Tämä perustuu minun kokemukseeni kuolemasta,jonka olen kokenut kahdesti elämässäni ja olenkin alkanut ajatella, että on ainakin kahdenlaista kuolemaa, ellei sitten usempaakin, mutta niistä minulla ei ole tietoa.
Ollessani 9-vuotias, iski salama läheiseen puuhun,paineaalto heitti minut voimalla kauas maahan.En tiennyt mitä oli tapahtunut, olin kuin oma itseni, mutta kun yritin puhua muille henkilöille, he eivät nähneet, eivätkä kuulleet minua.En voinut käsittää mistä se johtui.Sitten tajusin itsekin, että ääneni ei kuulu lainkaan ja olen näkymätön.Tässä olotilassa on äärimmäisen hyvä olla, ei ole tarpeita mistään, ei nälkää, janoa jne.saatoin mennä mihin tahansa, näin kaiken mitä täällä tapahtui, kuulin kaiken.Sitten taivaasta avautui hohtava tie ylös ja sieltä ilmoitettiin, että minut voidaan nostaa sinne, kohoaisin vain ilmassa.Samalla näytettiin myös ruumiini, että voisin mennä myös siihen.Menin suoraan ruumiini päälle ja upposin siihen sentti sentiltä takaisin, näin verisuonet, lihakset, joka kerroksen, se todellakin on vain ruumis.Uppoaminen oli ihan äärimmäisen tuskallista, vaikka irtautumista siitä en ollut edes huomannut.Kun olin uponnut kokonaan, heräsin maasta ja tajusin, mitä oli tapahtunut.
Tämän kokemuksen takia uskon ihan varmasti, että kun aistimme edesmenneitä täällä, he kuulevat ja näkevät kaiken, mutta eivät ymmärrä miksi me emme näe ja kuule heitä.En tiedä kauanko olin sellaisessa tilassa, sitä ei pystynyt arvioimaan.Olenkin sitä mieltä, että ennen taivaaseen astumista osa edesmenneistä on yhä täällä meidän kanssamme.Mutta kaikki eivät ole, eikä heitä siksi voi aistia.
Toinen kokemukseni kuolemasta on aikuisiällä se, kun toinen henkilö melkein aiheutti kuolemani vahingossa.Silloin kuolin, olin mustassa pimeydessä ilman ruumista muutaman pienen hetken, jonka jälkeen koitti valkeus ja olin suoraan Jumalan luona.Luulenkin, että silloin ylösnousemus tapahtui saman tien, välivaihetta ei ollut.Sain kuitenkin tulla vielä takaisin.Se kuoloemanjälkeinen taivasruumis,ilmankaltainen,mutta kuitenkin me itse, oli kuitenkin sama, kuin siinä välivaiheessa.Korostan, että nämä ovat vain minun kokemukseni asiasta, enkä todellakaan tiedä miksi tie taivaaseen oli erilainen eri kerroilla.En tiedä miksi olin siinä välivaiheessa.Mutta, kun olen itsekin menettänyt lähiomaisiani, olen huomannut sen, että kaikkia heitä ei aisti koskaan.Mutta kolme heistä on pystynyt aistimaan.Kokemukseni takia, kun olen aistinut jonkun lähelläni, olen puhunut hänelle.Olen sanonut suoraan, että en näe sinua, enkä kuule, olet kuollut mutta tunnen sinun olevan siinä.Ja kertonut asiani.En tietenkään julkisella paikalla.Tällä palstallakin varmaan moni voi pitää minua ihan hulluna mutta pohjaan tämän omaan kokemukseeni.Kun sitten olen ajatellut, että ovatko he tosiaan siinä, alkaa järki tietysti epäillä, koska se on ihmisluonto, mutta sielu ei petä, sielu tunnistaa toisen sielun,vaikka kuolleenakin.Sitä en tiedä, voivatko he enää taivaaseen astumisen jälkeen käydä täällä mutta epäilen sitä.Siksi halusin kirjoittaa, että jos pystytte aistimaan rakkaitanne, puhukaa heille kaikki mitä haluatte, he näkevät ja kuulevat teidät ja voivat jopa koskettaa teitä.Te ette voi muuta, kuin aistia heidän läsnäolonsa.Ei kannata hukata aikaa.En tiedä kuinka kauan menee, ennen kuin he astuvat taivaaseen.Minä olen varma, että tässä minulle on ratkennut yksi taivaanvaltakunnan saloista, vaikka en sitä täysin ymmärräkään.
Ollessani 9-vuotias, iski salama läheiseen puuhun,paineaalto heitti minut voimalla kauas maahan.En tiennyt mitä oli tapahtunut, olin kuin oma itseni, mutta kun yritin puhua muille henkilöille, he eivät nähneet, eivätkä kuulleet minua.En voinut käsittää mistä se johtui.Sitten tajusin itsekin, että ääneni ei kuulu lainkaan ja olen näkymätön.Tässä olotilassa on äärimmäisen hyvä olla, ei ole tarpeita mistään, ei nälkää, janoa jne.saatoin mennä mihin tahansa, näin kaiken mitä täällä tapahtui, kuulin kaiken.Sitten taivaasta avautui hohtava tie ylös ja sieltä ilmoitettiin, että minut voidaan nostaa sinne, kohoaisin vain ilmassa.Samalla näytettiin myös ruumiini, että voisin mennä myös siihen.Menin suoraan ruumiini päälle ja upposin siihen sentti sentiltä takaisin, näin verisuonet, lihakset, joka kerroksen, se todellakin on vain ruumis.Uppoaminen oli ihan äärimmäisen tuskallista, vaikka irtautumista siitä en ollut edes huomannut.Kun olin uponnut kokonaan, heräsin maasta ja tajusin, mitä oli tapahtunut.
Tämän kokemuksen takia uskon ihan varmasti, että kun aistimme edesmenneitä täällä, he kuulevat ja näkevät kaiken, mutta eivät ymmärrä miksi me emme näe ja kuule heitä.En tiedä kauanko olin sellaisessa tilassa, sitä ei pystynyt arvioimaan.Olenkin sitä mieltä, että ennen taivaaseen astumista osa edesmenneistä on yhä täällä meidän kanssamme.Mutta kaikki eivät ole, eikä heitä siksi voi aistia.
Toinen kokemukseni kuolemasta on aikuisiällä se, kun toinen henkilö melkein aiheutti kuolemani vahingossa.Silloin kuolin, olin mustassa pimeydessä ilman ruumista muutaman pienen hetken, jonka jälkeen koitti valkeus ja olin suoraan Jumalan luona.Luulenkin, että silloin ylösnousemus tapahtui saman tien, välivaihetta ei ollut.Sain kuitenkin tulla vielä takaisin.Se kuoloemanjälkeinen taivasruumis,ilmankaltainen,mutta kuitenkin me itse, oli kuitenkin sama, kuin siinä välivaiheessa.Korostan, että nämä ovat vain minun kokemukseni asiasta, enkä todellakaan tiedä miksi tie taivaaseen oli erilainen eri kerroilla.En tiedä miksi olin siinä välivaiheessa.Mutta, kun olen itsekin menettänyt lähiomaisiani, olen huomannut sen, että kaikkia heitä ei aisti koskaan.Mutta kolme heistä on pystynyt aistimaan.Kokemukseni takia, kun olen aistinut jonkun lähelläni, olen puhunut hänelle.Olen sanonut suoraan, että en näe sinua, enkä kuule, olet kuollut mutta tunnen sinun olevan siinä.Ja kertonut asiani.En tietenkään julkisella paikalla.Tällä palstallakin varmaan moni voi pitää minua ihan hulluna mutta pohjaan tämän omaan kokemukseeni.Kun sitten olen ajatellut, että ovatko he tosiaan siinä, alkaa järki tietysti epäillä, koska se on ihmisluonto, mutta sielu ei petä, sielu tunnistaa toisen sielun,vaikka kuolleenakin.Sitä en tiedä, voivatko he enää taivaaseen astumisen jälkeen käydä täällä mutta epäilen sitä.Siksi halusin kirjoittaa, että jos pystytte aistimaan rakkaitanne, puhukaa heille kaikki mitä haluatte, he näkevät ja kuulevat teidät ja voivat jopa koskettaa teitä.Te ette voi muuta, kuin aistia heidän läsnäolonsa.Ei kannata hukata aikaa.En tiedä kuinka kauan menee, ennen kuin he astuvat taivaaseen.Minä olen varma, että tässä minulle on ratkennut yksi taivaanvaltakunnan saloista, vaikka en sitä täysin ymmärräkään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mielessä onnekas, että olen saanut puhuttua omaisteni kanssa kaiken tarpeellisen ennen heidän kuolemaansa. He elävät sydämessäni siihen saakka, kunnes itse kuolen, se riittää.
Puhun lapseni kanssa päivittäin.Itse en tarvitse sanoja pelkkä ajatuskin riitää. :)
Toiseen ulottuvuuteen, jossa kohtaamme läheiset uudelleen
Mutta ketä kohtaa Hitler, Stalin, Milosewits ym muut tämän ajan hirviöt.
Onko kuitenkin niin että ihmiselämä on kertakäyttöinen.
Eläessä tehdylle hyvyydelle tai pahuudelle ei ole seurauksia
olen vastannut 26.1 edellä olevaan keskusteluun"näen edelleen unia" jne nimimerkillä `näin minä` ja voit sieltä lukea kuin samallalailla ajattelemme tästä asiasta. Itse tosiaan uskon että jos joku kuolee väkivaltaisesti tai yllättäin niin hän ei heti usko miten asiat on ja saattaa haahuilla meidän joukossa ja ihmetellä mikäs juttu tämä on.Ja yrittää puhua ja ihmettelee kun ei vastata..Kunnes ymmärtää miten asia on ja saa rauhan.Itseltäni on kuollut kolme omaista ja olen myös tuntenut heidän läheisyytensä kuolemansa jälkeen.
uskon samoihin asioihin kanssanne. Olen hyvin vahvasti tuntenut kuolleen poikani läsnäolon ja monta kertaa lähelläni. Se on todella ihanaa. Silloin täytyy olla vaan hiljaa ja liikkumatta, jotta se tuntemus ei katoa. Hän lähti hyvin yllättäin ja "vahingossa" täältä pois. Välillä ajattelen, että minun pitää löysätä hänestä irti, jotta hän pääsee eteenpäin siellä toisella puolen. Mutta vaikeaa se on, kun niin ikävöi omaa lastaan.
Hei, onko sinulle kerrottu koskaan että olitko silloin 9- vuotiaana hetken kuolleena, kun koit tämän?
Entä toisella kerralla?
Menetin itse avomieheni 13.10.07 ja välillä todella tunnen selvästi hänen läsnäolon.
Tai enemmän tunsin heti kuoleman jälkeen.
Joku on sanonut ettei vainajien henkiä saa manata ja puhua heille. Pitääkö tämä paikkansa?
Kun olin 9-vuotias, paikalla ei ollut ketään muuta.Lähdin itse siinä väliolomuodossa joidenkin täysin tuntemattomien ihmisten luo, joille yritin puhua, mutta he eivät nähneet ruumistani, olivat sen verran kaukana.Uskon kuitenkin itse, että olin kuollut,muistan yhäkin, miltä ruumis näyttää sisältäpäin.Heräsinkin yksin.Toisella kerralla olin sairaalassa ja siellä minulle kerrottiin, että he luulivat minun olevan kuollut ja että oli selittämätön ihme lääketieteellisesti, että heräsinkin.
Ei henkiä saa manata, mutta minkäs teet, kun itse ilmaantuvat paikalle.Heihin ei Jumalan mukaan kyllä saakaan yrittää ottaa yhteyttä, mutta ei raamatussa sanota mitään siitä, että kun he ottavatkin yhteyttä tänne.Olen järkeillyt sen niin, että kai silloin saa puhua ja olen puhunutkin.
Kehottaisin teitä lukemaan Sylvia Brownen 2 kirjaa. Toinen on "Kahdessa maailmassa" ja toinen on "Elämää toisella puolella"
Näistä selviää todella paljon! Kaikkea hyvää teille, ja voimia!