Minä olen nyt 4. kuulla raskaana ja äitini tietää siitä. Raskaus oli yllätys sillä käytettiin e-pillereitä ja kondomia.
Mutta olemme miehen kanssa tulleet siihen tulokseen että lapsi pidetään. Aborttia en halua tehdä. Se tuntuisi väärältä koska olemme hyvin toimeen tulevia ihmisiä ja pystyisimme huolehtimaan lapsesta rahallisesti puutteitta. (Abortti tuntuisi muutenkin väärältä vaikka rahaa ei olisi elättämiseen.)
Olen 18-vuotias opiskelija ja mieheni 23-vuotias vakituisessa, hyväpalkkaisessa työssä. Suhdetta on takana monta vuotta ja olemme asuneet yhdessä vasta kaksi vuotta.
Äitini vaikutti aluksi hyvin kylmältä kun sai tietää tilastani. Mutta nykyään minusta tuntuu siltä että hän haluaa omistaa lapsenlapsensa koska minulla on vielä monta vuotta opintoja jäljellä (aion opiskella lääkäriksi) niin äitini mielestä olisi parempi että HÄN huolehtisi lapsesta, en minä. Kuulemma hän voisi hoitaa minua ja miestäni (en voinut uskoa korviani!). Minusta ei ole kuulemma muutenkaan vanhemmaksi kun olen niin kamalan nuori ja etten minä pysty kantamaan vastuuta. Ymmärään ennakkoluulot ja huolen (ja tulen varmaan tämänkin keskustelun aikana törmäämään moisiin).
Pelkään että tämä äitini hoivaamisvietti kehittyy isoksi ongelmaksi. Minä otan vastuun omasta lapsestani ja hoidan häntä itse mieheni kanssa niin hyvin kuin rakastava äiti vain pystyy, vaikka olenkin nuori.
Jos teillä muilla on samoja kokemuksia tai neuvoja miten pitää välit hyvinä omistushaluisen äitin kanssa niin kirjoitelkaa!
Toivon että tästä tulisi asiallinen keskustelu.
Mummi hoitaa äidin ja lapsen?
20
2118
Vastaukset
- kerttuli
Anoppini taitaa olla vähän saman tyylinen kuin äitisi. Meillä on 2 kk:n ikäinen poika, ja minusta tuntuu välillä että anoppi haluaisi pojan omakseen. Hän soittelee usein ja laittaa tekstiviestejä, kyselee ummet ja lammet, kyseenalaistaa jatkuvasti hoitomenetelmäni ja kykyni toimia vanhempana. Tämä on ikävää, hän aiheuttaa meille ja eritoten minulle mielipahaa sillä aina en pysty hänen juttujaan unohtamaan samantien.
Emme ole keksineet mitään kunnollista ratkaisua ongelmaamme. Hän tuskin muuttaa käyttäytymistään, joten olemme muutamin keinoin yrittäneet tehdä tilanteesta edes jokseenkin siedettävän. Aluksi minusta tuntui etten uskaltanut sanoa vastaan, olen kai jotenkin sen luontoinen ihminen. Nyt, kun aikaa on kulunut ja ärsyyntyneisyys välillä huipussaan, osaan jo näpäyttää takaisin. Olen nyt luvannut itselleni, että aina kun anoppi (tai joku muu) puuttuu meidän henkilökohtaisiin asioihin, vauvaa koskeviin tai muihinkin, sanon päättäväisesti oman mielipiteemme. Varmasti tulee vielä tilanne, että menetän hermoni ja sanon etteivät meidän asiat kuulu muuta kuin meille itsellemme. Joskus tuntuu että hän "ahdistelee" meitä puhelimitse, joten välillä on laitettu puhelin äänettömälle ja jätetty vastaamatta.
Pyri ottamaan heti alusta lähtien sellainen asenne, että te kolme olette ihan oma perhe ja te teette omat ratkaisunne. En tiedä onko tuleva lapsesi äitisi ensimmäinen lapsenlapsi. Anopilleni näin on, ja luulen että se vaikuttaa asiaan aika paljon. Jos sinulla on uskottu ystävä, pura mieltäsi hänelle. Toivottavasti miehesi on tukenasi ja puolellasi. Kyllä te yhdessä selviätte. Toivottavasti keksit asiaan jonkun ratkaisun.- Anna
Jutut tuntuvat tutuilta, tosin jo vuosien takaa. Nyt meidän nuorinkin on jo kolme, eivätkä äidit tunkeile, vaan kysyvät meiltä huolestuneina neuvoja, jos lapsia hoitavat.
Alkuun isovanhempien vain oli vaikea tajuta, että heidän "pikkuisensa" ovat saaneet ikioman vauvan. He olivat tosi huolestuneita siitä, kykenemmekö hoitamaan lasta. Se oli rasittavaa, mutta ehkä se on ymmärrettävääkin.
Yrittäkää pysyä rauhallisina. Näin jälkeenpäin sitä paitsi muistelen olleeni itsekin vähän niuho: en mielelläni antanut esikoista varsinkaan anopille, olin siitä niin mustasukkainen. Vaikeaa se on se alku kaikille. Älkää välittäkö. Kyllä se siitä, eikä anopin (tai oman) järjen kasvattamiseen toisaalta ole mitään oikotietä. Pitää vain odottaa. - Kanerva
Minullakin on erittäin rasittava anoppi. Hän on jopa hankalampi kuin äitini. Mutta pahinta anopissa on se ettei hänelle uskalla sanoa asioita yhtä suoraan kuin omalle äidille.
Anopille tämä on toinen lapsen lapsi ja äidilleni ensimmäinen. Joten toisaalta asenteet ymmärtää tämänkin vuoksi.
On minun onneni että anoppi asuu monien satojen kilomertien päässä eikä voi tavoittaa meitä kuin puhelimitse. Aika ilkeästi sanottu, tiedän. Mutta tämä nainen on hakannut poikaansa. En uskaltaisi jättää omaa lastani hänen hoiviinsa. Koskaan. Ollaan samoissa ajatuksissa mieheni kanssa, onneksi!
Minulla on samanlainen ongelma kuin sinulla, en osaa sanoa takaisin jos minulle sanotaan pahasti. Käännän vain poskeni ja jätän asian hatumaan päässäni. Näin raskausaikana varsinkin olen todella herkkä enkä kestä lainkaan että minulle sanotaan pahasti.
Uskon että avain tähän ongelmaan voisi olla suora puhe. Mutta siitä ei ole takeita ymmärtääkö vastapuoli.
Äitini asenteet olisi varmana toisenlaiset jos minulle olisi suotu ikää vielä 4 vuotta lisää.
Äitini ei pidä lainkaan nuorisosta eikä luota. Välillä ihmettelin että miksi ihmeessä hän koskaan hankki lapsia, jopa kolme kappaletta.
- äiti
edessä voi olla vielä tilanteita, joissa sinun kasvatusmetodisi jyrätään - ja lapsen aikana, lapsen kuullen. Että kun kiellät tai komennat, tulee mummi väliin ja sanoo "älä välitä tuosta äidistä, tule tänne, mummi antaa..." ja heti perään: "kuinka sinä voit olla tuota mieltä, kyllä lapsen täytyy saada..."
Lopputulos on, että ennenpitkää lapsi ei tottele sinua ollenkaan, sillä sinun sanasihan on ihan tyhmä, muutkin ovat samaa mieltä kuin lapsi, ettei äitiä kannata kuunnella koska äiti on väärässä...
Näin kävi itselleni, ja lapsen kanssa oli koko ajan pieni taistelutanner olemassa. En uskaltanut nousta anoppia enkä siskoani vastaan. Olisi pitänyt. Olisi pitänyt puuttua silloin heti kun tilanne oli päällä: älä puutu tähän.
Mutta kiltti kun olin, en tahtonut riidellä jne vaikka tilanne oli raivostuttava. Ylitseni käveltiin. Lapsen isä syyllistyi samaan, hänen mieletään myös muut olivat oikeassa ja minun toimintatapani (karkkipäivät, limun juominen, herkkujen syöminen juuri ennen ruokailua jne) olivat vääriä ja typeriä.
Sinä olet lapsesi äiti ja paras asiantuntija niin odotusaikana kuin lapsen syntymänkin jälkeen lasta ja itseäsi ja omaa parisuhdetta koskevissa asioissa ja iällä tämän kanssa ei ole mitään tekemistä. Jos olisi, olisi äitisi jo kasvanut ja kypsynyt ja tajunnut että napanuora on irti, ja hän luottaisi.
Ole siis vahva ja määrätietoinen. Sitä tarvitset tulevana lääkärinäkin. Unohda että kyseessä on äiti ja että olisit velvollinen sukulaisuussuhteesi vedoten... Älä päästä puuttumaan asioisihin ja raja on tehtävä heti nyt, ei vasta sitten joskus, tilanne voi olla karannut käsisä jo siinä vaiheessa..- Kanerva
Yleensä tiedän mitä teen ja osaan ottaa asioihin oikeanlaisen asenteen mutta vanhemmuuden suhteen olen vielä hyvin epävarma. Epävarman ihmisen jyrää helposti. Ja kaikenkukkuraksi olen kiltti enkä pane helposi vastaan.
Haluaisin udella vielä että kuinka vanha lapsesi on.
Minustakin on aika outoa käytöstä mummilta, siskoltasi ja mieheltäsi että annetaan lapsen herkutella tuolla tavalla. Onko asia nykyään selvä ettei tuollainen käy päinsä?
Kiitos kuitenkin kun rohkaiset minua sanomaan asiat heti suoraan! Toivottavasti jaksan pysyä "tiukkana". - äiti
Kanerva kirjoitti:
Yleensä tiedän mitä teen ja osaan ottaa asioihin oikeanlaisen asenteen mutta vanhemmuuden suhteen olen vielä hyvin epävarma. Epävarman ihmisen jyrää helposti. Ja kaikenkukkuraksi olen kiltti enkä pane helposi vastaan.
Haluaisin udella vielä että kuinka vanha lapsesi on.
Minustakin on aika outoa käytöstä mummilta, siskoltasi ja mieheltäsi että annetaan lapsen herkutella tuolla tavalla. Onko asia nykyään selvä ettei tuollainen käy päinsä?
Kiitos kuitenkin kun rohkaiset minua sanomaan asiat heti suoraan! Toivottavasti jaksan pysyä "tiukkana".Lapsi on NYT täysi-ikäinen. Siinä mielessä tilanne on siis jo ohi ja vanhan kertaamista. Tuota jyräämistä oli kuitenkin koko lapsen lapsuusajan.
Tilanteet itsesään olivat pieniä ja huomaamattomiakin, mutta lapselle melkoista merkkikieltä kuitenkin, että ketä uskoa, kenen sana painaa. Ne olivat joko ihan konkreettisia juttuja tai sitten sellaista ääneen lausumatonta minun=äidin väheksymistä..
Erosin lapsen isästä kun lapsi oli melko pieni ja sittemmin tapaamiset harvenivat kesälomakauteen, oli siis isällään ja mummolassaan pitkän pätkän.. ja tuli takaisin "aivopestynä" heidän ajattelumallilleen.
Pahinta oli, että jouduin aloittamaan alusta kaiken: tottele minua!
Siellä oli sellainen ilmapiiri, etten minä ole mitään ja minun mielipiteitä tai toiveta ei tarvitse noudattaa; minun elämänarvoni ja minä itse ei ole mitään. Heidän on se ainoa oikea.
Kotona oli sitten tahtojen taistelua, kun lapsi uhmasi aivan kaikkea. Ei se, että hän isän tai mummon äänellä puhui heidän mielipiteitään, vaan se asenne minua kohtaan.
Nyt tilanne on lauennut, nuori aikuinen näkee asiat laajemmalta kantilta ja osaa ajatella jo itsekin.. mutta on raskasta kun "joka ikä on uhmaikä".
Siksi neuvonkin, että pysyy tiukkana heti alusta alkaen ja tekee selväksi "oikeassa olijoille" että tähän et puutu, jne., jos kyse on vain oman perheen tavoista ja käytönnöistä, omista kasvatussuunnista ja ajatusmalleista, ei siis mistään lapsen laiminlyönnistä tai vastaavasta.
- Eronnut äiti
tosiaankin ovat toisinaan hyvin omistushaluisia. No, meillä homma on johtanut eroon, koska en saanut lapsille mitään kuria. Äiti, anoppi ja lasten isä olivat kaikki sitä mieltä että mä olen aina ja kaikessa väärässä. Lapset olivat tosi tottelemattomia ja levottomia.
Jo kuukauden kuluttua erosta oli huomattavasti rauhallisempaa, kun oli saatu päivärytmi kohdalleen. Eikä lasten tarvinut kuulostella, että mitä muita mielipiteitä asiaan on tulossa. Ja äidillä on auktoriteetti.
Anoppia välttelin tahallisesti. Kännykästä näkee heti, että kuka soittaa. Öiksi laitoin kännyn äänettömälle, ja alussa oli anoppi soitellut vastaajan joka yö täyteen.
Kaikille annoin neuvoksi, että kun teidän ei nyt tarvitse huolehtia enää meistä, niin voitte vaikka käydä matkoilla. Tapaamassa kaikkia niitä tuttavianne, joita ette vuosiin ole nähneet. Tai vaikka etelän lomalla. Tai ihan missä vaan, paitsi meillä.
Pahinta mitä voi olla, on että anopilla (ja ties kellä muulla) on avain kotiin. Siitä pääsee sillä, että vaihdattaa lukot, ja sen jälkeen huolehtii siitä, ettei irtoavaimia viereksi missään.
Toivotan voimia! Ja maantieteellinen etäisyys pitää olla pitempi kuin kävelymatka eli yli 10 km.- Anna
Olin tuossa alkuun kovin sovinnollinen, mutta näitä juttuja lukiessa ja joidenkin tuttujen tilanteita muistellessa tajusin, etten varmaan olisi kovin tyyni, jos lastemme isovanhemmat asuisivat ihan lähellä. Nyt pari sataa kilometriä pitää tapaamiset suhteellisen vähissä, eikä minun tarvitse ottaa yhteen hemmottelevien mummojen kanssa.
Sinänsä surullista, että isovanhemmista tulee (myös) riesa. Ison ilon aihehan se pitäisi olla, että lapsella on isovanhempia. Olen miettinyt, johtuvatko isovanhempien välillä tolkuttomat otteet siitä, ettei heillä ole usein mallia isovanhemmuudelle. Ainakin meillä isovanhemmat ovat sota-ajan lapsia suurista perheistä, eivätkä he ollenkaan tajua, millaista on, kun heidän ainokaisillaan on kaksi pientä lasta, joista kaksi paria isovanhempia haluaisi mahdollisimman tiukan otteen.
No ei meillä nyt noin pahasti ole. Aika usein menee aika hyvin, mutta kuten sanottu, välimatka auttaa. Vierailuilla lapsia sitten hemmotellaan olan takaa, ja kun minä puutun (joskus) asiaan ja pidän kuria, mummoilla on itku silmässä! Riippuu aiheesta: sen he ymmärtävät, ettei esim. saa lyödä toista, ja silloin jopa tukevat minun kurinpitoani, mutta kun puutun siihen, etteivät lapset saa syödä pelkkää keksiä jos jättävät ruuan syömättä, mummot kyynelehtivät.
Ruoka on ylipäätään meillä yllättävän arka aihe.
Onneksi minulla on hyvä itsetunto. Minä olen äiti ja minun sanani on laki. Mummolassa tehdään niin kuin mummo sanoo, ellei nyt ihan hullusti mene, ja mummolassa ollaan välimatkan takia suhteellisen vähän.
Minusta huoltaja on lapsen kasvattaja ja sillä siisti. Muilla ei ole siihen sanomista, ei isovanhemmilla eikä meillä muillakaan. Jos 18-vuotias synnyttää ja ottaa vastuun lapsestaan, hän on huoltaja, ellei lastensuojelua tarvita. Ei ikä tee ketään autuaaksi. Vastuuntunnosta ja rakkaudesta vanhemmuudessa on kyse.
Voi kun jaksaisi aina rakastaa kaikkia, isovanhempiakin. Kyllä minä yritän.
- ilkka
moi!
meillä on neljä vuotias tyttö joka on aivan liikaa
mummulassa, ja ei tulisi millään kotiin.
isovanhemmat mielellään pitävät lapsenlapsiaan
luonaan mutta sitä kannattaa rajoittaa tarvittaessa,koska he voivat kiintyä liikaa.
silloin tulee vaikeuksia aina kun pitäisi mennä kotiin.(kodin ja mummulan ero kannattaa pitää
selvänä)
terveisin ilkka- Kanerva
Monet on täällä kertoneet että lapset ei tahdo totella vanhempiaan ja isovanhemmat hemmottelee piloille.
Onko sinunkin tapauksessa niin että isovanhemmat on jotenkin "mukavampia ja kiltimpiä" kuin te, äiti ja isä?
On hyvin mahdollista että meille käy samoin kuin teille. Minun vanhempani on aika "rentoja" kasvattajia kuten miehenikin vanhemmat ja minä olen taas sopivan kurin ja järjestyksen kannalla. Minun mielestäni on aika outoa että lapset saavat tehdä mitä haluaa, eivät tottele vanhempiaan ja ennen kaikkea oudointa on se että nykylapset saavat melkein aina mitä haluavat (lelut, karkit, jätskit, videot, kännykät, muotivaatteet).
Mikä on avuksi kun lapsi oppii että isovanhempien luona saa aina herkkuja ja hemmottelua? Lapsi haluaa sinne aina uudestaan ja uudestaan. Isoäitikin kun on niin innoissaan kun saa pikkuisen jota hemmotella. On varmana tukala olla kahden tahdon välissä. - ilkka
Kanerva kirjoitti:
Monet on täällä kertoneet että lapset ei tahdo totella vanhempiaan ja isovanhemmat hemmottelee piloille.
Onko sinunkin tapauksessa niin että isovanhemmat on jotenkin "mukavampia ja kiltimpiä" kuin te, äiti ja isä?
On hyvin mahdollista että meille käy samoin kuin teille. Minun vanhempani on aika "rentoja" kasvattajia kuten miehenikin vanhemmat ja minä olen taas sopivan kurin ja järjestyksen kannalla. Minun mielestäni on aika outoa että lapset saavat tehdä mitä haluaa, eivät tottele vanhempiaan ja ennen kaikkea oudointa on se että nykylapset saavat melkein aina mitä haluavat (lelut, karkit, jätskit, videot, kännykät, muotivaatteet).
Mikä on avuksi kun lapsi oppii että isovanhempien luona saa aina herkkuja ja hemmottelua? Lapsi haluaa sinne aina uudestaan ja uudestaan. Isoäitikin kun on niin innoissaan kun saa pikkuisen jota hemmotella. On varmana tukala olla kahden tahdon välissä.joo... kyllä mummulassa lapsi tykkää olla kun siellä hemmotellaan.Mutta vanhempana täytyy ajatella kasvatusta(millaisen aikuisen haluan lapsestani kasvavan) ja rajoja.Ei minun mielestäni ole hyvä, että lapsi saa tehdä mitä tahansa.
terveisin ilkka - äiti
ilkka kirjoitti:
joo... kyllä mummulassa lapsi tykkää olla kun siellä hemmotellaan.Mutta vanhempana täytyy ajatella kasvatusta(millaisen aikuisen haluan lapsestani kasvavan) ja rajoja.Ei minun mielestäni ole hyvä, että lapsi saa tehdä mitä tahansa.
terveisin ilkkaMuistelen lämmöllä omia mummola-aikoja lapsuudessa. Varsinaista hemmottelua siellä ei ollut, mutta .. no, jotain sellaista extraa kyllä, mitä ei kotona ollut tai ei kotona saanut. Ja kaikin puolin vapaampaa. Sai olla mitä on: lapsi ilman vaatimuksia, oma itsensä ilman vertailua toisiin sisariin.
Mutta siellä ei myöskään "vedetty mattoa äidin jalkojen alta". Se ei ollut äidin ja kodin jyräämistä, yliastumista. Pahaa sanaa ei sanottu ja ilmapiiri oli hyväksyvä.
Toivoin samanlaista mummolaa omilleni, ja ainoa mummola oli heidän isänsä vanhempien luona. Mutta ero oli se, ettei minua hyväksytty ja se viesti välittyi lapselle. ja sitten oli kotona ne ongelmat.. en ymmärrä, miksi on niin vaikea mummolassa pitää kiinni karkkipäivistä tai siitä, ettei limppari ole ruokajuoma eikä edes janojuoma.... ??? ettei kaikkien ohjelmien katsominen ole sallittua tai hyväksi mutta juhannuksena olisi kiva lapsenkin saada valvoa myöhään ja nähdä sen verran vaivaa että ajelee kokkoa katsomaan koska se on lapsen harras toive.. tai että olisi rahaa ostaa uudeksivuodeksi edes pari rakettia taivaalle ammuttavaksi.... mummolan tavat olivat ja ovat niin kovin erilaiset kuin kotona..
Eikä lastakaan seillä aina oikein jaksettu hyväksyä, etenkin silloin kun hän varhaisteininä muuttui .. lapsen olisi pitänyt aina olla sama silkkihapsinen lapsi, ihaillen katsoa ylöspäin isovanhempia ja isäänsä, kritisoimatta, omaamatta omia mielipiteitä....
- äiti x monta
Sori vaan, mutta kauhealle kuulostaa, että 18-vuotias pitäisi huolta lapsesta.
- äiti
Kuulostaa siis kauhealle että lapsen oma äiti huolehtii itse lapsestaan?
Kaikki eivät ole kypsiä vanhemmuuteen ja sen tuomaan vastuuseen 4-kymppisenäkään, toiset ovat kypsiä jo hyvin nuorina. Toiset tekevät abortin, josta heidät tuomitaan.Toiset nuoret tekevät sen lapsen, ja sekin on väärin.
Kun ei voi elää toisia/kaikkia ihmisiä miellyttäkseen, pitää elää niin että voi katsoa itseään peilistä: omien elämänarvojen mukaan. - Eronnut äiti
kun tuli äidiksi. Mutta hyvin on silti lapsensa kasvattanut. Pääsi viime vuonna armeijasta.
Siitäkin huolimatta, ettei lapsen isä juurikaan heitä arvosta... - amelia
olin 18 vuotiaana kahden lapsen aiti,nyt muksuja viisi ja nuorin alkaa koulu ylihuomenna,eli mita kamalaa on siina etta joku perustaa perheenssa nuorena kun viela itse jaksaa valittamatta yovalvomiset jne,vai kateuttako lie kun me nuoret vanhemmat olemme reilun nelikymppisia kun lapsemme ovat jo aikuisia ja jaksamme elaa sitakin elamanvaihetta taysilla nauttien?
- jossei mummolassa?
Ei äidiltä tietenkään kukaan saa lasta napata, ei mummo, sukulainen, tuttava, naapuri, viranomainen, vaikka kuinka lapsia kaipaisi tai olisi äitiydestä kateellinen.
Mutta koska mummolla ei enää ole kasvatusvastuuta, niinkuin täällä nuoret aikuiset painottaa, niin kai mummo lelliä saa.
Lapset on lapsia kerran vaan. Ei kasvatusvastuussa oleva nuori aikuinenkaan saisi liian tiukkapipoinen olla. Jos mummon tarjoilut ja villi meno mummolassa käy oikeesti lasten terveydelle voisi mummolle siitä huomauttaa. Ei mummolasta voi täysin samanlaista paikkaa tehdä kuin lapsen oma koti, mummonkin pitäis sitten olla eläkkeellä oleva näyttelijä, että pystyis olemaan prikulleen kuin lapsen oma äiti. Lapsillanne on varmaan älyä erottaa muiden kotien tavat oman kodin tavoista.- ninni
.. äidin ja kodin toiveet ja näkemykset on kuitenkin otettava huomioon. Myös siellä mummolassa, mummonkin. Äiti ja isä ovat kuitenkin ne lapsen pääsääntöiset huoltajat. Joskus isovanhemmat tai muut sukulaiset ihan todella jyräävät vanhemmat alleen, koska ovat niin oikeassa ja tietävät paremmin.. kaiken.
- siru66
vaan antamalla heille aikaa, lukemalla, käymällä retkellä, isäni ottamalla pojat mukaan hevosenhakuun, ajamiseen ja muihinkin *miesten hommiin* nin ja sitten joskus jotain mansikoita tai jädeä, esim saunan jälkeen.
anoppini taas hellii herkuilla, antamalla vanhimmalle pojalle rahaa (ja toisille ei..) herkkuja saa niin paljonkuin maha vetää :(
vanhinta tyttöä ei taas ole välillä huomaavinaankaan. tyyli *kuka on mummun rakas, käsi pystyyn* ja niille jotka nostaa käden pystyyn annetaan herkkua.. ja tietenkin herkkujen houkuttelemana viimeistään kädet nousee. ja mummu on tyytyväinen.. ei halaa, suukottele, pidä sylissä kuten oma äitini.
anoppi asuu vieressä, äitini puolen suomen päässä.. anoopini kanssa en ole enää jaksanut tuosta väitellä koska se ei muuta käyttäytymistään (minä olen huono miniä, enkä pitänyt muka apestani joka jo kuollut, koska laitoin karkkienjaolle alle 2v:lle vastaan..)
mieheni taas puolustaa kaikessa äitiään, joka välillä on sanonut todella pahasti minulle miniälleen
- minä vuon
Minulla on anoppi, joka, jos vain voisi, veisi lapseni kotiinsa ja pitäisi siellä, kunnes olisivat täysi-ikäisiä. Epäsuorasti (ja tahtomattaan) hän on tuonnut julki ajatuksensa, että olen mitä epäsopivin äiti ja todella huono sellainen. Hänen mielestä en saisi tehdä enempää lapsia, kun en osaa nykyisiänikin oikein hoitaa.
Ei ole ollenkaan omituista, että anoppi soittaa, kysyäkseen, saatako meillä ja jos sataa, niin kysyy, että kai laitoin lapsille sadevaatteet?! Tai pakkasilla, kai lapsilla on tarpeeksi päällä?
Hän kuskaa meille niitä vaatteita, jotka hänestä ovat parhaimpia. Esim. jos ostan lapselle talvipuvun, saattaa hän ostaa uuden, koska hänen mielestä minun ostamani ei ole tarpeeksi hyvä.
Hän neuvoo ja tyrkyttää omia tapojaan ja näkemyksiään minulle miltein joka päivä. Arkielämää meillä.
No eipä tuo haitannee. Itse annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sen kyllä tietää anoppikin, että minulla on ns. Filtteri suodatus hänen juttujaan kohtaan. Poimin ne mitkä katson käyttökelpoisiksi ja jätän poimimatta ne mitkä eivät sovi tai mistä olen erimieltä. Tappelemaan en ole ryhtynyt.
Tiedän, että meillä on sen verta suuri ikäero. että voisin olla vaikka hänen lapsensa ja hän katsoo että vanhempana ja viisaampana tietää enemmän siitä, mikä on parhaaksi minun lapsilleni jne.jne.
No, hän on omat lapsensa kasvattanut ja se työ sarka riittäkööt hänelle. Meidän lapsia voi sitten helliä ja hoivata, mutta jättää kasvattamisen ihan meitin hommaksi.
Alussa, silloin kun aloin toista odottamaan, anoppi oli aika epäluuloinen minua kohtaan. Olin jo kasvattanut montavuotta yhtälasta ja olin todella nuori. Ja hän ajatteli, että se on yhtä kuin vastuuttomuus ja tietämättömyys.
Oli todella rankkaa kuulla anopin epäilyt siitä, että pahoinvointini johtuikin juomisesta ym.ym., kun kerran raskaana ravintolassa riekuin ja siellähän EI voi olla selvinpäin, eihän? Tanssiminen kuitenkin on elämäni suurimpia nautintoja, enkä ollut valmis luopumaan siitä edes raskauden takia niin pitkään kuin maha ei ollut haitaksi.
Oma "epäsäännöllinen" elämän tapani saa anopiltani niskakarvat pystyyn. Mutta minä taas en ymmärrä miksi pitäisi kellokaulassa päivät mennä. Pääasia, että nukkumaan meno ajoittuu tiettyyn kellonaikaan...loput päivästä menevät omalla painollaan, kelloa katsomatta. Itse pidän tästä (eikä lapset ole viellä nurisseet) ja menemiset ja tulemiset luonnistuvat lasten kanssa jouhevammin, kun ei tarvitse kellon mukaan ihmetellä, että ei me nyt, kun ruoka on silloin ja silloin ja sitten on hiekkalaatikko aika ja sitten päivä unoset omassa rakkaassa sängyssä. jne.jne.
Kai minä sitten olen joku hihuli kasvattaja, joka ei usko säännölliseen päivärytmiin vaan liukuvaan;)
Vaikka anoppini osaakin olla joskus riesa ja jotkut asiat voivat olla todella loukkaavia, jos niistä haluaisin loukkaantua, niin kunniotan häntä silti valtavasti ja rakastan myös.
Tiedän, että hän välittää lapsistani ja haluaa heille hyvää ja että lapseni rakastavat häntä. Millään muulla ei ole väliä.
Hän on ehdoton ihminen ja hänellä on ehdottomat mielipiteet, mutta hän tietää, että minä teen minkä parhaaksi näen ja se on siinä;)
Yrittämästä hän ei kuitenkaan lakkaa. Ja toisaaltaan tämä puuttuminen saa hänet tuntemaan itsensä tarpeeliseksi ja osallistuvaksi meidän elämään, joten suotaneen se hänelle.
Kun hän tulee meille, minä yksinkertaisesti heittäydyn laakereille ja annan hänen huolehtia lapsista, sitä hän kuitenkin haluaa ja samalla saan sitten levähdystauon..ainakin osittaisen...sillä anopin hössöttäminen on sekin aika rankkaa katseltavaa ja kuunneltavaa (mutta sitten voi vaikka vetää tirsat).
Älä sinä anna ikäsi hämätä ja hämmentää. Kyse ei ole vuosista vaan siitä mitä korvien välistä löytyy. Lasta kasvatetaan järjellä ja rakkaudella, ei mittarilukemilla.
Luulen, että äitisi mielipiteet muuttuvat (tai ainakin laimenevat) kun pikkuinen on syntynyt ja hän on sinut nähnyt äidin roolissa. Toivotaan ainakin niin, sinun ja äitisi vuoksi;)
Meillä anoppi varmaan vielläkin saa sydämmen tykytyksiä, kun miettii kasvatus metodeitani...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kumpi vetoaa enemmän sinuun
Kaivatun ulkonäkö vai persoonallisuus? Ulkonäössä kasvot vai vartalo? Mikä luonteessa viehättää eniten? Mikä ulkonäössä?961886- 881340
- 1101143
- 761037
- 1191010
Okei nyt mä ymmärrän
Olet siis noin rakastunut, se selittää. Onneksesi tunne on molemminpuolinen 😘57873- 47791
- 36782
Olen huolissani
Että joku päivä ihastut/rakastut siskooni. Ja itseasiassa haluaisin, ettei hän olisi mitenkään sinun tyyppiäsi ja pitäis48741- 33693