ja vielä kerran lyödään niin eikö todellakaan ole oikeus lähteä pois...Vielä siitäkin syyllistetään.
kun lyötyä
lyödään
17896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tarvitset sitä, jos kuolemaa ratkaisuna mietit. On muitakin vaihtoehtoja. Mutta, aloita tuen hakemisesta. Pystyt kyllä siihen. Itsemurha on raukkamaista pakenemista ongelmien kohtaamiselta!
Minä kunnioitan itsemurhan tehneitä. Minusta se on rohkea teko. Ajatella, syöksy tuntemattomaan. En missään tapauksessa pidä heitä raukkamaisina ongelmien pakenijoina. Minusta on raukkamaista syyllistää nämä ihmiset siitä, että he eivät ole olleet niin vahvoja kuin me tänne jääneet. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja. Osa ihmisistä on heikompia henkisesti niinkuin myös ruumiillisesti kuin toiset. Se on erilaisuutta, että osa jaksaa ja toiset ei. Jossain vaiheessa se on vaan hyväksyttävä. Itsemurhankin kohdalla.
Läpeensä raukkamainen ja itsekäs ratkaisu. Hillitöntä huomionhakua. Tehneet eivät vaan ole itse katsomassa tekojensa seurauksia ja "ihailemassa" niitä. Taidat olla keskenkasvuinen teini, jolla "hieman" harkaisia ihanteita? Toivottavasti kasvat aikuisikään ja sinulle tulee vähän enemmän perspektiiviä elämän(kin) suhteen... t. Täti Vihreä
Etkö ymmärtänyt tekstiä, jonka luit ja johon kommentoitkin? Ajattele, syöksy tuntemattomaan.
Suurin osa ihmisistä käsittääkseni pelkää kuolemaa, etsii siihen ehkäisykeinoja esim. lääkityksistä, liikunnasta, elämäntapojen muuttamisesta, jne. Mutta nämä "hullun rohkeat" kuolevat omasta vapaasta tahdostaan. Mikä rohkeus! Ja ehkä valtava luottamus Jumalaan? Kuka tietää? Kuoleman jälkeen ei ole tultu kertomaan mitä siellä on, mutta elämässä huomisesta päivästä voit kuitenkin jotain tietää, vai mitä? Minusta se on edelleenkin tosi rohkea teko, itsemurha. En tietenkään suosittele sitä kenellekään, mutta en kyllä tuomitsekaan itsemurhan tehneitä, koska eiköhän he saaneet jo elinaikanaan ihan riittämiin kärsiä, kun päätyvät tuollaiseen peruuttamattomaan ratkaisuunsa. Olen muuten keski-ikäinen nainen, jos sinua ikäni ja elämän kokemukseni vaivaavat, Täti Vihreä.(osuva nimimerkki sinulla;-))
Kertakaikkiaan, upeaa. Paras tekonsa eläessään, kun noin rohkeasti ja mahtavasti tekee! Mutta, edelleenkin, HARMI kun eivät voi olla ihailemassa tekojensa seurauksia... WAU! ;P
Luulis sinunkin jo tuohon ikään ehtineenä ymmärtävän elämän ainutkertaisuuden, etkä täällä löpise lisää "uskoa" noihin keskenkasvuisiin. AJATTELE mitä kirjoitat!
myös itsemurhan tehneen läheisesi. Muuten sanojesi uskottavuus on kovin heikko.
Olen joutunut kokemaan lähisukulaisen itsemurhan ja olen edelleen silti sitä mieltä, että jokaisella on oikeus päättää, mitä elämällään tekee. Surua ja murhetta se tuo tietysti valtavasti enkä ketään halua kannustaa sellaiseen.
Kokemukset muuttavat ihmisiä, mutta itse voi valita sen, miten elämäänsä rakentaa eteenpäin. Toisille läheisen itsemurha on lopullinen isku ja toisille taas ei. Sekin on ihan itse valittavissa, miten asiaan suhtautuu.
t: vastaaja sivusta
Aivan. Niitä syyllistäjiä kyllä riittää. Minun poikani teki itsemurhan kohta kaksi vuotta sitten. Shokin ja järkytyksen, syyllisyyden tuntojen, ja kaiken sen HELVETIN jälkeen voin tänä päivänä sanoa, että olen alkanut kunnioittaa häntä ja hänen päätöstään. En olisi ikimaailmassa toivonut hänen näin lähtevän, enkä kenenkään muunkaan,mutta emme me voi elää lastemme elämää, me emme voi pakottaa heitä elämään, jos he eivät halua, jaksa, pysty, voi, tms. elää täällä. Jos rakastamme heitä, niin me annamme heille anteeksi tämän, että he eivät jaksaneet, me hyväksymme sen lopulta ja minä ainakin olen alkanut pikkuhiljaa jopa kunnioittaa sitä päätöstä ja rohkeutta, mihin hän päätyi. Vertaistukiryhmässä sanottiin, että suruun kuuluu lopulta se vainajan kunnioituskin, tässäkin tapauksessa. Silloin en voinut sitä tajuta, mutta tänä päivänä tajuan sen. Voisin melkeinpä väittää, että vain tämän kokenut voi tämän kunnioituksen ymmärtää. Siksi jotkut käsittävätkin väärin. Missään nimessä en kenenkään toivo, enkä ketään kehota päätymään itsemurhaan. Surutyöstä selviää, kun kasvaa sen surun mukana eteenpäin, kasvaa ymmärtämään enemmän kuin ennen. Paljon enemmän. Kiitos sinulle, vastaaja sivusta.
Ymmärrän hyvin kunnioituksesi vainajaa kohtaan, poikasi muistoa. Sen sinulle suon, iliman muuta, äiti kun vielä olet. Mutta, ei sinun sittenkään tarvitse yrittää kunnioittaa viimeistä tekoaan, ei! Kaikkea ei äidinkään tarvitse ymmärtää, edes väkisin. t. Kaikella kunnioituksella, toinen äiti.
Ok, saat viimeisen sanan. En kommentoi asiaa enää.
Hei kyllä varmasti tässä maailmassa tulee AINA takkiin.. ÄLÄ ikinä anna periksi.. vaikka kuinka joku yrittää tehdä miten pahaa tahansa!!!Minä olen sen verran oppinut tässä elämässä että EN LUOTA keneenkään ihmiseen ainakaan ulkopuoliseen ja asioitani en juurikaan lavertele..en niiku omia enkä toisten. Minun omat sillai heikot asiat pysyy piilossa toisilta ihmisiltä ja silleen - kyllä varmasti olisi vaikeampi elää jos en olisi oppinut läksyjäni jo aikoja sitte - töissä kuuntelen paljon mitä siellä joristaan ja saankin selville aika äkkiä ihmis luonteet ja niiden luotetavuuden ja yleensäkin luonteen katson tarkasti.. kelle asioitani puhelen ja niinpä salaperäisenä parjäänkin paljon paremmin ... MIELESTÄNI MINUN ASIAT ON MINUN JA JOKAINEN HOITAKOOT OMANSA.. VARMASTI monikin olisi tilaisuuden tullen heti selkään puukottamassa se valitettavasti on nyky aika niin sairasta..!!! koeta kestää älä anna periksi.. kyse on SINUN omasta elämästä..( ARVOKKASTA KUITENKIN ..) toivon onnistumista ja jaksamista ( eikä sekään ole ihme.. me ihmiset ollaan joskus heikkojakin.. )
tuolta viesteistä "Kirje pojalleni" ja mieti uudelleen...
Mutta mikä kumma siinä on, että toiset "lyödyt" eivät löydä muuta ratkaisua tilanteeseensa kuin tämän sinun esittämäsi?
Kyllä kuule meitä lyömallä lyötyjä ja mäiskittyjä on muitakin kuin vain sinä ja tässä sitä vaan porskutetaan päivä kerralla etiäpäin vaikka välillä tihkoo niin pirusti!
Kun sinulle tulee se totaalinen seinä eteen. Sori vain, mutta näin se on. Ei sinua ole vielä tarpeeksi lyöty. Ei todellakaan. Mutta toivon tietenkin, ettei lyötäiskään. Tsemppiä vaan elämääsi edelleenkin!!;-)
odotettavissa...? Puolison sairastaminen ja kuolema, toisen läheisen kuolema samanavuonna, työttömyys, lapsen sairaus ja näistä seuraavat arjen ongelmat ihan vaan ensiksi mieleen putkahtavat. Mitä vielä tarvitaan että olis "kunnolla" lyöty?
suhteellista, missä vaiheessa kukin tuntee itsensä "lyödyksi". Toiselle se on raha-asiat huonolla tolalla, joillekin jopa rakennekynnen katkeaminen syöstää pois raiteilta. Toisia vaan, vaikka elämä kuin koettaa oikeasti, ei raiteilta saa mikään. Jokin pitää elämässä kiinni mennään eteenpäin. On varmaankin jokin tietty ihmistyyppi,joka "lyötynä" valmis kuolohon.
En tietenkään toivo sinulle mitään pahaa lisää, mutta tämä elämä vaan menee niin, että aina voi tulla jotain pahempaakin vielä. Itse en uskalla edes ajatella kunnolla niitä muita lisämahdollisuuksia mitä voi tulla lisäiskuiksi elämääni. Kokemiesi ikävien asioiden lisäksi on olemassa vielä pahempiakin; lapsesi itsemurha, tai joku tappaa lapsesi tai jonkun muun rakkaasi. Ja uskon, että näittenkin päälle voi löytyä vielä jotain, joka on vielä pahempaa. Parempi elää vain tätä päivää eikä antaa mielikuvituksen laukata.
Voit alkaa puhumaan että olet "lyöty" kun ne ikävät asiat alkavat sattua sinulle itsellesi.
Nyt olet vain menettänyt joitain saavuttamasiasi
asioita,tai niistä on ollut jotain huolia.
Jos et olisi ikinä saavuttanut mitään niistä
asioista niin tietäisit mitä todella on olla "lyöty".