Katkeroituminen ja helluntailaisuus

Tiedän että kaikki ovat vain ja ainoastaan vajavaisia. Siksi tuntuukin tyhmältä, että joitakin sitten pidetään vajaavaisempina kuin toisia. Tilanne on joskus kuin elokuvasta Eläinten kapina, eli kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kerron oman stoorini:

No, minulle kävi niin, että erään seurakuntalaisen kanssa tuli erimielisyyksiä, lähinnä oppi kysymyksistä ja erinäisistä (lähinnä amerikkalaisista) raamattuopettajista. Asia oli ilmeisesti kaverilleni jokin dilema. Hän piti heitä suurena uhkana, suorastaan saatanallisina. Itse toki kiinnostuin lukemaan tuotantoa, tehdäkseni omat johtopäätökset. Hän katsoi minun olevan eksytetty ja lähti kiivasti varoittamaan minua. Hän vetosi aina vanhoihin asioihin, ja varsinaista faktaa hänellä ei koskaan ollut.

Koin tilanteen erittäin kiusallisena. Toin asian esille myös pastorille, joka ohjasi erään vanhimmistoveljen välejämme selvittämään.

Muutenkaan en aina hyväksynyt ystäväni evankelioimis strategioita, varsinkaan hänen käyttäytymistään nuoriin tyttöihin. Hän mielellään puhui esiaviollisesta seksistä syntinä (itse tiedän toki sen olevan syntiä), ja tiedusteli nuorten tyttöjen seksielämä asioita. Mielestäni hän ylitti rajan, ja huomautin hänelle siitä.

Välillemme tuli riitaa, erittäin kiivasta sellaista. Minua alkoi suuresti ärsyttämään, kun asiaa pidettiin hengellisenä, vaikka raamatullisesta näkökulmasta katsoen tilanne oli vain ja ainoastaan lihallinen. Jouduin monelle selvittämään, että en hyväksy esiaviollista seksiä, mutta keskustelu uskottomien kanssa vain tuosta asiasta ei välttämättä ole aivan järkevää, varsinkin kun vastassa kolme hehkeää parikymppistä nuorta neitoa. Tilanne riistäytyi käsistäni ja pam ; haukuin kaverini aika pahasti. Sen kuuli kolme muuta seurakuntalaista. Kaikki olivat järkyttyneitä minun rähjäämisestäni.

Totta kai kaduin, ja kadun vieläkin. Voitte kuvitella, että välimme tulehtuivat todella pahasti.

Mutta pian huomasin, että monen seurakuntalaisen suhtautuminen minuun muuttui. Minut "suljettiin" kaveri porukan ulkopuolelle. Minua ilmeisesti pidettiin uhkana, ja minulta estettiin erääseen minulle henkilökohtaisesti tärkeään asiaan osallistuminen. Kuitenkin, riita kumppanini pääsi, ja kaikki muut. Riita tilanteesta oli kerennyt kulua jo melkoinen aika. Koskaan siinä välissä siitä ei puhuttu. Minulle sanottiin, että se etten ollut valittu, ei johdu riidasta, vaan jostain muusta. Kuitenkin, se riita oli merkki että kaikki ei hengellisesti ole kunnossa elämässäni. Joten tuntui hieman ristiriitaiselta..

Nyt, en halua katkeroitua, mutta mielestäni asiassa on aika paha ristiriita. Mielestäni oma jatko kyseisen seurakunnan toiminnassa on omalta kohdaltani lähinnä itseni rääkkäämistä. Ja monen muun, jos kerran olen peloittava. Harkitsin seurakunnan vaihtoa, josta muutamalle puhuin. Vetosin raamattuun, ja siihen että pyrkikää elää rauhassa kaikkien kanssa. Asiaan suhtauduttiin negatiivisesti, ja syitä etsittiin vain ja ainoastaan minusta. No, en voi kiistää etteikö niitä löydy.. Kuitenkin, heti kun otin eron puheeksi, minua alettiin todella painostamaan jatkamaan seurakunnassa, ja nöyrtymään Jumalan edessä.

Jos jollain neuvo, joka ei ole 1) luuletko löytäväsi täydellisen seurakunnan maanpäältä, 2) etkö voi vain unohtaa ja jatkaa, 3) oletko jo etsinyt syitä itsestäsi niin otan mielenkiinnolla vastaan.

Sen tiedän, että saatana innostuu tälläisistä riidoista, ei Jumala. Sen tähden tahdon että asia selkiytyisi..

Buusteri kirjoitti:

Tiedän että kaikki ovat vain ja ainoastaan vajavaisia. Siksi tuntuukin tyhmältä, että joitakin sitten pidetään vajaavaisempina kuin toisia. Tilanne on joskus kuin elokuvasta Eläinten kapina, eli kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kerron oman stoorini:

No, minulle kävi niin, että erään seurakuntalaisen kanssa tuli erimielisyyksiä, lähinnä oppi kysymyksistä ja erinäisistä (lähinnä amerikkalaisista) raamattuopettajista. Asia oli ilmeisesti kaverilleni jokin dilema. Hän piti heitä suurena uhkana, suorastaan saatanallisina. Itse toki kiinnostuin lukemaan tuotantoa, tehdäkseni omat johtopäätökset. Hän katsoi minun olevan eksytetty ja lähti kiivasti varoittamaan minua. Hän vetosi aina vanhoihin asioihin, ja varsinaista faktaa hänellä ei koskaan ollut.

Koin tilanteen erittäin kiusallisena. Toin asian esille myös pastorille, joka ohjasi erään vanhimmistoveljen välejämme selvittämään.

Muutenkaan en aina hyväksynyt ystäväni evankelioimis strategioita, varsinkaan hänen käyttäytymistään nuoriin tyttöihin. Hän mielellään puhui esiaviollisesta seksistä syntinä (itse tiedän toki sen olevan syntiä), ja tiedusteli nuorten tyttöjen seksielämä asioita. Mielestäni hän ylitti rajan, ja huomautin hänelle siitä.

Välillemme tuli riitaa, erittäin kiivasta sellaista. Minua alkoi suuresti ärsyttämään, kun asiaa pidettiin hengellisenä, vaikka raamatullisesta näkökulmasta katsoen tilanne oli vain ja ainoastaan lihallinen. Jouduin monelle selvittämään, että en hyväksy esiaviollista seksiä, mutta keskustelu uskottomien kanssa vain tuosta asiasta ei välttämättä ole aivan järkevää, varsinkin kun vastassa kolme hehkeää parikymppistä nuorta neitoa. Tilanne riistäytyi käsistäni ja pam ; haukuin kaverini aika pahasti. Sen kuuli kolme muuta seurakuntalaista. Kaikki olivat järkyttyneitä minun rähjäämisestäni.

Totta kai kaduin, ja kadun vieläkin. Voitte kuvitella, että välimme tulehtuivat todella pahasti.

Mutta pian huomasin, että monen seurakuntalaisen suhtautuminen minuun muuttui. Minut "suljettiin" kaveri porukan ulkopuolelle. Minua ilmeisesti pidettiin uhkana, ja minulta estettiin erääseen minulle henkilökohtaisesti tärkeään asiaan osallistuminen. Kuitenkin, riita kumppanini pääsi, ja kaikki muut. Riita tilanteesta oli kerennyt kulua jo melkoinen aika. Koskaan siinä välissä siitä ei puhuttu. Minulle sanottiin, että se etten ollut valittu, ei johdu riidasta, vaan jostain muusta. Kuitenkin, se riita oli merkki että kaikki ei hengellisesti ole kunnossa elämässäni. Joten tuntui hieman ristiriitaiselta..

Nyt, en halua katkeroitua, mutta mielestäni asiassa on aika paha ristiriita. Mielestäni oma jatko kyseisen seurakunnan toiminnassa on omalta kohdaltani lähinnä itseni rääkkäämistä. Ja monen muun, jos kerran olen peloittava. Harkitsin seurakunnan vaihtoa, josta muutamalle puhuin. Vetosin raamattuun, ja siihen että pyrkikää elää rauhassa kaikkien kanssa. Asiaan suhtauduttiin negatiivisesti, ja syitä etsittiin vain ja ainoastaan minusta. No, en voi kiistää etteikö niitä löydy.. Kuitenkin, heti kun otin eron puheeksi, minua alettiin todella painostamaan jatkamaan seurakunnassa, ja nöyrtymään Jumalan edessä.

Jos jollain neuvo, joka ei ole 1) luuletko löytäväsi täydellisen seurakunnan maanpäältä, 2) etkö voi vain unohtaa ja jatkaa, 3) oletko jo etsinyt syitä itsestäsi niin otan mielenkiinnolla vastaan.

Sen tiedän, että saatana innostuu tälläisistä riidoista, ei Jumala. Sen tähden tahdon että asia selkiytyisi..

Teit aivan oikein nuhdellessasi ystävääsi hän ei ollut oikealla asialla koska ne asiat eivät kuulu muille ne ovat yksityisiä. Siinä sinä teit virheen kun se toit julki vihassa ja muiden kuullen, mutta virheitähän me kaikki teemmee emme ole täällä täydellisiä niinkuin ei täydellistä seurakuntakaan ole. Älä siis suotta katkeroidu sinä olet tehnyt oikein ja muut eivät ole sitä ymmärtäneet tai eivät ole tiedostaneetasiaan ydintä ja ehkä he vain haluavat olla niin hyvää kaveria ystäväsi kanssa etteivät myönnä tosiasiaa.Tällaistahan riitaisuutta sielunviholinen juuri haluaa keskuuteemme mitä enempi se saa seurakuntaa hajoittaa sitä tyytyväisempi se on. Älä missään nimessä lähde seurakunnasta pois, sehän on sinun kasvun paikkasi ja anna anteeksi niille jotka ovat sinua loukanneet, meitä koetellaan kaiken aikaa ehkä tämä on sinun koetinkivesi. Rauhaa ja siunausta sinulle jatkossakin.

Buusteri kirjoitti:

Tiedän että kaikki ovat vain ja ainoastaan vajavaisia. Siksi tuntuukin tyhmältä, että joitakin sitten pidetään vajaavaisempina kuin toisia. Tilanne on joskus kuin elokuvasta Eläinten kapina, eli kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kerron oman stoorini:

No, minulle kävi niin, että erään seurakuntalaisen kanssa tuli erimielisyyksiä, lähinnä oppi kysymyksistä ja erinäisistä (lähinnä amerikkalaisista) raamattuopettajista. Asia oli ilmeisesti kaverilleni jokin dilema. Hän piti heitä suurena uhkana, suorastaan saatanallisina. Itse toki kiinnostuin lukemaan tuotantoa, tehdäkseni omat johtopäätökset. Hän katsoi minun olevan eksytetty ja lähti kiivasti varoittamaan minua. Hän vetosi aina vanhoihin asioihin, ja varsinaista faktaa hänellä ei koskaan ollut.

Koin tilanteen erittäin kiusallisena. Toin asian esille myös pastorille, joka ohjasi erään vanhimmistoveljen välejämme selvittämään.

Muutenkaan en aina hyväksynyt ystäväni evankelioimis strategioita, varsinkaan hänen käyttäytymistään nuoriin tyttöihin. Hän mielellään puhui esiaviollisesta seksistä syntinä (itse tiedän toki sen olevan syntiä), ja tiedusteli nuorten tyttöjen seksielämä asioita. Mielestäni hän ylitti rajan, ja huomautin hänelle siitä.

Välillemme tuli riitaa, erittäin kiivasta sellaista. Minua alkoi suuresti ärsyttämään, kun asiaa pidettiin hengellisenä, vaikka raamatullisesta näkökulmasta katsoen tilanne oli vain ja ainoastaan lihallinen. Jouduin monelle selvittämään, että en hyväksy esiaviollista seksiä, mutta keskustelu uskottomien kanssa vain tuosta asiasta ei välttämättä ole aivan järkevää, varsinkin kun vastassa kolme hehkeää parikymppistä nuorta neitoa. Tilanne riistäytyi käsistäni ja pam ; haukuin kaverini aika pahasti. Sen kuuli kolme muuta seurakuntalaista. Kaikki olivat järkyttyneitä minun rähjäämisestäni.

Totta kai kaduin, ja kadun vieläkin. Voitte kuvitella, että välimme tulehtuivat todella pahasti.

Mutta pian huomasin, että monen seurakuntalaisen suhtautuminen minuun muuttui. Minut "suljettiin" kaveri porukan ulkopuolelle. Minua ilmeisesti pidettiin uhkana, ja minulta estettiin erääseen minulle henkilökohtaisesti tärkeään asiaan osallistuminen. Kuitenkin, riita kumppanini pääsi, ja kaikki muut. Riita tilanteesta oli kerennyt kulua jo melkoinen aika. Koskaan siinä välissä siitä ei puhuttu. Minulle sanottiin, että se etten ollut valittu, ei johdu riidasta, vaan jostain muusta. Kuitenkin, se riita oli merkki että kaikki ei hengellisesti ole kunnossa elämässäni. Joten tuntui hieman ristiriitaiselta..

Nyt, en halua katkeroitua, mutta mielestäni asiassa on aika paha ristiriita. Mielestäni oma jatko kyseisen seurakunnan toiminnassa on omalta kohdaltani lähinnä itseni rääkkäämistä. Ja monen muun, jos kerran olen peloittava. Harkitsin seurakunnan vaihtoa, josta muutamalle puhuin. Vetosin raamattuun, ja siihen että pyrkikää elää rauhassa kaikkien kanssa. Asiaan suhtauduttiin negatiivisesti, ja syitä etsittiin vain ja ainoastaan minusta. No, en voi kiistää etteikö niitä löydy.. Kuitenkin, heti kun otin eron puheeksi, minua alettiin todella painostamaan jatkamaan seurakunnassa, ja nöyrtymään Jumalan edessä.

Jos jollain neuvo, joka ei ole 1) luuletko löytäväsi täydellisen seurakunnan maanpäältä, 2) etkö voi vain unohtaa ja jatkaa, 3) oletko jo etsinyt syitä itsestäsi niin otan mielenkiinnolla vastaan.

Sen tiedän, että saatana innostuu tälläisistä riidoista, ei Jumala. Sen tähden tahdon että asia selkiytyisi..

.. toi sun tarinas selitti aika paljon. Sun ei tarvi näyttää kuin tärkee sä haluat olla seurakunnalle, jos apua haluat niin rukoile Jumalaa sieltä saat parasta apua onglemiin ja oikeisiin aikoihin. Ehkä Jumala koettelee sinun uskoasi nyt. Jos sinulla on välit Jumalan kanssa hyvin niin ei sinulla ole mitään hätää, koska onhan hän kaikkitietävä ja mikä olisi sellainen asia johon hän ei pysty lue Raamatusta Room.12 kokonaan siinä on hiukan tähän asiaan liittyvää.

Room.12:21
Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.

Siunausta ja rukoile Jeesus kuulee ja vastaa silloinkun on oikea aika.

Hellari kirjoitti:

.. toi sun tarinas selitti aika paljon. Sun ei tarvi näyttää kuin tärkee sä haluat olla seurakunnalle, jos apua haluat niin rukoile Jumalaa sieltä saat parasta apua onglemiin ja oikeisiin aikoihin. Ehkä Jumala koettelee sinun uskoasi nyt. Jos sinulla on välit Jumalan kanssa hyvin niin ei sinulla ole mitään hätää, koska onhan hän kaikkitietävä ja mikä olisi sellainen asia johon hän ei pysty lue Raamatusta Room.12 kokonaan siinä on hiukan tähän asiaan liittyvää.

Room.12:21
Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.

Siunausta ja rukoile Jeesus kuulee ja vastaa silloinkun on oikea aika.

Kiitos, tuo rohkaisi.

Usein on niin, että kun asioista ei puhuta, ne alkaa paisua. Ja sit ku taas toisaalta puhutaan, niin saattaa esiin tulla vaikka mitä uutta..

Eiköhän tää tästä.. Täytynee lukea toi sun ehdottama Raamatun mesta..

Siunausta samoin!!

Buusteri kirjoitti:

Tiedän että kaikki ovat vain ja ainoastaan vajavaisia. Siksi tuntuukin tyhmältä, että joitakin sitten pidetään vajaavaisempina kuin toisia. Tilanne on joskus kuin elokuvasta Eläinten kapina, eli kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kerron oman stoorini:

No, minulle kävi niin, että erään seurakuntalaisen kanssa tuli erimielisyyksiä, lähinnä oppi kysymyksistä ja erinäisistä (lähinnä amerikkalaisista) raamattuopettajista. Asia oli ilmeisesti kaverilleni jokin dilema. Hän piti heitä suurena uhkana, suorastaan saatanallisina. Itse toki kiinnostuin lukemaan tuotantoa, tehdäkseni omat johtopäätökset. Hän katsoi minun olevan eksytetty ja lähti kiivasti varoittamaan minua. Hän vetosi aina vanhoihin asioihin, ja varsinaista faktaa hänellä ei koskaan ollut.

Koin tilanteen erittäin kiusallisena. Toin asian esille myös pastorille, joka ohjasi erään vanhimmistoveljen välejämme selvittämään.

Muutenkaan en aina hyväksynyt ystäväni evankelioimis strategioita, varsinkaan hänen käyttäytymistään nuoriin tyttöihin. Hän mielellään puhui esiaviollisesta seksistä syntinä (itse tiedän toki sen olevan syntiä), ja tiedusteli nuorten tyttöjen seksielämä asioita. Mielestäni hän ylitti rajan, ja huomautin hänelle siitä.

Välillemme tuli riitaa, erittäin kiivasta sellaista. Minua alkoi suuresti ärsyttämään, kun asiaa pidettiin hengellisenä, vaikka raamatullisesta näkökulmasta katsoen tilanne oli vain ja ainoastaan lihallinen. Jouduin monelle selvittämään, että en hyväksy esiaviollista seksiä, mutta keskustelu uskottomien kanssa vain tuosta asiasta ei välttämättä ole aivan järkevää, varsinkin kun vastassa kolme hehkeää parikymppistä nuorta neitoa. Tilanne riistäytyi käsistäni ja pam ; haukuin kaverini aika pahasti. Sen kuuli kolme muuta seurakuntalaista. Kaikki olivat järkyttyneitä minun rähjäämisestäni.

Totta kai kaduin, ja kadun vieläkin. Voitte kuvitella, että välimme tulehtuivat todella pahasti.

Mutta pian huomasin, että monen seurakuntalaisen suhtautuminen minuun muuttui. Minut "suljettiin" kaveri porukan ulkopuolelle. Minua ilmeisesti pidettiin uhkana, ja minulta estettiin erääseen minulle henkilökohtaisesti tärkeään asiaan osallistuminen. Kuitenkin, riita kumppanini pääsi, ja kaikki muut. Riita tilanteesta oli kerennyt kulua jo melkoinen aika. Koskaan siinä välissä siitä ei puhuttu. Minulle sanottiin, että se etten ollut valittu, ei johdu riidasta, vaan jostain muusta. Kuitenkin, se riita oli merkki että kaikki ei hengellisesti ole kunnossa elämässäni. Joten tuntui hieman ristiriitaiselta..

Nyt, en halua katkeroitua, mutta mielestäni asiassa on aika paha ristiriita. Mielestäni oma jatko kyseisen seurakunnan toiminnassa on omalta kohdaltani lähinnä itseni rääkkäämistä. Ja monen muun, jos kerran olen peloittava. Harkitsin seurakunnan vaihtoa, josta muutamalle puhuin. Vetosin raamattuun, ja siihen että pyrkikää elää rauhassa kaikkien kanssa. Asiaan suhtauduttiin negatiivisesti, ja syitä etsittiin vain ja ainoastaan minusta. No, en voi kiistää etteikö niitä löydy.. Kuitenkin, heti kun otin eron puheeksi, minua alettiin todella painostamaan jatkamaan seurakunnassa, ja nöyrtymään Jumalan edessä.

Jos jollain neuvo, joka ei ole 1) luuletko löytäväsi täydellisen seurakunnan maanpäältä, 2) etkö voi vain unohtaa ja jatkaa, 3) oletko jo etsinyt syitä itsestäsi niin otan mielenkiinnolla vastaan.

Sen tiedän, että saatana innostuu tälläisistä riidoista, ei Jumala. Sen tähden tahdon että asia selkiytyisi..

nähtävästi.
Helluntailaisilla on ollut aina tapana
juuri SYYLLISTÄÄ, jos asiat ei suju heidän
ymmärtämällään tavalla.Mitään ei saa kyseenalaistaa. Kaikki inhimillinen hengellistetään......
Sinun on vika. Lue Raamattua. Rukoile ja tee parannus. Piste.

13v:n kokemuksella tarinoita riittäisi jakaa vaikka kuinka monta.

terv. erittäin entinen erittäin "palava" hellari

Tehtäväkenttää eheyttävälle sielunhoidolle on!

(Törmäsin hiljakkoin erääseen ryhmään, joka julisti yksinomaan eheytystä... ... Jopa ehyelle!)

Kaikki, minkä ihminen saa käsiinsä, muuttuu lahjasta suorittamiseksi, ellei se ole kytketty terveeseen kokonaisuuteen Kristus-ruumiissa.

Uskovien yhteys ei ole samanmielisten punnerrusta, vaan toinen toisemme rakastamista!
Ja sellainen rakkaus ei tule yhdestäkään meistä!

Kun itse kuuluin vuosia sitten helluntaiseurakuntaan, koin katkeruutta vielä enemmän kuin mitä nykyisin. Olenkin saanut paljon nuhteita katkeruudestani mutta tunteet ovat sellaisia jotka eivät poistu vain rukoilemalla vaan puhumalla ja käsittelemällä niitä. Se on psykologinen tosiasia johon ylistäminen ei auta yhtään mitään.

Koin pitkän aikaa masennusta kun olin seurakuntayhteydessä. Monesti oli aamuisin niin paha olo, että itkin tyhjyyteeni. Vasta kun tein pesäeron seurakuntaan ja sen opetuksiin, alkoi parantuminen. Masennus ei ole sen jälkeen vaivannut.

Leena kirjoitti:

Tehtäväkenttää eheyttävälle sielunhoidolle on!

(Törmäsin hiljakkoin erääseen ryhmään, joka julisti yksinomaan eheytystä... ... Jopa ehyelle!)

Kaikki, minkä ihminen saa käsiinsä, muuttuu lahjasta suorittamiseksi, ellei se ole kytketty terveeseen kokonaisuuteen Kristus-ruumiissa.

Uskovien yhteys ei ole samanmielisten punnerrusta, vaan toinen toisemme rakastamista!
Ja sellainen rakkaus ei tule yhdestäkään meistä!

Kuvitteletko sinä itsesi ehyeksi? Tiedätkö sellaisesta asiasta. kun syntiinlankeemus?
Kukaan ei ole siitä ehjänä selvinnyt, tämä on tosiasia. Kumpa meistä ei koskaan tulisi niitä parantumattomasti terveitä, jotka eivät parannusta tarvitse. Sellainen elämä on elämistä omassa valheessa.

Ex-hellari kirjoitti:

Kun itse kuuluin vuosia sitten helluntaiseurakuntaan, koin katkeruutta vielä enemmän kuin mitä nykyisin. Olenkin saanut paljon nuhteita katkeruudestani mutta tunteet ovat sellaisia jotka eivät poistu vain rukoilemalla vaan puhumalla ja käsittelemällä niitä. Se on psykologinen tosiasia johon ylistäminen ei auta yhtään mitään.

Koin pitkän aikaa masennusta kun olin seurakuntayhteydessä. Monesti oli aamuisin niin paha olo, että itkin tyhjyyteeni. Vasta kun tein pesäeron seurakuntaan ja sen opetuksiin, alkoi parantuminen. Masennus ei ole sen jälkeen vaivannut.

Minua syyllistettiin siitä kun olin surullisennäköinen liian apea enkä ylistänyt.
En kertakaikkiaan kyennyt mihinkään. Sairastin tuolloin masennusta...ja edelleen, mutta jo paranemaanpäin.
Se oli myös oma vikani kun olin masentunut. Usein kuulin "miksi olet tuonnäköinen" tms.

Jätin kaiken pois ja eheytyminen itseni kanssa alkoi.
Surin kompastuskivi koko paskamaisen seurakuntaanmenoyritykseni kaverina oli henkinen väkivalta. Kiitos näiden "rakastavien" ja "enkelimäisten tekopyhien".

erittain hyva teksti, kiitos!! :)