CIA myönsi kidutuksia

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1484797

Muka vain kolmen kohdalla käytetty, hah! Uskokoon kuka uskoo ja kiihkeimmät USA:n nuolijat eivät tietysti usko tuotakaan, eivätkä tuomitse?

Nyhtämällä saa nyhtää tietoja CIA:n toimista ja silloinkin tulee vain osa kerrallaan ja tuo on varmasti vain pakon edessä myönnetty ns. jäävuoren huippu.

Onko USA länsimaisen käsityksen mukainen oikeusvaltio?

66

1010

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avarakatseinen

      USA:ssa on keksitty terroristeihin kohdistettu kuulustelumenetelmä, jolla saadaan rikollinen kertomaan oman ja kanssarikollisen tekemiset.

      Menetelmästä ei jää ikuisia vammoja, niin kuin aikaisemmin itämaisemmissa maissa käytetyistä "hakkaa muusiksi" menetelmistä.
      Itämailla (tiedätte missä) menetelmää sovellettiin myös syyttömiin, jolloin kuka tahansa saatiin tunnustamaan mitä tahansa. Ja kuolemaantuomittu olisi viimeisenä tekonaan halunnut suudella Stalinia!

      • Vai ei jää kidutuksesta ikuisia vammoja, hahhah! Voi kuule jäädä, vaikka mitään vammoja ei päällisin puolin olisi nähtävissäkään.

      • avarakatseinen
        Kairakettu kirjoitti:

        Vai ei jää kidutuksesta ikuisia vammoja, hahhah! Voi kuule jäädä, vaikka mitään vammoja ei päällisin puolin olisi nähtävissäkään.

        ja saa sen kaltaiselle porukalle jäädäkin, mikä järjesti/avusti WTC-tuhon.

      • Lahtari Ari

        Sinulla, rääpäle on tarjolla vain valheita. Stalinin aikana ei juurikaan edes kuulusteltu, vaan urkkijat kertoivat ja valehtelivat, kenet halusivat poistettavaksi. Pidettiin jonkinlainen tuomioistuin ja sillä selvä. Syytetty oli aina syyllinen, eikä häneltä kaivattu tietoja, koska turvallisuuspalvelu tiesi itse paremmin.

      • avarakatseinen kirjoitti:

        ja saa sen kaltaiselle porukalle jäädäkin, mikä järjesti/avusti WTC-tuhon.

        Kuulustelussa kuulusteltava on vielä syytön ja vasta tuomion saatuaan syyllinen. Hyväksytkö siis syyttömien kidutukset?

      • kiduttamat..

        ja vangitsemat Irakissa ovat pääosin syyttömiä. Jopa 90% vangituista on sellaisia, joita vastaan ei ole olemassa näyttöä syyllisyydestä. Sitäpaitsi olet sekaisin. Jos ihminen olisi todistetusti syyllinen, hänet voitaisiin tuomita ilman kidutuksiakin, toisaalta kidutuksella saatu tunnustus ei ole minkään arvoinen. Sinutkin saataisiin tunnustamaan vaikka äitisi raiskaus, jos sinua kidutettaisiin, eikä siinä menisi kuin kaksi minuuttia.

    • hassu

      edustajien roudaamisiin mielisairaaloihin ja piikittämisen psyykelääkkeillä.
      Huomiota kiinnittää ettei heillä ole minkäänlaista ongelmaa psyykkeensä kanssa, mutta piikkiä tökitään kuitenkin.
      Onko mielestäsi tämä sallittua kun sen tekee halaamasi valtio ja sen viranomaiset.

      Venäjällä kukaan ei myönnä mitään, vaan vanhaan tapaan kaikki on yleisessä tiedossa, puhuminen tapahtuu ainoastaan tuttujen kesken, koska muuten.....taidat kuulua oppositioon ja .....

      Tässä yhteydessä en viitsi edes mainita miten armeija siellä kohtelee omia kansalaisiaan, sehän ei ole siis kidutusta, eihän?
      No lipsahti kuitenkin.

      • psyykettä :)

        Sinä, joka harhoissasi matkaat ajoittain Valkoiseen Taloon teelle, et ole kykenevä arvioimaan sitä, onko joku viety hoitoon oikein perustein.

      • Suomessakin vietiin lääkäri Ritva Kauppinen, vai oliko se Kauppila? pakkohoitoon ja pakkolääkitykseen jonnekin hullujen huoneelle vain sen takia, että hän epäili potilaidensa sairauden syyksi legionella -bakteeria (mikä myöhemmin osoittautuikin todeksi). Asioiden selvittyä hänet sinne määränneet olisi itse pitänyt roudata hoitoon ja lääkitykseen.

        Venäjällä jotkut opposition edustajat ovat just sellaisia häiriköitä, että heidät pitäisikin sulkea johonkin laitokseen ja tutkia tarkemmin. Muutama päivä sitten luin hiukan heidänkin taustoistaan. Vastaavia häirikkötapauksia löytyy Suomestakin.

        Armeijaa yritetään Venäjälläkin saada parempaan kuriin, mutta se ei varmasti ole helppoa, koska Suomenkin kokoisessa maassa simputustapauksia tulee ilmi, eikä niin kauankaan sitten viimeksi.

      • hassu
        psyykettä :) kirjoitti:

        Sinä, joka harhoissasi matkaat ajoittain Valkoiseen Taloon teelle, et ole kykenevä arvioimaan sitä, onko joku viety hoitoon oikein perustein.

        mielestäsi ja pelkästään sillä perusteella, että kuuluu oppositio aktivisteihin.
        Suunnilleen sama kun minä arvostelisin Halosta ja jäisin odottamaan koska nahkatakkimiehet tulevat visiitille.
        Arvostelen varmasti jos koen sen tarpeelliseksi, mutta en silti kuvittele minua haettavan valtion puolesta hoitoon jota en tarvitse.
        Tällainen pieni ero meillä on kyetty säilyttämään, huolimatta eräiden sinnikkäästä vastayrityksestä.
        Fsb ei myönnä mitään, koska sellainen ei sen perinteisiin edes kuulu, vastuuta sillä ei siis ole. millaiseksi sellaista kutsutaan.
        Ainoat perinteet liittyvät ex neuvostoliittoon.

      • lataamolle
        Kairakettu kirjoitti:

        Suomessakin vietiin lääkäri Ritva Kauppinen, vai oliko se Kauppila? pakkohoitoon ja pakkolääkitykseen jonnekin hullujen huoneelle vain sen takia, että hän epäili potilaidensa sairauden syyksi legionella -bakteeria (mikä myöhemmin osoittautuikin todeksi). Asioiden selvittyä hänet sinne määränneet olisi itse pitänyt roudata hoitoon ja lääkitykseen.

        Venäjällä jotkut opposition edustajat ovat just sellaisia häiriköitä, että heidät pitäisikin sulkea johonkin laitokseen ja tutkia tarkemmin. Muutama päivä sitten luin hiukan heidänkin taustoistaan. Vastaavia häirikkötapauksia löytyy Suomestakin.

        Armeijaa yritetään Venäjälläkin saada parempaan kuriin, mutta se ei varmasti ole helppoa, koska Suomenkin kokoisessa maassa simputustapauksia tulee ilmi, eikä niin kauankaan sitten viimeksi.

        Suomessa, niin se oikeuttaa Venäjän vastaavan toiminnan. Olet varsinainen vesseli. :)

      • tarvitset...
        hassu kirjoitti:

        Terve ihminen ei kuvittele olevansa salainen agentti ja vierailevansa Valkoisessa Talossa. Kukaan ei tällä foorumilla tiedä noiden pakkohoitoon vietyjen mielentilaa. Yhtä hyvin voivat olla pimahtaneita ja oppositio käyttää juttua vain kierosti aseenaan hallitusvastuussa olevia vastaan. Vain psykiatri, joka on tavannut henkilöt, voi ottaa kantaa heidän terveyteensä.

        Toki täälläkin on tapahtunut ylilyöntejä, mutta sellainen ei ole sääntö ja siinä on ero.

        Eikö opposition kuulukin olla hieman häirikkö, tavallaan.
        Näin sen voi kokea ainoastaan sellainen joka kannattaa harvainvaltaa ja ei halua sen toimintatapoja pengottavan, sekä julkistettavan.
        Asiaa auttaa jos media on viranomaisten hallussa ja pienetkin kritisoinnit johtavat muutamalta melko vapaalta osalta sanktioihin.

        Venäjällä on ratkaistu osittain simputustapaukset, ainakin eräiden vähän varakkaampien osalta.
        Siellä saa vapautuksen armeijasta sopivalla lääkärintodistuksella ja sen taas saa rahalla.
        Näinkö se kuuluukin hoitaa?

        Hintaa en tiedä, mutta ajokortti maksaa 500 euroa, ennen kelpasi dollarikin.
        Tämä on ns. varajärjestelmä jollaiset toimivat siellä monessä muussakin yhteydessä, haluaisitko sellaiset Suomeenkin.

      • lataamolle kirjoitti:

        Suomessa, niin se oikeuttaa Venäjän vastaavan toiminnan. Olet varsinainen vesseli. :)

        Ota vähän selvää niistä Venäjällä hoitoon viedyistä, niin jatketaan sitten. Löydät varmaan tietoa, kun minäkin löysin.

      • ei kuvittele
        tarvitset... kirjoitti:

        Terve ihminen ei kuvittele olevansa salainen agentti ja vierailevansa Valkoisessa Talossa. Kukaan ei tällä foorumilla tiedä noiden pakkohoitoon vietyjen mielentilaa. Yhtä hyvin voivat olla pimahtaneita ja oppositio käyttää juttua vain kierosti aseenaan hallitusvastuussa olevia vastaan. Vain psykiatri, joka on tavannut henkilöt, voi ottaa kantaa heidän terveyteensä.

        eriävän mielipiteen omaavien olevan hulluja tai vähä-älyisiä.

        Argumentum ad hominem on sivistymättömän keskustelijan tai provoilijan perustuntomerkkejä.

      • oli...
        Kairakettu kirjoitti:

        Ota vähän selvää niistä Venäjällä hoitoon viedyistä, niin jatketaan sitten. Löydät varmaan tietoa, kun minäkin löysin.

        Kyllähän sitä kaikenlaisia perusteita tuolle suomalaisellekin keksittiin. Huonot perusteet eivät tee totuutta. Ateistina luulisi sinun sen tajuavan.

      • peräisin?
        hassu kirjoitti:

        Toki täälläkin on tapahtunut ylilyöntejä, mutta sellainen ei ole sääntö ja siinä on ero.

        Eikö opposition kuulukin olla hieman häirikkö, tavallaan.
        Näin sen voi kokea ainoastaan sellainen joka kannattaa harvainvaltaa ja ei halua sen toimintatapoja pengottavan, sekä julkistettavan.
        Asiaa auttaa jos media on viranomaisten hallussa ja pienetkin kritisoinnit johtavat muutamalta melko vapaalta osalta sanktioihin.

        Venäjällä on ratkaistu osittain simputustapaukset, ainakin eräiden vähän varakkaampien osalta.
        Siellä saa vapautuksen armeijasta sopivalla lääkärintodistuksella ja sen taas saa rahalla.
        Näinkö se kuuluukin hoitaa?

        Hintaa en tiedä, mutta ajokortti maksaa 500 euroa, ennen kelpasi dollarikin.
        Tämä on ns. varajärjestelmä jollaiset toimivat siellä monessä muussakin yhteydessä, haluaisitko sellaiset Suomeenkin.

        Muuten, niitä opposition ääniä ei siedetty ollenkaan 1918 Suomessa. Kuulaa kalloon vaan. Kuulaa tuli myös kalloon toisen maailmansodan aikana, jopa pelkuruudesta. Me emme asu Venäjällä, emmekä USA:ssa onneksemme. Molemissa on paljon paskaa, kuten on nähty.

      • perusteet...
        ei kuvittele kirjoitti:

        eriävän mielipiteen omaavien olevan hulluja tai vähä-älyisiä.

        Argumentum ad hominem on sivistymättömän keskustelijan tai provoilijan perustuntomerkkejä.

        Ei niin. Mutta tässä tapauksessa ei olekaan kyse eriävästä mielipiteestä, vaan siitä että sen kirjoittaja on välillä tuonut esille harhojaan, joissa hän vierailee Valkoisessa Talossa teehetkellä ja matkustelee ympäri maailmaa agenttitehtävissä eliminoimassa ihmisiä. Siinä on kunnon perusteet todeta kaverin olevan pahasti sekaisin.

      • toki uskottavuus
        perusteet... kirjoitti:

        Ei niin. Mutta tässä tapauksessa ei olekaan kyse eriävästä mielipiteestä, vaan siitä että sen kirjoittaja on välillä tuonut esille harhojaan, joissa hän vierailee Valkoisessa Talossa teehetkellä ja matkustelee ympäri maailmaa agenttitehtävissä eliminoimassa ihmisiä. Siinä on kunnon perusteet todeta kaverin olevan pahasti sekaisin.

        paranisi, mikäli voisit kertoa kuka kirjoittaja on väittänyt käyneensä valkoisessa talossa. Tämän lisäksi linkki ko. kirjoitukseen niin a vot.

        Muuten kenelläkään ei ole syytä olettaa väitteen olevan muuta kuin huonon keskustelijan herja.

      • joten..
        toki uskottavuus kirjoitti:

        Kyllä sen moni tietää ja muistaa, vaikka ko. viestit onkin poistettu. Ihan turha yrittää kiemurrella. Paljastuit lisäksi, vaikket tajua itse miten :)

      • ole tietoinen...

        No minä en ainakaan etsi sinulle mitään. Palstan vakinaisilla kirjoittajilla asia on hyvin muistissa.

      • niinpä niin
        joten.. kirjoitti:

        Kyllä sen moni tietää ja muistaa, vaikka ko. viestit onkin poistettu. Ihan turha yrittää kiemurrella. Paljastuit lisäksi, vaikket tajua itse miten :)

        Et siis pystynyt todistamaan asiaa, vaan aloitit sen sijaan ala-arvoisen mutuilun ja nimimerkkivihjailun.

        No, jokainen kykyjensä mukaan.

      • tiedoksesi
        ole tietoinen... kirjoitti:

        No minä en ainakaan etsi sinulle mitään. Palstan vakinaisilla kirjoittajilla asia on hyvin muistissa.

        Voihan sitä kuka tahansa väittää uskovansa vaikka saunatonttuihin, tai lentävään spagettihirviöön.

        Vaikka näin tekisi "moni muukin", ei todistustaakka harteilla kevene höyhenen vertaa, mikäli vertaus suvaitaan.

      • hassu kirjoitti:

        Toki täälläkin on tapahtunut ylilyöntejä, mutta sellainen ei ole sääntö ja siinä on ero.

        Eikö opposition kuulukin olla hieman häirikkö, tavallaan.
        Näin sen voi kokea ainoastaan sellainen joka kannattaa harvainvaltaa ja ei halua sen toimintatapoja pengottavan, sekä julkistettavan.
        Asiaa auttaa jos media on viranomaisten hallussa ja pienetkin kritisoinnit johtavat muutamalta melko vapaalta osalta sanktioihin.

        Venäjällä on ratkaistu osittain simputustapaukset, ainakin eräiden vähän varakkaampien osalta.
        Siellä saa vapautuksen armeijasta sopivalla lääkärintodistuksella ja sen taas saa rahalla.
        Näinkö se kuuluukin hoitaa?

        Hintaa en tiedä, mutta ajokortti maksaa 500 euroa, ennen kelpasi dollarikin.
        Tämä on ns. varajärjestelmä jollaiset toimivat siellä monessä muussakin yhteydessä, haluaisitko sellaiset Suomeenkin.

        Tuon ajokortin kun otit puheeksi, niin Ranskassa voi menettää korttinsa pitkäksi aikaa, niinpä siellä ajaakin päivittäin arviolta pari miljoonaa autoilijaa. Toisessa EU -maassa voi menettää korttinsa lopullisesti (saattaa ehkä menettää Ranskassakin), mutta siihenkin ihmiset ovat löytäneet vararatkaisun, kortti hommataan toisesta maasta ja taas mennään.

        Suomessa on kovennettu liikennerikkomusten rangaistuksia ja pidennetty ajokieltoja, joten oletettavaa on, että em. esimerkkejä seurataan jossain vaihessa Suomessakin.

      • niin monesti...
        niinpä niin kirjoitti:

        Et siis pystynyt todistamaan asiaa, vaan aloitit sen sijaan ala-arvoisen mutuilun ja nimimerkkivihjailun.

        No, jokainen kykyjensä mukaan.

        Tällä foorumilla kirjoittavista hyvin moni tietää ja muistaa, joten ei tässä ole mitään mutuilua. Todistajat eivät häviä, vaikka temppunsa tehnyt hävittääkin jälkensä. Ihan samalla lailla kuin nämä kaikki FN -sekoilut, CIA:lla ym. uhkailut, ne on olleet sen verran monesti ja pitkään esillä ennen kuin ylläpito tai itse on poistanut, joten ei sitä menetettyä mainetta enää saa takaisin.

      • riittävä...
        tiedoksesi kirjoitti:

        Voihan sitä kuka tahansa väittää uskovansa vaikka saunatonttuihin, tai lentävään spagettihirviöön.

        Vaikka näin tekisi "moni muukin", ei todistustaakka harteilla kevene höyhenen vertaa, mikäli vertaus suvaitaan.

        Vaikka tekijä on hävittänyt aineiston, riittää että moni asian muistaa. Eikä tässä sinulle mitään tarvitse todistaakaan. Ne tietää, jotka ovat nähneet palstan harhaisen kahjon juttuja teehetkistä Valkoisessa Talossa, FN -sekoilut ym.

      • oli... kirjoitti:

        Kyllähän sitä kaikenlaisia perusteita tuolle suomalaisellekin keksittiin. Huonot perusteet eivät tee totuutta. Ateistina luulisi sinun sen tajuavan.

        ...ne Venäjällä hoitoon kuskatut olivat kyllä ihan oikeasti hyvillä perusteilla hoitoon vietykin.

      • puhe on halpaa
        niin monesti... kirjoitti:

        Tällä foorumilla kirjoittavista hyvin moni tietää ja muistaa, joten ei tässä ole mitään mutuilua. Todistajat eivät häviä, vaikka temppunsa tehnyt hävittääkin jälkensä. Ihan samalla lailla kuin nämä kaikki FN -sekoilut, CIA:lla ym. uhkailut, ne on olleet sen verran monesti ja pitkään esillä ennen kuin ylläpito tai itse on poistanut, joten ei sitä menetettyä mainetta enää saa takaisin.

        Muutama rekisteröitymätön ja rekisteröity anonyymin ja väljästi moderoidun foorumin nimimerkki voi väittää toisista aivan kuinka hulluja tahansa, mutta ilman todisteita nämä jutut jäävät puheeksi.

        Ja mitkä ihmeen FN- ja CIA-uhkailut? Onko noista todisteita sen enempää?

      • kohtalo...
        riittävä... kirjoitti:

        Vaikka tekijä on hävittänyt aineiston, riittää että moni asian muistaa. Eikä tässä sinulle mitään tarvitse todistaakaan. Ne tietää, jotka ovat nähneet palstan harhaisen kahjon juttuja teehetkistä Valkoisessa Talossa, FN -sekoilut ym.

        Heh. Kieroilija, sekoileva harhainen on mokannut niin useasti, että hyvin monet muistaa ja tietää. Lisäksi se on tyrinyt vielä niinkin, että jälleen alkaa olla useat sen käyttämät nikitkin tulleet esiin. Taas pitää kehittää lisää. Olisi silti hauskaa, jos saataisiin provottua se kirjoittamaan pitkästä aikaa Huvittunut-1 nikillään :)

      • todisteet...
        puhe on halpaa kirjoitti:

        Muutama rekisteröitymätön ja rekisteröity anonyymin ja väljästi moderoidun foorumin nimimerkki voi väittää toisista aivan kuinka hulluja tahansa, mutta ilman todisteita nämä jutut jäävät puheeksi.

        Ja mitkä ihmeen FN- ja CIA-uhkailut? Onko noista todisteita sen enempää?

        Monen vakiokirjoittajan lausunto on riittävä todiste. Sellaiset todisteet riittävät jopa oikeudessa todisteeksi rikoksesta. Jos esim. joku on loukannut toisen kunniaa vaikkapa säädyttömällä julisteella, oikeudessa pätee muutaman todistajan lausunto, vaikka tekijä olisi hävittänytkin aineiston. Turhaan kuvittelet, että nuo olisivat unohtuneet.

      • nimimerkkien
        riittävä... kirjoitti:

        Vaikka tekijä on hävittänyt aineiston, riittää että moni asian muistaa. Eikä tässä sinulle mitään tarvitse todistaakaan. Ne tietää, jotka ovat nähneet palstan harhaisen kahjon juttuja teehetkistä Valkoisessa Talossa, FN -sekoilut ym.

        arvo "todistajina" on yhtä tyhjän kanssa. 1800-luvulla moni taisi naama peruslukemilla sanoa uskovansa metsänpeikkoihin ja maahisiin, eikä heidän juttujaan nykyään kunnon todisteina pidätä.

        Nyt pitäisi ensinnäkin tietää kuka kirjoittajista on väittänyt käyväsä valkoisessa talossa teellä, ja sitten linkittää jokin ko. hepun kirjoitus joka sen osoittaa. Ei tässä muuten ole kysymys kuin palstan keskinäisistä erimielisyyksistä, joita sivistyneesti ratkomaan kykenemättömät käsittelevät puhumalla puuta heinää.

      • varmasti jo
        kohtalo... kirjoitti:

        Heh. Kieroilija, sekoileva harhainen on mokannut niin useasti, että hyvin monet muistaa ja tietää. Lisäksi se on tyrinyt vielä niinkin, että jälleen alkaa olla useat sen käyttämät nikitkin tulleet esiin. Taas pitää kehittää lisää. Olisi silti hauskaa, jos saataisiin provottua se kirjoittamaan pitkästä aikaa Huvittunut-1 nikillään :)

        "tappanut armeijankaverinsakin" isänsä FN-pistoolilla. Tuo jankuttaja taitaa olla itse Torsti Antero.

      • kohdillaan :)
        nimimerkkien kirjoitti:

        arvo "todistajina" on yhtä tyhjän kanssa. 1800-luvulla moni taisi naama peruslukemilla sanoa uskovansa metsänpeikkoihin ja maahisiin, eikä heidän juttujaan nykyään kunnon todisteina pidätä.

        Nyt pitäisi ensinnäkin tietää kuka kirjoittajista on väittänyt käyväsä valkoisessa talossa teellä, ja sitten linkittää jokin ko. hepun kirjoitus joka sen osoittaa. Ei tässä muuten ole kysymys kuin palstan keskinäisistä erimielisyyksistä, joita sivistyneesti ratkomaan kykenemättömät käsittelevät puhumalla puuta heinää.

        No nyt taitaa olla lääkitys kohdillaan, kun alkaa kaduttamaan nuo sekojutut.

      • nimimerkki
        todisteet... kirjoitti:

        Monen vakiokirjoittajan lausunto on riittävä todiste. Sellaiset todisteet riittävät jopa oikeudessa todisteeksi rikoksesta. Jos esim. joku on loukannut toisen kunniaa vaikkapa säädyttömällä julisteella, oikeudessa pätee muutaman todistajan lausunto, vaikka tekijä olisi hävittänytkin aineiston. Turhaan kuvittelet, että nuo olisivat unohtuneet.

        ei ole minkäänlainen todistaja, oikeudessa tai edes netissä. Tässä vaaditaan ensinnäkin tieto siitä, ketä syytetään, edes nimimerkki, ja sen jälkeen voidaan puhua todisteista.

        Missään tapauksessa eivät netissä löysästi moderoidulla foorumilla pyörivien, rekisteröitymättömien ja anonyymien nimimerkkien kirjoitukset toisten oletetuista teoista ole päteviä todisteita.

      • nimimerkki,
        nimimerkkien kirjoitti:

        arvo "todistajina" on yhtä tyhjän kanssa. 1800-luvulla moni taisi naama peruslukemilla sanoa uskovansa metsänpeikkoihin ja maahisiin, eikä heidän juttujaan nykyään kunnon todisteina pidätä.

        Nyt pitäisi ensinnäkin tietää kuka kirjoittajista on väittänyt käyväsä valkoisessa talossa teellä, ja sitten linkittää jokin ko. hepun kirjoitus joka sen osoittaa. Ei tässä muuten ole kysymys kuin palstan keskinäisistä erimielisyyksistä, joita sivistyneesti ratkomaan kykenemättömät käsittelevät puhumalla puuta heinää.

        Hitman-1, mutta hänen oikea nimensä on Timo Torsti Antero. Sukunimen voit arvata itse, jos olet tolkuissasi.

      • että näin
        kohdillaan :) kirjoitti:

        No nyt taitaa olla lääkitys kohdillaan, kun alkaa kaduttamaan nuo sekojutut.

        Eli siis ryhdyit taas puhumaan omiasi, sen sijaan että jatkaisit keskustelua tai todistaisit väitteesi kirjoituksista.

        Kuten sanottu, jokainen taitojensa mukaan. :)

      • ryvettänyt...
        nimimerkki kirjoitti:

        ei ole minkäänlainen todistaja, oikeudessa tai edes netissä. Tässä vaaditaan ensinnäkin tieto siitä, ketä syytetään, edes nimimerkki, ja sen jälkeen voidaan puhua todisteista.

        Missään tapauksessa eivät netissä löysästi moderoidulla foorumilla pyörivien, rekisteröitymättömien ja anonyymien nimimerkkien kirjoitukset toisten oletetuista teoista ole päteviä todisteita.

        Tiedät sen itsekin, että kun on nikkinsä ryvettänyt perusteellisesti monen vuoden aikana, sen muistavat ja tietävät niin monet, ettei siitä pääse ikinä eroon kuin vaihtamalla totaalisesti uuteen nikkiin ja kirjoitustyyliin. Ainakin tämä kyseinen "agentti" on niin surkea kirjoittaja, että uudetkin lanseeraamansa nikit paljastuvat yksi toisensa jälkeen jonkun mokan tai kirjoitustyylin kautta. Tuollaisten puolustuspuheiden pitämiseen, jota harjoitat, ei ole muuten olemassa kuin yksi looginen syy :)

      • hassu
        Kairakettu kirjoitti:

        Tuon ajokortin kun otit puheeksi, niin Ranskassa voi menettää korttinsa pitkäksi aikaa, niinpä siellä ajaakin päivittäin arviolta pari miljoonaa autoilijaa. Toisessa EU -maassa voi menettää korttinsa lopullisesti (saattaa ehkä menettää Ranskassakin), mutta siihenkin ihmiset ovat löytäneet vararatkaisun, kortti hommataan toisesta maasta ja taas mennään.

        Suomessa on kovennettu liikennerikkomusten rangaistuksia ja pidennetty ajokieltoja, joten oletettavaa on, että em. esimerkkejä seurataan jossain vaihessa Suomessakin.

        Kyllähän ihmisillä on kaikkialla halu ja tarve käyttää kikka kakkosta, se lienee selvä.
        Venäjällä kyse olikin korruptiosta, eli jollet kykene suoriutumaan autokoulusta, niin silloin kortti hankitaan toista väylää pitkin.

        Onhan nykyisinkin monilla useampia kortteja, ikäänkuin varalta.

        Venäläinen autokoulu esittelyssä:
        http://www.youtube.com/watch?v=lfGXofJHL5Y

      • on taito
        että näin kirjoitti:

        Eli siis ryhdyit taas puhumaan omiasi, sen sijaan että jatkaisit keskustelua tai todistaisit väitteesi kirjoituksista.

        Kuten sanottu, jokainen taitojensa mukaan. :)

        jaaritella. Taidat olla Timo? Kuinka pitkä olet?

      • "Timo T. A"
        nimimerkki, kirjoitti:

        Hitman-1, mutta hänen oikea nimensä on Timo Torsti Antero. Sukunimen voit arvata itse, jos olet tolkuissasi.

        ...on väittänyt Bushin kanssa teellä olleensa, edelleen muutaman anonyymin ja rekisteröitymättömän puheiden ulkopuolella?

        Eikä nimimerkin profiilissa näy nimeäkään. Ettei vain olisi ihmisten puhetta tuo Timo-väitekin?

      • Huvittunut-1:n
        että näin kirjoitti:

        Eli siis ryhdyit taas puhumaan omiasi, sen sijaan että jatkaisit keskustelua tai todistaisit väitteesi kirjoituksista.

        Kuten sanottu, jokainen taitojensa mukaan. :)

        paluuta! Et kai vain kiellä häntäkin senkin Juudas :)

      • Ja saattaa
        "Timo T. A" kirjoitti:

        ...on väittänyt Bushin kanssa teellä olleensa, edelleen muutaman anonyymin ja rekisteröitymättömän puheiden ulkopuolella?

        Eikä nimimerkin profiilissa näy nimeäkään. Ettei vain olisi ihmisten puhetta tuo Timo-väitekin?

        olla mielikuvitusta hänen moni muukin juttunsa, kuka ties. Uhkaillut toki on palstalaisia, isänsä perintöpistoolilla. Pistoolilla on myös tapettu ihmisiä.

      • Kysyin selvää
        on taito kirjoitti:

        jaaritella. Taidat olla Timo? Kuinka pitkä olet?

        asiaa, eikä vastausta tullut. Sen sijaan vastaväittäjäni ryhtyi jaarittelemaan niitä näitä, vihjaillen välillä omiaan.

        Pelataan vähän aliasta, jos se sinua huvittaa

        En ole Timo. Oletkos itse?

        Mökin savusaunan ovesta mahduin suorana kulkemaan viimeksi 13-vuotiaana. Paljonko painat?

      • tässä...
        ryvettänyt... kirjoitti:

        Tiedät sen itsekin, että kun on nikkinsä ryvettänyt perusteellisesti monen vuoden aikana, sen muistavat ja tietävät niin monet, ettei siitä pääse ikinä eroon kuin vaihtamalla totaalisesti uuteen nikkiin ja kirjoitustyyliin. Ainakin tämä kyseinen "agentti" on niin surkea kirjoittaja, että uudetkin lanseeraamansa nikit paljastuvat yksi toisensa jälkeen jonkun mokan tai kirjoitustyylin kautta. Tuollaisten puolustuspuheiden pitämiseen, jota harjoitat, ei ole muuten olemassa kuin yksi looginen syy :)

        Et siis pystynyt edelleenkään todistamaan mitään, tai edes keskustelemaan asiasta, vaan aloitit sen sijaan ala-arvoisen mutuilun ja nimimerkkivihjailun.

        No, jokainen kykyjensä mukaan.

      • ja pituuteni
        Kysyin selvää kirjoitti:

        asiaa, eikä vastausta tullut. Sen sijaan vastaväittäjäni ryhtyi jaarittelemaan niitä näitä, vihjaillen välillä omiaan.

        Pelataan vähän aliasta, jos se sinua huvittaa

        En ole Timo. Oletkos itse?

        Mökin savusaunan ovesta mahduin suorana kulkemaan viimeksi 13-vuotiaana. Paljonko painat?

        on ainakin 10cm enemmin kuin sinulla timo, siis jos olet bootseissasi.

      • todistaa mitään?
        tässä... kirjoitti:

        Et siis pystynyt edelleenkään todistamaan mitään, tai edes keskustelemaan asiasta, vaan aloitit sen sijaan ala-arvoisen mutuilun ja nimimerkkivihjailun.

        No, jokainen kykyjensä mukaan.

        Ja miksihän sinulle pitäisi todistaa mitään? Etkö muista itse tekojasi :)

      • vaikeuksia
        ja pituuteni kirjoitti:

        on ainakin 10cm enemmin kuin sinulla timo, siis jos olet bootseissasi.

        luetun ymmärtämisessä, vai pelataanko uusilla säännöillä, toinen puoli valhetta ja niin poispäin?

        Oletetaan niin. Siis olet kolmatta metriä pitkä, mutta tuota painoa taitaa olla liian vähän. Veikkaan että väitit 2/3 alakanttiin. Taidat noilla lukemilla olla jo vuoteen omana?

      • eikä minua asia
        todistaa mitään? kirjoitti:

        Ja miksihän sinulle pitäisi todistaa mitään? Etkö muista itse tekojasi :)

        pahemmin kiinnostakaan, paitsi tietysti siltä kantilta sepustaako moisia kanssakirjoittajastaan väittävä puuta heinää. Kyllä tätä ketjua saattaa sellainenkin lukea, jota nuo valkoisen talon tarinat kiinnostavat muutenkin, mutta puhukoon hän omasta puolestaan.

      • on kyky
        tässä... kirjoitti:

        Et siis pystynyt edelleenkään todistamaan mitään, tai edes keskustelemaan asiasta, vaan aloitit sen sijaan ala-arvoisen mutuilun ja nimimerkkivihjailun.

        No, jokainen kykyjensä mukaan.

        myös harhauttaa. Saithan koulutuksen rajavartiostossa. Oletko jo unohtanuta Tuiren? Kehuit avio-onnellasi johonkin iltapäivälehteen, mutta viikon kuluttua olitkin jo muuttanut parturisi kanssa samaan huusholliin. Onko sinulla jokin muistinmenetys-sairaus, kun sinulle täytyy kertoa, mitä kaikkea olet saanut aikaan :=))

      • kiinnosta :)
        eikä minua asia kirjoitti:

        pahemmin kiinnostakaan, paitsi tietysti siltä kantilta sepustaako moisia kanssakirjoittajastaan väittävä puuta heinää. Kyllä tätä ketjua saattaa sellainenkin lukea, jota nuo valkoisen talon tarinat kiinnostavat muutenkin, mutta puhukoon hän omasta puolestaan.

        Ei tämä varmaan kiinnostakaan sellaista lainkaan, joka ei tiedä näistä asioista mitään. Niitä, jotka tietävät, on kahta sorttia, itse mokailija ja ne jotka muistavat. Kumpi sinä mahdat olla :)

      • nyt...
        on kyky kirjoitti:

        myös harhauttaa. Saithan koulutuksen rajavartiostossa. Oletko jo unohtanuta Tuiren? Kehuit avio-onnellasi johonkin iltapäivälehteen, mutta viikon kuluttua olitkin jo muuttanut parturisi kanssa samaan huusholliin. Onko sinulla jokin muistinmenetys-sairaus, kun sinulle täytyy kertoa, mitä kaikkea olet saanut aikaan :=))

        Timo Torsti Antero Mikkosesta? Onko sinulle jokainen netissä vastaan tuleva kirjoittaja kyseinen ukkeli valepuvussa?

      • Mistä noin
        vaikeuksia kirjoitti:

        luetun ymmärtämisessä, vai pelataanko uusilla säännöillä, toinen puoli valhetta ja niin poispäin?

        Oletetaan niin. Siis olet kolmatta metriä pitkä, mutta tuota painoa taitaa olla liian vähän. Veikkaan että väitit 2/3 alakanttiin. Taidat noilla lukemilla olla jo vuoteen omana?

        luit? Sinulle tyhmälle on kaiketi väännettävä rautalangasta, jos olet numerotkin osin unohtanut. Olen 182cm pitkä ja se lienee yli sinun pituutesi, timo.

      • pätkii...
        on kyky kirjoitti:

        myös harhauttaa. Saithan koulutuksen rajavartiostossa. Oletko jo unohtanuta Tuiren? Kehuit avio-onnellasi johonkin iltapäivälehteen, mutta viikon kuluttua olitkin jo muuttanut parturisi kanssa samaan huusholliin. Onko sinulla jokin muistinmenetys-sairaus, kun sinulle täytyy kertoa, mitä kaikkea olet saanut aikaan :=))

        Kävihän "agentille" kerran niinkin, että haastoi itse kasvokkain kohtaamiseen vastaväittäjänsä, mutta jänisti sovitusta tapaamisesta, vaikka uhkaili ottaa aseen mukaan. Sitten meni vielä paskat housuun aseuhkailupuheiden takia ja kirjautui sivunikillään Huvittunut-1 selittelemään, että Hitman-1 on huumorimiehiä, eikä varmasti tarkoittanut tosissaan asepuheitaan :)

      • että kyseinen
        eikä minua asia kirjoitti:

        pahemmin kiinnostakaan, paitsi tietysti siltä kantilta sepustaako moisia kanssakirjoittajastaan väittävä puuta heinää. Kyllä tätä ketjua saattaa sellainenkin lukea, jota nuo valkoisen talon tarinat kiinnostavat muutenkin, mutta puhukoon hän omasta puolestaan.

        että tällaista on tapahtunut. Tähän mennessä ei ole kyseistä asiaa toteen näytetty.

        Tämähän oli sinulle selvää?

      • tapauksen
        pätkii... kirjoitti:

        Kävihän "agentille" kerran niinkin, että haastoi itse kasvokkain kohtaamiseen vastaväittäjänsä, mutta jänisti sovitusta tapaamisesta, vaikka uhkaili ottaa aseen mukaan. Sitten meni vielä paskat housuun aseuhkailupuheiden takia ja kirjautui sivunikillään Huvittunut-1 selittelemään, että Hitman-1 on huumorimiehiä, eikä varmasti tarkoittanut tosissaan asepuheitaan :)

        oikein hyvin :=))

      • Väitit...
        vaikeuksia kirjoitti:

        luetun ymmärtämisessä, vai pelataanko uusilla säännöillä, toinen puoli valhetta ja niin poispäin?

        Oletetaan niin. Siis olet kolmatta metriä pitkä, mutta tuota painoa taitaa olla liian vähän. Veikkaan että väitit 2/3 alakanttiin. Taidat noilla lukemilla olla jo vuoteen omana?

        olevasi minua 10 senttiä pidempi, mikäli minulla on saappaat jalassa. Avojaloinkin se tekee kolmatta metriä.

        Vuoteenomana ilmeisesti sentään olet, kun et asiaa kieltänyt. Olettaen ettet ole kotihoidossa, käykö perhe usein katsomassa? Nettiin antavat kirjoitella vuorokauden vaihteessakin?

      • urheiluautolla...
        pätkii... kirjoitti:

        Kävihän "agentille" kerran niinkin, että haastoi itse kasvokkain kohtaamiseen vastaväittäjänsä, mutta jänisti sovitusta tapaamisesta, vaikka uhkaili ottaa aseen mukaan. Sitten meni vielä paskat housuun aseuhkailupuheiden takia ja kirjautui sivunikillään Huvittunut-1 selittelemään, että Hitman-1 on huumorimiehiä, eikä varmasti tarkoittanut tosissaan asepuheitaan :)

        ..kehui menevänsä Espoon keskukseen, mutta sitten meni paskat housuun ja alkoi selitellä, että ottaa FN:n penkin alle, muttei sittenkään uskaltanut mennä.

        Ja mikä tekee äijästä vielä luuserimman on se, että kehtasi näyttää naamansa sen jälkeenkin täällä, vaikka kymmenet ellei sadat ihmiset näkivät episodin netissä.

    • Venäjällä on sentään reilu meininki:

      Kun ei myönnä mitään väärää tehneensä, ei joudu jälkikäteen selittelemään!

      Tshetsheniassa tapahtuneet siviilien kiduttamiset ovat varmaankin syntyneet heidän omissa välienselvittelyissään, ja venäläissotilaat ovat pahoillaan seuranneet tapahtumia sivusta...

      • ...herrasmiesten ylilyöntejä on tietysti tapahtunut Venäjälläkin, mutta on niistä tullut siellä tuomioitakin.

      • sinulle?

        Eikä Bush kertonut sinulle aiemmin vieraillessasi Valkoisessa Talossa teekutsuilla, että USA harjoittaa kidutuksia laajamittaisesti ja systemaattisesti, kun myönsit sellaiset todeksi vasta pari päivää sitten ihmisoikeusjärjestön HRW -raportin nähdessäsi?

        Muuten, voisitko pyytää armeijakaveriasi Huvittunut-1:tä ja ystävääsi G.oldmania kirjoittelemaan tänne jälleen, on vähän ikävän noita "ystäviäsi" :)

      • joka...
        sinulle? kirjoitti:

        "tuurasi" Hitman-1:tä, kun tämä oli "oopperassa", vaikka koko lafka oli kiinni :) Tai joka vastasi Hitman-1:lle esitettyyn kysymykseen, kun vahingossa unohti käydä vaihtamassa nikkinsä :)

      • Kairakettu kirjoitti:

        ...herrasmiesten ylilyöntejä on tietysti tapahtunut Venäjälläkin, mutta on niistä tullut siellä tuomioitakin.

        Joku raiskaajakapteeni kai tuomittiin pitkin hampain, kun eräs alainen oli ilmiantanut hänet tyttösen raiskauksesta ja murhasta.

        Ehkä hänkin sai myöhemmin ansiomitalin teostaan, kuten partisaanitappajat suomalaissiviilien murhista itä-Lapin raja-alueilla.

        Niistähän sinä et Lapin tuntijanakaan tietenkään ole kuullut sanaakaan...

      • raiskaajaa...
        Hitman-1 kirjoitti:

        Joku raiskaajakapteeni kai tuomittiin pitkin hampain, kun eräs alainen oli ilmiantanut hänet tyttösen raiskauksesta ja murhasta.

        Ehkä hänkin sai myöhemmin ansiomitalin teostaan, kuten partisaanitappajat suomalaissiviilien murhista itä-Lapin raja-alueilla.

        Niistähän sinä et Lapin tuntijanakaan tietenkään ole kuullut sanaakaan...

        Eihän siitä ole kauaa, kun puolustit raiskaajan ja ahdistelijan tekoja pitämällä niitä "miehen seksuaalisen tarpeen normaaleina ilmentyminä".

      • Hitman-1 kirjoitti:

        En mitenkään voi hyväksyä partisaanien raukkamaisia tekoja sotien aikana Suomessa. Partisaaneilla oli omat versionsa kerrottavaksi kotimaassaan ja kaiketi siksi olivat Neuvostoliiton sankareita. Lisäksi he taisivat tehdä mitä heidän oli silloin käsketty tehdä ylemmältä taholta (ihailemasi kansan ihailema Stalin). Noo, Venäjältäkin kävi joku katsomassa paikkoja Suomessa ja totesi ainakin yhden oman maansa vanhan partisaanin puheet hölynpölyksi ja teot vähemmän sankarillisiksi.

        Mitäs sinä Lapista tiedät :)? Tiedätkö edes mistä se varsinainen oikea Lappi alkaa? Tuosta olisikin hyvä aloittaa ja mielessä lisää kysyttävää.

      • raiskaajaa... kirjoitti:

        Eihän siitä ole kauaa, kun puolustit raiskaajan ja ahdistelijan tekoja pitämällä niitä "miehen seksuaalisen tarpeen normaaleina ilmentyminä".

        Minäkin voisin väittää sinun laittaneen erään Salman-nimisen miesmallin kuvan galleriaasi, mutta en viitsi tehdä sitä, koska minulla ei ole näyttöä.

        Voitko sinä laittaa tänne kopion kirjoituksestani, jossa sanon noin, kuten viestissäsi väität?

      • Voisitko niinku pysyä aiheessa, etkä heti alkuunsa hypätä väärälle mantereelle? USA:n, eli CIA:n toimista oli avauksessa kyse (etkä ollut ainoa, jolla unohtui).

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      148
      6319
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      31
      2236
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2069
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1253
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1201
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1057
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1037
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      962
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      43
      937
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      815
    Aihe