KAUANKO KESTÄÄ TOIPUA?

Ainoastaan narsistisesti luonnehäiriöisillä toipumiseen menee kauan

meni siitä kun sain tietää että miehellä on toinen nainen. Takana 22 vuotta naimisissa. Eikä helppoa ole vieläkään, mutta välit ovat asialliset ja pystyn jo ajattelemaan että elämällä on minullekin jotain tarjottavaa.

Meilläkin yo-juhlat ensi kesänä, samoin nuorimmaisen rippijuhlat. En edes ole ajatellut että mieheni uusi nainen tulisi sinne, eihän se kuulu hänelle. Vai haluaako lapsesi välttämättä näin? Etkö voisi kertoa lapsellesi että tilanne on sinulle vaikea, ja kyseessä on kuitenkin perhejuhla? Miehen luulisi tämän kyllä ymmärtävän.

Käy puhumassa jollekin ulkopuoliselle tuosta katkeruudestasi, ettei se pilaa sinun omaa elämääsi. Tai jos löytäisin jostain eroseminaarin, johon osallistua. Voisit siellä hoitaa itseäsi, ja saisit eväitä toipumiseen.

Kaikkea hyvää sinulle!

erosta huolimatta. Tosin lapset jo teinejä, joten olemme vain harvoin tekemisissä. Yleensä puhelimitse.

Olimme naimissa 15 v, yhdessä 19 v. Erosimme aloitteestani. Yksi syy muiden joukossa oli miehen jatkuva uskottomuus ja siitä seurannut luottamus- sekä arvostuspula.

Vaikka välimme ovat ihan sopuisat niin en todellakaan kutsu exän kumppania kuopuksemme rippijuhliin ensi kesänä. Vaikka muuten daami on oikein mukava, niin en kyllä aio syöttää ja juottaa naista, joka teki mieheni kanssa huorin. Se on selkeä juttu.

Minulla meni 5v ennen kuin sain oltua niin, että en enää lainkaan ajatellut eroa.Ihmettelen kuinka toisilta menee vain 2v.Kertaakaan en ole tavannut eksääni eron jälkeen, enkä ollut missään tekemisissä.Olen jo 10v ollut yksin, enkä varmaan koskaan enää aloita suhdetta.En ole onnellinen, enkä surullinen,olen vaan.

itselles ystäviä ympärille, niin se varmasti lieventää yksinäisyyttä...ja tuolloin tulee elämään muutakin kuin vanhan ajattelu.

"KAUANKO KESTÄÄ TOIPUA?"

Uskon että ei koskaan, kun on vielä yhteisiä lapsia. Itse olin 35 vuotta ja nyt pari vuotta ollaan oltu erillään, ...että vaikea se todella on molemmille osapuolille. Kun toinen vielä silloin tällöin muistuttaa olemassa olollaan, kuten nyt on tapahtunut.

Olen siis mies, et joskus näinkin päin.

Ensimmäinen vuosi on pahinta, joten älä edes oleta, että tuskan pitäisi olla ohi. Kannattaa aktiivisesti käsitellä eroaan, että ei jäisi loppuelämäkseen katkeruuden valtaan...aineksia meillä jätetyiksi tulleilla on. Lasten juhlista sanoisin sen verran, että mikä kumman oikeus exäsi uudella onnella on tulla niihin juhliin? Jos lapsesi sitä ehdottomasti haluaa, niin silloin hän voi tulla, mutta exälläsi (saati hänen heilallaan) ei ole sananvaltaa asiassa. Ylioppilasjuhlat ovat lapsen juhlat ja sinä voit keskustella tilanteesta myös hänen kanssaan. Tuskinpa lapsesikaan haluaa tilannetta, joka on sinulle liian tuskallinen. Minullakin kesti toista vuotta ennen kuin pystyin edes sattumalta tapaamaan exäni itkemättä. Enkä mielestäni ole mikään narsisti, avioliittoa kesti meillä 30 vuotta. Yhden lapseni valmistujaisjuhlia vietetään ensi kesänä minun kodissani. Aikuisen lapseni kanta on, että isän hän kutsuu, mutta ei hänen uutta onneaan. Jos isä ei voi ilman uuttaan tulla niin olkoon sitten tulematta. Minä tapasin exäni uuden lapsenlapseni syntymäpäivillä ensimmäisen kerran. Oli jollakin tavalla neutraali maaperä kun olimme poikani ja miniäni kodissa. Ajattelin, että minä en ole hänelle mitään pahaa tehnyt, joten en pyrkinyt mitenkään välttelemään. Naisparka tuskin uskalsi suutaan avata ja seurasi exääni kuin hai laivaa. Kokemukseni oli, että jäin niskan päälle :-)

Luin yhdestä kirjasta, että näille exän uusille uskottomuuteen osallistuneille kumppaneille pitää pyrkiä mielessään antamaan anteeksi, oman itsensä takia. Mutta anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että heidät pitäisi tavata saati jotenkin tutustua tai ystävystyä. Pitää vain pyrkiä sellaiseen elämään, johon tällä ihmisellä, joka on jo tarpeeksi saanut pahaa aikaan, on mahdollisimman vähän vaikutusta.

Vihaa vihasi täysillä, se on edellytys siihen, että pystyt joskus irrottautumaan exästäsi. Repsahduksia tosin tulee joskus ihan yllättäen, mutta niiden kanssa on vain elettävä. Elämässä saa kaikenlaisia haavoja ja niiden kanssa on vaan elettävä. Minulla viha on kolmessa vuodessa muuttunut säälinsekaiseksi myötätunnoksi. AIkaisemmin olin todella kateellinen ja mustasukkainen, nyt olen ruvennut ymmärtämään, että ei ole helppoa heilläkään eikä vallankaan exällä nyt kun rakkauden huuma on ohi. Avioerossa sitä vaihtaa vanhat tutut ongelmat uusiin ja ihan tuntemattomiin. Yritä saada elämääsi jotain sellaista uutta, mihin aikaisemmissa oloissa ei olisi ollut mitään mahdollisuutta. Kuka sen on sanonut, että sinä olisit yksin lopun elämääsi?

itse avoliitossa yli 14v, pari vuotta siinä kesti ja nyt on kolmas mies jota katson voisiko jo alkaa elää sitä parielämää,kunnon miehiä on harvassa ..ikävä kyllä aina joko alkoholi on mukana, tai sitten luonne pers...tä.......

Avasin tämän sivuston lukeakseni JUURI näitä tarinoita!

Minulla erosta 1v 2kk. Yhteiseloa oli takana 16v ja lapsia 3. Ex päätti lähteä tunnustelemaan, että miltäs tämä elämä yksin tuntuu.. ja arvatenkin kuukauden perästä selvisi, että erään rouvan luota sitä omaa itseään oli etsinyt. Ja vielä monta kuukautta ennen eroilmoitustaan.

Viime kevät oli kauhea, olin niin yksinäinen (vaikka ystävät ja sukulaiset tukivat), katkera, vihainen ja niin äärimmäisen pettynyt exääni, joka ei ollutkaan ollut ollenkaan sellainen kuin ajattelin. Alkoi paljastua muitakin pettämisiä liittomme ajalta. Kävin ammattiauttajan puheilla ja sieltä sain hyvät avaimet lukkotilanteisiini, ts. kun vajoan liian syvälle surkeuteeni. Syksy meni hienosti ja tunsin eläväni täysillä! Nyt sitten on taas jokin surkuvaihe ollut menossa, haikeus, enkä millään meinaa muistaa exän törkeitä tekoja enkä sättimistä kotosalla. Onneksi kirjoitin ne eron aikaan ylös, ja aina niitä kirjoituksia luettuani tunnen voimieni palaavan ja tajuan aina uudelleen, että tämä mies ei ole todellakaan minun arvoinen.

Kävelen useastikin peilin eteen ja totean ääneen, että olen kaunis, kolmekymppinen nainen, jolla on terveet ja ihanat lapset, työpaikka ja koti, ex ei tajunnut mitä menetti. Itsensä tsemppauskin kummasti auttaa.:)

Kun vain muistaa, että ITSE ON ITSENSÄ PAHIN VIHOLLINEN! Toki suru pitää surra, mutta täytyy pyrkiä kaikin voimin ylös siitä lohduttomasta olotilasta. Täytyy löytää ne omat avaimet, jotka toimivat juuri sinulle.

Kaikkea hyvää ja tsempataan.. Meille on tarjolla vielä paljon parempaa, hyvä, kun noista petturin retaleista päästiin!!:)

Minäkin suosittelen kaikille jätetyille ammattiauttajan puheilla käyntiä. Viime kesänä oli erostamme kulunut jo yli kaksi vuotta ja tunsin ajattelevani exääni vieläkin ihan liikaa. Muutama käynti ammatti-ihmisen luona sai ajatukseni uusille urille ja tuotti terveellisiä oivalluksia. Kävin ensimmäisenä syksynä myös Fisherin eroseminaarin, jossa tavoitteena on tehdä erokriisistä oppimiskokemus. Kyllä se on sitä ollutkin! Uhriasenne ja katkeruus ovat pahimmat viholliset. Katkera vanha nainen on paholaisen huippuluomus, joten sitä pyrin kaikin voimin välttämään. Ajan kuluessa pystyy ottamaan huumoriakin mukaan. Eipä tuo uusi onni kovinkaan kaksista miestä saanut, kerran petturi - aina petturi. Perusluonteestaan mies ei pääse eroon.

Tosiaan...suosittelen kaikille jätetyille Kari Kiianmaan ym. kirjaa Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua (Minerva kustannus 2007). Olemme itse oman elämämme vastuuhenkilöitä, yhden petollisen miehen ei saa antaa pilata koko hommaa. Lapset ovat minullekin olleet se kaikkein tärkein voimavara ja voimien antaja, vaikka aikuisia jo ovatkin.

kelpaat "kelle vaan". Mene mukaan elämään. Älä menetä uskoasi itseesi!

Laskennallisesti erosta toipuminen kestää kaksi vuotta?! Taikka se riippuu ihmisestä isestään. Ensimmäinen vuosi menee siihen, että jokaisen juhlapyhän, syntymäpäivien, vuotuisten tapahtumien ja kaiken muun yhdessä eletyn ajan tavat täytyy oppia pois! Ne pitää vain jaksaa elää läpi ja näin poisoppia niistä se mennyt elämä?

Toiseisen vuoden aikana sitä oppii nuo tilanteet uudella tavalla ja niihin alkaa kehittyä uusi sävy. Vielä tällöinkin saattaa muistella jotain yhteistä, mutta tällöin sen kokeminen ei ole enää niin vaikeaa!

Erosta on hieman yli 1.5 vuotta ja nyt alkaa hiljalleen toipumaan? Mutta en hötkyile mitään vaan annan vielä ajan kulua!

pettämisestä toipuva, mieheni halusi jatkaa kuitenkin ja niin minäkin, lopulta. Hänen puoleltaan tuleva käyttäytyminen oli todella aliarvoista silloin alkukuukausina, koska ei halunnut tunnustaa tekosiaan (jotka kuitenkin tiesin). Ja hän ei päässyt rakastumisestaan kakkoseen eroon, vaikka yritin, että lähtisi, kun kerran haluaa. Hyvin monimutkainen tapaus oli tuo meidän juttu, eikä sitä lyhyesti voi selittääkään.

Loppuviimeinkin, kun kakkonen meni menojaan taas uuden miehen matkaan (hänkin oli silloin varattu, mieheni työkaveri), elämä alkoi pikku pikku hiljaa sujumaan meidänkin välillä. Toki se vaati paljon minulta ja häneltä, terapiassa ollaan käyty molemmat. Ehkä vaikeimman kautta ollaan saatu korjattua tätä meidän yhteistä liittoa, molemmat meistä tapojaan yrittänyt korjata.

Se maaginen kaksi vuotta minun toipumiseeni tuosta nöyryytyksestä meni. Monet eronneet puhuvat myös kahdesta vuodesta, minkä vähintään vaatii toipua, tiedä häntä.

Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista jatkossa, onnen sinä olet elämässäsi ansainnut!!

Kuinka sait selville,että miehelläsi oli uusi suhde?Mitkä oli tunnus merkit.Sanoiko hän sinulle,että rakastaa sinua eikä koskaan pettäisi sinua.?On niin epävarma olo,kun ei tiedä miten asiat oikein on.olen lähdössä muutamaksi päiväksi pois kotoa ja mies jää lasten kanssa yksin.välimatka näillä on pitkä,mutta ei se ole este.voi helvetti kun voi sydän alasta ottaa kun pelkää,että on hyllytettyjen vaimojen osastolla.20v.0len antanut miehelleni ja saat uskoa että helppoa ei ole ollut kun ympäristö tekijät ovat olleet enemmän tai vähemmän mieltä alentavat.

Avioero on niin kova juutu, että se jätää aina jälkensä jotka eivät häviä koskaan. Itse erosin lähes seitsemän vuotta sitten vaimon uskottomuuden takia. Mutta usko tai älä, kokemus oli kaikessa karmeudessaan ja kasvattavuudessaan sellainen etten luopuisi siitä mistään hinnasta.