Itsemurha?

Mite elämää pitäisi jatkaa? Olisiko parempi lopettaa elämä?

Olen nyt 31 vuotias mies joka on sairastunut erittäin pahaan masennukseen. Tämä tuntuu että joka ikinen päivä on eilistä pahempi. Tänään olen aivan pihalla, ja tunnetta on vaikea kuvitella. Nyt tosin se johtuu pitkälti lääkkeistä joita otin eilen illalla.

Paraneeko tästä vai olisiko ikuinen uni parempi?

Aloitan kirjoittamalla elämäntarinani lyhyessä muodossa, ja jos joku sattumalta jaksaa tämän lukea ja ideoita löytyy, olisin kiitollinen.

Onnellinen (?) perhe asui omakotitalossa ja kaikki tuntui turvalliselta... ensimmäiset seitsemän vuotta. Sen jälkeen vanhemmat erosivat. Minä muutin äitini kanssa toiselle puolelle Suomea, ja isä jäi isoveljeni kanssa vanhalla paikkakunnalle.

Menin uudella paikkakunnalla toiselle luokalle, ja siinä kohtaa kaikki tuntui seikkailulta. Kolmannella luokalla isäni ja veli muutti lähemmäksi, ja vietinkin siellä yleensä viikonloput. Äitillä oli kova kuri, ja mitään en häneltä ikinä saanut. Tämän takia viihdyin paremmin isälläni.

Sitten jouduin koulukiusaamisen uhriksi, ja se oli jokapäiväistä. Syyksi riitti yksinkertaiseksi se, että vietin viikinloput muiden kavereiden kanssa toisella paikkakunnalla. Nämä uudet kaverit olivat varkaita jne, joten ajauduin samaan hommaan itse.

Jouduin silti asumaan vielä äitilläni, ja kävin koulua aina yläasteelle saakka. Koulukiusaaminen kävi siinä kohtaa niin rajuksi, että jätin koulun kokonaan.

Jätin myös äitini, ja halusin isäni luokse.

Isän kanssa muutimme toiselle paikkakunnalle, ja veli muutti omaan asuntoon.

Taas oli uusi kaveripiiri, mutta koska olin koulukiusattu niin pyrin välttelemään kaikkea. Olin yksinäinen.

Varkauksia, murtoja ja muita rötöksiä tein aina siihen asti kunnes täytin 17. Muutimme isäni kanssa takaisin paikkakunnalle (kaupunki) josta jouduin lapsena muuttamaan pois.

Aloitin yrittäjäurani, koska koulu ei sopinut minulle.

Homma alkoi toimimaan, ja rahaa tuli. Oli uudet autot ja vaatteet, mutta ei ainuttakaan ystävää.

Olin 20, kun sain ensimmäiset kunnolliset ystävät ja enimmäisen tyttöystävän.

Seurustelin 4 vuotta jonka aikana tein myös konkurssin. Liikevaihto oli parhaimmillaan toista miljoonaa vuodessa, ja kaatuessaan velkaa oli saman verran omassa niskassa.

Eron jälkeen aloin seurustelemaan uuden kanssa, ja samalla tuli hieman enemmän ystäviä. Muutama.

Suhde kesti muutaman vuoden, ja siihen kuului hänen puoleltaan pettämistä sun muuta.

Yrittäjänä olen jatkanut silti tähän päivään asti, mutta mitään ei uskalla tehdä koska ulostto on niskassa. Se vie kaiken mitä saan. Joudun siis tekemään paljon pimeästi ja huijaten, jotta saan rahaa.

Pakoilen velkoja ja yhtä hullua velkoajaa. En omista mitään, en ole kirjoilla missään... olen onneton, yksinäinen ja rikki.

Olen yrittänyt keksiä keinoja ratkaista tilanne, mutta voimat ei riitä. Nyt yritän uutta bisnestä, josta olisi tarkoitus TAAS tulla paljon rahaa. Olen tehnyt ehkä noin 30 erilaista projektia, mutta kaikki kusee. Kaikista on ollut tarkoitus tulla kymmeniä tai satoja tuhansia. Ei ole tullut. Rahattomana teen bisnestä, joten siitä ei tule kuin lisää velkaa.

Olen koukussa, olen velallinen, olen yksinäinen... kavereita on, mutta heitä ei usein näe... ja osittain se on oma vikani kun en jaksa. Eikä ole rahaa, niin en voi mihinkään mennä.

Voimia yrittämiseen ja elämiseen on ollut, mutta nyt muutama kuukausi sitten läheisin ja avuliain ihminen kuoli täysin yllättäen, ja sen jälkeen en ole kyennyt mihinkään. Yritän uusia bisneksiä saada tehdyksi, mutta huomaan että taas on viikko mennyt ja makaan vain yksin kotona... kotona josta kohta tulee häätö kun ei ole varaa maksaa vuokraa.

Olen mirazapin -nimisiä piluja saanut, ja nyt aloitin taas niiden käyttämisen. Sen takia olen kuin unessa tätäkin kirjoittaessani. Tämä ei ehkä ole kovinkaan johdonkumaista kirjoitusta, mutta ehkä joku ymmärtää.

En ole käynyt, enkä ole menossa lääkäriin. Haluan selvitä tästä itse. Haluan tehdä bisneksiä ja saada kaikki velat niskasta. Haluan olla vapaa kaikesta.

Miten saan voimani riittämään? Miten valtion saisi uudistamaan velkaisten elämää? Olkaa itse 10 vuotta velkavankeudessa yksin kaikkine muiden ongelmien kanssa.

Pää hajoaa.

Kunpa olisi valtiolla edes systeemi, että velat niputetaan ja maksan yhdelle taholle. Velkasaneeraukseen en ehkä edes pääse, enkä saa aikaiseksi hakea.

Kun saisin hommat toimimaan ja rahaa virtaamaan, helpottuisi elämä vaikka aina sanotaan, että raha ei tuo onnea. Olen samaa mieltä, mutta elämä olisi helpompaa ja pääsisi ehkä joskus ylös sängystäkin.

En osaa kaikkia ongelmiani kirjoittaa, mutta yksinäinen olen. Todella yksin.

En vain jaksa enää. Haluan pois. Tämä elämä on missattu totaalisesti.

Minulla ei ole sukulaisia jäljellä (äiti on mutta en ole väleissä... veli on, ja hän saanut oman elämän kuntoon). Ei ole ystäviä kun jää kaipaamaan, eikä ole lapsia.

Olisin itseni tappanut jo moneen kertaa, mutta en haluaisi olla luovuttaja, en loukata veljeäni, enkä tiedä miten sen tekisin jotta ei tulisi itselle lisää kärsimystä.

Loppu, rikki.
131264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinä tarviit nyt enemmänkin vertaistukea ja kommentteja. SIKSI, käypä heivaamassa hyvä tekstisi osastolle Terveys/"Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys" ja sieltä edelleen osio "Masennus". Siellä on usein just tätä keskustelua...

Luin tekstisi, elämäntarinasi vähän henkeä pidätelleen. Loppupäätelmäksi minulle käteen jäi, että sulla on se jokin, KIPINÄ on tallella. Älä sammuta sitä. Sinulla kaiken 'rojun' keskellä on sisu ja elämänhalu tallella!

Nyt sinä tarviit semmoisia ihmisiä, jotka kanssasi kartoittaisi tilannettasi, että mistä asiasta lähtisit järjestyksessä liikkeelle. Kaikki ei kerrallaan ratkea. Etsi virallinen tai puolivirallinen auttaja, neuvoja, keskustelukaveri näihin. Peli ei ole menetetty. Tiedän omasta kokemuksesta, että kun katsoo omia takanaan olevia "eväitä" masentuu ja tulee täysin epäuskoiseksi. Mutta, se ei ole totta, se on vain tunne. Sinulla on mahdollisuuksia. Olet selvinnyt niin paljosta ja tosi hyvin selvinnyt, että siihen verraten selviät jatkostakin. Se on strategioista kiinni. Yksin et jaksa miettiä ja suunnitella, kuinka toimia. Muista, ketään ei tässä maassa ulos ojaan jätetä. Sen verran voisit pitää huolta itsestäsi, että ihan viime tipalla kyllä lähdet apuakin hakemaan.

Anna itsellesi aikaa surra. Se on kamala tunne, kun ystävä/tuttava lähtee tästä ajasta. Ei mikään ihme, että reagoit. Sanot vielä että oli paras tukijasi! Ei ihme, että olet masentunut. Anna sillekin tilaa, mutta pidä auttavasti huoli itsestäsi. Mene puhumaan jonnekin, mene!

Nyt äkkiä en muista muuta, mitä tuli mieleeni. Sinusta tulee mieleeni, että siinäpä Sitkeä Sissi, jota ei joka tuuli kaada! "Kun elämä menee alas, sano, että YLÖS!"

Mä taidan yrittää auttaa sua sillei, että käyn laittamassa Masennus-osastolle linkin tähän aloitukseesi, jep. Katsotaan.

Äänestä

Älä hyvä nuori mies luovuta. Olen kokenut karmean lapsuuden,petollisen aviomiehen ja paljon muuta. Kertomuksesi kosketti.Koeta kysyä kaupungin sosiaalitoimistosta neuvoa velkojen suhteen. Käy joskus eri seurakunnissa, joissa on nykyään ihan tavallisia nuoria. Ei kannata pelästyä erilaisten ihmisten tapaa osoittaa uskoaan. Uskon Jumalaan, mutten ihmisiin ja olen vuosien kuluttua huomannut johdatuksen elämässäni.Käy myös pubeissa, joissa lauletaan esim. karaokea, mutta vältä alkoholia lääkityksen suhteen. Onnea ja siunausta Sinulle!

Äänestä
  • että saat tilaisuuksia yleensä puhumiseen. Mielestäni tuntemattomalle puhuminen asioistaan on helpottavaa ja tosi turvallisen tuntuista. Tuo karaoke-juttukin oli hyvä. Ja kirkon palveluista tulee mieleeni, että ota ihmeessä yhteys ev.lut. seurakunnan diakoniatyöntekijään, ei tarvi uskovaisuuden takia häntä pelätä. - Hän on tosi tietoinen kaikesta mahdollisesta, samaan tapaan kuin sosiaalityöntekijätkin. Niin, sos.työntekijän luona asiasi kartoittaminen olisi hyvä. Valitse näistä jotakin sinulle sopivaa.

    Yksin - olo - kielletty - Sinulta !

    Jollet löydä tuttua, ystävää ja läheistä, myös tuntemattomat kelpaavat hyvin. Sanoo: Itse kokenut asian.

    Äänestä

Haluun vaan sanoa sulle, että Jeesus rakastaa sua! Jumalan silmissä sä olet ainutlaatuinen jumalan luomus! Hän kattelee sua taivaasta ja hymyilee. Hän on sun luona ja hän on sun isä. Olet Jumalan silmissä sanoinkuvailemattoman arvokas!! Älä heitä sitä elämää hukkaan minkä Jumala on antanut sulle. Sulla on vaan yksi elämä maan päällä, jonka elät. Mieti elämääsi. Kokeile vaikka rukoilla! Jumala vastaa, koska hän rakastaa sua tsekkaa miten kornin kitaristin elämänmuutos: http://www.youtube.com/watch?v=23fuPly9mvM&feature=related

Äänestä
  • ketkä ootte Jumalalle/Jeesukselle elämänne antaneet ja uskotte johonkin, ketä ette oikeesti oo eläessänne nähny, mutta minkä H-E-L-V-E-T-I-N takia se antaa ihmisten kärsiä, jos se kerran on kaikesta paskasta pelastava!!! Että jos se oikeasti rakastaa ja pitää huolta meistä kaikista, niin miks v*****a täällä on niin paha monella ihmisellä olla?! Vastatkaa te, jotka hoette tota jonkun olemattoman jumalan armoa ja rakkautta. Ei se oikeesti toimi täällä maan päällä. Tuli vaan mieleen, kun ei oikeasti masentunutta, mitkään näkymättömät jumalat auta. Jos auttais, niin täällä ei ois onnettomia ihmisiä. Se siitä "sen" rakkaudesta ja armosta.

    Äänestä

  • väheksy teitä kirjoitti:

    ketkä ootte Jumalalle/Jeesukselle elämänne antaneet ja uskotte johonkin, ketä ette oikeesti oo eläessänne nähny, mutta minkä H-E-L-V-E-T-I-N takia se antaa ihmisten kärsiä, jos se kerran on kaikesta paskasta pelastava!!! Että jos se oikeasti rakastaa ja pitää huolta meistä kaikista, niin miks v*****a täällä on niin paha monella ihmisellä olla?! Vastatkaa te, jotka hoette tota jonkun olemattoman jumalan armoa ja rakkautta. Ei se oikeesti toimi täällä maan päällä. Tuli vaan mieleen, kun ei oikeasti masentunutta, mitkään näkymättömät jumalat auta. Jos auttais, niin täällä ei ois onnettomia ihmisiä. Se siitä "sen" rakkaudesta ja armosta.

    viel kukkuu ja löysi hyvän kommenttisi. Olet rehellinen ja puhut suoraan. Myös vaikutat masentuneelta, pettyneeltä, siis vihaiselta. Nämä tunteesi ok. En siihen puutu.

    Kirjoitit, että "ketä ette oikeesti oo eläessänne nähny, mutta minkä". Äh, miten minä sen nyt sanoisin, että kyllä Jeesus on ilmestynyt minulle vuosikymmenten aikana muutaman kerran. Se on ollut sellainen hyvin erikoinen ilmestys, jossa tämä ihmishahmoinen, valtavan lämmön omaava on tullut tiukoissa kohdissani. Tullut kuin todistukseksi, että Hän On lähellä... Nämä ovat erikoisia asioita, joskus niitä tapahtuu. Ei ole mitään syytä ylpeillä tämmöisestä, niitä annetaan Pyhässä Hengessä. - Käsittääkseni se "edellyttää" kristityltä, että on antautunut Jeesukselle, siis kuten jotkut sanovat, että "on tehnyt ratkaisun lähteä uskon tielle". Tämä kaikki alkaa, joillakin nopeasti, joillakin hitaasti toimia. Todisteita ihminen saa ihan ite itselleen ja ne vetävät hiljaiseksi. Sekä ne auttavat niissä tiukoissa tilanteissa. Myös silloin tällöin olen Hänen kosketuksestaan parantunut jostakin vaivasta. Siis Hän ON olemassa. Minua ei mikään milloinkaan saa tätä epäilemään.

    Kun on tullut uskoon, ilmeisesti tiedät mitä se 'teoriassa' on, niin tämä avautuu, kirkastuu. Ei lähde sinun omasta voimastasi. Sitä voit pyytää Häneltä, että AVAA, minä kolkutan! Annan itseni sinulle Jumala, sillä sen Jeesuksen tänne lähettämisesi takia minä saan tulla Hänen nimessään eteesi ja Sinä Isä rakastat minua ja tahdot johdattaa minun (monesti vaikeaakin) elämää.

    Kirjoitit, että "Että jos se oikeasti rakastaa ja pitää huolta meistä kaikista, niin miks v*****a täällä on niin paha monella ihmisellä olla?!"
    Hän ei automaattisesti 'pidä huolta kaikista', siis Hän ei väkisin tule ihmisen elämään ja huolta ja johdatusta antamaan. Minä en voi olettaa, että Hänen rakkautensa auttavine asioineen niinkään pääse läpi auttamaan ihmistä, joka ei tahdo olla yhteistyössä kanssaan.

    Mielestäni tämä kaikki alkaa yksilö kerrallaan ihan tietoisella ANTAUTUMISELLA Jumalan käsiin ja uskoa pyytämällä. Rukoilemalla vaikka kuinka kömpelösti. Hän vastaa vähitelleen ja tämä nyt vaikealta tuntuva ristiriitä ja epäjohdonmukaisuus selviää. - Jumala on valminaa rakastamaan jokaista, mutta suurin osa maailman väestöstä ei halua sitä, luonnostaan ihminen on ylpeä ja luonnostaan hän halveksiin Jumalaa ja Raamattua. Kun ihminen saa tahdon (sekin Jumalalta!) etsiä, niin siinä jotenkin tapahtuu sellaista nöyrtymistä, että ihminen avautuu ja sallii Hänen tulla. Se on inhimillisesti jotenkin outo ja pelottavakin kokemus uskaltaa heittäytyä käsiinsä. Itselläni oli, mutta kun oli tiukka paikka, niin sain voiman ja selvyyden riittävästi. Sitten lähdin kasvamaan. Vaikka mulle nyt onkin selvä nämä asiat, joiden kanssa sinä nyt painiskelet, niin jotenkin en osaa niitä selittää, ne tarvitsee löytää itse tykönään.

    Jos haluat ottaa vastaan tämän "jonkun olemattoman jumalan armoa ja rakkautta", niin vaikka et nyt usko näihin juttuhin, niin pyydä saada se, usko. Pyydä (rukoillen) päästä tähän armon ja rakkauden vaikutuspiiriis. Kun elämä ei ole luovutettu Jeesukselle, on se ihmistyyppi eksyksissä, siksi maailma näyttää ja tuntuu tosi pahalta. Se onkin paha, siksikin kun ihmiset eivät ole Jumalan lapsia, ihmisellä taipumus olla täysin tottelematon, kova ja ylpeä. Minullakin se taipumus. Tätä uskoa pitää yllä vain Jumalan Pyhä Henki ja Jeesus itse. Minulta odotetaan niinku rukoilua ja puolelta halullista YHTEYDENPITOA. Ei väkisin siis, vaan vuorovaikutuksessa.

    Anteeksi pitkä sekava kirjoitus, mutta mua niin harmittaa, kun sinulla on tuommoinen olo.

    Vielä kappale tekstistäsi: "Ei se oikeesti toimi täällä maan päällä. Tuli vaan mieleen, kun ei oikeasti masentunutta, mitkään näkymättömät jumalat auta. Jos auttais, niin täällä ei ois onnettomia ihmisiä."

    - Mä ihan itse olen kokenut kovasti Hänen toimivan täällä maan päällä mun ja monen tuntemani elämässä.
    - Minä olen oikeasti masentunut ihminen. On diagnoosit ja lääkitystä ja koen kaiken keskellä just Hänen oleman auttamassa. En jaksaisi ollenkaan elää, vaan olisin varmaan itsetuhoinen ihan, ellei Hänen apunsa ulottuisi. Se tulee semmoisena johdatuksena ja siinä, kun saan olla vuorovaikutuksessa.
    - Jumala on niinku näkymätön, joo. Mutta Hengen silmin Hänet voidaan nähdä ja kokea, sitten kun uskoon on tultu. Hän niinku ilmaisee itsensä eri tavoin.
    - Onnettomista ihmisistä puheen ollen, niin kyllä myös uskovat ovat täällä ajassa useinkin onnettomia ja vaikeuksissa, ongelmissa, sairauksissa. Tämä kaikki on paljon helpompaa sen iankaikkisen elämän yhteydessä, joka alkaa jo täällä ajassa. Onnettomia ihmisiä on siis myös siksi, että mitään yhteyttä Jumalaan ei ole. On myöa maita ja alueita, joilla ei vielä ole kuultukaan Jumalasta, Raamatun ilmoituksesta Hänen hyvyydestään ja siitä pelastuksen tarjouksesta, jonka Hän on valmistanut Jeesuksessa vastaanotettavaksi. "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta." (Raamattu).

    Oih, sorry kovasti, jos nyt olin sinulle ärsyttävä ja väsyttävä, liian pitkästi kirjoitinkin. Toivon, että voit jotakin näkökulmaa tai niinku tietoa tästä saada. Pelastus alkaa täällä, mutta saa lopullisen täytensä kuoleman jälkeen. - Kysymykset ovat vaikeita ja sinä olet ajattelevainen tyyppi. Minäkin olen, pohtivainen.

    Äänestä

Ekana kiitos vastanneille, ja jos tekstistä ei kaikille selvinnyt niin olen mies, eli en suinkaan ole joutunut mieheni petettäväksi.

Tuota pas*** on elämän varrella ollut paljon, paljon enemmän kuin pystyn edes kirjoittamaan. Jossakin kohtaan minulta vietiin "laillisesti" koko maallinen omaisuus... siitä nousin, mutta konkurssi siitä tuli.

Ainoakaisia asioita miksi olen vielä jaksanut, on yrittäjyys. Uskon että vielä hulluilla hommilla miljoonat kilahtelee, ja elämä on sitä myöden paljon helpompaa. Se ei tuo onnea, sanotaan... mutta minusta raha tuo MYÖS onnea. Minulle se on onnea että saan vuokran maksettua, ostettua jotain kivaa, käytyä matkoilla, en joudu laskemaan mitä maito maksaa jne.

Mutta tältä yrittäjähommalta putoaa nyt täysin pohja, mikäli seuraavat viritelmät kaatuvat. Jos edes pääsen niin pitkälle että homma alkaisi. Sen olisi pitänyt olla toiminnassa jo kauan sitten, mutta kun sängystä on niin vaikea nousta. Saattaa hyvin mennä useampi viikko siten, että en saa mitään aikaiseksi.

Kavereita (?) on baariin, mutta muina aikoina ne ovat aika vähissä. Ja siltikään en jaksa pidellä nyt yhteyksiä. Mutta rahaa ei ole baariin.

Hengissä olevat sukulaisemme (kahta lukuunottamatta) ovat HIMOUSKOVAISIA. He rukoilevat, käyvät kirkossa ja menevät Jumalan johdatuksessa. Mutta miksi heilläkin on sitten niin vaikeata? Ovat ehkä onnellisia, mutta heidän elämänsä on toisten tukemista ja hoitamista. En ymmärrä miten jaksavat. Ja vaikka ovat uskossa ja iloisia, veikkaan että sisällä riehuu epätoivo ja kysymys "miksi minä".

Itse olen välillä rukoillut, mutta se on ollut tosi harvinaista. Nyt tämän läheisen ihmisen kuoleman jälkeen ei tulisi mieleenkään enää pyytää apua taholta, joka ei ole tietääkseni ikinä minulle vastannut, ja hän vei täältä minulle ja monille tärkeän ihmisen.

Jumala on tästä minun jutustani ulkona. Piste. Hän ei minua pelasta. Sosiaalityöntekijät ja sossu yleensäkin on todellakin ulkona. En ole ikinä ottanut mitään rahallisiatukia mistään, enkä ota. Minä olen se henkilö, joka roikkuu köydessä ennen kuin näette minut pyytämässä toimeentulotukea. Piste.

Lääkärit? Ei... menen puhumaan itsemurha-aikeista niin hetken päästä olen tahtomattani lääkehuurussa ja hourulassa. Piste.

Kaverit... en ole heille puhunut asiasta, enkä edes meinaa puhua. Ulkoisesti näyttää että minulla on rahaa ja hyvin menee, joten olen tyytyväinen siihen. Minua ei kiusata enää aikuisena, joten tämäkin asia ei tule kysymykseen. Piste.

Kirjoittaminen Suomi24 -foorumille. Tekisi mieli sanoa PISTE, mutta koska täällä näemmä saa ainakin ymmärrystä ja ehdotuksia, on tämä vielä mukana.

Elämäni on ollut täynnä vaikeuksia, kiusaamisia, huijauksia ja luoja tietää mitä ongelmia, mutta on ollut myös niitä ilon hetkiä, luonnollisesti. Tällä hetkellä ne eivät TIETÄÄKSENI paina vaakakupissa paljoakaan.

Ulkoinen mielikuva on minulle ehkä liiankin tärkeä. Haluan pitää itsestäni huolta, pukeutua trendien mukaan, käydä kunnon parturissa, ajaa kivalla autolla... nautin näistä asioista. Kuten kuka tahansa nuori ihminen. Ulkoisesti minusta ei huomaa ongelmia, mutta jos joku näkisi pääni sisälle...

Nyt tarvitsen vain voimaa siihen, että jaksan tehdä uudet bisnekseni kunnolla. Mikäli näistä ei tule rahaa, on toivo mennyt. Mikäli tulee, en ehkä pääse masennuksesta, mutta se auttaa huomattavasti kun saa laskut pois, ruokaa kaappiin, matkustaa johonkin kauas selvittämään ajatuksia jne.

Kuten aiemmassa postissa kerroin, olen hyvin velkainen ja luottotiedoton ihminen. Joten jos saan rahaa näistä, stressaan jatkuvasti milloin ulosotto löytää minut tai milloin hän saa rahani. Velat on maksettava, mutta hei, miljoona? Siinä on aiheettomia maksuja noin 80%, mutta en ole jaksanut kiistää. En saanut aikaiseksi, ja nyt se on myöhäsitä.

Kaikki rahat pitää laittaa aina tyynyn alle.

Koska ihmisellä on vain yksi elämä (ainakin maan päällä), niin miksi täällä ei anneta toista mahdollisuutta yrittäjille, velkaisille? Miksi valtio ei pyyhi kaikilta tietoja puhtaaksi, ja jokainen saisi alkaa puhtaalta pöydältä? Miksi ihmisiä kidutetaan ja rääkätään?

Ja kyllä, jos minulla on rahaa, niin se ei mene pelkästään omaan hyvääni. Autan tuttuja ja tuntemattomia sekä eläimiä. Lahjoitan keräyksiin, otan kummilapsia, annan rahaa eläin- ja luonnonsuojeluun ym. Eli en ole niin itsekäs ja rahanhimoinen.

Avioerolapsi, koulukiusattu, varas, murtomies, huijari, yrittäjä, konkurssi, petollinen suhde, haukuttu, epäilty, velkainen, läheisten kuolema... siinä elämäni. Missä on se syy elää? Ei oikein valoa näy tunnelissa.

Kiitos kaikille!

Äänestä
  • Olet saanut masennukseen lääkityksen. Kun ja jos se auttaa masennukseen on sinulla voimia alkaa myös hoitamaan muita asioitasi kuten velkajuttujasi kuntoon.

    Saat sitten myös aikaiseksi hakea sitä velkasaneerausta.
    Itse kävin sen läpi 90-luvulla. Silloin sen hakeminen sekä myöntäminen oli toki huomattavasti helpompaa kuin tänäpäivänä.
    Sain siihen apua ihan ilmaisesta oikeusaputoimistosta.

    Kuitenkin sen masennuksen hoidat ensin lääkityksellä pois....sitten jaksat.
    Näin uskon vakaasti kokemuksesta.

    Äänestä

  • Kiva, kun tulin langoille vielä! Näin myös, että tuonne Masennus-osastoonkin olet pannut saman. Hyvä.

    Elähän veikkaile, ku et tiiä :-) :"..elämänsä on toisten tukemista ja hoitamista. En ymmärrä miten jaksavat. Ja vaikka ovat uskossa ja iloisia, veikkaan että sisällä riehuu epätoivo ja kysymys "miksi minä" "
    - HE JAKSAVAT SIKSI, ETTÄ OVAT saaneet nöyrtyä ELÄMÄÄN JUMALA-yhteydessä henk.koht. En usko, että olisi kysymystä 'miksi minä', ei ainakaan minulla ole! - Ei kiistellä kuitenkaan. Kaikkea hyvää sulle toivon.

    PISTE @

    Terv. Tähän tokana vastannut

    Äänestä

  • Pari sanaa minusta: Mietin kuolemaa ja kuolemista 15 vuotta putkeen samaan aikaan tein kaikkeni antaakseni jollekulle muulle syyn lopettaa elämäni (outoa, etten onnistunut). Tuohon tilanteeseen johtivat vuosia kestänyt nyrkkeilysäkin ja sylkykupin virka sekä moni muu tekijä. Kuitenkin minä elän yhä ja, vaikka menestys on vaihteleva en enää koskaan palaa aktiiviseen kuoleman toivomiseen.


    Sitten asiaan. Kuten joku aiemmin sanoi; yritä hoitaa masennuksesi. Siitä kannattaa lähteä liikkeelle, sillä nuppi sekaisin ei kannata päättää mitään.

    Sen jälkeen voit sitten miettiä onko sinulla syytä kuolla? Siinä on kysymys johon itse en koskaan pystynyt vastaamaan myöntävästi. En edes silloin kun tunnit olivat kaikkein ahdistavimpia, rahaa ei ollut penniäkään ja olin saanut itseni sairaalakuntoon.

    Ja kuolemisen syyksi ei riitä, se ettei ole syytä elää. Siloinhan puoli maapalloa olisi kuollut.

    Aiheutatko sinä pahaa muille, oletko sinä suuri ja todellinen uhka jollekulle ihmiselle? Et.
    Vaarannatko sinä jonkun muun elämän? Et.
    Onko sinulla syytä kuolla? Ei.

    Lopuksi vielä: vaikka rahalla saatavat asiat helpottavat onnea ne eivät yksinään tuo sitä, eikä raha ole koskaan hyvä syy. Varsinkaan, jos on kyse kuolemasta.

    Tässä näkemykseni, jonka ei ole tarkoitus tehdä mitään muuta kuin osoittaa, että raunioillakin elää mieluummin kuin jättää elämättä.

    Äänestä

  • asiat ! :-(

    Muutoin, yes:
    - Masennuksen "kartoitus"; hoitoa, apua
    - Talousasioiden kartoitus; järjestelyjen etsintä (taas kerran!)
    - Ihmisiin, kehen vähänkään uskallat/luotat, yhteydenottoa (eivät ne pure!)
    - Muu, normaali itsestäsi huolehtiminen.
    - Käyttörahaa todella tarviit jostakin, mieti se minimirahakin jotenkin jonkin tahon kanssa. Kyllähän "raha rauhoittaa". Voitkos kuluja karsia? (Niin itse joudun koko ajan tekemään.)

    Äänestä

  • _ __ _ _ kirjoitti:

    Olet saanut masennukseen lääkityksen. Kun ja jos se auttaa masennukseen on sinulla voimia alkaa myös hoitamaan muita asioitasi kuten velkajuttujasi kuntoon.

    Saat sitten myös aikaiseksi hakea sitä velkasaneerausta.
    Itse kävin sen läpi 90-luvulla. Silloin sen hakeminen sekä myöntäminen oli toki huomattavasti helpompaa kuin tänäpäivänä.
    Sain siihen apua ihan ilmaisesta oikeusaputoimistosta.

    Kuitenkin sen masennuksen hoidat ensin lääkityksellä pois....sitten jaksat.
    Näin uskon vakaasti kokemuksesta.

        En muuten todellakaan ymmärrä tuota jumala, jumala, jumala ja jeesus hommelia. Uskoontulemisen täytyy olla todella mullistava kokemus mikäli se muuttaa elämän onnelliseksi. Jotenkin minusta tuntuu, että se on jengille eräänlainen pakopaikka. Halu uskoa johonkin ja yrittää sillä selittää asioita itselleen.

    En mitenkään väheksy teitä, päinvastoin. En vain ymmärrä. Ehkä se on sama mihin uskoo, jos vain uskoo? En silti ymmärrä miten se auttaa teitä jaksamaan ongelmien keskellä. Onko uskossa tuleminen yhtä nami-nami ja pusi-pusia?

    No, itse olen kuitenkin aika pohjalla, vaikka eilen / tänään olikin jo hieman parempi päivä.

    Pitänee katsoa miten huominen alkaa, vai alkaako. Tämähän on kuin venäläistä rulettia koko elämä.

    Kiitos vastaajille!

    Äänestä

Älä luovuta! Olen itskin hyvin masentunu, ollut jo kauan. Ajattelen hyviä asioita, ihmisiä joita tunnen,mahd. parempaa tulevaisuutta.
Olen yrittänyt etsiä asioita jotka masentaa ja
jos pystyisin muuttamaan joitakin asioita, ehkä
voisin paremmin.
Lääkkeitä syön hyvin vähän.
Kärsin asioista joita minulle tapahtui pienenä
ja niistä johtuvat nämä oloni nykyään.
Vaikuttaa silta että sulla on päällimmäisenä
nuo talousasiat mielessä.
Hae apua. Seurakunta, diakonissa,ym.
Pidä yhteyttä veljeesi.
Joskus lääkkeetkin voivat vaikuttaa niin että
on pihalla, eikä enää välitä.
Rukoile!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MitenSenTeksisin kirjoitti:

Mite elämää pitäisi jatkaa? Olisiko parempi lopettaa elämä?

Olen nyt 31 vuotias mies joka on sairastunut erittäin pahaan masennukseen. Tämä tuntuu että joka ikinen päivä on eilistä pahempi. Tänään olen aivan pihalla, ja tunnetta on vaikea kuvitella. Nyt tosin se johtuu pitkälti lääkkeistä joita otin eilen illalla.

Paraneeko tästä vai olisiko ikuinen uni parempi?

Aloitan kirjoittamalla elämäntarinani lyhyessä muodossa, ja jos joku sattumalta jaksaa tämän lukea ja ideoita löytyy, olisin kiitollinen.

Onnellinen (?) perhe asui omakotitalossa ja kaikki tuntui turvalliselta... ensimmäiset seitsemän vuotta. Sen jälkeen vanhemmat erosivat. Minä muutin äitini kanssa toiselle puolelle Suomea, ja isä jäi isoveljeni kanssa vanhalla paikkakunnalle.

Menin uudella paikkakunnalla toiselle luokalle, ja siinä kohtaa kaikki tuntui seikkailulta. Kolmannella luokalla isäni ja veli muutti lähemmäksi, ja vietinkin siellä yleensä viikonloput. Äitillä oli kova kuri, ja mitään en häneltä ikinä saanut. Tämän takia viihdyin paremmin isälläni.

Sitten jouduin koulukiusaamisen uhriksi, ja se oli jokapäiväistä. Syyksi riitti yksinkertaiseksi se, että vietin viikinloput muiden kavereiden kanssa toisella paikkakunnalla. Nämä uudet kaverit olivat varkaita jne, joten ajauduin samaan hommaan itse.

Jouduin silti asumaan vielä äitilläni, ja kävin koulua aina yläasteelle saakka. Koulukiusaaminen kävi siinä kohtaa niin rajuksi, että jätin koulun kokonaan.

Jätin myös äitini, ja halusin isäni luokse.

Isän kanssa muutimme toiselle paikkakunnalle, ja veli muutti omaan asuntoon.

Taas oli uusi kaveripiiri, mutta koska olin koulukiusattu niin pyrin välttelemään kaikkea. Olin yksinäinen.

Varkauksia, murtoja ja muita rötöksiä tein aina siihen asti kunnes täytin 17. Muutimme isäni kanssa takaisin paikkakunnalle (kaupunki) josta jouduin lapsena muuttamaan pois.

Aloitin yrittäjäurani, koska koulu ei sopinut minulle.

Homma alkoi toimimaan, ja rahaa tuli. Oli uudet autot ja vaatteet, mutta ei ainuttakaan ystävää.

Olin 20, kun sain ensimmäiset kunnolliset ystävät ja enimmäisen tyttöystävän.

Seurustelin 4 vuotta jonka aikana tein myös konkurssin. Liikevaihto oli parhaimmillaan toista miljoonaa vuodessa, ja kaatuessaan velkaa oli saman verran omassa niskassa.

Eron jälkeen aloin seurustelemaan uuden kanssa, ja samalla tuli hieman enemmän ystäviä. Muutama.

Suhde kesti muutaman vuoden, ja siihen kuului hänen puoleltaan pettämistä sun muuta.

Yrittäjänä olen jatkanut silti tähän päivään asti, mutta mitään ei uskalla tehdä koska ulostto on niskassa. Se vie kaiken mitä saan. Joudun siis tekemään paljon pimeästi ja huijaten, jotta saan rahaa.

Pakoilen velkoja ja yhtä hullua velkoajaa. En omista mitään, en ole kirjoilla missään... olen onneton, yksinäinen ja rikki.

Olen yrittänyt keksiä keinoja ratkaista tilanne, mutta voimat ei riitä. Nyt yritän uutta bisnestä, josta olisi tarkoitus TAAS tulla paljon rahaa. Olen tehnyt ehkä noin 30 erilaista projektia, mutta kaikki kusee. Kaikista on ollut tarkoitus tulla kymmeniä tai satoja tuhansia. Ei ole tullut. Rahattomana teen bisnestä, joten siitä ei tule kuin lisää velkaa.

Olen koukussa, olen velallinen, olen yksinäinen... kavereita on, mutta heitä ei usein näe... ja osittain se on oma vikani kun en jaksa. Eikä ole rahaa, niin en voi mihinkään mennä.

Voimia yrittämiseen ja elämiseen on ollut, mutta nyt muutama kuukausi sitten läheisin ja avuliain ihminen kuoli täysin yllättäen, ja sen jälkeen en ole kyennyt mihinkään. Yritän uusia bisneksiä saada tehdyksi, mutta huomaan että taas on viikko mennyt ja makaan vain yksin kotona... kotona josta kohta tulee häätö kun ei ole varaa maksaa vuokraa.

Olen mirazapin -nimisiä piluja saanut, ja nyt aloitin taas niiden käyttämisen. Sen takia olen kuin unessa tätäkin kirjoittaessani. Tämä ei ehkä ole kovinkaan johdonkumaista kirjoitusta, mutta ehkä joku ymmärtää.

En ole käynyt, enkä ole menossa lääkäriin. Haluan selvitä tästä itse. Haluan tehdä bisneksiä ja saada kaikki velat niskasta. Haluan olla vapaa kaikesta.

Miten saan voimani riittämään? Miten valtion saisi uudistamaan velkaisten elämää? Olkaa itse 10 vuotta velkavankeudessa yksin kaikkine muiden ongelmien kanssa.

Pää hajoaa.

Kunpa olisi valtiolla edes systeemi, että velat niputetaan ja maksan yhdelle taholle. Velkasaneeraukseen en ehkä edes pääse, enkä saa aikaiseksi hakea.

Kun saisin hommat toimimaan ja rahaa virtaamaan, helpottuisi elämä vaikka aina sanotaan, että raha ei tuo onnea. Olen samaa mieltä, mutta elämä olisi helpompaa ja pääsisi ehkä joskus ylös sängystäkin.

En osaa kaikkia ongelmiani kirjoittaa, mutta yksinäinen olen. Todella yksin.

En vain jaksa enää. Haluan pois. Tämä elämä on missattu totaalisesti.

Minulla ei ole sukulaisia jäljellä (äiti on mutta en ole väleissä... veli on, ja hän saanut oman elämän kuntoon). Ei ole ystäviä kun jää kaipaamaan, eikä ole lapsia.

Olisin itseni tappanut jo moneen kertaa, mutta en haluaisi olla luovuttaja, en loukata veljeäni, enkä tiedä miten sen tekisin jotta ei tulisi itselle lisää kärsimystä.

Loppu, rikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu