Presidentti Urho Kekkosen asema merkittävänä kansakuntamme johtohahmona on kestänyt ns. suomettumisen jälkeisen ajan hyökkäykset. Asia on jossainmäärin kummallinen. Onhan selkeästi voitu osoittaa Neuvostoliiton roolin Suomen sisäisissä asioissa olleen huomattavasti aiemmin luultua voimakkaamman ja Kekkosen yhteistoiminnan vieraan vallan johdon kanssa erittäin läheisen.
Professori Heikki Ylikangas on mielestäni Timo Vihavaista ja monia muita sinänsä ansiokkaita suomettumisen ajan tutkijoita paremmin kyennyt havaitsemaan, ettei Kekkosen aika sittenkään ollut niin ainutlaatuista Suomen historiassa.
Ylikankaan mukaan suomettuminen lähtee aina suurvallan eduista. Mutta jotta ilmiö voi kohdemaassa (=Suomi) toteutua, täytyy sieltä löytyä sopiva henkilö. On löydettävä suurvallan kanava, jolla voidaan vaikuttaa. Tällaisen henkilön täytyy olla ennenkaikkea poliittisesti heikommassa asemassa oleva kuin kilpailevan suuntauksen edustajien. Kekkonen ja häntä edeltänyt toinen itäisen suurvallan liehakoitsija Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen, fennomaani, täyttivät odotukset.
Fennomaanit olivat poliittisesti alakynnessä suhteessa ruotsinkielisiin laillisuusvirkamiehiin. Niinpä fennomaanien ainoa mahdollisuus ohittaa pätevämmät ruotsinkieliset (ja ruotsinmieliset) oli antautua pidekkeettömästi suurvallan pauloihin.
Myös Kekkosen asema sodanjälkeisessä Suomessa ei ollut kehuttava. Hän oli onnistunut politiikassaan hankkimaan huomattavasti enemmän vihamiehiä kuin ystäviä. Hänen politiikkansa oli ollut linjatonta ja suorastaan edesvastuutonta. Hän yritti lakkauttaa IKL:n ja näin nostaa suosiota demarien keskuudessa. Talvisodan puhjettua hän jäi poliittiseen paitsioon. Siitä rimpuillakseen irti hän vastusti talvisodan rauhaa (eikä perustellut syytä Niukkasen tavoin sillä, että rauha merkitsee asettumista Saksan puolelle). Välirauhan ja jatkosodan alkupuolella hän yritti ryssittelyllä päästä virallisen linjan suosioon ilman tulosta. Aikalaiset tunsivat miten epäluotettava politiikko Kekkonen oli. Häntä uhkasi vajoaminen auringonlaskun politiikoksi.
Neuvostoliitto muodostui UKK:n poliittisen uran käännekohdaksi. Tukeutumalla suurvallan liepeisiin pidäkkeettällä liehakoinnilla varmisti hän nousujohteisen poliittisen uransa. NL tuki Kekkosta, koska ymmärsi hänen olevan samalla vaarallisella tavalla siitä riippuvaisen. UKK:sta NL sai notkean asiamiehen. Propagandan tehtäväksi tuli osoittaa, että valittu linja oli "välttämätön" ja että UKK "ajaa maan etua". Kekkosen asema edes ensimmäisenä presidenttikautena ei kuitenkaan ollut vahva. Hänen kansansuosionsa ei ollut kehuttava. Niinpä NL täytyi avittaa tässäkin. Yöpakkashallituksen eroittaminen uhkailemalla sekä Honka-liiton tuhoaminen "ulkopoliittisiin syihin" vedoten, sekä UKK:n häikäilemätön ratsastaminen tilanteen "laukaisemisella" tepsi.
Näin kansa saatiin vähitellen ymmärtämään "omaa parastaan". Seuraksena:
-vallan keskittäminen yhdelle miehelle
-politiikan rämettyminen
-itsesensuuri
-uusi itseymmärrys
-uusi Suomen historia (olemme itse syypäitä sotiin)
-hyvä veli-järjestelmä
-kansallinen itsepetos
Professori Heikki Ylikangas on mielestäni Timo Vihavaista ja monia muita sinänsä ansiokkaita suomettumisen ajan tutkijoita paremmin kyennyt havaitsemaan, ettei Kekkosen aika sittenkään ollut niin ainutlaatuista Suomen historiassa.
Ylikankaan mukaan suomettuminen lähtee aina suurvallan eduista. Mutta jotta ilmiö voi kohdemaassa (=Suomi) toteutua, täytyy sieltä löytyä sopiva henkilö. On löydettävä suurvallan kanava, jolla voidaan vaikuttaa. Tällaisen henkilön täytyy olla ennenkaikkea poliittisesti heikommassa asemassa oleva kuin kilpailevan suuntauksen edustajien. Kekkonen ja häntä edeltänyt toinen itäisen suurvallan liehakoitsija Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen, fennomaani, täyttivät odotukset.
Fennomaanit olivat poliittisesti alakynnessä suhteessa ruotsinkielisiin laillisuusvirkamiehiin. Niinpä fennomaanien ainoa mahdollisuus ohittaa pätevämmät ruotsinkieliset (ja ruotsinmieliset) oli antautua pidekkeettömästi suurvallan pauloihin.
Myös Kekkosen asema sodanjälkeisessä Suomessa ei ollut kehuttava. Hän oli onnistunut politiikassaan hankkimaan huomattavasti enemmän vihamiehiä kuin ystäviä. Hänen politiikkansa oli ollut linjatonta ja suorastaan edesvastuutonta. Hän yritti lakkauttaa IKL:n ja näin nostaa suosiota demarien keskuudessa. Talvisodan puhjettua hän jäi poliittiseen paitsioon. Siitä rimpuillakseen irti hän vastusti talvisodan rauhaa (eikä perustellut syytä Niukkasen tavoin sillä, että rauha merkitsee asettumista Saksan puolelle). Välirauhan ja jatkosodan alkupuolella hän yritti ryssittelyllä päästä virallisen linjan suosioon ilman tulosta. Aikalaiset tunsivat miten epäluotettava politiikko Kekkonen oli. Häntä uhkasi vajoaminen auringonlaskun politiikoksi.
Neuvostoliitto muodostui UKK:n poliittisen uran käännekohdaksi. Tukeutumalla suurvallan liepeisiin pidäkkeettällä liehakoinnilla varmisti hän nousujohteisen poliittisen uransa. NL tuki Kekkosta, koska ymmärsi hänen olevan samalla vaarallisella tavalla siitä riippuvaisen. UKK:sta NL sai notkean asiamiehen. Propagandan tehtäväksi tuli osoittaa, että valittu linja oli "välttämätön" ja että UKK "ajaa maan etua". Kekkosen asema edes ensimmäisenä presidenttikautena ei kuitenkaan ollut vahva. Hänen kansansuosionsa ei ollut kehuttava. Niinpä NL täytyi avittaa tässäkin. Yöpakkashallituksen eroittaminen uhkailemalla sekä Honka-liiton tuhoaminen "ulkopoliittisiin syihin" vedoten, sekä UKK:n häikäilemätön ratsastaminen tilanteen "laukaisemisella" tepsi.
Näin kansa saatiin vähitellen ymmärtämään "omaa parastaan". Seuraksena:
-vallan keskittäminen yhdelle miehelle
-politiikan rämettyminen
-itsesensuuri
-uusi itseymmärrys
-uusi Suomen historia (olemme itse syypäitä sotiin)
-hyvä veli-järjestelmä
-kansallinen itsepetos
Vastaukset 4
Vanhimmat
U.K. Kekkonen oli aikalaisten, eli lähinnä hänen ikäistensä keskuudessa tunnettu persoona jo 1930-luvulla. Häntä ei erityisen korkealle noteerattu. Kekkonen, kuten muuten myös Paasikivikin, olivan takinkääntäjiä.
Paasikiveen verrattuna Kekkonen taas oli tosiaankin heikko ja tuo heikko asema mahdollisti sen, että hän joutui suurvallan liekanaruun ja teki tästä matelusta vieläpä itsepetoksellisesti hyveen.
Mitä muutakaan hän olisi pystynyt. Jos hän olisi ollut todellinen mies, hän olisi Fagerholmin ja Olavi Hongan tavoin kannattanut korrekteja ja asiallisia sekä hyviä suhteita itään, ilman mitään tuollaisia täysin tarpeettomia konttaamisiakin.
Mutta koska hän oli heikoilla, niin hänen oli suorastaan pakko toimia prostituoidun tavoin. Hänelle NL maksoi hyvän hinnan. NL maksatti tuon laskun tietysti Suomen demokratialla.
Suomen onni oli, että NL romahti sittenkin odottamattoman nopeasti ja Suomen kansan moraalinen rappio jäi sittenkin n.20 vuoden mittaiseksi, sillä Honka-liitosta Kekkosen sekoamiseenhan tätä häpeää kesti.
Meidän tehtävä on huolehtia siitä, ettei Halosen luottamuslepertely pääse jälleen aiheuttamaan samanlaisia vaurioita Suomelle kuin oli Kekkosen ryömiminen NL:n edessä
..hoiti sisäpolitiikkaa ulkopolitiikalla. Näinhän se meni. Johtuni ´mieltymyksestään valtaan ja vallassa pysymiseen, varsin inhimillisiä heikkouksiahan nuo ovat. Onneksi ei käynyt valtakunnalle pahemmin siinä sivussa.
Halosesta ei kannata huolta ottaa. Haloselle on jo riittävästi ulkopolitiikkaa siinä että osaa kehä kolmoselta muuallekin Suomen suuntaan. Hän ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta ulkopolitiikkaan , kuten ei juuri muuhunkaan koko presidenttikautensa aikana.
Tuohon tuskin alentuisi kukaan kunniallinen svekomaani - kyseessä ilmeisesti tavallinen epäilty elikkä erkkolainen provokaattori.
Kekkosen mökin naapurille syntyi vauva. Tapahtumaa juhlittiin ja naapuri tietääkseen kuinka paljon vauva painoi lainasi punnintaan Kekkosen kalavaakaa.
Tulos - vauva painoi 15,7 kg