Ehdottoman rehellinen tahtopoliitikko!
Väyrynen oli EU-parlamentin jäsen, kun Suomessa käytiin oikeamielisille voitokkaat eduskuntavaalit.
Väyrynen tuli valituksi maamme valkoiseen parlamenttiin oman alueensa ääniharavana. Väyrysen kannatus ei laske koskaan alle äänikynnyksen. Valituksitultuaan tämä pohjoisen patriarkki huomasi myös puolueensa tulleen suurimmaksi, mikä nyt ei mikään ihme ole, kun vertaa sitä sosialisteihin, sillä heidän yhteiskuntamallikokeilut eivät ole toimineet missään, ei edes Suomessa. Väyrynen vanhana poliittisena kettuna asetti valtakirjansa tarkistamisen ehdoksi paikan valtioneuvostossa. En nyt muista, olisiko tälle suurelle Lipposen vertaiselle tai jopa suuremmalle valtiomiehelle puhemiehen palli ja nuija? Väyrynen olisi palannut takaisin mepiksi, jos ei olisi saanut muuta kuin rivikansanedustajan salkun. Väyrynen sai tahtonsa läpi, hän tarkastutti valtakirjansa ja nousi hallitukseen, mutta ei maatalousministeriksi kuitenkaan.
Väyrysen toimintaa monet änkyräpunikit arvostelivat liialliseksi kyynärpäätaktiikaksi. Sitähän se ei todellakaan ollut. Ei sinne päinkään. Se on sitä tahtoa, jota Väyrynen on omaksunut jo pienenä ja joka on hänen ja sitä kautta myös sinun vahvuutesi Väyrysen ajaessa kansallisia etuja suuren maailman turuilla ja toreilla! Sitä sinun ei pidä unohtaa, vaikka lahopääpunikki olisitkin!
Väyrysen rehellisyydestä kertoo se, että hän äänestäjilleen ennen vaaleja teki selväksi sen, että hän pakkaa laukkunsa, huutaa: "Hasta la vista, baby!" ja palaa parlamenttiin Brysselin Kremliin. Äänestäjät siis tiesivät etukäteen, jotta saattaa käydä niin, jotta Paavo Väyrynen ei mahdollisesti jää heitä edustamaan Suomeen, mikäli ei saa tarpeeksi painoarvoa sisältävää tehtävää. Se on sitä rehtiä rehellisyyttä, jota odottaisi myös muilta, etenkin punikeilta. Muistuu mieleeni lippusten ja lappusten vieminen ja asian kiistäminen niin pitkään kunnes lippusten ja lappusten saajat paljastivat lehdessä Lipposen palauttamisen valtaan tähdänneet kassakaappisopimukset, jotka ovat suljettu Tiitisen kassakaappiin!
Keskusta - Pienen ihmisen puolella! Vähän kuin itseään äänestäisi! :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.