Raskaana?

Eli tosiaan olen jo aikaisemmin kirjoittanut tänne enkä viitsi toistaa kaikkea. Unohdin siis yhden pillerin luultavasti 2 viikolla. Pientä vuotoa alkoi tulla heti. Söin kuitenkin loppuun ja aloitin heti perään toisen liuskan, koska en ollut varma kummalla viikolla pilleri unohtui (2 tai 3). Vuotoa on tullut melkein joka päivä vähän (n. 3 viikon ajan). Ongelmani on se että minulla on melkein ajoittain koko ajan pissahätä. Söin jo kuurin pissatulehdukseen, vaikka testissä ei mitään löytynyt (aikasemminkin ollut)
Kysyin äidiltäni vakuutuksen voimassa olosta ja kerroin vaivoistani. Hän huusi minun olevan raskaana ja sai minut pahalle tullelle. Voinko olla näiden oireiden mukaan raskaana. Oireet alkoivat uuden liuskan ensimmäisellä viikolla (alussa). Vai onko kyseessä sitten jotain muuta? Olen menossa lääkäriin, mutta näin etukäteen kyselisin mielipiteitä.
61114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tehnyt sen ja jos olet niin milloin? Voit toki olla raskaana jos ja kun kerran olet unohtanut ottaa yhden pillerin, raskaaksi kun voi tulla vaikka ottaisi ajallaan kaikki pillerit, ne kun eivät ole 100%:n varmoja, mikään ehkäisykeino ei ole 100%:n varma.
Kukaan ei osaa/voi sanoa sinulle täällä palstalla että oletko vai etkö ole raskaana, testattava sinun se asia on! Tiheävirtsaisuus voi viitata raskauteen tai sitten johonkin muuhun, ihmettelen vain miksi olet syönyt kuurin (siis oletan että antibioottikuurin) jos ei bakteereja vitrsasta ole löytynyt.

Hyvä kun olet menossa lääkäriin, mutta tee nyt hyvä ihminen ennen sinne menoa testi.

(Ja raskaus ei sitten kuulu vakuutuksen piiriin, se kun ei ole sairaus, kuin ei myöskään mahd. keskeytys jos siihen päädyt, sekään ei ole sairaus, ihan vain tiedoksi kun tuosta vakuutuksestasi kirjoitit.)

Äänestä
  • Ajattelin vain, että jos ihmisillä on jokin mielipide asiasta. Menen huomenna lääkäriin, joten kaipa sen voi sielläkin tehdä, jos lääkäri sitä epäilee. Aikakin se on varmempi lääkärissä maksoi sitten mitä maksoi. Lääkärin kukut kuitenkin korvaa ja jos joitain muita testejä tulee. Voinhan olla raskaana ja silti on ongelmia. Ajattelin vain, että jos jollain on ollut kyseisiä ongelmia ja oli raskaana. Oireet vain alkoivat heti 1. viikolla, jolloin normaalisti olisi tullut kuukautiset, mutta aloitin toisen liuskan putkeen. Silti tuli vähän enemmän vuotoa kuin muuten tulee (koko ajan tulee vähän).

    Äänestä

Tihentynyt virtsaamisen tarve voi toki olla yksi raskauden oire. Se tosin ilmaantuu vasta sitten, kun sikiö on sen verran kokoas, että painaa virtsarakkoa. Jos et jotain ennenkuulumattomalla nopeudella kasvavaa mutanttilasta odota, niin ei viittaa raskauteen tuo oire.

Pillereiden unohtaminen ei ole johtanut yhtään sen todennäköisemmin raskauteen kuin sekään, että olisit syönyt pillerit ihan ajallaan. Jos taas olet syönyt antibiootteja virtsatulehduksen, ovat ne voineet heikentää pillereiden ehkäisytehoa. Selvitithän tämän mahdollisuuden ennen kuurin aloittamista?

Äänestä
  • Lääkäri ei maininnut mitään vaikka kerroin olevani vakituisessa parisuhteessa ja koneelta näki e-pillerit. Tosin kysyn sitä vielä huomenna kun menen lääkäriin. Nyt ei ole ollut yhdyntöjä.Poikaystävä on armeijassa. Toivotaan etten ole raskaana. Poikaystävä kyllä tukee minua, mutta enemmän huolettaa perheeni joka valittaa joka asiasta ja tekee minulle huonon olon. Kaikki vaivani/sairauteni aika mukamas tarkoittavat että olen raskaana. Kiitos vastauksesta

    Äänestä

  • painaa. mulla ainaki oli ihan ensimmäinen oire,jo ennen pahoinvointia,se että jatkuvasti jouduin juoksemaan vessassa.

    Äänestä

  • mulla virtsaamistarve kipu oli nimenomaan eka raskauden oire. eli se on yksilöllistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen1988 kirjoitti:

Eli tosiaan olen jo aikaisemmin kirjoittanut tänne enkä viitsi toistaa kaikkea. Unohdin siis yhden pillerin luultavasti 2 viikolla. Pientä vuotoa alkoi tulla heti. Söin kuitenkin loppuun ja aloitin heti perään toisen liuskan, koska en ollut varma kummalla viikolla pilleri unohtui (2 tai 3). Vuotoa on tullut melkein joka päivä vähän (n. 3 viikon ajan). Ongelmani on se että minulla on melkein ajoittain koko ajan pissahätä. Söin jo kuurin pissatulehdukseen, vaikka testissä ei mitään löytynyt (aikasemminkin ollut)
Kysyin äidiltäni vakuutuksen voimassa olosta ja kerroin vaivoistani. Hän huusi minun olevan raskaana ja sai minut pahalle tullelle. Voinko olla näiden oireiden mukaan raskaana. Oireet alkoivat uuden liuskan ensimmäisellä viikolla (alussa). Vai onko kyseessä sitten jotain muuta? Olen menossa lääkäriin, mutta näin etukäteen kyselisin mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu