Kysymys

Ihan heti se ei oikein onnistunu. Mikään ei tuntunu milleen. Mut sit ku alkoi sattumaan, niin alkoi tuntumaan myös muut tunteet. Ei suru, ikävä, kaipaus tai kipu kaikkea vie mennessään. Tietysti se on mielessä ja välillä on tosi synkkää, mutta kyllä hyviäkin juttuja edelleen on olemassa.

Tietysti on. Ei elämä lopu läheisen kuolemaan. Ei, jos sitä ei itse valitse.

Hei, niin kummalliselta kuin kuulostaakin, ihmisten surutyö (jotkut väittää, että työ on huono termi, minusta kuitenkin OK, sitä tulee tehdä AKTIIVISESTI, kuin työtä) etenee yleensä saman kaavan mukaan, jotenkin niin, että shokin jälkeen asia vasta tajutaan, tulee syyllisyyksiä ja helpotuksentunteita, siitä, että itse elää, yletöntä touhuamista yms.. Tästä on paljon kirjallisuutta ja googlettamalla saat myös paljon tietoa. Moni läheisensä menettänyt on todennut, että ensimmäinen vuosi on vaikein. Silloin aina tulee eri juhlapyhinä mieleen edellisvuosi, viime jouluna vielä... , viime vappuna vielä .... Kun aikaa kuluu, suru muuttaa muotoaan ja helpottaa. Aina siitä myös saa vahvuutta tulevan elämän varalle. Silloin, kun tuska on pahimmillaan, on käypä neuvo yleensä, että elä päivä kerrallaan. Jos se ei auta, elä tunti kerrallaan, jos sekään ei auta, elä vain yksi minuutti kerrallaan, kunnes tuska hiukan helpottaa. Vainajan muisteleminen, valokuvat, läheisten tuki, osanotot, adressit auttavat surutyössä uskomattoman paljon.

asdf