Humanistista lähetystyötä

savethepeople

Aina mistä löytyy kouluttamattomia ihmisiä, erillaisilla järjestäytyneillä uskonnoilla on tapana kiirehtiä mestoille jakamaan "viisauttaan".

Joissain tapauksissa seurauksena on ollut se, että aidsia kantavia ihmisiä on kehoitettu välttämään "pahan" kondomin käyttöä (esimerkiksi Äiti Teresa otti tämän, edellisen Vatikaanin valtiaan saneleman ideologian varsin tosissaan hääriessään esim. Afrikassa ja Intiassa).

Aina väistämättä seurauksena on kuitenkin se, että ihmisiä ajetaan erilleen opeilla, jotka edistävät väistämättä edistävät suvaitsemattomuutta (Raamattu, Koraani, jne; varmistakaa että olette tietoisia kirjojen sisällöistä ennen kuin väitätte vastaan).

Entä onko olemassa sekulaarista, humanistisia arvoja opettavaa lähetystyötä?

Onko Afrikkaan esimerkiksi rakennettu paljonkin kouluja, joissa opetetaan evoluutioteoriaa, ihmisarvoihin ja järkeen perustuvaa suvaitsevaisuutta sekä uskontoa vain sosiologisessa kontekstissa?

Onko oikein, että totuus ja oikea toivo on varattu vain niille miettijöille, jotka syystä tai toisesta irtautuvat valtavirrasta ja kyseenalaistavat joka tuutista pursuavan teologisen retoriikan?

Tämä kirjoitus on osittain sen syytä että en tiedä kuinka aktiivista humanismi on maailmalla (varsinkin köyhemmissä maissa) muihin uskontoihin verrattuna ja haluaisin hieman lisäinformaatiota, osittain turhautuneisuuden syytä, joka taas johtuu käsityksestäni, että ateistinen humanismi on vielä hampaaton, optimistisille ajattelijoille varattu ideologia(/uskonto), joka on voimaton muiden, jatkuvasti proliferoitujen ideologioiden/uskontojen rinnalla.

5

751

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100 miljoonaa siviiliä

      humanismin uhreiksi tuli 1900-luvulla 100 miljoonaa siviiliä

      • mösseli

        Humanismi tietääkseni painottaa ihmisarvoa, yksilön vapauksia ja oikeuksia. Miten tällaisen ideologian nimissä voi tappaa ihmisiä?


      • minä tiedän
        mösseli kirjoitti:

        Humanismi tietääkseni painottaa ihmisarvoa, yksilön vapauksia ja oikeuksia. Miten tällaisen ideologian nimissä voi tappaa ihmisiä?

        Uskotko humanistien paska-puheita vai heidän tekojaan?


    • humanisteja

      kiinnosta panna henkeään alttiiksi lähetyskentillä...

      • ksatarra

        juu, levitän uskoani nyrkillä & pelolla..
        pari tuhatta vuotta jälkeen minun..
        fear&fist
        it's coming
        believe..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1290
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1218
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1142
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1034
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1030
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      54
      912
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      6
      833
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      32
      818
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      197
      710
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      689
    Aihe