Valtionhallinto sekä useat muut tahot yrittävät kontrolloida ja valvoa ihmisten turvallisuutta erilaisilla valvonnoilla, rajoituksilla ja lainmuutoksilla. Nyt olisiko korkea aika alkaa valvoa myös urheilijoiden käyttäytymistä peliareenojen ulkopuolella ja vapaa-ajalla.
Urheiluammattilaisten tulisikin sitoutua käyttäytymään ja toimimaan siten, miten esikuvalta vaaditaan. Millaisen esikuvan nuorille antaa huumebisnestä rahoittanut jääkiekkoilija tai vilpillisin keinoin voittoon tavoitellut hiihtäjä?
Miten sitten on sekin mahdollista, että rikoksesta syytetty on esittänyt jatkavansa urheilu-uraansa vaikka toiselta se on evätty ehkä eliniäksi. Eikö laki ole sama kaikille?
Onko jääkiekko jotenkin erinomainen laji, että sen varjolla voidaan tehdä vaikka mitä rikoksia, ja silti peli saa jatkua.
Nuoret omaksuvat hyvinkin helposti esikuviensa käyttäytymisen, joten urheilijoiden tulisi käyttäytyä erityisen mallikelpoisesti sekä nuhteettomasti.
Pois kaukaloista ja laduilta tuollaiset esikuvat, ja suuremmat rangaistukset rikoksista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nythän on niin että Karalahti on huippu pelaaja Suomesta, ja niin moni tahtoo saada hänet pois kentältä
ken ties lopullisesti. Ja eiks tollasen tuomion langettaminen LOPETA KARALAHDEN URAN KOKONAAN. NIIN TIEDÄTTEKÖ ETTÄ EI PALJON PUUTU NIIN MENEE MIELENKIINTO TEIDÄN KAUKALO LAJIIN KOKONAAN. KUN TOLLANEN KUSIPÄÄ MENTALITEETTI VALLITSEE PELEISSÄ.
MÄ SANON ETTÄ MEIDÄN NUORET OSAAVAT KYLLÄ ITSE VALITA IDOLLINSA, JA MAHDOLLISESTI KARALAHTI ON KOVEMPI TULLESSAAN TAKAISIN YHTEISKUNTAAN, JA EHKÄ SILLOIN EI HUVITA PELATA OLLENKAAN, VAAN TEHDÄÄNKIN JOTAIN AIVAN MUUTA. SALUT