Alueellista tasapainoa palautetaan

Hitaasti tosin, kun ministeriöt eivät millään keksi uusia alueellistamisehdotuksia. Hallituksen tavoite on siirtää pääkaupunkiseudulta muualle 4000-8000 valtion työpaikkaa (aika joustava tavoite tuokin), mutta toistaiseksi on päätetty vasta 3200 työvuoden alueellistamisesta, eli minimitavoitteestakin ollaan jäljessä 800 työvuotta. Päätetystäkin on toteutettu vasta vajaa puolet, ja lopun toteuttaminen on epävarmaa, eikä suju ainakaan suunnitellulla tavalla.

Edellä kerrottu käy ilmi aamun Helsingin Sanomien jutusta sivulta A 4.

Ministeriöillä ei ole minkäänlaisia velvoitteita hallitusohjelmassa mainitun suunnitelman toteuttamiseksi. Useimmat ministeriöt pitävät tavoitteeseen pääsemistä mahdottomana.

Tähänastiset alueellistamiset ovat painottuneet Etelä- ja Länsi-Suomeen. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA muuttaa heinäkuussa Helsingin Itä-Pasilasta Lahteen. Tilanne on tässä tapauksessa sikäli hyvä, että laitoksen väestä jo nyt asuu monia Mäntsälässä, joiden työmatka lyhenee entisestään. Alle tunnin junamatka Lahteen on Helsingistäkin, mutta silti moni tuntuu olevan epävarma halukkuudestaan ruveta matkaa kulkemaan, sillä onhan se myös kustannuskysymys. Tarvittavaa uutta henkilökuntaa ei Lahdestakaan polkaista esiin noin vain; miten sitten itäisen ja pohjoisen Suomen suunnitelluilta paikkakunnilta, joille siis ei ole vielä siirtoja päästy aloittamaankaan.

Ministeriöt ovat siis ymmällään, ”hämmästyksen sormi ymmärryksen suussa” Kekkosen sanoin ilmaistuna, kun eivät tiedä, miten voisivat velvoitteensa täyttää niin, etteivät sen toiminnot kärsi. Pelättävä myös on, että tuon hullutuksen väkipakolla toteuttamisessa pahiten kärsimään joutuvat kansalaiset, joiden hyväksi muka se hullutus on tarkoitettu. Todennäköisesti kuitenkin lopulta järki voittaa, ja puoluepoliittisiin tarkoituksiin kyhätty kulissi unohdetaan viimeistään silloin, kun aletaan toteuttaa sitä metropolipolitiikkaa, josta vaatimuksia esitti jo Lipponen aikoinaan ja tässä hallituksessa niitä on hengissä pitänyt kuuluvimmin ministeri Jan Vapaavuori.
281080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Virastojen hajasijoitus on täysin järjetön hanke, koska siinä on asetettu tällaisia määrällisiä tavoitteita. Ensi sijalle pitäisi järkevässä toiminnassa asettaa aina se, että virasto toimii mahdollisimman tehokkaasti eikä sitä, että se sijoitetaan jonnekin Jumalan selän taakse.

Kepu yritti ajaa asiaa salaisella valmistelulla viime hallituskauden alussa. Tv-toimittajta saivat kuitenkin vihiä hankkeesta ja julkaisivat Kepun aikeet näkyvästi uutisissa ja ajankohtaisohjelmassa. Asiasta nousi silloin häly ja valmistelu meni kokonaan uusiksi. kepujen suunnitelmissa oli muistaakseni silloin noin 14000 virkamiehen siirtäminen maakuntiin ja varsin nopealla aikataululla.

Hallituksella on edelleen intoa toteuttaa järjettömyyksiä. kepun ohella ainakin Vihreiden Cronberg tukee näitä älyttömyyksiä. Onneksi hallituksessa on mukana Vapaavuori, jonka vaalinalustoimintakin on paljossa keskittynyt tällaisten älyttömyyksien vastustamiseen. Valtiolle tulee tosi kalliiksi sijoittaa yksiköitään jonnekin Rovaniemellä ja Joensuuhun, mistä pitää joka tapauksessa tehdä matkoja pääkaupunkiseudulle. Näin lisätään kyllä matkakustannuksia ja hukataan työpäiviä turhanaikaiseen matkusteluun. Ministeriöt ja niiden virkamiehet vastustavat tällaista hajasijoittamista varsin yksimielisesti ja siksi ei sijoitettavia yksiköitä tahdo löytyäkään.

Äänestä
  • Kaikki työttömät siirretään yhden työvoimatoimiston piiriin. Tämä on järkevää demariajattelua.

    Äänestä

  • siis porvari. Kaikenlaisen riistopolitiikan edustaja.

    Äänestä

  • >>Ensi sijalle pitäisi järkevässä toiminnassa asettaa aina se, että virasto toimii mahdollisimman tehokkaasti eikä sitä, että se sijoitetaan jonnekin Jumalan selän taakse.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    >>Ensi sijalle pitäisi järkevässä toiminnassa asettaa aina se, että virasto toimii mahdollisimman tehokkaasti eikä sitä, että se sijoitetaan jonnekin Jumalan selän taakse.

    ...siellä Jumalan selän takana yhtä tehokkaasti kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Ja EU:n hyväksymä työvoiman vapaa liikkuvuus eri tarkoita ihmisten pakkosiirtoja, joita hajasijoittaminen aina edellyttää. Kun niiltä uusilta paikkakunnilta vain harvoin on saatavissa edes perustoimintoja varten tarvittavaa pätevää henkilökuntaa.

    Ja hajasijoitus tulee hyvin kalliiksi. Jo siirtokustannutkset ovat suuret, usein tarvitaan rakentaa uudet rakennuksetkin, ja toiminta siellä Jumalan selän takana tulee hankalaksi ja kalliiksi, huonosti tulokselliseksi mm. hankaloituneiden yhteyksien vuoksi. Matkustelu ja päivärahat moninkertaistuvat, yms. Se on nähty tuossa poliisin tietohallinnon siirrossa Vantaalta Rovaniemelle:

    http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/article32068.ec

    Hajasijoittaminen on vain kepupoliittista hömppää, jota onneksi on enemmän puheiden kuin tekojen tasolla.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Jos olet oikeassa, niin hajasijoituksesta ei ole hyötyä.

    Äänestä

  • kusi hajoaa kengille. Keskity surkimus noihin hajontoihin.

    Äänestä

Pistäppäs huviksesi hakusanaksi "poliisin tietohallintokeskus", ja katso mitä tulee.

Äänestä
  • Poliisin tietohallintokeskuksen siirrosta Vantaalta Rovaniemelle päätti jo Paavo Lipposen hallitus. Se oli niitä harvoja ennen vuotta 2003 päätettyjä, ja myös toteutuneita.

    Ja suuria oli vaikeuksia siinäkin saada pätevää henkilökuntaa, ja pirun kalliiksi on tullut. Kustannukset ovat lähes tuplaantuneet verrattuna siihen, mitä ne olivat laitoksen ollessa Vantaalla.

    http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/article32068.ec e

    Että tällaista lisää kepuhallitus haluaisi. Haluaako valtaosa kansalaisistamme, siis me, jotka maksamme viulut? Ei varmasti. Eikä onneksi monikaan noista vain kepulle ääniä kalastelemaan tarkoitetuista hullunhankkeista ilmeisesti toteudukaan.

    Äänestä

maa-ja metsätalousministeriötä. Ei mitään keskustaa lähellä olevaa hajasijoiteta, miksi?

Taidampa tietää, ne kepulaiset, jotka ovat päässeet synkästä, painostavasta kepuympäristöstä ihmisten ilmoille, eivät suurin surminkaan lähde pois.

Suomenmaan toimitus, Pellervolaisen yritystoiminnan pääkonttorit, Metsäliiton ylin organisaattio ja MTK. Tässä olisi hyvä alku.

Olis kiva kuulla siirrettävien kommentit... He tietysti syyttäisivät älyttömyyksista Demareita ja Kokoomusta.

Äänestä
  • Enpä ole tullut ajatelleeksi. Mutta varmasti noin on; noiden laitosten kepua lähellä oleva väki on niitä pahoja pappeja, jotka saarnaavat muiden laitoesten väelle, että "älkää tehkö niin kuin me teemme, vaan tehkää niin me opetamme".

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Enpä ole tullut ajatelleeksi. Mutta varmasti noin on; noiden laitosten kepua lähellä oleva väki on niitä pahoja pappeja, jotka saarnaavat muiden laitoesten väelle, että "älkää tehkö niin kuin me teemme, vaan tehkää niin me opetamme".

    Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle perustetaan 1.5.2007 Maaseutuvirasto. Virasto hoitaisi maataloushallinnon suunnittelu-, ohjaus- ja toimeenpanotehtäviä. Maaseutuviraston toiminnat siirretään Seinäjoelle vaiheittain vuosina 2008–2011.

    En väitä viisaaksi, mutta tosiasioista pitää ottaa selvää.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Enpä ole tullut ajatelleeksi. Mutta varmasti noin on; noiden laitosten kepua lähellä oleva väki on niitä pahoja pappeja, jotka saarnaavat muiden laitoesten väelle, että "älkää tehkö niin kuin me teemme, vaan tehkää niin me opetamme".

    siitä elintarvikevirastosta. "Älkää tehkö niinkuin minä valehtelen, vaan tehkää miten haluatte".

    Äänestä

jälleen kerran.
No saitpahan ton Lipposen nimen esille tuotua, joka on sinulle sinun itsesi jälkeen seuraava arvoasteikossa.

Metropoliahan sitä pitäis tietenkin suuruudenhullujen saada aikaiseksi.
Miten saatte kun suomen koko väkilukukaan ei riitä, kuin yhden metropolin kaupunginosaan.

Miksi ette aja pääkaupunkiseudun yhdistämistä.
Vantaa ym:t ympäristökunnat ja kaupungit liitettäköön yhteen, niin sillähän saatte Helsingin väkiluvun nostettua lähemmäksi ensimmäista miljoonaa, jos se teistä onnelliset tekee.

Ihmettelen vain suuresti sinua, kun et hae itsellesi mistään ulkopuolista apua täälläkin ilmenevään sairauteesi, vaan päivä päivän jälkeen pitää omaa pahaaoloaan tulla purkamaan toisille saittilaisille.

Huomaatko itse laisinkaan miten sinua tällä saitilla kohdellaan, minä olisin ainakin ottanut jotain opikseni, mutta ethän sinä, kun luulet olevasi arvostettukin.

Tämähän lehtiuutisten tuominen avaukseksi omana aivoituksena tuotteena, ei kovinkaan paljoa vaadi.

Edellä mainittu kay ilmi sivulta A4
Mistä loppuosa käy ilmi, älä vain sano että itse omasta tiedostostasi kaivoit, siis päästä.

Onko sinulla noin kova tuo pätemisen tarve?

Nämä avauksesi ei ole ollenkaan sinun näköisiäsi, ne olet vain laatinut sillä silmällä että olisit muka viisaampikin. Tai oikeastaan ne ovatkin sinun näköisiä, vaan eivät luonnollisia, ikään kuin väkisin väännettyjä.

Siis olet keikari jolla on keisaritauti.

Lopuksi vielä.
Asiahan on niin, että sossuja on vielä liikaa ministeriöissä ja virkamiehissä, jotka jarruttavat näitä tasapainottamishankkeita.

Kuhan saadaan virkamieskuntaa järjellisiä ihmisiä, niin asiat alkaa hoitumaan.
Ei asia jarrumiesten käsissä etene.

Tunnut olevan sitä mieltä, että maastamme vain 5%:a pitäisi pitää asutettuna ja muu maa jättää oman onnensa nojaan. Äly hoi, älä jätä.
Sinuthan se on jo jättänyt, mutta olen varma että tulevilla päättäjillä ja virkamiehillä on enemmän älliä kuin nykyisillä.

Äänestä
  • Kuten lähes jokaisella avauksellani. Olet niin kovin helposti noista aina samanlaisista pitkistä sekavista puheistasi tunnistettavissa.

    Kun aloitit taas Lipposella, niin meinasin jättää vilkaisemattakin, sillä e.v.v.v.k. Mutta sitten tuli pieni pätkä asiaakin, josta olen ihan samaa mieltä: pääkaupunkiseudun pitäisi yhdistyä yhdeksi kunnaksi, ja niin varmaan vielä joskus tapahtuu. Sitten saamme sen metropolin. Ei pienen maan metropoli tarvitse sitä suurempi olla; olen kyllä käynyt lukuisissa yli kymmenmiljoonisissa metropoleissa ja muutaman viikon kuluttua taas melkoisissa metropoleissa (Buenos Aires, Sao Paolo, Rio de Janeiro) käyn, mutta tuollainen hieman runsaan miljoonan metropoli on hyvä alku meille.

    Puhut sitten taaas paljon minusta, kuten aina, ja se on niin poskellaan kuin aina ennenkin. Näyt panevan minun suuhuni sanoja, joita en ole sanonut. Ja sitten pääsetkin siihen varsinaiseen asiaasi: minun haukkumiseen. Mutta ei se mitään, jo muinaiset roomalaiset tiesivät, että ”canes timidi vehementius latrant”, eli ”pelokkaat koirat haukkuvat kiivaimmin”.

    Vaikka en ole kepupsykologi, sinun vaivaasi tunnistamiseen minunkin kykyni riittävät. Se on syvä ahdistuneisuus ja jonkinlainen pysyvä pelkotila. Sen perussyitä en tiedä, mutta minä näyn vaivaasi pahentavan. Siksi sinun ei pitäisi minun kirjoituksiani lukea ja ahdistua yhä lisää.

    Ainakaan minusta ei ole lääkäriksi hoitamaan vaivaasi, joka ilmeisesti on jo traumatisoinut sinut. Ehkäpä tiedät, mistä saisit asiantuntevaa apua. Et ainakaan tältä saitilta.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Kuten lähes jokaisella avauksellani. Olet niin kovin helposti noista aina samanlaisista pitkistä sekavista puheistasi tunnistettavissa.

    Juuri sinä impotentti surkimus. Sinulla ei tule olemaan laitoshoidossa helppoa, olet siksi vaikea luonne. Mutta siellä ei hoitajat lyökkään asentoa "upseerille" vaan voivat vaikka huitaistä rätillä naamaan, kun kuitenkin aina valitat.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Kuten lähes jokaisella avauksellani. Olet niin kovin helposti noista aina samanlaisista pitkistä sekavista puheistasi tunnistettavissa.

    Kun aloitit taas Lipposella, niin meinasin jättää vilkaisemattakin, sillä e.v.v.v.k. Mutta sitten tuli pieni pätkä asiaakin, josta olen ihan samaa mieltä: pääkaupunkiseudun pitäisi yhdistyä yhdeksi kunnaksi, ja niin varmaan vielä joskus tapahtuu. Sitten saamme sen metropolin. Ei pienen maan metropoli tarvitse sitä suurempi olla; olen kyllä käynyt lukuisissa yli kymmenmiljoonisissa metropoleissa ja muutaman viikon kuluttua taas melkoisissa metropoleissa (Buenos Aires, Sao Paolo, Rio de Janeiro) käyn, mutta tuollainen hieman runsaan miljoonan metropoli on hyvä alku meille.

    Puhut sitten taaas paljon minusta, kuten aina, ja se on niin poskellaan kuin aina ennenkin. Näyt panevan minun suuhuni sanoja, joita en ole sanonut. Ja sitten pääsetkin siihen varsinaiseen asiaasi: minun haukkumiseen. Mutta ei se mitään, jo muinaiset roomalaiset tiesivät, että ”canes timidi vehementius latrant”, eli ”pelokkaat koirat haukkuvat kiivaimmin”.

    Vaikka en ole kepupsykologi, sinun vaivaasi tunnistamiseen minunkin kykyni riittävät. Se on syvä ahdistuneisuus ja jonkinlainen pysyvä pelkotila. Sen perussyitä en tiedä, mutta minä näyn vaivaasi pahentavan. Siksi sinun ei pitäisi minun kirjoituksiani lukea ja ahdistua yhä lisää.

    Ainakaan minusta ei ole lääkäriksi hoitamaan vaivaasi, joka ilmeisesti on jo traumatisoinut sinut. Ehkäpä tiedät, mistä saisit asiantuntevaa apua. Et ainakaan tältä saitilta.

    En voi muuta sanoa noin poloisesta.
    Sao Paulo, ym:t tuli viimeksi nähtyä syksyllä 2007,
    eikä ensimmäistä kertaa. Viimeisestä en tiedä.
    Olin silloinkin toista kuukautta yhtä kyytiä maailmalla. Turha yrittää elvistellä. Mutta minkäs narsismillesi voit.

    Sinun tapasi vastata ivallisesti ja toisia aliarvioivasti sattuu sinun omaan nilkkaasi kaikkein eniten. Olet ilmeisesti perusvittumainen ja erittäin rasittava tyyppi kanssaihmisiäsi kohtaan. Luulen kylläkin että sinun ystäpiirisi on hyvin suppea, johtuen luonteestasi.

    Mikä pelkotila sinulle kirjoituksestani heijastuu, ja mikä syvä ahdistuneisuus?
    Minua kun sanotaan erittäin seuralliseksi ja iloiseksi sekä muut huomioon ottavaksi.
    Lisäksi ystäväpiirini on erittäin laaja koostuen kaikkien ammattialojen ihmisistä.
    Opiskelunikin mm. ihmisten prissa työskentelyyn kesti kaikkiaan noin 8-vuotta ylioppilaaksi tulon jälkeen. Ei ole monella näitä papereita taskussa. Tuskin sinäkään tunnet yhtään henkilökohtaisesti.
    Tämä ei tietenkään näy kirjoituksestani, sehän sinusta viittaa lähinnä apukoulutasoon.
    Niinkuin muidenkin, paitsi omasi.

    Nämä tällaisilla asiolla mollaamisyritykset voit minun kohdallani unohtaa.
    Ei purase yhtään.

    Mitä taas sinuun tulee, niin hakeudu hyvä mies hoitoon ennenkuin vievät.

    Nyt tuli kylläkin mies nimitystä käytettyä sille sopimattomassa paikassa.

    Milloinkahan Keskusta saittia koittaa se onnen päivä, ettei kapista narinaasi ja ylvästelyäsi tarvitsisi nähdä?

    Et sinä ukko riepu noilla, ns. psykologisilla tempuyrityksilläsi saa muuta kuin itsesi entistä naurunalaisemmaksi.

    Alistamisyrityksesi ei tällä kohdalla tepsi.

    Vastasinpa huvikseni sinun omilla aseillasi.
    Tämän jälkeen sinun on turha yrittää etsiä ketjustasi minua, enkä ole kyllä kovin monesti aikaisemminkaan vaivautunut alentumaan sinun tasollesi.

    Ollos onnellinen itsesi kanssa.
    Sinua vaivaa suuri yksinäisyyden aiheuttama alakuloisuus. Sekä alemmuuskompleksi, mikä näkyy narsismina.

    Äänestä

valaisevasta kirjoituksesta.

Äänestä
  • kyllä nämä sosialismin saattohoitajat JKK ja MPP tekevät arvokasta työtä.

    Äänestä

  • herkisty suotta. Sehän oli vain korhosen päivän vittuiluannoksen startti - tikusta asiaa, jotta joku hermostuisi.

    Äänestä

  • Näyt olevan sukunimikaima (kävin profiilillasi), mutta ilmeisesti ei olla sukulaisia. Meitä Korhosia kun on Suomessa jo yli 20 000.

    Asia on mielestäni niin tärkeä, että kannatta siihen huomiota kiinnittää. Eli hajasijoittaminen on lähinnä kepupoliittista hömppää, mutta sitä on onneksi enemmän puheiden kuin tekojen tasalla.

    Äänestä

…siihen, että tuo avaukseni esitteli lehtiuutista ja Mielipidepankki halusi sitä hieman syventää, puhe on koko ajan poliitikkojen tekemisistä. Mutta eräiden mielestä syy kaikkeen tuohon on vain meissä.

Kepupoliitikotkin kyllä jo tajuavat hajasijoittelun vahingollisuuden ja kalleuden – kuten on käynyt tuossa Poliisin tietohallinnon siirrossa Vantaalta Rovaniemelle – ja käsittävät, ettei ei se koskaan voi saavuttaa sitä laajuutta kuin on esitetty niissä suunnitelmissa, jotka vaalipropagandana on julkistettu. Jos nyt niihin ovat koskaan itekään uskoneet.

Ilmeisesti myös asian oikean laidan alkavat tajuta myös nuo saittikepulaiset , jotka käyvät hyökkäykseen niitä vastaan, jotka täällä tietoja mynkään menossa olevasta asiasta julkistavat. Ehkä se on kipeä paikka sellaiselle, joka huomaa tulleensa nenästä vedetyksi.

Mutta miksi haukutte minua ja mpp:tä, saittikepulaiset; haukkukaa niitä kepupoliitikkojanne, jotka ovat teidät pettäneet! Tällä kertaa se petos eli hajasijoituksen jääminen enemmän puheiksi kuin teoiksi kyllä koituu suomalaisten veronmaksajain, kaikkien suomalaisten suuren enemmistön onneksi.

Paasikivi urputti päiväkirjalleenkin, että ”suomalaiset ovat poliittisesti harvinaisen tyhmä kansa”. Niin on, kun aivan liian moni on tuohonkin poliittiseen hömppään uskonut. Täällä tuntuu kyllä usein siltä, että se sana ”poliittisesti” on siinä urputuksessa tarpeeton.

Äänestä
  • Korhonen tuossa edellisessä kertoo: "...avaukseni esitteli lehtiuutista ja Mielipidepankki halusi sitä hieman syventää..."

    Totta, syvemmälle meni.

    Onko teillä eläkeläisukkeleilla oikein kilpailu siitä, kuka kirjoittaa syvimmältä olevan jutun?

    Äänestä

  • yksi suoraselkäinen mäntti, jota ei poliitikot kuseta. Se on Jomppe Kauna Korhonen.

    Äänestä

…on ollut edellä esillä, Keskustaporvarin tuomana ilmeisesti hyväksi näkemänään esimerkkinä, ja minä toin esiin linkin, jossa näytettiin asian varjopuolta.

Jostain syystä näkyy temppuilevan tuolla edellä tämä linkki

http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/article32068.ece

niin laitanpa tähän siitä koko tekstin:

- - -

Poliisien alueellistettu tietohallinto käy kalliiksi

”Suuri osa yhteistyökumppaneista on pääkaupunkiseudulla, joten matkustaminen lisääntyy.”

Poliisin tietohallintokeskuksen siirtoa Vantaalta Rovaniemelle kuin käärmettä pyssyyn vonganneet virkamiehet näyttävät ainakin jossain kohtaa tienneen, mitä tekivät. Matkakulut ovat tänä vuonna yli puoli miljoonaa euroa.

Matkakulut ovat tietysti vain murto-osa keskuksen kaikista kustannuksista. Ne olivat viime vuonna jo 27 miljoonaa euroa. Vuonna 2001, kun keskus vielä sijaitsi Vantaalla, menot jäivät puoleen viimevuotisesta. Matkakuluilla ei ollut merkitystä.

Vantaalla keskuksella, virkamieslyhenteellä pthk:lla, oli toimitilat ja kokenut henkilökunta. Kun Paavo Lipposen (sd) hallitus lokakuussa 2000 päätti sijoittaa valtion toimintoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, yksi siirrettävien listalle nousseista oli poliisin tietohallintokeskus. Sille oli sijoitusvaihtoehtoina tarjolla Hämeenlinna tai Rovaniemi.

Työntekijät protestoivat voimalla. Virkamiehet tunnustivat tilanteen johtavan todennäköisesti irtosanoutumisiin ja sitä kautta uuden henkilökunnan värväämiseen ja kouluttamiseen.

Totta sekin. Kun sisäministeri Ville Itälä (kok) lokakuussa 2001 päätti Rovaniemen puolesta, noin 60 työntekijästä muutti vain viisi. Uusia halukkaita Rovaniemellä toki riitti. Kun keskus kolme vuotta sitten haki it-asiantuntijoita neljään avoimeen virkaan, hakemuksia tuli 130. Harvalla oli poliisitausta.

Surkeaksi sekoiluksi keskuksen siirtoon mennyt toimitiloista ährättäessä. Vuokrauspäätöksestä valitettiin, sisäministeriön selvityksen mukaan valtion rahaa paloi kymmeniä miljoonia poliisi- ja oikeustalojen holtittomassa vuokrauksessa. Pthk:lle rakennuttajaksi oli esimerkiksi valittu kallein tarjous.

Sisämininisteri Kari Rajamäki (sd) määräsi puolitoista vuotta sitten uuden tarjouskilpailun.Sen jälkeen ministerin ministeriö kuitenkin päätti, että tietohallintokeskus pannaan samoihin tiloihin Lapin hätäkeskuksen kanssa. Sille taas oli varattu tilaa kolminkertaisesti tarpeeseen nähden. Kilpailutus uusiksi.

Pthk:n hajasijoitus, virkamieseufemismilla ”alueellistaminen” on puhdas aluepoliittinen päätös. Kallis ja monessa mielessä hölmöläisten hommalta vaikuttava.

Mutta nyt keskus on Rovaniemellä ja nykyinen päähallituspuolue (kesk) saa alueellistamisesta tukea vaalityöhönsä. Sopii toivoa, että sen henkilökunta pystyy keskittymään töidensä hoitoon ja ammattitaitonsa kehittämiseen.

Saisiko silti toivoa, että keskuksen kulut pidettäisiin kurissa ja toimintaedellytykset, kuten toimipaikka kunnossa.

Vanhan sanonnan mukaan on helpompaa tulla toimeen, kun on toimi johon tulla. Rovaniemellä auttaisi, jos joskus saisi pysyvän osoitteen.

Äänestä
  • "Poliisin tietohallintokeskus...on ollut edellä esillä, Keskustaporvarin tuomana ilmeisesti hyväksi näkemänään esimerkkinä, ja minä toin esiin linkin, jossa näytettiin asian varjopuolta."

    Ei, vaan esimerkkinä Lipposen hallituksen alueellistamispolitiikasta.
    Halusin vaan muistuttaa, että ei kaikesta pidä syyttää keskustaa ja nykyhallitusta. Lipposen hallitushan tämän aloitti.

    Äänestä

  • mallia katsomassa. Ruotsi hajautti 'virastojaan' pois kalliista Tukholmasta. Ihan järkevä ajatus. Ruuhka Helsinki on jo tarpeeksi ruuhkainen. Asuminen kallista, työväen saanti heikkoa. Helsinki keskeinen Suomi haluaa elää vain helsinkiläisenä. Nyky Suomessa ei enää jokaisen asian takia tarvitse matkustella. On olemassa monenlaista yhteyskanavaa...näkö ja kuulovälineitä. Keskeinen Suomi olisi paras paikka. Sieltä se palvelisi koko Suomea. Helsinki joutaisi turistirysäksi venäläisille uusrikkaille.

    Äänestä

Se pitää uskoa, kun niin sanotaan heti periaateohjelman alussa. Eikähän Keskusta valehtele. Ja nähdäänhän se jatkuvasti täälläkin, myös jo taas tässä ketjussa, että hyvin on sivistänyt kannattajiaan tuo liike, jonka periaateohjelma siis alkaa näin:

- - -

KESKUSTAN PERIAATEOHJELMA
Hyväksytty Oulun puoluekokouksessa 10.6.2006

Kohti tasa-arvoista, luonnonmukaista sivistysyhteiskuntaa
Santeri Alkio: Ihmisyys ja sen kehitystarve on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi.

aatepuolue ja sivistysliike
ihmisyys ja vastuullinen vapaus sivistyksen ja kulttuurin voimalla
ehyeen yrittäjyyden yhteiskuntaan
ekologinen edelläkävijä
rauhan ja yhteistyön rakentaja
Keskusta - yhteistyön ja sovinnon liike

- - -

Silmiinpistävää suorastaan on myös periaateohjelman mainostama pyrkimys sovinnollisuuteen ja yhteistyön rakentamiseen kulttuurin voimalla! ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

JormaKKorhonen kirjoitti:

Hitaasti tosin, kun ministeriöt eivät millään keksi uusia alueellistamisehdotuksia. Hallituksen tavoite on siirtää pääkaupunkiseudulta muualle 4000-8000 valtion työpaikkaa (aika joustava tavoite tuokin), mutta toistaiseksi on päätetty vasta 3200 työvuoden alueellistamisesta, eli minimitavoitteestakin ollaan jäljessä 800 työvuotta. Päätetystäkin on toteutettu vasta vajaa puolet, ja lopun toteuttaminen on epävarmaa, eikä suju ainakaan suunnitellulla tavalla.

Edellä kerrottu käy ilmi aamun Helsingin Sanomien jutusta sivulta A 4.

Ministeriöillä ei ole minkäänlaisia velvoitteita hallitusohjelmassa mainitun suunnitelman toteuttamiseksi. Useimmat ministeriöt pitävät tavoitteeseen pääsemistä mahdottomana.

Tähänastiset alueellistamiset ovat painottuneet Etelä- ja Länsi-Suomeen. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA muuttaa heinäkuussa Helsingin Itä-Pasilasta Lahteen. Tilanne on tässä tapauksessa sikäli hyvä, että laitoksen väestä jo nyt asuu monia Mäntsälässä, joiden työmatka lyhenee entisestään. Alle tunnin junamatka Lahteen on Helsingistäkin, mutta silti moni tuntuu olevan epävarma halukkuudestaan ruveta matkaa kulkemaan, sillä onhan se myös kustannuskysymys. Tarvittavaa uutta henkilökuntaa ei Lahdestakaan polkaista esiin noin vain; miten sitten itäisen ja pohjoisen Suomen suunnitelluilta paikkakunnilta, joille siis ei ole vielä siirtoja päästy aloittamaankaan.

Ministeriöt ovat siis ymmällään, ”hämmästyksen sormi ymmärryksen suussa” Kekkosen sanoin ilmaistuna, kun eivät tiedä, miten voisivat velvoitteensa täyttää niin, etteivät sen toiminnot kärsi. Pelättävä myös on, että tuon hullutuksen väkipakolla toteuttamisessa pahiten kärsimään joutuvat kansalaiset, joiden hyväksi muka se hullutus on tarkoitettu. Todennäköisesti kuitenkin lopulta järki voittaa, ja puoluepoliittisiin tarkoituksiin kyhätty kulissi unohdetaan viimeistään silloin, kun aletaan toteuttaa sitä metropolipolitiikkaa, josta vaatimuksia esitti jo Lipponen aikoinaan ja tässä hallituksessa niitä on hengissä pitänyt kuuluvimmin ministeri Jan Vapaavuori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu