Olen ollut ansiosidonnainen. Tiedän, mistä puhun.
En uskonut, että kelpaan Jumalan lapseksi ennenkuin olin ripittäytynyt, Jaksoin uskoa hetken, mutta se usko katosi hyvin nopeasti.
Olin rippikierteessä ja kohta epätoivoinen. Väsyin samoihin synteihin sortumiseen. Vihdoin vihollinen sai minut vakuuttumaan, ettei minusta helmasynteineni ole Jumalan lapseksi.
Vaan eipä ollut hyvä olla luopionakaan. Omatunto syytti, eikä monen vuoden jälkeen ollut muuta vaihtoehtoa, kuin käydä kysymään, köyhänä ja alastomana, kuuluuko Jumalan armo näin syntiselle.
"Parhaimmillakin ponnistuksillani pystyn tuottamaan vain lihallisuutta. Mutta kun elän Kristuksen armon varassa ja näen, kuinka paljon Hän minua rakastaa, ilo täyttää minut.
Haluan olla lähellä, joka minua niin syvästi rakastaa. Turvallisen riemun vallassa olen hiljaa Jumalan edessä, avaudun kuin kukka auringon paisteessa ja ylistän.
Koen olevani suuren Isän sylissä oleva pieni lapsi, joka luottavasti panee kädet Isän kaulaan ja rutistaa.
Elämän maku muuttuu, kun en ole lain vaan armon alla, en orja vaan lapsi.
Orja pelkää, kun isäntä tulee lähelle. Lapsi pelkää, jos Isä menee kauas. Siksi armosta elävänä Jumalan lapsena haluan ja saan olla lähellä. Hänen täydellinen rakkautensa karkoittaa pelon.
Tätä on armossa eläminen. Sitä ei tarvitse, voi, eikä saa ansaita, sillä se ansaittiin jo Golgatalla.
Mitä on armo? A-ansaitsematon, R- rakkaus, M- meidän, O- osaksemme." (Lainaus K.L.Löytöretkellä)
Orja vai lapsi?
11
535
Vastaukset
- ark.
Noin muistan yhden veljenikin kokeneen, kun hän oli käynyt ripillä, kaksiviikkoa kesti se hyvä tunne , sitten olisipitänyt saada uusi rippi .
Puhutaanko meille liian vähän uskosta?
Aivan hyvä avaus , omavanhurskaus on vanhan nimityksen aikaista , ja ansiosidonnainen uusi .
Minkäänlaista ansaintaa ei voi hyväksyä .Gal 4:1. Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja.
2. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti.
3. Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia.
4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi
5. lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.
6. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
7. Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.
Jumala itse on säätänyt niin, että meidän tulee lyhempi tai pitempi aika koittaa ansioita. Kun sitten hvaitsemme sen mahdottomuuden, emme enää palaisi koskaa siihen.
Se ei siis ole siinä mielessä väärä, jos se johtaa aitoon lapseuteen.- Esa T
vihne kirjoitti:
Gal 4:1. Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja.
2. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti.
3. Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia.
4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi
5. lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.
6. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
7. Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.
Jumala itse on säätänyt niin, että meidän tulee lyhempi tai pitempi aika koittaa ansioita. Kun sitten hvaitsemme sen mahdottomuuden, emme enää palaisi koskaa siihen.
Se ei siis ole siinä mielessä väärä, jos se johtaa aitoon lapseuteen.Kiitos, oli hyvä kirjoitus.
Jos ei edes yritä, ei voi myöskään saada. "Etsivä löytää."
Omasta vanhurskaudesta varoitetaan niin paljon, että moni uskova ei koskaan tee itse yhtään mitään. Silloin se ei ole etsimistäkään, eikä täytä elävän uskon tuntomerkkejä, "usko ilman töitä on kuollut."
On eri asia tehdä omalla ja Jumalan voimalla, mutta vielä pahempaa on jättää kokonaan tekemättä. "Ei kaikki jotka sanovat Herra Herra ole minun opetuslapsiani, vaan ne ovat jotka tekevät Minun Sanani mukaan."
Täysi-ikäisyys kasvaa aikanaan, ja siihenkin asti ollaan yhtä hyvin Jumalan lapsia. - avaajalta
Esa T kirjoitti:
Kiitos, oli hyvä kirjoitus.
Jos ei edes yritä, ei voi myöskään saada. "Etsivä löytää."
Omasta vanhurskaudesta varoitetaan niin paljon, että moni uskova ei koskaan tee itse yhtään mitään. Silloin se ei ole etsimistäkään, eikä täytä elävän uskon tuntomerkkejä, "usko ilman töitä on kuollut."
On eri asia tehdä omalla ja Jumalan voimalla, mutta vielä pahempaa on jättää kokonaan tekemättä. "Ei kaikki jotka sanovat Herra Herra ole minun opetuslapsiani, vaan ne ovat jotka tekevät Minun Sanani mukaan."
Täysi-ikäisyys kasvaa aikanaan, ja siihenkin asti ollaan yhtä hyvin Jumalan lapsia.Ihminen ei pelastumisekseen voi mitään tehdä, vaan Jumala on aikojen alussa omansa valinnut. Hän etsii ja löytää ja vastoin lihallista tahtoamme vetää yhteyteensä.
En ollenkaan ymmärrä lihanpyhitysoppiasi, josta paljon olet kirjoitellut. Se on niin monissa raamatun paikoissa selvästi sanottu, että lihamme puolesta olemme maata, tomua ja kuolevainen ruumiimme jälleen tulee maaksi.
Uskova ihminen sotii maailmaa, perkelettä ja omaa lihaansa vastaan vanhurskauden haarniskalla, vyönä totuus. Hänellä on uskon kilpi ja Hengen miekka sekä pelastuksen kypärä korven matkalla, kohti kotimaata.
Kuollut ihminen ei näitä tarvitse, koskapa hän ei tunne mitään. - joita olet hamuamassa
avaajalta kirjoitti:
Ihminen ei pelastumisekseen voi mitään tehdä, vaan Jumala on aikojen alussa omansa valinnut. Hän etsii ja löytää ja vastoin lihallista tahtoamme vetää yhteyteensä.
En ollenkaan ymmärrä lihanpyhitysoppiasi, josta paljon olet kirjoitellut. Se on niin monissa raamatun paikoissa selvästi sanottu, että lihamme puolesta olemme maata, tomua ja kuolevainen ruumiimme jälleen tulee maaksi.
Uskova ihminen sotii maailmaa, perkelettä ja omaa lihaansa vastaan vanhurskauden haarniskalla, vyönä totuus. Hänellä on uskon kilpi ja Hengen miekka sekä pelastuksen kypärä korven matkalla, kohti kotimaata.
Kuollut ihminen ei näitä tarvitse, koskapa hän ei tunne mitään.Tekee Jeesus Pyhän Henkensä kautta. Ikinä et saa aidosti uskovaa ihmistä kertomaan hyviä töitään, koska hän tietää, etteivät ne ole hänen omiaan, vaan Kristuksen.
- Esa T
avaajalta kirjoitti:
Ihminen ei pelastumisekseen voi mitään tehdä, vaan Jumala on aikojen alussa omansa valinnut. Hän etsii ja löytää ja vastoin lihallista tahtoamme vetää yhteyteensä.
En ollenkaan ymmärrä lihanpyhitysoppiasi, josta paljon olet kirjoitellut. Se on niin monissa raamatun paikoissa selvästi sanottu, että lihamme puolesta olemme maata, tomua ja kuolevainen ruumiimme jälleen tulee maaksi.
Uskova ihminen sotii maailmaa, perkelettä ja omaa lihaansa vastaan vanhurskauden haarniskalla, vyönä totuus. Hänellä on uskon kilpi ja Hengen miekka sekä pelastuksen kypärä korven matkalla, kohti kotimaata.
Kuollut ihminen ei näitä tarvitse, koskapa hän ei tunne mitään.Olet unohtanut että me olemme nyt Pyhänhengen temppeleitä, taivaasta syntyneitä uusia luomuksia. Huomaatko siksi ei olla lihaa pyhittämässä, vaan Pyhähenki pyhittää oman Jumalallisen olemuksensa.
- teutatess
Esa T kirjoitti:
Olet unohtanut että me olemme nyt Pyhänhengen temppeleitä, taivaasta syntyneitä uusia luomuksia. Huomaatko siksi ei olla lihaa pyhittämässä, vaan Pyhähenki pyhittää oman Jumalallisen olemuksensa.
SE SELVIÄÄ SIITÄ . JOOKO .
- Mutta meidän
Esa T kirjoitti:
Olet unohtanut että me olemme nyt Pyhänhengen temppeleitä, taivaasta syntyneitä uusia luomuksia. Huomaatko siksi ei olla lihaa pyhittämässä, vaan Pyhähenki pyhittää oman Jumalallisen olemuksensa.
Aarteemme on saviastioissa!
- Näin on
Mutta meidän kirjoitti:
Aarteemme on saviastioissa!
Muistakin että saviastitkin pitää puhdistaa sisäpuolelta ennen kuin uutta viiniä laitetaan leileihin.
Haagarin leileihin laitettiin vettä ja ajettiin erämaahan.
Haagarin pojista kehittyi taitavia nuolella ampujia, kuten huomaamme. - Esa T
Mutta meidän kirjoitti:
Aarteemme on saviastioissa!
>Aarteemme on saviastioissa.<
On silti eri asia keskittyä sen saven tutkimiseen, kuin sen aarteen tutkimiseen.
Saviastioita ovat Jumalattomatkin, mutta heillä ei vaan ole aarretta sisällä.
Ei ole mitään hyötyä keskittyä katoavaan, sillä se katoaa joka tapauksessa. Tällainen toiminta on kirjaimellisesti, "turhuuksien turhuus, ja tuulten tavoittelua."
Voimme puhua savesta ja tutkia sitä savea. Voimme yrittää pyhittää sitä savea yms. mutta kaikki työ sen hyväksi on turhaa.
Katsoisit sitä aarretta sisälläsi joka sanoo että olet, kuninkaan lapsi, uusi luomus, taivaallinen olento, taivaasta syntynyt. Sinulla on Jumalallinen luonto.
Mitä enemmän katsot aarrettasi, sitä enemmän savesi katoaa aivan itsestään. Joudut katsomaan sitä uskon silmillä, ja mitä enemmän käytät niitä uskon silmiä, sitä enemmän uskosi kasva. Eikä silloin palkintosi ole pieni, "joka uskoo sille kaikki on mahdollista." - teutatess
Esa T kirjoitti:
>Aarteemme on saviastioissa.<
On silti eri asia keskittyä sen saven tutkimiseen, kuin sen aarteen tutkimiseen.
Saviastioita ovat Jumalattomatkin, mutta heillä ei vaan ole aarretta sisällä.
Ei ole mitään hyötyä keskittyä katoavaan, sillä se katoaa joka tapauksessa. Tällainen toiminta on kirjaimellisesti, "turhuuksien turhuus, ja tuulten tavoittelua."
Voimme puhua savesta ja tutkia sitä savea. Voimme yrittää pyhittää sitä savea yms. mutta kaikki työ sen hyväksi on turhaa.
Katsoisit sitä aarretta sisälläsi joka sanoo että olet, kuninkaan lapsi, uusi luomus, taivaallinen olento, taivaasta syntynyt. Sinulla on Jumalallinen luonto.
Mitä enemmän katsot aarrettasi, sitä enemmän savesi katoaa aivan itsestään. Joudut katsomaan sitä uskon silmillä, ja mitä enemmän käytät niitä uskon silmiä, sitä enemmän uskosi kasva. Eikä silloin palkintosi ole pieni, "joka uskoo sille kaikki on mahdollista."Paitsi että Uutta viiniä ei laitettu vanhoihin leileihin, ne eivät kestäneet . Sanovat vanhat ja Raamattukin sanoo .
Onko saviastia vertaus sama, eikö se tarkoita meitä . ?
AARRE. Niinhän se jumalattomissakin on ollut aluksi . eikö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5502112Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3861709Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211539Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641408JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191116- 561092
- 1181077
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16858Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka12833Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823