Onko kellään kokemusta ehkäisykapselista? Minulla on ollut kohta kaksi vuotta. Aluksi vaikutti ihan hyvältä, kun menkat jäi melkein pois. Nyt yli vuoden verran on ollut yhtä helvettiä. Menkat kestää kahdesta viikosta jopa 5-6 viikkoon. Ja väliä on suunnilleen puolitoista kuukautta. Gyniksellä olen kertonut tästä ja sanottiin vain, että toisilla menkat jää pois, toisilla käy kuten mulla ja joillakin jotain siltä väliltä. Alan kyllä epäillä sopiiko kapseli minulle laisinkaan. Varmaan pitäisi mennä otattaa se pois.. Kertokaa kokemuksistanne..
Ehkäisykapseli
Hermot menettänyt
1213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla kans e-kapseli, ihan yhtä helvettiä minullakin ollut sen kanssa, nyt on alkanut menkat tasaantumaan vasta neljän vuoden käytön jälkeen. On käytössä siis 5 vuotinen Jadelle kapseli. Alussa oli ihan kauheet kivut, menkat tuli miten sattui, alkoi kesti viikosta moneen viikkoon, loppui, alkoi muutaman päivän päästä uudelleen. Nyt on kapselin vaihto 3 vuotiseen ja vähemmän hormonaaliseen kapseliin. Siinä mielessä kapseli on hyvä, että on varma ehkäisy, vaikkakin jos en olisi kunnon vakituisessa suhteessa, niin käyttäisin kondomia, mutta olen jo 2 vuotta ollut vakituisessa parisuhteesa, joten ei ole kondomia tarvinnut käyttää. Mutta toivottavasti sinullakin jossain vaiheessa rauhoittuu, onko sinullakin se 5v kestävä?