joilta on leikattu viisaudenhammas alhaalta, kun esim pesette hampaita ja harja osuu sinne kuoppaan? Multa on melkein puoli vuotta jo leikkauksesta, mutta kyllä siihen kuoppaan sattuu jos harja osuu sinne,onkos normia?
sattuuko
teillä.........
3244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Varsinkin,jos ien on hiukkasenkin tulehtunut aivan takimmaisen hampaan takapinnalta.
Hampaan poiston jälk.haavan/poistokuopan täydellinen paraneminen vie kuulemma jopa vuoden.
noin suunnilleen puolitoistavuotta, tällöin tilanne ikenen suhteen poistetun viisurin läheisyydessä oli samanlainen kuin ennen operaatiota.
Kaikki viisaudenhampaat on poistettu kolme vuotta sitten, alussa ongelmia ja tulehduksia toisella puolella, mutta kun toinen HL korjasi edellisen virheen (viisuria poistettaessa kuoppaan oli jäänyt pala tikkauslankaa tms!) alkoi rauhoittua. Silloin tällöin harjatessa hampaita sattuu vieläkin, mutta kyse on varmasti vain jostain tulehduksesta vier. hampaassa. Jos sattuu liikaa, käy tarkistuttamassa ettei mitään vain olisi jäänyt vahingossa sinne kuoppaan!