Lauma viidakon ihmisiä

mä olisin jinkinlainen poppamies. myrkyttäisin noitia tai niiksi epäiltyjä.

että kaikki oltaisiin jonkinsortin hihhuleita. jokainen sitten tietysti palvoisi jotain puuta tai taivasta tai aurinkoa ja nämä muodostaisi niitä heimoja.

vai miten luulet että me villi-ihmiset muuten selittäisimme toisillemme niinkin yksinkertaisia asioita kuin ukkonen,maanjäristys,tulivuorenpurkaus tai vielä jotain yksinkertaisempaakaan? kun ei mistään olisi mitään tietoa, niin ihminen on aika taipuvainen palvomaan vaikka oravia.

elikkä uskonnot olisi vallalla. siihen todisteena vaikkapa menneet vuosisadat ja kaikki se sekoilu vain pelkän uskonnon takia.

Esivanhemmillamme,muinaisilla metsäläisillä,oli runsaasti naiiveja,vauhkon mielikuvituksen luomia uskomuksia ja niihin perustuvia perinnäistapoja. He saattoivat rukoilla kuuta tai aurinkoa,palvoa tulta tai kiukkuisia elukoita,lepytellä loitsuilla vihastuneita luonnonvoimia,parannella sairauksia ja haavoja runonpätkillä,uhrata ruokaa rähjäiselle männylle tai kummallisen muotoiselle kivelle,kysellä neuvoja kuolleita vanhemmiltaan,joiden luurankoja he säilyttivät majoissaan,karkoittaa metelillä pahoja henkiä,joita kuhisi kaikkialla,syödä kaatuneen vihollissoturin sydämen saadakseen hänen rohkeutensa,puristaa vastasyntyneen vauvan pään litteäksi lautojen välissä,leikellä puukolla lastensa sukupuolielimiä,teurastaa tyttärensä tai polttaa poikansa nuotiossa jonkin Moolokin mieliksi...jne. loputtomiin.

Uskomukset säätelivät heidän jokapäiväistä elämäänsä niin tiukasti,ettei mistään tahtonut tulla mitään,kun aina piti ottaa huomioon jokin haltija,henki tai piru,noudattaa tuhansia tolkuttomia tapoja ja tabuja,varoa pahaa silmää ja suorittaa monenmoisia houkuttelu-,torjunta- ja palvontaseremonioita.

Sellaisissa oloissa oli sekä aineellinen että henkinen kehitys jokseenkin mahdotonta. Uskomukset samensivat järkeä,jonka luonto oli ihmiselle antanut, ja meidän on nyt todettava haikein mielin, että olemme luonnonmukaisesta kehityksestä muutamia miljoonia vuosia jäljessä!

Jos nykyaikainen ,rationaalisesti ajatteleva ihminen pääsisi seuraamaan muinaisten metsäläisten elämää ja elämöintiä, hän saattaisi huudahtaa: "Hulluja...seinähulluja!"

Muinaisten metsäläisten animistiset ja maagiset uskomukset on todettu tolkuttomiksi ja heitetty pois. Nykyisten kulttuurikansojen teologiset ja mytologiset uskomukset ovat todennäköisesti yhtä tolkuttomia,mutta niitä ei ole vielä heitetty pois. Papit uskottelevat tänäkin päivänä, että nainen on luotu miehen kylkiluusta...että neitsyt voi tulla raskaaksi ja synnyttää lapsen...että eräs juutalainen saarnaaja oli Jumalan poika...että hän pystyi kävelemään vedenpinnalla,parantamaan sairaita ja herättämään kuolleita sanan voimalla...että hän elää yhä taivaassa...että vainajat nousevat jonain päivänä haudoistaan...jne.loputtomiin.

Pelin henki näyttää tälläiselta: Jos uskomus kyetään tarkistamaan,siitä luovutaan vähitellen,koska se osoittautuu erheeksi.Jos uskomusta ei kyetä tarkistamaan,se säilytetään,koska se korvaa puuttuvan tiedon ja miellyttää seinähulluja. Rationalisti tekee tarkistuskokemuksista sellaisen johtopäätöksen,että tarkistamattomatkin uskomukst ovat ilmeisesti erheitä,mutta tätä käsitystä on turha tarjota valistumattomille ihmisille,joita papit pelottelevat jumalilla,perkeleillä ja helvetin tuskilla.

Muinaisten metsäläisten haltijat,henget ja sielut elelivät käden ulottuvilla,tai ainakin horisontin sisäpuolella:risumajan tulisijassa,metsässä,järvessä,kiven takana,puun kolossa,maan raossa,pilven päällä...Taivaskin oli silloin hyvin lähellä.Kuuta saattoi taputella kädellä kuusenlatvasta...

Mutta henkiolennot ovat joutuneet siirtymään vähitellen kauemmaksi,koska inhimillinen tietopiiri on laajentunut ja koska henget pysyvät hengissä vain tietopiirin ulkopuolella.Muinaiset kreikkalaiset sijoittivat jumalansa Olympos-vuoren huipulle,jonne kukaan ei jaksanut tai uskaltanut kivetä.

Mutta ajat huononivat,ja "jumalten asunto" osoittautui tuulentuvaksi.Huomattavasti viisaampia olivat juutalaistan patriarkat,jotka majoittivat mahtavan Jahvensa taivaaseen,tähtien yläpuolelle,epämääräiseen avaruuteen,jonne maan matosten oli perin vaikea päästä.Mutta sekään ei ole riittänyt!Kristityt ovat joutuneet selittämään,ettei "taivas" olekaan taivaalla,vaan kokonaan toisessa maailmassa,yliluonnossa eli transendentissa todellisuudessa,jonka kosmiset koordinaatit ovat Jumalan salaisuuksia.Sinne ei pääse millään maallisella keinolla,ei avaruusaluksellakaan.Sinne pääsevät vain kuolleitten sielut,eivätkä ne lähettele sieltä matkakertomuksia maahan(Rauni-Leena Luukasen mummoa lukuun ottamatta). Liikenne on turvallisuussyisä yksisuuntaista. Siinä on kristinuskon jatkuvan elinvoiman salaisuus: kristillisiä uskomuksia ei kukaan pysty tarkistamaan.Niihin ei tehoa astronomien kaukoputket eivätkä fyysikkojen laskelmat. Niiden ei tarvitse olla loogisiakaan,koska yliluonto ei noudata maallisen logiikan lakeja.

Kristittyjen transendentti todellisuus on kerta kaikkiaan mainio keksintö, ja kristinuskolle voidaan huoletta ennustaa pitkää ikää-ei kuitenkaan niin pitkää kuin totuudelle.

Tiede on siivonnut hienosti ihmisten aivokammioita.Länsimaisen kulttuurin piirissä säilyneet uskomukset ovat melkein yksinomaan sellaisia,joiden tarkistaminen on käytännössä tai periaatteesa mahdotonta.Korvatunturilla asuvaan joulupukkiin uskovat vain lapset,jotka eivät pääse tutkimaan Korvatunturia,mutta yliluonnossa asuvaan Jumalaan voivat uskoa yhä aikuisetkin,koska he eivät pääse tutkimaan yliluontoa.

Minä ainakin keskittyisin muiden vaivalla hankkiman omaisuuden ryöstelyyn. Ehkä myöskin keräisin jotain vaimoja ja orjia itselleni. Sitten pätisin tietämykselläni viidakoissa ja yrittäisin organisoida tehokkaampia aseita, haarniskoita ja muita sotateknisiä vempaimia. No prkle olen jo itse muutenkin rakentanut varsijousen kursseilla, joten kyllä se vuodessa varmaan onnistuisi puutteellisin työkaluin viidakossa ensin tutustuen paikallisiin työmateriaaleihin. Muutamassa vuodessa nillittelin ja alistaisin naapuriheimot.

Uskovaisille nauraisin ja vetäisin tarvittaessa niitä pataan. Voisin myös julistautua jumalaksi ja hankkia fanaatikkojen kultin suojelemaan minua salamurhayrityksiltä.

Lapsia kaappaisin ja aivopesisin aivottomiksi sotilaikseni joille minun sanani olisi laki. Kasvattaisin heitä spartalaisin menetelmin.

Rupeasin myös käyttämään jotain hedelmiä biletarkoituksiin. Muutekin panostaisin mukavuuksiinkin.

Aloittaisin elikoiden kesytyksen, teiden teon, numeroisin talot, optimoisin ammatinharjoituksen ja multiploituisin vanhanaikaisella tavalla jotta minulla olisi dynastian jatkaja.

Vanhoista kulttuureista ja "primitiivisistä" uskonnoista löytyy perimätietona säilyneenä hämmästyttävän samankaltaisia kertomuksia maailman luomisesta, ihmisen lankeemuksesta, maailmanlaajuisesta tulvakatastrofista 117 ja legendoja kadotetusta Jumala-ilmoituksesta.

Evoluutioteorian mukaan monoteistisen jumalakäsityksen ( = usko yhteen, kaikkivaltiaaseen, persoonalliseen Jumalaan) pitäisi olla uskontojen kehityksen kaikkein uusin ja tuorein tulos. Sitä ei odotettu löytyvän ns. alkukantaisista uskonnoista. Vuosisadan vaihteen antropologit tutkivat alkukantaisten heimojen ja kulttuurien uskonnollisia käsityksiä englantilaisen tutkijan E.B.Tylorin kehittämän uskontojen kehitys teorian valossa ja löysivät paljon sellaista, jota pidettiin todisteena uskontojen kehityksestä henkien palvonnan (animismin) kautta monijumalisuuteen (polyteismiin) ja sitten moderniin yksijumalisuuteen (monoteismiin). Tylorin, Spencerin, Huxleyn ym. mukaan uskonnot ovat kehittyneet alemmalta tasolta korkeammalle tasolle siinä missä kaikki muukin.

Vähitellen antropologeille kuitenkin paljastui se, minkä lähetyssaarnaajat olivat tienneet yli sata vuotta: että noin 90 % maailman kansanuskonnoista sisälsi uskon yhteen, kaikkivaltiaaseen, näkymättömään Luoja-Jumalaan. Tämä tosiasia ei kuitenkaan sopinut yhteen evoluutioteorian kanssa ja siksi sitä vähäteltiin tai se jätettiin kokonaan pois ajan oppikirjoista. Etnologi Andrew Lang oli yksi niistä harvoista alan auktoriteeteista, jotka nousivat protestoimaan tätä vääristymää vastaan.

Lopulta saksalainen antropologi ja kielitieteilijä Wilhelm Schmidt (1868-1954) ryhtyi keräämään tutkijoiden löytämiä todisteita "alkukantaisten" heimojen monoteistisista Jumala-käsityksistä. Hänen hämmästyksekseen aineistosta kertyi 4500-sivuinen teossarja, ja ainakin tuhat uutta esimerkkiä on paljastunut sen jälkeen. Antropologi Gordon Fraser (1899- ), joka itse on jatkanut Langin ja Schmidtin työtä, kiittää heitä siitä, että he "ovat julkituoneet vastaansanomattomat tosiasiat aikana, jolloin evoluutioteorian ja sen ylipappien vastustaminen merkitsi lähes intellektuaalista itsemurhaa".

Näiden ja monien muiden antropologien mukaan näytti yhä ilmeisemmältä, että uskontojen kehitys onkin ollut täysin päinvastainen, eli alkuperäisestä yleismaailmallisesta monoteismista on vuosituhansien kuluessa kehitytty alaspäin palvomaan useita jumalia, taivaankappaleita, myöhemmin muita luomakunnan voimia, eläimiä, puita yms.

Tämä sopii tietenkin hyvin Raamatun antamaan kuvaan ihmiskunnan historiasta. Siksi se onkin niin vaikea pala nieltäväksi niille, jotka mieluummin näkisivät Raamatunkin pelkkänä ihmiskunnan uskonnollisen kehityksen verrattain tuoreena tuotteena, joka sekin saa vähitellen väistyä uuden "tieteellisen maailmankatsomuksen" tai "kosmisen tietoisuuden" tieltä.

Kadotetun Jumalan odottajat

Lähetyshistoriassa on useita esimerkkejä kansoista, jotka hämmästyttävällä tavalla ovat olleet valmiita vastaanottamaan evankeliumin.

Vuonna 1867 norjalainen lähetystyöntekijä Lars Skrefsrud ja hänen tanskalainen kollegansa löysivät Intiasta 2,5-miljoonaisen Santal-nimisen kansan alueelta, joka sijaitsi Kalkutasta pohjoiseen.

Opittuaan santalien kielen he aloittivat julistustyönsä ja suorastaan häkeltyivät siitä vastaanotosta, jonka heidän sanomansa sai. Vaikka santalit harjoittivat spiritismiä ja palvoivat aurinkoa, heillä oli silti perimätieto Thakur Jiu-nimisestä Jumalasta (nimi merkitsee: "aito Jumala"), joka alussa loi maan ja taivaan sekä miehen ja naisen nimiltään Haram ja Ayo. Nämä lankesivat pian pois luojansa tahdosta. Myöhemmin Thakur Jiu hukutti kaikki Haramin ja Ayon jälkeläiset lukuun ottamatta yhtä pyhää pariskuntaa, jonka jälkeläisiä alkuperäiset santalit sanoivat olevansa.

Eräässä koko kansaa koetelleessa vaikeudessa santalit olivat lupautuneet palvelemaan niitä henkiä, jotka silloin auttoivat heitä. Nyt kun nämä pohjoismaalaiset lähetystyöntekijät kertoivat heille Kristuksesta, he pitivät sitä todisteena siitä, että Thakur Jiu, ainoa aito ja oikea Jumala, ei sittenkään ollut hylännyt heitä. Näiden kahden lähetin työn kautta noin 85.000 santalia otti vastaan pelastussanoman siltä Jumalalta, johon heidän esi-isänsä jo vuosituhansia sitten olivat uskoneet mutta johon he surukseen olivat kadottaneet yhteyden.

Toinen esimerkkimme kansasta, jolla oli muisto kadotetusta Jumala-yhteydestä, on Etiopiassa elävä Gedeo-kansa. Sen kaikkia heimoja yhdisti usko hyvään, kaikkivaltiaaseen Luoja-Jumalaan nimeltä Magano. He eivät kuitenkaan rukoilleet Maganoa, koska he olivat kadottaneet yhteyden tähän vaan keskittyivät uskonnollisissa menoissaan kokonaan pahan hengen, Sheitanin, lepyttämiseen.

Vuonna 1940 eräs Gedeo-kansan kuninkaallisen suvun mies Warrasa sai ilmestyksen Maganolta. Siinä hänelle näytettiin kaksi valkoihoista miestä erään tietyn sykamorepuun alla lähellä Dilla-nimistä kaupunkia. Sitten mies kuuli äänen, joka sanoi, että , ”nämä miehet tuovat teille sanoman Maganolta, Jumalalta, jota te etsitte." Kahdeksan vuotta myöhemmin kanadalaiset lähetystyöntekijät Albert Brant ja Glen Cain etsivät suojaa paahtavalta auringolta juuri sen puun alta, jonka Warrasa oli ilmestyksessä nähnyt. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Warrasa oli yksi niistä kymmenistätuhansista gedeolaisista, jotka olivat ottaneet vastaan kauan kaivatun sanoman ja löytäneet vuosituhansia sitten kadotetun Jumala-yhteyden.

Vastaavanlaisia kertomuksia on satoja. Muutamista niistä on tehty kirjoja. Suomeksi löytyy erityisen mielenkiintoinen ja dramaattinen kertomus nuoresta Bruce Olsonista, joka ensimmäisenä valkoisena sai yhteyden Etelä-Amerikassa asuviin motiloni-intiaaneihin. Ymmärrettyään vihdoin heidän perimätietona kulkeneen kertomuksensa petoksen vuoksi kadotetusta Jumala-yhteydestä, hän sai olla johdattamassa heitä takaisin Luojansa yhteyteen.

Eräs kaikkein hämmästyttävimpiä esimerkkejä kansasta, joka on aktiivisesti odottanut sanomaa kadotetun Jumala-yhteyden palautumista, löytyy Burmasta ja sen ympäristöstä. Ensimmäinen kirjallinen raportti burmalaisesta 800.000-henkisestä Karen-heimosta on peräisin vuodelta 1795. Heimo oli sitkeästi vastustanut buddhalaisten käännytysyrityksiä vuosisatojen ajan, koska he uskoivat ikuiseen, kaikkivaltiaaseen, hyvään Y'wa-Jumalaan, joka on luonut kaiken mikä on olemassa.

Heillä oli perimätietona säilynyt syntiinlankeemuskertomus, joka oli miltei täysin identtinen Raamatun alkukertomuksen kanssa. Nyt heidän ainoa toivonsa oli sitkeässä uskossa, että jonakin päivänä heidän luokseen tulisi mies mukanaan kadonnut kirja, jossa kerrottaisiin heille, miten rakentaa uudestaan suhde Y'waan. Mutta karenilaiset eivät olleet yksin. Heidän ympärillään asui useita eri kansoja ja heimoja, joiden yhteinen väkiluku ylitti kaksi miljoonaa. He kaikki uskoivat Luoja-Jumalaan ja odottivat samaa kadonnutta kirjaa.

Burman pohjoisosissa asui Kachim-kansa, joka odotti kirjaa Hpan Wa Ningsangilta (Se kirkas, joka luo), jota kutsuttiin myös Che Wa Ninchangiksi (Hän joka tietää).

Lähellä Laosin rajaa eli Lehu-kansa, joka kantoi ranteissaan renkaita. Renkaat symbolisoivat sitä orjuutta, johon kansa oli joutunut sen jälkeen kun heidän esi-isänsä olivat kadottaneet Gui'Shan (= kaiken luoja) ilmoituksen. Hekin odottivat, että joku toisi heille takaisin tämän ilmoituksen.

Heidän naapurinaan asui Wa-pääkallometsästäjien heimo. Näiden keskuudessa nousi viimeksi 1880-luvulla Pu-Chan-niminen profeetta, joka nuhteli heimoa pääkallojen metsästämisestä ja henkien palvonnasta. Heidän elämäänsä voisi estää Luoja-Jumalaa, Siyehiä, palauttamasta heille heidän odottamaansa kadotettua kirjaa.

Thaimaan ja Burman rajalla eli Kui-heimo, jonka tapana oli rakentaa talonsa yhteyteen tyhjä huone. Se oli varattu odotetulle Jumalan lähettiläälle, jolla olisi mukanaan Jumalasta kertova kirja.

Kiinan rajan sisäpuolella asui Lisu-vuoristoheimo. Heidän kielessään ei ollut edes aakkosia, mutta silti he uskoivat eräänä päivänä saavansa omalla kielellään kirjoitetun Jumalasta kertovan kirjan.

Parimiljoonainen vastaanottokomitea oli ammoisista ajoista asti odottanut ilosanoman tuojaa. Tämä antaisi heille tarkan ilmoituksen Jumalasta, jonka olemassaolo oli kaikille itsestään selvä, mutta johon kenelläkään ei ollut henkilökohtaista suhdetta. Vasta vuonna 1817 saapui ensimmäinen kadotetun kirjan tuoja, amerikkalainen baptistisaarnaaja Adoniram Judson, Rangonin satamaan Burmaan. Kun hän oli saanut Raamatun käännettyä burmankielelle ja kun eräs Ko-Thah-Byu-niminen karen-heimolainen rosvo ymmärsi, että tämä oli se kauan kaivattu kirja, alkoi miltei uskomaton luku lähetyksen historiassa. Jokainen edellä mainituista kansasta ja heimosta sai kadotetun Jumala-ilmoituksen omalla kielellään. Muutamassa vuosikymmenessä sadat tuhannet ottivat sen vastaan juuri sinä kirjana, jota he olivat odottaneet jo vuosituhansien ajan. Buddhalaiset ihmettelivät, miten muutama kristitty pystyi niin lyhyessä ajassa saamaan aikaan sen, mitä he itse olivat turhaan yrittäneet vuosisatoja. Kaikkein ihmeellisimmällä tavalla kadotettu kirja saavutti pelätyn Wa-heimon. Eräänä aamuna heimoa sen julmista tavoista nuhdellut mies, Pu Chan, satuloi pienen ponihevosen ja käski kahden miehen seurata sitä, koska nyt "on Siyehin kirjaa tuova mies tullut lähelle". Poni kulki yli kahdensadan kilometrin matkan Kengtungin kaupunkiin ja johdatti siellä miehet tyhjän kaivon äärelle. Kaivon pohjalla oli lapiohommissa William Marcus Young, joka oli jo täysin työllistetty opettaessaan kristinuskon alkeita innokkaille Lahu-heimolaisille.

Sama Jumala, joka tähden avulla johdatti itämaiset tietäjät Jeesuksen syntymäpaikalle, käytti ponia 'johdattamaan pääkallometsästäjäheimon Jeesuksen lähettilään luo.

Tämä ymmärrys korkeimman Luoja-Jumalan olemassaolosta sekä muisto kadotetusta yhteydestä Häneen elää myös Afrikan kansojen keskuudessa. Ashanti-sananlasku sanoo: "Ei kukaan opeta lapselle korkeimman olemassaoloa", koska se on heillekin itsestäänselvä asia. Afrikkalaisen ajattelutavan tutkija John Mbiti sanoo: "Monet myöntävät avoimesti, etteivät he tiedä millainen Jumala on ja että heillä ei ole sanojansa. Jotkut jopa sanovat, että Jumalan nimi on tuntematon, ja he käyttävät Hänestä sellaisia nimityksiä kuin Lunda (=Tuntematon Jumala), Ngombe (= Selittämätön) tai Maasai (=Tuntemattomuus)."

Teol.tri. Raimo Harjula on tutkinut Itä-Afrikan eri heimojen, erityisesti Meru-heimon, jumalakäsityksiä ja todennut, että usko yhteen, kaikkivaltiaaseen, kaikkialla läsnäolevaan, hyvään ja oikeudenmukaiseen Luoja-Jumalaan on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Tohtori Harjula jättää kuitenkin avoimeksi perimätiedon merkityksen, koska sitä ei voida kirjallisten dokumenttien avulla todistaa. Hän pitää todennäköisempänä, että myyteissä yleisesti esiintyvä tietoisuus kadotetusta Jumala-yhteydestä on heijastusta jokaisen ihmisen "sydämen todistuksesta" ja että Jumalan ominaisuudet on päätelty luonnossa nähtävän yleisen ilmoituksen kautta.

Myös ensimmäiset intialaiset olivat yhden persoonallisen Jumalan palvojia ja uhrasivat hänelle eläinuhreja samalla yksinkertaisuudella kuin Aabraham. Sama monoteistinen käsitys löytyy Kiinan ikivanhan kulttuurin alkujuurista v. 2600 eKr. Kiinalaisten alkuperäinen Jumala oli Shang Ti ( = Taivaan valtias). Koreassa Häntä kutsuttiin nimellä Hananim (= Se Suuri). Vasta pari vuosituhatta myöhemmin Kiinan kulttuuriin syntyi konfutselaisuus, taolaisuus ja buddhismi.

Toisella puolella maapalloa eli kukoistuskauttaan Inkakulttuuri 1400-luvulla. Heidän suurin kuninkaansa Pachacuti (hallitsi vuosina 1438-1471) alkoi kuitenkin epäillä heidän palvelemansa auringonjumalan Intin jumaluutta. Voisiko Inti, joka teki vuodesta toiseen saman liikeradan ja joka ei pystynyt estämään edes pilviä peittämästä valoaan todella olla Luoja-Jumala. Vai olisiko sittenkin niin, että sekin oli vielä korkeamman Jumalan luoma? Pachacuti muisti, että hänen isänsä Hatun Tupac sanoi kerran saaneensa näyn, jossa todellinen Luoja-Jumala Viracocha muistutti häntä olemassaolostaan. Tutkittuaan menneisyyttä kuningas huomasi, että hänen kansansa oli ammoisista ajoista asti uskonut Viracochaan, näkymättömään, kaikkivaltiaaseen Jumalaan, jota kukaan ei ollut luonut. Tämän seurauksena kuningas kutsui koko papiston kokoukseen, jossa päätettiin perimätiedon ja havaintoihin perustuvien johtopäätösten nojalla luopua auringon palvomisesta korkeimpana jumalana.

B.C. Brundage kutsuu tätä käänteentekevää pappeinkokousta Coricanchan kirkolliskokoukseksi. Yleinen ilmoitus oli puhunut ja kansan valtiaat kuuntelivat. Paavali sanoi: "Menneitten sukupolvien aikoina Hän (Jumala) on sallinut kaikkien pakanain vaeltaa omia teitänsä ja kuitenkaan Hän ei ole ollut antamatta todistusta itsestään..... Jumalan yleinen todistus oli ilmeinen myös Inka-kulttuurin keskuudessa.

Inkatkin panivat toivonsa epämääräiseen profetiaan sanansaattajasta, joka tulisi merten takaa tuomaan heille tarkemman ilmoituksen kaikkein korkeimmasta Jumalasta. Mutta tämä profetia petti, sillä ilosanoman tuojien sijaan tulivatkin Jumalan nimissä esiintyvät maan valtaajat ja ryöstäjät - Pizarro ja hänen kullanhimoinen armeijansa, joka tuhosi nopeasti koko Inka-kulttuurin. Jo ennen Pizarroa Hernando Cortez käytti säälimättömästi hyväkseen vastaavanlaisia odotuksia azteekkien keskuudessa ja raiskasi heidän maansa.


Että mitenkähän se asia taas oli.

Tässä muuten myös aikas mielenkiintoinen video sarja liittyen arkeologiaan. Supsittelen katsomaan ja hämmästymään.

http://www.youtube.com/watch?v=accRaF8HxNg