Tämä on yleistä kaikkien uskontojen keskuudessa... Totuus on se, että uskovaiset uskovat siihen mihin he haluavat uskoa. Siinä se Pyhän Hengen todistus on - jos haluat uskoa johonkin, niin saat tarvittavat todisteet ja kokomukset, jotka vahvistavat uskoasi. Itse asiassa uskonto määrää jo itsessään, että mitään OIKEITA ja KONKREETTISIA todisteita ei voi saada, eikä kuulukkaan saada, koska muussa tapauksessa usko muuttuisi tiedoksi. Tieto saattaisi sitten viedä ihmisen kadotukseen. Uskokaa pois, edesmennyt MAP-profeetta ei ole saanut elämänsä aikana yhtään kiinteämpää linkkiä taivaaseen kuin tekään.
Minäkin saan edelleen ns. vastaukset PH:lta. Kun minusta tuli aikoinaan MAP-luopio, huomasin itsessäni muutoksia... Voisin itse asiassa kertoa tästä tarkemminkin. Olin ollut jo pitkään epäaktiivinen, mutta ehkä jossain mieleni perukoilla uskoin edelleen. Sitten eräs kaunis kerta työkaverini töksäytti työpaikan kahvipöydässä, että "oletko sinä mormoni" (koska olin puhunut parista henkilöstä, jotka olivat mormoneita). Selkäytimestäni tuli vastaus "en ole" ja asia oli sillä selvä. Jonkin ajan kuluttua huomasin olevani uskonkriisissä - usko ikäänkuin kaikkosi minusta ja hirvittävä tyhjyys tuli tilalle. Minä kuolin henkisesti ja tilalle tuli hirveä tyhjyys, toivottomuus ja kuolemanpelko. Näin tapahtui minun luopumukseni - juuri niin kuin MAP-kirkossa on opetettu. Rukoilin, mutta minulle ei enää vastattu. Kun aikaa kului (kuukausia) ja edelleen rukoilin, huomasin että "kappas vaan, minulle sittenkin vastataan". Kun rukouksessa kysyin neuvoa tai pyysin lohdutusta, niin minulle vastattiin. Aloin funtsia - ja funtsin edelleen, että mitä hemmettiä. Olen kieltänyt MAP-kirkon ja olen monelle kieltänyt koko kristinuskon Jeesuksesta puhumattakaan (käytän Jeesusta joskus jopa kiroamiseen, esim. voi jessus että tämä kossu vadelmamehu maistuu jeesuksellisen pahalta mutta tekee niin jessuksen hyvää nivelille), mutta silti minulle vastataan. En huomaa mitään eroa noissa vastauksissa aktiivi-MAP-aikoihini. En tiedä kuka minulle vastaa, PH vaiko minun oma mielikuvitukseni. Kuinka ollakkaan, ne vastaukset on aika usein hyvinkin hyödyllisiä, mutta TOTUUS on se, että tiesin nuo vastaukset jo ennenkuin edes pyysin niitä. Voisin kehottaa kaikki uskovaisia kysymään itseltään: oletteko saaneet PH:ta vastausta, jota ette olisi jo itse aikaisemmin tienneet. MINÄ EN OLE KOSKAAN saanut sellaista vastausta, jota en olisi jo itse tiennyt. En silti sano, ettenkö voisi saada niitä edelleen ja ettenkö olisi aikoinani saanut PH:lta vastauksia, mutta saan näitä vastauksia edelleen kunhan vain kuuntelen ja olen rehellinen itselleni.
Tiedättekö mitä, minä olen saanut joskus kouluaikaan apua Jumalalta, jotta pystyin suoriutumaan opinnoistani. Ihan oikeasti, minulla ei ollut esim lukioaikaan mitään mahdollisuutta suoriutua ruotsin kirjoituksista - ja minulla olisi ollut oikeasti mahdollisuus huijaamiseen. Henki sanoi minulle, että "sinä et kestä sellaista totuutta, että läpäisisit kokeen huijaamalla" - sen vuoksi peruutin tämän huijaamisen. Menin kokeisiin omin avuineni ja rukoilin että pääsisin läpi.... ja Jumalauta, minä pääsin läpi omin voimineni ja sain jopa B:n (jävla svenska). Minun täytyy antaa kunnia Jumalalle, vaikka itse räpelsin tarvittavat vastaukset. No se siitä,.... haluan olla sen verran nöyrä, että annan kunnian Jumalalle kaikesta siitä mitä olen sittemmin saavuttanut, vaikka itse sen kaiken olen tehnyt (ja omaan muuten tällä hetkellä valtion virkamiehiltä vaaditun ruotsin kielen taidon)- onhan Jumala - toivottavasti luonut minut. En silti usko mihinkään hokkuspokkuksiin, jos J on minut luonut, niin se on vaatinut J:n luomaan maailmankaikkeuden lait ja niitä seuraavat säännöt, mukaanlukien evoluution. Mutta ei minulla mikään sitä vastaan ole, että Jumala olisi minut luonut. Ihmisellä on silti oltava sen verran munaa, että voi katsoa silmiin myös sellaista mahdollisuutta, että kaikki on sattumaa ja luonnon valintaa. Ehkäpä minun elämäni on ohikiitävää silmänräpäystä, jossa elämälläni on saman verran merkitystä kun keittiön pöydälle liiskaamallani muurahaisella. Jos näin on, niin kaikki elämä on pyhää ja sitä pitäisi kunnioittaa.
Eniten maailmassa minua harmittaa se uskovaisten suhtautuminen elämään ikään kuin "epämiellyttävänä välivaiheena". Parhaiten tämä on nähtävissä esim. terroristien itsemurhakanditaateissa. Elämä on vain "ovi varsinaiseen elämään". Mikään muu ei tuhoa elämän merkitystä niin totaalisesti kuin se, että itse elämää pidetään pakollisena välivaiheena. Mitäs jos elämä on tässä ja sen jälkeen meistä ei jää kuin hetken pysyvä muisto? Huonontaako se jotenkin elämän arvoa? Ei minusta - minusta se nostaa elämän arvon pilviin. Valitettavasti uskovaiset halveksuvat elämää ja elämän tarkoitusta. Huom! muistakaa että saan edelleen niitä vastauksia PH:lta tai omalta mielikuvitukselta. Minusta tuntuu, ettämeidän kaikkien sisällä on se totuus, joka meidän on kuultava. Siinä ei mitään kirkkoja tai uskomuksia - arvostetuista papeista puhumattakaan - tarvita.
No, eiköhän tämä ollut tässä tällä kertaa. Olisi kiva kun joku muukin perkaisi itsensä kun kuolleen kuhan täällä palstalla.... Mutta ei siinä mitään jos mies ei uskalla (lainattu Matti-elokuvasta).
Minäkin saan edelleen ns. vastaukset PH:lta. Kun minusta tuli aikoinaan MAP-luopio, huomasin itsessäni muutoksia... Voisin itse asiassa kertoa tästä tarkemminkin. Olin ollut jo pitkään epäaktiivinen, mutta ehkä jossain mieleni perukoilla uskoin edelleen. Sitten eräs kaunis kerta työkaverini töksäytti työpaikan kahvipöydässä, että "oletko sinä mormoni" (koska olin puhunut parista henkilöstä, jotka olivat mormoneita). Selkäytimestäni tuli vastaus "en ole" ja asia oli sillä selvä. Jonkin ajan kuluttua huomasin olevani uskonkriisissä - usko ikäänkuin kaikkosi minusta ja hirvittävä tyhjyys tuli tilalle. Minä kuolin henkisesti ja tilalle tuli hirveä tyhjyys, toivottomuus ja kuolemanpelko. Näin tapahtui minun luopumukseni - juuri niin kuin MAP-kirkossa on opetettu. Rukoilin, mutta minulle ei enää vastattu. Kun aikaa kului (kuukausia) ja edelleen rukoilin, huomasin että "kappas vaan, minulle sittenkin vastataan". Kun rukouksessa kysyin neuvoa tai pyysin lohdutusta, niin minulle vastattiin. Aloin funtsia - ja funtsin edelleen, että mitä hemmettiä. Olen kieltänyt MAP-kirkon ja olen monelle kieltänyt koko kristinuskon Jeesuksesta puhumattakaan (käytän Jeesusta joskus jopa kiroamiseen, esim. voi jessus että tämä kossu vadelmamehu maistuu jeesuksellisen pahalta mutta tekee niin jessuksen hyvää nivelille), mutta silti minulle vastataan. En huomaa mitään eroa noissa vastauksissa aktiivi-MAP-aikoihini. En tiedä kuka minulle vastaa, PH vaiko minun oma mielikuvitukseni. Kuinka ollakkaan, ne vastaukset on aika usein hyvinkin hyödyllisiä, mutta TOTUUS on se, että tiesin nuo vastaukset jo ennenkuin edes pyysin niitä. Voisin kehottaa kaikki uskovaisia kysymään itseltään: oletteko saaneet PH:ta vastausta, jota ette olisi jo itse aikaisemmin tienneet. MINÄ EN OLE KOSKAAN saanut sellaista vastausta, jota en olisi jo itse tiennyt. En silti sano, ettenkö voisi saada niitä edelleen ja ettenkö olisi aikoinani saanut PH:lta vastauksia, mutta saan näitä vastauksia edelleen kunhan vain kuuntelen ja olen rehellinen itselleni.
Tiedättekö mitä, minä olen saanut joskus kouluaikaan apua Jumalalta, jotta pystyin suoriutumaan opinnoistani. Ihan oikeasti, minulla ei ollut esim lukioaikaan mitään mahdollisuutta suoriutua ruotsin kirjoituksista - ja minulla olisi ollut oikeasti mahdollisuus huijaamiseen. Henki sanoi minulle, että "sinä et kestä sellaista totuutta, että läpäisisit kokeen huijaamalla" - sen vuoksi peruutin tämän huijaamisen. Menin kokeisiin omin avuineni ja rukoilin että pääsisin läpi.... ja Jumalauta, minä pääsin läpi omin voimineni ja sain jopa B:n (jävla svenska). Minun täytyy antaa kunnia Jumalalle, vaikka itse räpelsin tarvittavat vastaukset. No se siitä,.... haluan olla sen verran nöyrä, että annan kunnian Jumalalle kaikesta siitä mitä olen sittemmin saavuttanut, vaikka itse sen kaiken olen tehnyt (ja omaan muuten tällä hetkellä valtion virkamiehiltä vaaditun ruotsin kielen taidon)- onhan Jumala - toivottavasti luonut minut. En silti usko mihinkään hokkuspokkuksiin, jos J on minut luonut, niin se on vaatinut J:n luomaan maailmankaikkeuden lait ja niitä seuraavat säännöt, mukaanlukien evoluution. Mutta ei minulla mikään sitä vastaan ole, että Jumala olisi minut luonut. Ihmisellä on silti oltava sen verran munaa, että voi katsoa silmiin myös sellaista mahdollisuutta, että kaikki on sattumaa ja luonnon valintaa. Ehkäpä minun elämäni on ohikiitävää silmänräpäystä, jossa elämälläni on saman verran merkitystä kun keittiön pöydälle liiskaamallani muurahaisella. Jos näin on, niin kaikki elämä on pyhää ja sitä pitäisi kunnioittaa.
Eniten maailmassa minua harmittaa se uskovaisten suhtautuminen elämään ikään kuin "epämiellyttävänä välivaiheena". Parhaiten tämä on nähtävissä esim. terroristien itsemurhakanditaateissa. Elämä on vain "ovi varsinaiseen elämään". Mikään muu ei tuhoa elämän merkitystä niin totaalisesti kuin se, että itse elämää pidetään pakollisena välivaiheena. Mitäs jos elämä on tässä ja sen jälkeen meistä ei jää kuin hetken pysyvä muisto? Huonontaako se jotenkin elämän arvoa? Ei minusta - minusta se nostaa elämän arvon pilviin. Valitettavasti uskovaiset halveksuvat elämää ja elämän tarkoitusta. Huom! muistakaa että saan edelleen niitä vastauksia PH:lta tai omalta mielikuvitukselta. Minusta tuntuu, ettämeidän kaikkien sisällä on se totuus, joka meidän on kuultava. Siinä ei mitään kirkkoja tai uskomuksia - arvostetuista papeista puhumattakaan - tarvita.
No, eiköhän tämä ollut tässä tällä kertaa. Olisi kiva kun joku muukin perkaisi itsensä kun kuolleen kuhan täällä palstalla.... Mutta ei siinä mitään jos mies ei uskalla (lainattu Matti-elokuvasta).
Vastaukset 5
Vanhimmat
kiitos! En osaa lähteä itseäni nyt perkaamaan, mutta exänä olen kyllä usein miettinyt, että onko ihmisellä lupaa olla epävarma? Omat kokemukseni mormonina olosta ovat ok. paljon sellaista elämän syvyyttä olen saanut, mitä kannan sisälläni. Toisten ihmisten ja elämän kunnioittaminen ovat syvällä selkäytimessä.
Mutta siihen epävarmuuteen. Minusta on hienoa, että joku voi uskoa niin kirkasotsaisesti että on itse juuri siinä oikeassa kirkossa. Ja kun mormonien mukaan muillakin on osa totuudesta ja mahdollisuus pelastumiseen, niin hyvä niin. Kyllähän sitä toivoo, että kaikki hyvä ja kaunis kuoleman jälkeen olisi totta. JOS jumala on, ehkä meikäläisellekkin on tilaa hänen luonaan. Ja kyllä se niin on, että PH tms. antaa rauhaa exällekkin. Oli miten oli jotain hyvin tärkeää jokaisessa elämässä on.
kun sen vaan tunnistamme. Siksi sinusta tuntuu, että olet tuntenut toden jo ennen kuin olet kysynyt. Käsittääkseni tapahtuu totuuden valkeneminen ja sitä tapahtuu sitä enemmän, mitä uskollisempia olemme totuudelle. Sekin on totuutta, ettei samasta asiasta voi olla kuin yksi totuus. Totuuteen kuuluu ristiriidattomuus. Voimme pettää itseämme, mutta totuus pysyy ja on meille tarjolla sitä mukaa, kun sitä rakastamme.
mutta entä se epävarmuus? Sellaiseenko ei siis olisi varaa?
jossainmäärin jokaisessa ihmisessä. Varmuus taas lisääntyy kun teemme asiat oikein. Kun tutkimme ja rukoilemme ja pidämme uskomme elävänä. Siihen sisältyy paljon asioita. Meidän tulee elää sopusoinnussa Jumalan kanssa, eli noudattaa Hänen antamaansa evankeliumia hylkäämällä synnillinen elämä ja tekemällä jatkuvasti parannusta. Jos rikomme Jumalaamme vastaan tietoisesti, niin Hänen Henkensä vetäytyy meistä ja silloin tuo epävarmuus kasvaa ja voimme menettää todistuksemme totuudesta.
Unski
Vaikka uskon eri lailla kuin sinä, voin silti kaikessa yhtyä kirjoittamaasi.
Epävarmuutta kokivat jopa apostolit, vaikka elivät lähellä Jeesusta. "Herra, minä uskon, auta epäuskoani", tunne ja kokemus on jokaisen vilpittömän uskovan kohdalla aina toisinaan.
Silloin on hyvä muistaa se, vaikka aika ylimakean vertaus, mutta silti tosi - Jeesus kulkee kanssamme.
Kun joskus on oikein raskas ja vaikea aika, katsomme taaksemme ja näemme vain yhdet jalanjäljet. Luulemme kulkeneemme yksin, hylättynä ja eksyksissä.
Ei se ole sitä. Sellaisina hetkinä Hän on nostanut meidät syliinsä tai harteilleen ja kantanut meitä, siksi näkyy vain yhdet jalanjäljet.