kuolleen

isäni. Citymarketin parkkipaikalla ajelin etsien ruutua ja aurinko paistoi. Eteeni kääntyi auto, jota isä ajoi...tai siis oli valtava yhdennäköisyys. Tuolloin oli hyvä päivä enkä ollut suuremmin isää murehtinut, mutta sitten kyllä kun näin tuon miehen. Menin parkkiin ja aloin autossa itkemään. Olisin halunnut mennä tuon miehen perään ja katsella häntä uudestaan ja uudestaan, koska sen pienen hetken ajan ennen kuin tajusin, että isä on kuollut luulin että isä todella ajoi tuota autoa. Kokemus ei ollut pelottava vaan aiheutti vain murhetta.

Menetin ystäväni syövälle alle vuosi sitten, ja häntä olen nähnyt useastikin kaupungilla, tai esim. jossain tv-mainoksessa tms. Tietenkään kyseessä ei ole hän, vaan aivot vaan tekee temppuja kun näkee jonkun samannäköisen. Näin hänestä myös monta kuukautta unia joissa hän ei ollutkaan kuollut, ja olin aina henkisesti aivan rikki näiden unien jälkeen, kun herätessäni tajusin että se oli vain unta ja hän on edelleen kuollut kuin kivi.

Nyt menetin rakkaan veljeni viime viikonloppuna, ja jo eilen "näin" hänet kun tulin töistä. Hetken meinasin juosta sen pojan luo, kunnes tajusin että ei se voi olla veljeni. Tämän tapauksen jälkeen näin viime yönä ensimmäistä kertaa unen jossa veljeni tuli kotiin ja ihmetteli kun me kaikki kysyimme että mitä, etkö olekaan kuollut. Hän sanoi että hän on vaan ollut nukkumassa. Heräsin äkisti kesken tämän unen, tuntui ihan kuin mieleni olisi halunnut herättää minut suojellakseen tältä ikävältä unelta. En olisi uskonut että alan nähdä veljeäni näin nopeasti kuoleman jälkeen, koska luulen etten täysin edes käsitä että hän on kuollut. Mutta ilmeisesti asia alkaa jollain tavoin nyt selkiytymään aivoilleni jo näin nopeasti, koska tämä harha-näkemin alkoi jo nyt.

eka kerran odotin virastotalon pihalla autossa kun äiti kävi hakemassa puhelimen joka oli ollut mun rakkaan pikkuvelun taskussa hetkellä kun se poistui luotamme..joku poika seisoi siinä auton edessä ja samanlaiset työvaatteet kuin veljelläni aina oli.laitoin aurinkolipan eteen ja se oli kuin veljeni se hetki tuntui niin hyvältä....ihan kuin velu olis ollut siiinä....toisen kerran menin kauppaan ja näin kun joku oli pakastealtaassa ottamassa jotain taas oli niin onnen hetki kun se oli kuin veljeni...ja 3kerran odotin kadulla että pääsen sisään mut se mihin olin menossa eli terapiaan ei vielä ollutkaan siellä joten jouduin tovin seisomaan kadulla jossa kauempana oli joku sähkökaappi..jota joku poika meni korjaamaan tai jotain se oli kadun toisella puolella ja ja yks katu oli välissä..ja se oli vaatetukselta ja joka paikasta kuin veljeni ja ihmettelin kun se aina kurkkas sen olisko ollut sähkökaappi niin aina vähän väliä se kurkkas minuun päin...olisin niin halunnut mennä sen luo-ja nyt jälkikäteen harmittaa kun en käynyt kattomassa mitä se oli....