rakentaa dieseleitä entistäkin taloudellisemmiksi kun kuitenkin moottoria on lisälämmitettävä ulkopuolisella keskuslämmityskattilalla jolloin polttoaineen yhteiskulutus ylittää kaikki aikaisempien mallien kulutuksen
hyödyttää
MITÄ?
291914
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Dieseli tuottaa vähän HUKKALÄMPÖÄ.
Hukkalämpö tarkoittaa lämpöä jota ei voida taloudellisesti hyödyntää ja suurin osa lämmöstä ohjataa jäähdyttimien kautta ulkoilmaan.
Useimmat dieselit on varustettu erillisellä diesel lämmittimellä jolla voidaa suorittaa myös auton esilämmitys ja jolla saadaan tarvittaessa lisälämpöä myös sisätiloihin. Myös bensamoottori on syytä esilämmittää ennen starttia talvella.
Diesel kuluttaa kuitenkin vähemmin polttoainetta litroissa kuin bensa-auto.
jauhaa paskaa.
Koska parhaankin dieselmoottorin hyötysuhde on parhaimmillaankin luokkaa 42 %, menee polttoaineen energiasta vähintään 58 % hukkaan lämpönä. Se ettei auton valmistaja ole suunnitellut tämän hukkalämmön hyödyntämistä auton sisätilojen lämmitykseen onkin toinen asia. Lämpöä siis olisi käytettävissä, osaamista ja viitsimistä sensijaan puuttuu. Hukkalämmöllä lämmittaäisi melkoista omakotitaloa. Ellet usko, niin laske jos edes sen verran osaat.
Dieselissä lämpö menee harakoille pakokaasujen mukana koska koneen läpi menevää ilmamäärää ei rajoiteta, diesel käy runsalla ilmaylimäärällä. EGR tietysti tätä vähän parantaa.
Tämän takia sitten taas toisaalta dieselin pakoputket kestää paremmin (dieselin pakokaasuissa runsaasti vähemmän vettä, osin palotuotteiden, osin ilmaylimäärän johdosta)
Tuosta 58% osuudesta menee n.50% pakokaasuissa joita edistyneimmissä dieselautoissa jo hyödynnetään kabiinin lämmittämiseen. Lämpötekniikkaa jonkin veran tuntien, jos moottorin lämpö halutaan pitää optimitasolla (n. 90astetta) ja ilmavirran jäähdytys vaikutus huomioiden, sekä suoraan moottoriin, että kabiiniin pelti- ja lasipintoihin. Niin lämmötarve on "hiukkasen" omakotitaloa suurempi.
Autoa voitaisiin tiivistää kuinka paljon tahansa, mutta painokin on jossain määrin rajoitus. Sekä, että se tiivistyskään ei ole mitään ilmaista. Se vaan on tosiasia, että diesel ei tuota sitä HUKKALÄMPÖÄ ilmeisesti sinun mielestäsi tarpeeksi. Ja jos itse viitsit laskea kuinka paljon lisäsähkövastus lisää polttoaineen kulutusta, taikka kuinka paljon webasto kuluttaa, ja kuinka paljon nimenomaan Suomen talvessa? Bensahan tuottaa helvetin paljon enemmän hukkalämpöä, kesät talvet, ja siitä hukkulämmöstä on Suomenkin olosuhteissa vähintään 6kk pelkkää turhuutta, ja 3kk pelkkää haittaa.. Revi siitä.
Jokainen saa lämmitellä 200hv bensa-autolla. Sinänsä luulisi, että siellä olisi saunaa kuumempi, koska HUKKALÄMPÖÄ syntyy 5 omakotitalon lämmitystarpeen verran.. Voi vaan kysyä, minne meneekään kaikki tämä bensa-auton lämpö? Ettei vaan olisi melkein kokonaan hukkalämpöä?
Se näyttää ottavan monille koville, että bensa ja diesel ei kilpaile ollenkaan samassa liigassa. Bensa ei ole miltään osin tulevaisuuden polttoaine. Sinänsä harmi ettei ihmisiä enää kannusteta hölmöläisten hommaan.
Revi tästä dieselin tulevaisuutta:
"Vuosi 2014 tuo lopullisen ratkaisun.
- Euro 6 on dieselmoottorille kova paikka. Se rajoittaa myös dieselautojen typen oksidien määrät samalle tasolle kuin bensa-autoissa.
- Silloin päästörajat alittavan dieselmoottorin tekeminen on niin vaativaa ja vaatii niin tehokasta jälkipuhdistusta, että kustannukset nousevat.
Uudet raja-arvot saavutetaan Laurikon mukaan helpommin bensiinimoottorilla, joille riittää, että kulutusta saadaan leikattua. Laurikko uskoo myös hybridiautojen tuloon - hybrideillä tavoitellut raja-arvot saavutetaan melko helposti."
Ja kuopatuksi, kun raskaasta liikenteestä vähintään puolet käyttää jotain muuta polttoainetta kuin dieseliä. Koskahan mahtaa tapahtua? 2100 voisi olla jotenkin realistinen vaihtoehto.. Jokainen voi vaan kuvitella kuinka kauan ajellaan bensa-autoilla, 30 vuotta?
Olisiko aika huomata maailman realiteetit? Kaikki oikea hyötyliikenne käyttää jotain muuta energiamuotuoa kuin bensiiniä. Ja voi vaan kuvitella, kumpi liikkuu kauemmin, hyötyliikenne vai tehoton huviliikenne? Vaikka epäilen, että sinulta ei mitään objektiivisuutta tähän kysymyksen vastaamiseen löydy.
Osta kupla!
Niin kauan kuin dieseliä jalostetaan maaoljystä ajetaan myös bensa-autoilla. (Dieselia tislatessa tulee välttämättä bensaa, joka voidaan jatkojalosta dieseliksi muttei tämä kannata). Hyvinhän mm Prius pärjää vastvaan suorituskyvyn antaville dieseleille seka ajossa (ei maantiellä)ja tuleva plugin vielä paremmin(toki diesel hybridejä on tulossa).
Eikä diesel nyt niin ylivoimainen ole....Tulevaisuuden ajoneuvot ovat ydinsähköllä kulkevia(fuusio-> kotoa piuhasta tankkaus)saa nähä miten iter toimii...
Lyhyillä matkoilla asia on oma lukunsa, mutta en dieseliä pätkäajoon, jossa moottori jäähtyy välillä edes ottaisi.
Dieselhän kannattaa soomessa vain enemmän ajaville ja löpö-lämmitintä tarvitaan 10min ajoon lähtemisestä näillä etelän talvikeleillä ja keväästä loppusyssyyn ei ollenkaan, eli ei tuo nyt niin hirveä löpönsyöjä ole.
Kun lähden kotoa hiukan esilämmitetyllä atolla (-2-5 pakkasella noin 1/2-1 tuntia roikan päässä), ja laitan lisälämmittimen päälle niin 1,5 kilometrin jälkeen moottori on lämmin.
Sen jälkeen on makuasia miten kauan annan lisälämmittimen olla päällä, mutta käytän kuitenkin sitä vähän pitempään jotta se tuntisi olevansa tarpeellinen :))
Siis auto lämpiää suunnilleen samassa ajassa kuin entinen vastaava bensa-autoni.
Tyytyväinen olen kun polttoainetta menee pari litraa vähemmän, ja vääntöä on huomattavasti
enemmän.
Mitä ongelmaa on pätkäajossa dieselillä enemmän kuin bensavehkeellä? Nykydieselin ohjaamo lämpiää nopeammin kuin vastaavan kokoisen Bensa-auton ohjaamo johtuen lämpökanavissa olevista lämmitysvastuksista.
ole kuitenin hieman lämpöisemmissä maissa kuin esim. Suomi? Eikä täälläkään yleensä kesäisin tarvitse lisälämpöä kajuuttaan ja kohta ei ilmeisesti paljon talvellakaan. Pieni kulutus ja lämmöntuotto kertoo tavallaan myös sen kuinka pienellä teholla auto liikkuukaan eteenpäin tasaisella vauhdilla.
Näin saadaan tuupattua sitä paskaa ilmaan siten, ettei se tule pakoputkesta, Eihän sieltä lisälämmittimen putkesta kukaan mitään mittaile, vaikka sen kulutus jopa yli litran satasella.
Yli litran satasella. Millä tavalla mitataan lisälämmittinen kulutus satasella. Ei pysty käsittään, eihän se lämppäri mihinkään liiku
Pistetään sitten näin: Kun ajat sata kilometriä lisälämmitin päällä, kuluttaa auto jopa litran enemmän, kuin ilman lisälämmitintä. Kyllä se lisälämmitin liikkuu sen auton mukana.
Jääkö sun lisälämmitin pihalle, kun lähdet ajamaan?
Ei tarvitse nykydieselitkään lisälämmitintä ajossa kuin yli 30 asteen pakkasilla, eli ei kovin relevanttia. Lisälämmitintä tarvitaan vain ilman esilämmitystä lähdöissä.
Kulutus 0,5l/tunti, joten kulutus/100km riippuu vauhdista. Normaali esilämmitysaika 30 min, joten kulutus 0,25l, eli n. 30 senttiä, siihen on varaa.
"Kun ajat sata kilometriä lisälämmitin päällä, kuluttaa auto jopa litran enemmän, kuin ilman lisälämmitintä. "
Mutta kun se juttu ei ole näin! Ei se lisälämmitin ole päällä pörisemässä, kuin ensimmäiset 10 km (10 minuuttia), mikäli auto käynnistetään ilman esilämmitystä kylmästä! Sen jälkeen ei lisälämmitystarvetta ole ainakaan pienemmässä kuin 25 asteen pakkasessa.
Saa sitä ajaa kylmässä kopissa jos haluaa...
Tää on just sitä paskaa, mitä monet diiselimiehet jauhaa, että kyllä lämpee ja että ei se peheri tai vepasto kuluta ja PASKAT!
Esim neloskorinen golffi ilman naftalämmitintä on ihan täys jääkaappi talvella!
Tai transportteri-05! Naftaa palaa tai sit on kylmä.
Passatissa vähän lämpimämpää mutta kyllä se kilowatin lämmitinvastuskin jotain tarvii lämmitäkseen, eli naftaa.
Tietysti jos on karvahattu ja pilkkihaalarit...
ainakaan audissa ei lisälämmitintä eli webastoa tarvita....ei ole eikä tule, ja toimii aivan kuten vastaavat bensiinimallitkin.
ps. -15 pakkasella n.3-4min käynnistyksen jälkeen alkaa työntää täysin kuumaa ilmaa sisälle...2kw vastukset ilmakanavissa!, mutta sehän on tietämäntö ihmiselle jolla ei ole autoa?
kuinkahan kauan ne 2kw vastukset on päällä
käynnistyksen jälkeen?
ei ne vie polttoainetta....
tuulivoimasta? Totta helvetissä se vie naftaa!!!
vie?
kyllä se laturi siellä puuhailee muutenkin varmaan....
Onko sulla tosiaan 2000w laturi autossas?
jos sellanen siellä pyörähtelee,niin ei
sitä voi miksikään puuhailuksi sanoa.
se on jo oikein äijä meininkiä...
maailman lopun vehje
Senpä takia fiksumissa malleissa on vakiona kytkin, jolla kuski voi päättää käyttääkö webaa ja voi sammuttaa halutessaan.
Joo,itselläni on Jämän keskuslämmityskattila takakontissa jota lämmitän haloilla ennen liikkeellelähtöä