Kumpi olet? Sekä miksi et miellä toista "aatetta" omaksesi?
Haluaisin hieman vakavampi sävyistä keskustelua asiasta kuin mitä tällä palstalla on totuttu näkemään.
Itse olen siis agnosti eli en usko jumalaan mutten kielläkään sellaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Vaikka sitä ei oikeastaan mitenkään voi todistaa puolesta tai vastaan, se onkin tavallaan kuin Pascalin periaate: "Usko vain, mitäpä siinä häviät?"
Haluaisin hieman vakavampi sävyistä keskustelua asiasta kuin mitä tällä palstalla on totuttu näkemään.
Itse olen siis agnosti eli en usko jumalaan mutten kielläkään sellaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Vaikka sitä ei oikeastaan mitenkään voi todistaa puolesta tai vastaan, se onkin tavallaan kuin Pascalin periaate: "Usko vain, mitäpä siinä häviät?"
Vastaukset 14
Vanhimmat
kyllä tuo uskominen, ainakin kristinuskon on niin rasittavaa ja järjetöntä(varsinkin se kirja saarnamiehet), että ei sitä voi edes varmuuden vuoksi ottaa harkintaankaan.
"Usko vain, mitäpä siinä häviät?"
voidaan myös kysyä että mitä menetät jos uskot? ja millä laitat sen uskon päähän jos et usko?
kaikillahan on uskon vapaus, joten miksi ihmeessä sitä pitäisi pakottaa ketään. Minustakin jokut kiihkouskoiset (krisset kuin muutkin) ottavat todella päähän, kun pitää tyrkyttämällä tyrkyttää ns. uskoansa.
>>voidaan myös kysyä että mitä menetät jos uskot? ja millä laitat sen uskon päähän jos et usko?
Et siis menetä yhtään mitään. Jos et usko, niin et usko. That's it. Mutta en minä sen jumalan, mikäli sellainen sitten olisikin, häiritä elämääni.
Why? Kyseli jo aikoinaan ''Sinuhe Egyptiläinen'' Mika Waltarin kirjoittamassa romaanissa.
Usko mitä uskot... tai älä usko... epäile, jos tuntuu siltä... minä en usko enkä ole velvollinen asiaa enempää muille vakuuttamaan tai todistelemaan.
Löydät kyllä aikanaan myös itsesi!
Minusta tässä asiassa pitäisi oikeastaan puhuakin Jumalan (tai yleensä jumalien) olemassaolon todennäköisyydestä.
Agnostismi on kieltämättä järkevä kanta, jos (mihin tahansa) asiaan ei ole todisteita puoleen tai toiseen. Minusta kuitenkin tehdään epälooginen päätelmä, jos väitetään, että hypoteesilla Jumalan olemassaolosta ja hypoteesilla Jumalan olemassaolemattomuudesta on sama todennäköisyys olla oikea.
Ei varmaankaan ole älyllisesti järkevää totaalisesti kieltääkään Jumalan olemassaoloa. Mutta jos sanon, että sen todennäköisyys on mielestäni vain yhden suhde miljardiin, ja elän elämääni siinä oletuksessa, että Jumalaa ei ole, niin olenko silloin agnostikko vai ateisti?
En tiedä.
se ettei poista jumalan/jumalien olemassaolon mahdollisuutta tekisi sinusta tavallaan agnostikon, mutta en ala väittämään, jos et sitä mielestäsi ole. Olisikohan se aito agnosti sitten sellainen, jotka haluaisivat uskoa jumalan olemassaoloon, vaikkei kunnnolla pystyi perustelemaan sen olemassaoloa?
Enkä tiedä muuten minäkään.
tuota samaa tuosta olevasta ja olemattomasta jumalasta. no mutta sitten herääkin kysymys että mikäs kaikista maailman jumalista olikaan se oleva. tietenkään ei voi sanoa esim. raamatun jumalaa ainoaksi oikeaksi, koska yleensä ihmisen syntymäpaikka/kulttuuri vaikuttaa tähän "oikeaan" jumalaan.
ensin siis pitäisi selvittää se oikea jumala ja vasta sitten alkaa miettiä sen olemassaoloa, joka luultavasti selviäisi siinä samalla.
"Jumalan olemassaolosta ja hypoteesilla Jumalan olemassaolemattomuudesta on sama todennäköisyys olla oikea."
näin ainoastaan siinä tapauksessa että käsitellään vain yhtä maailman jumalista. todennäköisyys pienenee aika rankasti kun sekaan laitetaan kaikki mahdolliset jumalat.
Agnostikkona oleminen olisi ehkä filosofisesti kaikista rehellisin vastaus, mitään ei voi koskaan tietää varmaksi. Minä olen kuitenkin ateisti. Vaakakupeissa olevat todistustaakat puhuvat puolestaa.
Toisella puolella on miljoona erilaista tulkintaa siitä mitä jumala on tai ei ole, ja kuinka monta niitä on, ja kuinkamonta kättä tai silmää niillä on. Toisella puolella on yksi selkeä ajatus siitä että mikään perusväittämä ei muutu miksikään vaikka johonkin väliin lisäisi "jumalan", joten se on ylimääräinen ja tarpeeton. Maailmankuvani ei edellytä sitä millään tavoin.
En kiellä mahdollisuutta miltei mahdottomaan, mutta en usko siihen. He jotka kuvittelevat tietävänsä vastauksen ja saarnaavat siitä, ärsyttävät minua suunnattomasti (eritoten uskovaiset).
Jos olisin agnostikko niin Uskoisin mahdollisuuteen että miltei mahdoton olisi hyvinkin mahdollista.
Mielestäni agnostikot ovat miltei yhtä pohjasakkaa kuin uskovaiset. Vrt. lapsi jolle annetaan mahdollisuus valita kahdesta karkista. Lapsi miettii koko loppuelämänsä kumpi karkki maistuisi paremmalta mutta ei valitse kumpaakaan.
Ymmärrän kannan että jotkut pitävät agnostikkoja älykkäinä, mutta se on usein virhepäätelmä.
Miksikäs agnostikot tai uskovaiset ovat pohjasakkaa? Haluaisitko perustella? Vertauksesikin on typerä. Ei agnostikko mieti, kumman "karkin" hän ottaisi. Hän on ottanut sen kolmannen karkin, joka ei ole samallainen kuin se ensimmäinen, muttei myöskään samallainen kuin se toinen. Hän on tullut siihen tulokseen, ettei jumalan olemassaolosta yksinkertaisesti voi tietää ja sillä selvä. Siis hän ei ota kantaa. Joko on tai sitten ei ole. Se ei sitä paitsi ole ollenkaan huono ajatus. Kukapa esimerkiksi teistä osaa todistaa asiaa kumpaankaan suuntaan? Entä miten älykkyys liittyy tähän? Ovat agnostikot vai keskimäärin vähemmän älykkäitä kuin ateistit. Entä uskovaiset?
Agnostikkona ole virhepäätelmä? Lisäksi tuo lapsi-karkki vertaus ontuu tyhjyyttä, sillä sellaiseen päätelmään tuleva tuskin hyväksyy ns. "uskomuksensa" pelkän henkisen mielekkyyden perusteella.
En esimerkiksi ajattele lapsellisesti jumalaa korkeaälyisenä olentona vaan mieltäisin sen korkeintaan jonkinnäköiseksi luonnonvoimaksi, mikä on aiheuttanut fysiikan lait ynnä muut. En siis uskoa varsinaiseen jumalaan vaan pelkkään MAHDOLLISUUTEEN. Tiede, mihin ateistit ja kaikki muutkin järjellään ajattelevat ihmiset pohjauttavat tietonsa, vanhenee ja muuttuu jatkuvasti. Teoriota ja mielipiteitä voi miettiä itse ja jokainen tehköön omat päätelmänsä.
"Usko vain, mitäpä siinä häviät?"
Tuosta päätellen et bole agnostikko vaan provoileva uskis.
Ateistikin voi jättää oven auki jumaluuden mahdollisuuteen jos semmoinen päättää tulla ateistia lähestymään.
Agnostikko taasen on huono oppilas joka jättää kotiläksyt lukematta ja väittää ettei koekysymyksiin kerta kaikkiaan voi vastata. Huono lähtökohta tiedonetsinnälle, että jo etukäteen päättää, ettei mitään löydä.
Minuakin ihmetyttänyt tässä keskustelussa se, ettei edes perusmääritelmät ole hanskassa.
Agnostisuutta voidaan ajatella jopa niin, että se on yhden sortin uskovaisuutta, jossa jumalalle on annettu vain yksi ominaisuus: tietoa siitä jumalasta ei voi saada.
Agnostisuus on aika kummallinen ominaisuus, jos ajattelemme esim. raamatun jumalaa. Mihin se agnostikko sen raamatun piilottaa?
Minusta kylläkin sinun käsittämäsi ateisti on agnostkko ja päinvastoin agnostikko ateisti eli voidaan sanoa että agnostikko on heikko ateisti ja ateisti taas jääräpäisen vahva mielipiteestään.
Lisäksi en ole uskovainen koska en todellakaan usko mihinkään uskonnon kristinuskon tai muunkaan uskonnon jumalaan. Sanottakoon että epäilen jumalan olemassaoloa, mutta siihen suuntaan viittaava käsitys ei ole millään tasolla uskonnollinen vaan järjellä ajateltu niin kuin agnostikolla pitäisi olla.
Tuo "Usko vain, mitäpä siinä häviät" viittasi Pascalin vedonlyöntiperiaatteeseen, mitä et selvästikään tunne. Kuuluisa matemaatikko ns. uskoi jumalaan, koska se oli "loogisesti" kannattavaa. Jos uskot jumalaan ja kuolemanjälkeen on elämää niin voitit uskomalla jumalaan etkä joudu kadotukseen. Jos taas et usko jumalaan ja kaikki päättyy kuolemaan, niin et voi hävitäkään mitään, sillä ethän voi tuntea itseäsi petetyksi kuolleena. Tämä oli siis Pascalin mielipide, ei minun oma henkilökohtainen uskomus.