Kaukopartiomies Marskin Ritari - Onni Määttänen 100 vuotta

Tuhoamisretki Petrovski Jamiin

http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:2004-06-12,104:10:230773,1:0:0:0:0:0:

– Koereissun teimme Seesjärven-Paateneen pohjoispuolelle Pogovaaralle Karhumäen pohjoiseen. Mukana oli kolme kersanttia ja 14 ensikertalaista. Aikaa siinä kului viikko. Tehtävänä oli vain tiedustella vihollisen liikkeitä. Kersantti Pöllä, myöhemmin Marskin ritari, oli radistimme. Mitään ei kuitenkaan nähty. Varusteinamme oli vahva lumipuku sekä viikon muonat, lääkintätarvikkeet ja asetarvikkeet. Yöt huilattiin nuotioilla. Vartiomiestä pidettiin, mutta erämaa on aina erämaa ja vain sattuma voi paljastaa partion viholliselle. Palattuamme päätimme Nurmen ja Talosen kanssa jatkaa kaukopartiossa, kertoo Norrgård.

Luutnantti Ilmari Honkasen partio oli Äänisen Sunkunniemen saaresta suuntautuneella retkellään saanut vangiksi venäläisen vääpelin, jolta oli saatu tietoja Petrovski Jamissa olevasta suuresta huoltokeskuksesta. Jo aiemmin olivat lentäjämme ihmetelleet Päämajan tiedonhalua tästä vihollistukikohdasta.

Päämaja suunnitteli näiden tietojen perusteella tuhoamisretken tälle noin 70 kilometrin päässä olevaan huoltotukikohtaan.

Jo helmikuun alkupäivinä oli alkanut vipinä OsKun tukikohdassa, kun tuli tieto, että melkein koko komppania lähtee liikkeelle. Niinpä 8.2.1942 tuli käsky lähteä kohti itää.

Mukaan tuli myös osasto Marttinan miehiä ja panssarirykmentti Lagukselta 50 panssarijääkäriä. Marttinan miehet olivat kaukopartiomiehiä mutta eivät Laguksen.

– Iltapäivällä lähdettiin. Rintama ylitettiin Vuoljärven ja Hiisjärven yhtymäkohdan jälkeen majuri Pärmin vastuualueelta. Vastuualueen rintamamiehet ihmettelivät meitä, mutta tehtävästä ei puhuttu. Etukäteen reitin siitä eteenpäin vihollispuolella oli tiedustellut rintamajoukon jääkärijoukkueen johtaja, luutnantti Heikkilä. Neljä vuorokautta mentiin yhtä rytkyä, yöllä huilittiin nuotioilla hetkinen. Iltayöstä 11.2. oltiin perillä, kertoo Norrgård.

– Toiminta alkoi kello 0.45. Sulo Uiton ryhmä suunnisti kohti keskustaa, Onni Määttäsen ryhmä hevostalleille ja leipomolle. Mikko Pöllä ryhmineen joutui vaikeuksiin autokolonnan kanssa, Marmo ja Honkanen etenivät kohti ammusvarastoa. Saimme vastaan tulta autokolonnan suunnalta. Varoitin Hintsasta, mutta hän oli liian utelias ja kaatui viereeni. Jatkoimme ammusvarastolle, missä Uitto miehineen miinoitti varaston. Tämän jälkeen noin kello 2.50 Honkanen ampui kokoontumismerkin. Todettiin tappiot ja lähdettiin kotiin päin, huoltokeskus loimusi takanamme.

– Luutnantti Jouni, Laguksen miehiä, oli saanut jakauksen päähänsä vihollisluodista ja oli vaipunut koomaan, mutta Oripään poika Heikki Nurmi sanoi, että otetaan mukaan. Jouni virkosi vuorokauden kuluttua pystyen itse hiihtämään lopun matkaa. Jouni tuli sittemmin OsKun riveihin ja kaatui partiomatkalla 1944, muistelee Norrgård.

Päämaja tyytyväinen kaukopartion toimiin



Päämajan tiedote 17.2.1942 ilmoittaa suomalaispartion tuhonneen vihollisen armeijakunnan huoltokeskuksen aiheuttaen 500 miehen, 300 hevosen, ammustarvikevaraston ammuksineen ja patruunoineen, elintarvikevaraston, kenttäleipomon, vaatetusvarikon, 90 ajoneuvon, polttoainevaraston ja 60 rakennuksen täydellisen tuhon. Toisin sanoen kymmeniätuhansia vihollissotilaita oli nyt ilman huoltoa.

– Takaa-ajopartio ei tullut, ei pahemmin tarvinnut latumiinoja asetella niistä ilmoittamaan. Myöhemmin paljastui kyllä partio, joka oli 20 kilometrin päässä meistä. Törmäsimme myös vihollispataljoonaan, joka oli meitä varten matkassa, mutta se onneksemme nukkui vartioineen päivineen.

– Eversti Hallaman radiotiedustelu oli jo seuraavana päivänä saanut siepatuksi radiosanoman, jossa tappiot olivat Päämajan ilmoittamasta vielä suuremmat. Samalla tuli tieto, että nukkuneen pataljoonan komentaja ja vartiovastaavat oli teloitettu seuraavana aamuna.

– Kun OsKun kirjaa vuonna 1966 kirjoitettiin, emme puhuneet tästä partioretkestä mitään, naurahtaa Kalle. Kaukopartiomiehen täytyy osata olla hiljaa.

– Pitää myös muistaa, että Kuismasen komppanian toimista saatavat tiedot ovat siitä kirjoitetun kirjan kansien sisällä, sillä aineisto sen toimista tuhottiin rauhan tultua, syynä neuvostomiehityksen vaara.

OsKun tukikohta siirtyi Kossalmelle



Partiomiesten edesottamukset, varsinkin reissujen jälkeen, aiheuttivat noloja tilanteita Äänislinnassa. Samoin oli paikallaan jo salaamissyistä saada turvallisempi ja rauhallisempi paikka komppanialle. Sellainen löytyi Kossalmelta, 30 kilometrin päästä Äänislinnasta, Uksjärven ja Kentjärven väliseltä kannakselta.

Paikka oli entinen punaupseerin lomakoti, kolmikerroksinen hirsihuvila. Yleisin kieli siellä oli venäjä. Sitä puhuivat luottovangit, jotka hoitivat myös talon vartioinnin ja jopa elintarvikehuollon.

Kokki oli ukrainalainen Povari, hän oli Stalinin ja bolsevismin vastustaja. Hänellä kerrotaan olleen vanhat tsaarin upseerien tavat, jopa niin, että täälläkin piti suomalaisupseerien syödä paremmin kuin miehistön. Majuri Kuismanen kysyi kerran Povarilta: “Onko sattumia yhtä paljon miehistön keittokulhossa kuin upseerienkin?” Tilanne tarkistettiin. Kuismanen totesi sattumien määrän suuremmaksi upseerien pöydässä kuin miehistön. Seurauksena oli kulhojen vaihto - nyt miehistö sai enemmän sattumia!

Norrgårdia luullaan desantiksi



Norrgårdilta tiedusteltiin halukkuutta osallistua upseerikoulutukseen, mihin hän suostui. Niinpä Norrgårdista tuli partion johtaja. Ollessaan lomalla kesäkuun alkupäivinä alkaa Kannaksella vihollisrynnistys. Kalle palaa lomalta 13.6.1944 Äänislinnaan, ja juhannusaattona hän saa käskyn siirtyä Aunuksen Mäkriän kaupunkiin, joka silloin oli vielä meikäläisten hallussa. Sattui kuitenkin viivästys: – Sotapoliisi luuli minua desantiksi, kun ei ollut vänskän ruusukkeita, päällystövyötä eikä oikeaa sotilaan uniformua. Lopulta totuus selvisi ja pääsin tarkkailutehtävääni ja partiotani johtamaan.

– No, ne meidän varusteemme kesällä olivat sellaiset haalarit ja muutenkin ei meitä pahemmin erottanut venäläissotilaasta muusta kuin lakista ja kokardista. Oli helppoa haastatella venäläissiviilejä: lakit vain taskuun ja venäjäntaitoinen oli aina partiossa mukana. Emme koskaan käyttäneet väkivaltaa siviileihin, me vain luotimme, etteivät he meitä tunnistaneet, Kalle selostaa.

Suomi vetäytyy Itä-Karjalasta



Kannaksen repeäminen vaaransi Aunuksen puolustuksen ja puolustusasemien pitäminen Aunuksessa vaaransi Kannaksen jo Lappeenrantaa hipovan rintaman

– Mäkriästä luovuttiin ja sain tehtävän partioni kanssa lähteä itään ja tiedustella vihollisen toimia ja kokoonpanoja, mutta vain tiedustella. Vieljärven eteläpuolelle suuntautuneella retkellä olimme ilman ruokaa viikon verran, ja radiokin teki tenän, mutta saimme kuitenkin tiedon operatiiviselle sodanjohdolle vihollispataljoonan tai jopa rykmentin koukkauksesta yrittäen saartaa suomalainen 8. divisioona“, muistelee Norrgård.

– Heinäkuu meni seuratessa vihollista. Elokuussa meidät lennätettiin Lismajärven pohjoispuolella olevalle korpijärvelle ja seurasimme vihollisen liikennettä Karhumäki-Kontupohja-tiellä.

Itä-Karjalasta Ilomantsiin vetäytyvät joukkomme saavuttivat kunniakkaan tuloksen: Historian kirjoitus kutsuu sitä “Korpisodan suurvoitoksi”.

Vänrikki Norrgårdin partion hankkimilla vihollistiedoilla oli oma, tärkeä osuutensa tässä korpisodassa.

Sodan loputtua kuulusteluun Ouluun



Vaikka oli saavutettu kunniakas torjuntavoitto ja siniristilippu edelleen liehui, ajat olivat epävarmat. Osa valtion koneistosta palveli entistä vihollista valvontakomission apurina. Näin teki muun muassa Valtiollinen poliisi, “Punainen Valpo “.

Kalle joutui kuukaudeksi Ouluun tutkintavankeuteen. – Mitään en muistanut, enkä mitään tunnustanut, Kalle valottaa.

– Valpo oli kovin kiinnostunut silloin, ja olin kuulemma niitten listoilla vielä pitkään. Majuri Kuismanen tuomittiin kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Sen jälkeen hän palveli Turun sotilaspiirin päällikkönä eläkkeelle siirtymiseen asti. Marskin ritari Pöllä lähti Ruotsiin ja sieltä edelleen Venezuelaan 18 vuodeksi, kunnes palasi Suomeen. Myöskin Solehmainen lähti Ruotsiin, kuin myös useat joukossamme mukana olleet inkeriläiset.

– Me olimme tasavahvuinen porukka. Meillä luonteenominaisuudet sopivat siihen tehtävään, sanoo Norrgård

Päämaja arvosti kaukopartiota, koska neljän komppanian joukosta (ErP4) tuli yhdeksän Mannerheim-ristinritaria, kolme näistä OsKusta: Onni Määttänen, Mikko Pöllä ja Viljo Suokas. Suokas kuoli haavoihinsa partiomatkalla.

– Itärajalla, varsinkin sen toisella puolella oli silloin väljyyttä liikkua. Nykyaikaisella tekniikalla on jo helppo seurata tällaisia muodostelmia ja ihmisiä. Lentokonetta ei siirtoihin voi enää käyttää, koska ilmatorjunta ulottuu korkealle ja on entistä tarkempaa, samoin pimeällä liikkuminen voidaan entistä paremmin todeta. Myös radioliikenne on entistä helpompaa seurattavaa, tuumii Norrgård.

– Isäni, Alfred Norrgård, oli vapaussoturi ja kuului myös Pellingen ryhmään, joka eteni aina Riikaan saakka. Hänestä Neuvosto-Venäjän palkkio oli elävänä tai kuolleena 1 000 ruplaa, meistä kaukopartiomiehistä palkkio elävänä oli sama, mutta kuolleena vain 500 ruplaa.

Kaukopartion merkitys tiedustelulle oli merkittävä: tiedot vihollisen liikkeistä, vahvuuksista, aseista ja joukkojen keskityksistä säästivät Suomen armeijaa. Samoin tuhoamispartiot liikenneväylille ja huoltokeskuksiin hidastivat tai jopa estivät vihollisen aikeita. Etäisin OsKun partioista kävi 300 kilometrin päässä Moskova-Arkangeli-radalla. Siellä oli mukana muun muassa Keijo Talonen, yksi 4.12.1942 kaukopartiomiehiksi tulleista.

Seppo Posio



Lähteet: Karl-Johan Norrgårdin kertomus 5.6.2004. Jukka L. Mäkelä: OsKu, tiedustelua ja kaukopartiointia välirauhan ja jatkosodan ajalta, WSOY, Porvoo, 1966. Lassi Saressalo: Päämajan kaukopartiot jatkosodassa, WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva, 1987. Keijo Talonen: Velvollisuus-kunnia-tahto/ Pitkä reisu, Liedon Sotaveteraanit, toimittanut Esko Lahtinen, Loimaan kirjapaino Oy, 1999. Örnulf Tigerstedt, suom. Urho Raekallio: Vastavakoilu iskee, Suomen taistelu neuvostovakoilua vastaan 1919-39, Otava, Helsinki, 1943. Tuomo Rysti: Video: Korpisodan suurvoitto, Ilomantsin mottitaistelut elokuussa 1944, Tykkimiehet ry, 2003, Hämeenlinna. Päämaja: Tiedote 17.2.1942, Mikkeli. Turun Sanomat: Keskiviikkona helmikuun 18 pnä 1942, Turku.


Julkaistu 12.6.2004 3:00:25

Pirteä päivänsankari Onni Määttänen yllätti juhlaväen esittelemällä "salaisen morsiamensa", jonka kertoi tavanneensa viitisen vuotta sitten kuntoutuksessa Hartolassa.




http://www.iltalehti.fi/uutiset/200802117227970_uu.shtml

Pussinperän arkiston helmiä.

Helmiä kommunistis.,.,lle

Kaukopartioisku Petrovski Jamiin 1942
Kirjoittaja nylander » 21.12.11 15:29


http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=9&t=4122&hilit=petrovski jam


Mai Guban retki
23.01.2012 21:19 Viimeksi päivitetty 31.01.2012 22:33 Kirjoittanut Eero Puranen

Eero Puranen Kertomus
22.1.2012

http://www.mikkelinrotaryt.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=252:mai-guban-retki&catid=51:jasentenartikkelit&Itemid=149