Keefun profeetallinen kirjoitus 9.2.2008
"Goog Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas"
Maagog oli Nooan pojan Jaafetin poika, joka asettui jonnekin Araratista pohjoiseen päin olevaan maahan, ja tämä maa nimettiin hänen mukaansa. (Maagogilaiset olisivat näin ollen suomalais-ugrilaisten ja Siperian vanhojen kansojen esi-isiä. Slaavit tulivat vasta myöhemmin etelästä).
Etymologisesti nimestä Magog ovat peräisin Uralin alueen vanhat nimet Ugri, Ugra ja Jugra (Uralin alueesta alueen suomensukuisten kansojen käyttämiä nimiä), sekä Etelä-Uralilta alkujaan lähtöisin olevien unkarilaisten itsestään käyttämä nimi madzarit (Magyarit).
Apokryfisen Esran 2. kirjan, sekä Assyrialaisten vanhojen lähteiden mukaan Maagog sijaitsee pohjoisessa, jossain Keski-Venäjän ja Uralin välissä.
Arabialaisten keskiaikaisten maantieteilijöiden, kuten Al-Idrisin mukaan Magog on maa, joka sijaitsee jossain Ural-vuorten suunnalla.
Venäläisten oma vanha kansanperinne käyttää Venäjästä nimitystä Maagogin maa.
Venäläisten ja slaavilaisten vanhojen kansantarinoiden ja perimätiedon mukaan Roos, Mesek ja Tubal olivat slaavilaisten kansojen esi-isiä.
Raamatun aikaan Mesekiläiset ja Tubalilaiset asuivat nykyisen Anatolian alueella, mutta kreikkalaisen historioitsija Herodotoksen (500-l. eKr.) mukaan he ("Moskhi i Tobol") asuivat Mustanmeren pohjois- ja itäpuolisella alueella.
Nimi Ros viittaa alkujaan nimenomaan nykyisen Valko-Venäjän ja Keski-Venäjän alueen slaaviheimoihin. Myös keskiajan arabikauppiaat nimittävät Venäjän slaaveja ruseiksi. Kun viikingit perustivat Novgorodin ja Kiovan ruhtinaskunnat, niin erotukseksi puoliksi suomalaisten heimojen asuttavasta Novgorodista (joka ennen 900-lukua tunnettiin vielä nimellä vatjalaisella nimellä Uuslinna), niin Kiovaa kutsuttiin nimellä "Kievan Rus". Kun Rurikin poika yhdisti 1000-luvulla nämä valtiot, niin nimi "Rus" ja "Rusin maa" (Russia) tuli merkitsemään näitä molempia. Nimestä Ros siis tulee Russia.
Venäläisen perimätiedon mukaan Moskovan kaupungin nimi tulee Mesekistä (Kr. mesekiläiset l. "Moskhi"), ja Tobol-joen
ja Tobolskin kaupungin taas Tuubalista.
"Ynnä Goomer ja kaikki hänen sotalaumansa.. ..sekä Toogarman heimo pohjan periltä"
Goomer oli Nooan pojan Askenasin poika, ja Toogarma taas Goomerin poika.
Goomerilaiset ja Toogarmalaiset asuivat hekin aikoinaan Anatoliassa, mutta vaelsivat sieltä pohjoiseen ja länteen. Herodotoksen mukaan "Gimarrai" asuivat Mustanmeren pohjoispuolella "Moshki i Tobol":in (eli slaavien) länsipuolella.
Mustan meren pohjoispuolla asuneiden Cimmerialaisten nimi, ja nimi Germaanit tulee Goomerista. Heprealaisissa kartoissa Goomer on tarkoittaa Saksaa (Germania). Eräs alppien alue on nimetty Goomerin pojan Riifatin mukaan (Ripathian Alps).
Toogarmalaiset olivat Mooseksen kirjojen kirjoittamisen aikoihin kuuluja hevosten kasvattajia ja ratsain liikkuvaa kansaa. Armenialaiset uskovat olevansa osittain Toogarman jälkeläisiä. Armenian historia alkaa n. 300 e.Kr kun ensimmäinen Armenialaiskuningas nousee valtaistuimelle "Togarmin kaupungissa" nykyisessä Keski-Turkissa.
Raamatun mukaan toogarmalaiset asuvat kuitenkin "pohjan perillä". Koska Toogarma on Goomerin poika, on perinteisesti ajateltu tämän viittaavaan pohjoisiin germaaneihin eli skandinaaveihin.
Johtopäätös 1: Googin sodassa Saksa ja Venäjä ovat liitossa keskenään, mikä tarkoittaa, että EU nykyisellään on hajonnut, ja Keski- ja Itä-Eurooppa ovat muodostaneet uuden oman liittokunnan.
Tästä seuraa se, että Länsi- ja Etelä Eurooppaan ja ehkä Välimeren ympäristöön rajoittuva Tynkä-EU muodostuu noin vanhan Rooman valtakunnan alueelle.
Johtopäätös 2: Edellisestä voidaan päätellä, että hetkeksi, ennen Googin sotaa ja lopullista romahtamista, Venäjä nousee vielä Euraasian supervallaksi, ja kaatuu Israelin vuorille koska Jumala on niin määrännyt.
Libya, Sudan ja Iran (Puut, Etiopia ja Persia) tunnetaan.
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm
Venäjä + Saksa + Pohjoismaat
näin se menee
2
159
Vastaukset
- Raamattua
Goog ja maa Goog tarkoittaa.goog amerikan yhdysvallat ja maa goog ey:tä joka yhteisillä maailman valloituksellaan haluavat koko maailman herruutta.Jossa kaikki alkuperäinen kansa ja sen johtajat ovat valmiita alistamaan koko maailman palvelemaan vain yhtä totuutta "demogratian nimissä".Päämääränään alistaa koko maailma tuottamaan työllänsä vain ylintä valtaa pitävää rotua pitävien parhaaksi ja rahallisen voiton tavoittelemiseksi.
- Anonyymi
Siltä se näyttääkin. Toisaalta Googiksi on arveltu Turkkiakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733664Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91991Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341210
- 1001073
- 1091055
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876