipu tuntuu...

      • Anonyymi

        Itsellä "hammaskipu" johtui poskiontelo/otsaontelo kanavien tukkeutumista joka taas johtui huonosta sisäilmasta.

        Lopputuloksena tosta kipujutusta oli niskat jumissa, pää kipeä ja "hammasta" koski. Pää oli myös ihan jumissa.

    • Anonyymi

      Oliskohan vikaa hammaslääkärissä?

      • Anonyymi

        ei ainakaan mun Kannan diagnoosissa ollut mainintaa. joku viite voi olla, että olen hullu.

    • Anonyymi

      Joo. Vika on sadismissa. Saavat nautintoa kun pääsevät vetämään hampaita pois ja poraamaan luuta.

      • Anonyymi

        Joo. Ja voi vielä reippaasti rahastaakin uhria!

    • Anonyymi

      Minulla on melkein sama ongelma. Mulla on siis taka hampaasta porattu abt 3 kertaa? ja viimeinen reikä oli sika lähetää juurta ja sen kaiken poraamisen ja muun juttujen takia hammastani koskee todella paljon (röntgen kuvissa kaikki oli ihan normaalia) minä myös yöllä puren aika paljon kieltäni ja se on yksi niistä kivun aiheista :/ eikä hampaalle oikein voi tehdä mitään kun hammas on ihan kunnossa, mutta paikka on vain todella lähetää juurta ja silloin kun painan vähäsen paikkaa niin se ärsyttäää hammasta koska se paikka on niin lähellä juurta.

    • Anonyymi

      Menkää purentafysiologille. T-scan hoitoa on saatavilla jostain paikoista.

      • Anonyymi

        tarkoitat varmaankin purentapsykiatria ja aivoskannia?

    • Anonyymi

      Itselläni aamuisin oli oikean puolen leuat (ylä- ja ala- ) hyvin arat, tuskin pystyi puremaan mitään oikealla puolella. Olen oikeakätinen.

      Syy-yhteys selveni: olin tehnyt pitkiä päiviä tietokoneella hommia. Olkapäät, hartiat ja niska olivat niin tiukat ja jännittyneet että tuskin pystyi kääntämään päätä.
      Yöllä sitten tuo jännitys alkoi purkaantua hampaitten voimakkaan purentana. Siksi aamuisin niin aristavat!

      Hammaslääkärini ehdotti heti hammas-suojaa. Hain ilman reseptiä ostettavan. Se auttoi!

      Nykyisin teen lyhyempää PC.llä istumista ja nousen joka 1/2 tunti kävelemään muutamaksi minuutiksi. Sekin auttaa.
      Olen tietoisesti vähentänyt aikaa PC.llä, ja lisännyt päivittäistä liikuntaohjelmaani, jolloin kipua ei tunnu juuri lainkaan.

      • Anonyymi

        istun nojatuolissa, ulkoinen näyttö kaukana (liian lähellä/direct-light vanhingoittaa), ei ongelmaa. purenta muuttuu asennon mukaan, joka istuessa ja iltaa myöten väsyneenä heikentyy lihaksistokin, se kiristyy (purenta vai olla vääränäkin silloin, jos se normaalisti on lähellä väärää) ja selällään maaten rentoutuu, palautuu.

    • Anonyymi

      Siis mikä idea on lääkäreillä tehdä puolittain juurihoidot että osa kanavista ja hermoista jää hampaaseen. Aikamoista sadismia sitten syöttää epilepsialääkettä ja psykoosilääkettä kipuun joka olisi hoidettavissa.
      Taitaa olla nykyinen käytäntö vaan maksimoida kipu että lääkkeitä voidaa määrätä.

    • Anonyymi

      Yksi hammas poistettiin juurihoidon epäonnistuttua. Nyt yritän toisesta täysin samalla tavalla kipuilevasta päästä eroon. Kamala vääntö. "Kun ei siihen kasva uutta tilalle." Joo tiedän ja olen tienny jo ainakin 30 vuotta miten miten hampaat korvautuu vain kerran. Hyvä elämä sentään.

      Röntgenkuvissa ei näy mitään. Ei näkynyt edellisenkään kohdalla ja oli menossa kuolioon kun poksautettiin auki hammas. En oikein usko röntgenkuviin millään tasolla enää tässä kohtaa.

      Jos rahalla saisi niin poistaisin kaikki 8 viimeistä hammasta (2 per puoli ja rivi). Ja hommaisin osittaiset tekohampaat tilalle.

    • Anonyymi

      Ehkä kktt-kuva auttaisi? Jospa siinä tai sen viereisessä hampaassa on jotakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7171
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1327
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1126
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1061
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe