Meidän

Luin katekismusta, siinä kerrotaan, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.Siinä oli myös, että Jumala toimii parhaaksemme oman suunnitelmansa mukaan, minkä ymmärrämme usein vasta paljon myöhemmin.Olen yrittänyt miettiä, että ehkä tämä sitten kuuluu suunnitelmaan, lähiomaiseni kuolema.En vain voi sitä ymmärtää, enkä käsittää.Miten se voi olla parhaakseni? Vai oliko se hänen parhaakseen? Vai molempien parhaaksi? Ratkeaako se sitten minulle taivaassa, että miksi niin kävi...ehkä hänet tarvittiin sitten sinne tekemään jotakin...Jumala ehkä ikävöi meitä, omia lapsiaan ja ottaa sinne kun ikävä käy liian suureksi? Ei, tätä ymmärtää ei voi.
9740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen itsekin paljon miettinyt näitä asioita. Olen aina ajatellut, että kaikki tapahtuu jostain syystä, ja usein olen omassa elämässäni myöhemmin saanut huomata, että näin tämän asian pitikin mennä, vaikken siinä hetkessä sitä ymmärtänytkään.

Nyt kun itseltänikin kuoli kaikkein rakkain ihminen, on ollut hyvin vaikea käsitellä sitä ja ajatella, että näin oli suunniteltu, tarkoitettu. Itse en pysty ymmärtämään, miksi jouduin menettämään rakkaimpani jo varhain, mutta jotenkin haluan uskoa siihen, että kaikki on osa suurempaa suunnitelmaa. Se kuitenkin helpottaa välillä. Välillä tietenkään mikään ei helpota. Nämä on niin vaikeita asioita. En pysty ymmärtämään enkä hyväksymään tätä läheisen poismenoa, mutta luotan siihen, että mikään ei tapahdu sattumalta.

Ja niinkuin kysyit, ratkeaako kaikki kerran taivaassa...minä uskon niin. Toivon kuitenkin, että saisin hieman valotusta siitä jo täällä maan päällä, miksi näin kävi, miksi jo nyt...että Jumala voisi hiukan salaisuuksiensa verhoa raottaa. Uskon, että se on mahdolllista ja sitä saa pyytää. Jumala sitten ratkaisee, mitä kertoo ja mitä ei.

Äänestä
  • Kun on tarpeeksi tunneherkkyyttä surussa ja surutyössä, niin aivan varmasti herkistyy myös vastaanottamaan vastauksia sille kaikelle mitä on tapahtunut. Myös yhtääkkisessä nuoren ihmisen menetyksessä kuolemalle. Toisille tuo tunneherkkyys tulee aiemmin, toisille myöhemmin, voi olla että osalle ei koskaan, vaan he ajattelevat vain järjellä, että on olemassa vaan kuolema. Ja että kaikille se on edessä. Mutta jos on tosiaan herkkä aistimaan ja tuntemaan asioita, pohtimaan ja löytämään vastauksia, niin niitä kyllä tulee. Ja kaikki on tarkoitettu. Niin tunneherkkyys kuin järkiperäinenkin ajattelutapa. Meitä pitää olla monenlaisia. Kaikki kuulumme Jumalan omaan suureen suunnitelmaan, jossa meillä kaikilla on oma paikkamme.

    Äänestä

  • selviää kirjoitti:

    Kun on tarpeeksi tunneherkkyyttä surussa ja surutyössä, niin aivan varmasti herkistyy myös vastaanottamaan vastauksia sille kaikelle mitä on tapahtunut. Myös yhtääkkisessä nuoren ihmisen menetyksessä kuolemalle. Toisille tuo tunneherkkyys tulee aiemmin, toisille myöhemmin, voi olla että osalle ei koskaan, vaan he ajattelevat vain järjellä, että on olemassa vaan kuolema. Ja että kaikille se on edessä. Mutta jos on tosiaan herkkä aistimaan ja tuntemaan asioita, pohtimaan ja löytämään vastauksia, niin niitä kyllä tulee. Ja kaikki on tarkoitettu. Niin tunneherkkyys kuin järkiperäinenkin ajattelutapa. Meitä pitää olla monenlaisia. Kaikki kuulumme Jumalan omaan suureen suunnitelmaan, jossa meillä kaikilla on oma paikkamme.

    Unohtui lisätä, että se voi viedä aikaa, joillakin enemmän, toisilla vähemmän, kun alat saada selityksiä ja vastauksia kysymyksiisi, esim. "miksi juuri hän?" Tai "miksi nyt, miksi näin?" Annat vain ajan kulua rauhassa, kaikki kyllä selkenee. Jos johonkin et saa vastausta tai et jotain ymmärrä ehkä koskaan, niin sekin kuuluu asiaan. Älä hätäile selitysten odottamisen kanssa. Ne tulevat, kun aika on.

    Äänestä

Tottakai jossain tilanteessa ihmisen kuolema voi olla hyväksi, esim. jos on vakavasti sairas ja kärsii. Mutta kun ihminen kuolee kesken elämän, yllättäen, niin ei se ole kenenkään parhaaksi, eikä kenenkään suunnittelemaa. Niin vain käy. Oli se kuolema sitten onnettomuus tai sairaus tai mikä vaan niin samalla tavalla se kuolema kohtaa meitä ihmisiä kuin vaikkapa siilejä tai ampiaisia. Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, niin ei ihmisen kuolemassa ole sen kummempaa syytä tai tarkoitusta, tai edes tragediaa. Kaikki me olemme tänne syntyneet kuollaksemme, jotkut vaan kuolevat aikaisemmin kuin toiset. Meitä ihmisiä on siunattu (tai kirottu) käsityskyvyllä, ja siksi meidän on näitä asioita niin vaikea käsittää. Mutta kuolema vaan on osa elämää, ja sen kohdatessa on pakko vaan kestää ja jatkaa.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Yllättävä kuolema ei ole kenenkään parhaaksi eikä kuulu mihinkään suunnitelmiin. Jumalan suunnitelma...?? Oliko siis tsunamikin Jumalan suunnitelma ja jonkun parhaaksi, kun kokonaisia perheitä kuoli. Ei, se oli "luonnonmullistus" jossa sitten sattui käymään näin ikävästi. Sitäkään ei mikään Jumala ollut suunnitellut. Minun käsitykseni mukaan mitään Jumalaa ja taivasten valtakuntaa ei edes ole olemassa. Se on ihmisten luoma illuusio.

    Äänestä

ei voi ymmärtää järjellä.On vain luotettava Jumalan sunnitelmiin. Itse menetin rakkaan veljeni vajaa pari kuukautta sitten. Näin unta, jossa veljeni oli Jeesuksen jalkojen juuressa. Se jotenkin lohdutti minua suuressa surussani.

Äänestä
  • Ajatella, miten ihana uni! Sinua on lohdutettu Taivaasta käsin tuolla unella! Minä sain todella selkeitä selityksiä poikani kuolemaan liittyen unien kautta! Ja ne toivat niin suurta lohtua tuskassani! Veljesi on Taivaassa, hänellä on kaikki hyvin. Se ajatus varmasti todellakin lohduttaa. Minua ainakin.

    Äänestä

Minäkin niin haluaisin nähdä unta rakkaasta pojastani. Yhden unen näin heti hänen kuoltuaan ennen joulua. Se ei ollut mikään lohdullinen uni. Ehkä omien epätoivoisten ajatusteni tulosta.
Ihmeellistä miten tyhjän aukon meidät jättänyt perheenjäsen voi jättää jälkeensä. Hän eli toistakymmentä vuotta omaa elämäänsä satojen kilometrien päässä minusta, enkä hänen asioistaan tarvinnut huolta kantaa. Äidin rukoukset kyllä seurasivat häntä. Ei kai hän niistä paljon tiennyt. Niin yhtäkkiä on poissa (kuolinsyykään ei ole vielä selvillä). Nyt ajattelen häntä 24/7. Tänään on ollut raskas päivä. Tulin juuri poikani haudalta. Kävin sytyttämässä kynttilän. Mitä hän siellä tekee? Sydän ei ymmärrä.

Äänestä
  • 24.7 hänen kuolinpäivänsä Minun poikani kuoli autoonnettomuudessa 27.4 Miksi kiinnitin tuohon huomiota En tiedä nuo luvut on just toisinpäin vaan tuossa Taikauskoinen en kyllä ole ollut koskaan
    Tyhjä aukko on meilläkin rakkaan poikani paikalla
    Kun kirjotellaan onnittelukortteja jollekin niin meinaa lipsahtaa vieläkin pojan nimi siihen tai kun puhun lapsistani niin välillä ihan vahingossa sanon että Markus ja Sonja teki sitä tai tätä
    Välillä olen nähnyt uniakin vai liekö välillä "näkyjäkin" pojastani mutta sitä kaipaamaani vastausta en ole saanut kysymykseeni Miksi?
    Kun vaan tietäisin että hänellä on nyt hyvä olla
    mutta kun aina suojelin ja yritin pitää huolta
    Ihan hullu ajatus mutta pelottaa Tuleeko hän varmasti ilman minua siellä toimeen Nyt ajattelette että hullu eukko Ei suinkaan tämä on vain äidin kokemaa tuskaa kipeimmässä muodossaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parhaaksemme? kirjoitti:

Luin katekismusta, siinä kerrotaan, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.Siinä oli myös, että Jumala toimii parhaaksemme oman suunnitelmansa mukaan, minkä ymmärrämme usein vasta paljon myöhemmin.Olen yrittänyt miettiä, että ehkä tämä sitten kuuluu suunnitelmaan, lähiomaiseni kuolema.En vain voi sitä ymmärtää, enkä käsittää.Miten se voi olla parhaakseni? Vai oliko se hänen parhaakseen? Vai molempien parhaaksi? Ratkeaako se sitten minulle taivaassa, että miksi niin kävi...ehkä hänet tarvittiin sitten sinne tekemään jotakin...Jumala ehkä ikävöi meitä, omia lapsiaan ja ottaa sinne kun ikävä käy liian suureksi? Ei, tätä ymmärtää ei voi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu