On hyvä, että ei palauteta!
Olin pitkästä aikaa katsomassa isoäitiäni vaivaistalossa. Olikin pirteä ja kyselyyni Karjalasta vastasi topakasti:
"On hyvä ettei palauteta! Ei siellä ole mitään kaivattavaa!"
Ensimmäisen kerran kuulin kun tuo kertoi Hiitolassa olleesta vanhempiensa mökistä ja elämästä 1930-luvulla. Köyhää, alkeellista ja raadantaa oli kaikki ollut. Aina ei ollut kunnollista ruokaa 9 kakaralle. Vanhimmat täytettyään 13, lähtivät maailmalle. Lukea ja laskea jotenkin kylällä osasi ehkä puolet ihmisistä.
Piikoja ja renkiä asutettiin talleissa, heinälatojen ylisillä ja puulitereissä. Suojeluskuntalaiset pelotteli työväkeä ja pahoinpitelivät usein sosiaalidemokraatteja kokuksissa.
Saunottiin talvisin ehkä kerta kuukaudessa ja kesällä uitiin. Nuoria naisia kytättiin ja vahdittiin kesät pitkät. Harrastuksia oli rippikoulut, kinkerit, virsipiirit ja kirkonmenot.
Muuttamien Keski-Suomeen -44 oli kuitenkin tuntunut isoäidistä muuttamiselta hyvinvointiin, ihmisten ilmoille ja uuteen tulevaisuuteen, jota kehtasi ruveta rakentamaan. Ei elämä Viitasaarellakaan ollut herkkua ensimmäisinä viikkoina, mutta tottumusta vaadittiin kaikilta.
Isäni kuunteli äitinsä puhetta vihaisena ja kuono punaisena. Hän kuuluu palautuksen kannattajiin ja kiihkoilijihin, vaikka on syntynyt 1946 Viitaraarella. Hänelle isänsä on paasannut Hiitolaa ylistäen kuolemaansa saakka.
Olin pitkästä aikaa katsomassa isoäitiäni vaivaistalossa. Olikin pirteä ja kyselyyni Karjalasta vastasi topakasti:
"On hyvä ettei palauteta! Ei siellä ole mitään kaivattavaa!"
Ensimmäisen kerran kuulin kun tuo kertoi Hiitolassa olleesta vanhempiensa mökistä ja elämästä 1930-luvulla. Köyhää, alkeellista ja raadantaa oli kaikki ollut. Aina ei ollut kunnollista ruokaa 9 kakaralle. Vanhimmat täytettyään 13, lähtivät maailmalle. Lukea ja laskea jotenkin kylällä osasi ehkä puolet ihmisistä.
Piikoja ja renkiä asutettiin talleissa, heinälatojen ylisillä ja puulitereissä. Suojeluskuntalaiset pelotteli työväkeä ja pahoinpitelivät usein sosiaalidemokraatteja kokuksissa.
Saunottiin talvisin ehkä kerta kuukaudessa ja kesällä uitiin. Nuoria naisia kytättiin ja vahdittiin kesät pitkät. Harrastuksia oli rippikoulut, kinkerit, virsipiirit ja kirkonmenot.
Muuttamien Keski-Suomeen -44 oli kuitenkin tuntunut isoäidistä muuttamiselta hyvinvointiin, ihmisten ilmoille ja uuteen tulevaisuuteen, jota kehtasi ruveta rakentamaan. Ei elämä Viitasaarellakaan ollut herkkua ensimmäisinä viikkoina, mutta tottumusta vaadittiin kaikilta.
Isäni kuunteli äitinsä puhetta vihaisena ja kuono punaisena. Hän kuuluu palautuksen kannattajiin ja kiihkoilijihin, vaikka on syntynyt 1946 Viitaraarella. Hänelle isänsä on paasannut Hiitolaa ylistäen kuolemaansa saakka.
Vastaukset 29
Vanhimmat
No hiitolalaiset ovat yksiä pirun kakaroita kaikki! Kurkijokisäätiöönkin pitivät tunkea ja sekoittaa vakaan ja hyvän yhdistyksen. Kyllä sellaiset isoäidit tunnetaan ja tiedtään.
Näinhän se asia on, mielestäni ei venäläinen sitä koskaan anna. Mutta kun sinun pitää sitä "palautusta" vastaan kirjoittaa, niin epäiletkö että jospa kuitenkin se palautetaan? Miksi muuten vastustaisit olematonta?
On hyvä ettei taivas putoa päällemme.
-hampurilainenkin tehdään viljasta ja pihvi sen
sisällä naudanlihasta.
Jotta viljaa voitaisiin kasvattaa tarvittiin
sellaisia uudisraivaajia kuin hiitolalaiset
ennen sinun patalaiskaa mummeliasi.. yms.
Aivan ymmärrettävä vertaus, varsinkin kun se pihviliha tuodaan todennäköisesti Brasiliasta, sämpylä on luultavasti venäläisestä tai saksalaisesta vehnästä leivottu, ellei ole tuotu valmiina ulkomailta. Perille meni.
Mitä yrität sanoa senkin revennyt märehtimismaha? Puhuinko Hiitolasta mitään?
Tässä näkee sen karjalaisten jatkuvan epäluuloisuuden, uskottelun omasta paermmuudestaan ja hölmöstä ylpeydestä. Olen asiasta paljon keskustellut nyt aikuisena isäni kanssa. Hänestä karjalaisten pitää pyrkiä olemaan muiden yläpuolella, vaikka ei olisi kykykjäkään. Se näyttää ja tuntuu vähälahjaisen naurettavalta! Sinulla on päällä se vaihde!
Tiesitkö muuten että Brasilialainen liha on parempaa kuin Suomalainen liha?
Kyllä sitä karjalaisten arkea on kovasti kaunisteltu. Lähes omavaraisloudessa elivät karjalaisetkin samaan tapaan kuin muuallakin Suomessa maaseudulla.
Muutamissa kaupungeissa oli teollisuutta. Niissä työläiset saivat palkkana rahaa, tosin sekin meni enimmäkseen leivän ostoon.
Suomen elintaso on 1900-luvulla vielä ollut kovin vaatimatonta, maaseudulta vietiin ylijäämäelintarvikkeet kaupunkeihin ja niistä saatiin joku killinki rahaa.
Maatöitä tehtiin melkein ruokapalkalla. Piiat ja rengit olivat heikossa asemassa talojen töissä. Niin se on Hiitolassakin ollut.
Ei pidä hirveästi ylistää niitä maita ja mantuja, aika kultaa muistot.
Jos etsit Suomen kartalta Hiitolaa, löydät sen
Pieksämäen luota Savosta, mutta myös Pohjanmaan
Kivijärveltä.
www.maps.google.fi
Arkeologit ja kielitieteilijät elävät siinä
uskossa, että nuo Laatokan Hiitolan karjalaiset
nousivat Hiitolan jokea Saimaalle ja reissasivat
Pohjanmaallekin jo vuosisatoja sitten - siitä
samat paikannimet eri puolilla Suomea.
Kylläpä siellä Hiitolassa on ollut kurjaa! Minun vanhempani ovat muualta Karjalasta ja he ainakin ovat kertoneet, että Karjalassa oli pitkät lämpimät kesät, jolloin aurinko paistoi aina ja käki kukkui heleämmin ja kovemmin kuin evakko-Suomessa. Ihmiset olivat aina iloisia ja kaikilla oli asiat hyvin. Toista oli silloin!
palmutkin huojuneet ja karjalaiset hulahulatytöt tanssineet?
Luovutetun Karjalan alueella sijaitsi 453 kpl teollisuuslaitoksia joissa työläisiä 21.196.
Tuotannon arvo 2.261.076.800 mk, joka oli n. 10% koko maan tuotannosta.
Viljelysala oli 12,6% ja sato 13,2%.
Lihantuotanto 12,3%.
Luvut vuodelta 1939.
Eli vaikka Hiitola kurjuutensa takia ei välttämättä Suomen keskiarvoihin yltänytkään, ei koko Karjalan luvuissa ollut häpeämistä.
Mikähän lantatalikko oli laskettu teollisuuslaitokseksi?
Aika hyvä tuotto on ollut lantalaatikolla, jos osaat niinkin vaativaa lajia kuin jakolaskua.
Suosittelen hankintaa sinullekin. Pystyt varmaan moisen hoitamaan paremmallakin tuloksella.
Kansantaloudesta löytyy kyllä tilastoja muiltakin vuosilta, jos ehdit lantalaatikoltasi etsiä.
Typerä kommentti sinulta, joka epäilet tilastonikkarin tietoja!
Ensinnäkin Viipuri oli Suomen toisiksi suurin kaupunki ja kaikkein kansainvälisin sekä virein kaupunki. Laatokan rannat olivat turismikeitaita hiekkarantoineen ja kylpylöineen. Alueella sijaitsi mm. Enson sellu- ja paperitehtaat paikkakunnassa nimeltä "Enso". Nykyään ne ovat International Paperin tehtaat "Svetogorskissa".
Laatokan pohjoispuolella Suojärvi oli voimakkaassa teollistumis- ja kehitysvaiheessa, siinä määrin, että sitä nimitettiin "Suomen Klondykiksi". Ennen kaikkea sahateollisuus oli siellä kasvussa, mutta myös Annantehtaan metallipajat ja muu pienteollisuus.
Mitä tulee maatalouteen olivat luovutetun Karjalan pellot viljavampia, ilmasto suotuisampaa ja keskimääräinen tilakoko oli suurempi kuin Savossa.
Jos tähän kaikkeen kysyt linkkiä, niin se on vähän sama kuin pyytäsisit linkkiä siihen, että Amerikka on olemassa.
Tämän jutun aloituskirjoitus täyttä valhetta, tunnen tekstin kirjoittajan ja kyseinen henkilö ei ole sukua kenellekkään Hiitolalaiselle.
Juttu on keksittyä satua ts. täyttä pötyä.
Koska et halua antaa mitään lähteitä väitteillesi, lienevät ne mielikuvituksesi tuotetta.
Viipurin linnan perustaminen
Vuonna 1293 Ruotsin marski Torkkeli Knuutinpoika perustaa Suomenveden pohjukkaan Viipurin linnan kolmannen ristiretken yhteydessä, paikalla sijaitsi karjalaista asutusta. Nykyisten kaivaustulosten mukaan Viipurin kivilinnoitus rajoittui aluksi neliömäiseen Pyhän Olavin torniin ja mäen huippua ympäröiviin muureihin
Viipuri sotanäyttämönä kautta vuosisatojen
Viipuri on ollut aina kautta pitkän historiansa sotanäyttämönä. Vuoden 1294 keväällä Novgorodilaiset saapuivat piirittämään Viipurin linnaa, mutta epäonnistuivat ja lähtivät pois. Ruotsalaiset puolestaan valloittivat Karjalan pääkaupungin Käkisalmen, mutta se joutui pian takaisin Novgorodille. Sama kohtalo oli ruotsalaisten Nevan suulle rakentamalla Maankruunulla, mutta pian venäläiset rakensivat Nevan niskalle Laatokan saarelle Pähkinäsaaren linnan. Kun heidän voimakas hyökkäyksensä Viipuria vastaan syksyllä v.1322 epäonnistui , oltiin kummallakin puolella valmiit rauhantekoon, joka solmittiin v. 1323 Pähkinäsaaressa. Siellä Karjala jaettiin Novgorodin ja Ruotsin kesken: Novgorod luovutti Ruotsille läntisen osan Karjalan kannasta, Viipurin ja läntisen osan myöhempää Savoa. Raja alkoi Siestarjoelta, jota myöhemmin alettiin nimittämään Rajajoeksi. Rauhansopimuksen mukaan Novgorod sai pitää osuuksia eräisiin Ruotsin puoleisiin kalastamoihin ja majavanpyyntipaikkoihin, joista osa oli melko lähellä Viipuria, muttei ole säilynyt tietoja, kuinka kauan Novgorod sai siitä nauttia.
Viipuri Karjalan hallintokeskuksena
Ruotsin puoleisen Karjalan hallintokeskuksena oli Viipurin linna aina vuoteen 1710 asti. Jo 1300-luvulla syntyi linnansaarelle siviiliasutusta, joka alkoi siirtyä linnansalmen toiselle puolelle kallioiselle niemelle. Ensimmäisen kerran kaupunki mainitaan v. 1336, raati v. 1393 ja sen privilegiot (privilegio=etuoikeus, erioikeus) vahvistettiin v. 1403. Kaukokauppa oli pääosaltaan itämeren saksalaisista hansakaupungeista kuten Lyypekistä ja Tallinasta saapuneiden tulokkaiden käsissä. Vienti suuntautui pääasiallisemmin Tallinaan, missä tavarat myytiin läntiseen Eurooppaan. Saksalaisen kansallisuuden kanssa kykeni jo keskiajalla joltisellakin menestyksellä kilpailemaan ruotsalainen kansanaines, vaikka sen tunnettu sukunimistö rajoittuu vain pariinkymmeneen nimeen. Kaupunkilaisten enemmistö oli epäilemättä suomalaisia, vaikka säilyneistä asiakirjoista ei heitä kovin paljon tapaa. Tähän ryhmään kuuluivat etupäässä pikkuporvarit ja työläiset.
Viipurin linnan toinen rakennusvaihe
Viipurin linnan toinen rakennusvaihe ajoittuu vuosille 1442-1499. Verratessa ensimmäistä ja toista rakennusvaihetta kuvaavia kaavioita huomataan valtava ero: mm. sisäpihaa ympäröi kahdelta pitkältä sivustalta rakennukset ja linnasaaren eteläranta on saanut uuden muurivarustuksen torneineen. 1400-luvun linnanpäälliköistä olivat tunnetuimmat Kaarle Knuutinpoika Bonde-kolme kertaa ruotsin kuningas-, Eerik Akselinpoika Tott, joka varusti kaupungin ympärysmuurein 1460- ja 1470-luvulla ja Knut Posse 1490-luvulla. Possen aikana oli itäisenä naapurina Moskova, joka oli yhdistänyt itseensä mm. luoteis-Venäjän herran Novgorodin (Ruotsin siihenastisen naapurin) ja nyt vuosina 1495-1497 ryhtyi sotimaan Ruotsia vastaan. Venäläiset hävittivät laajalti Suomen maaseutua ("Autiona on Karjala, Savo ja Hämettä puoli", kerrotaan runossa), mutta Viipurin kaupungin muurit olivat heille tehokas este. Tosin näytti lopuksi siltä, että heidän onnistuisi ylittää muuri Andreaksen tornin kohdalla, mutta tarkemmin selvittämättömäksi jäänyt "Viipurin pamaus" 30.11.1495 pakotti heidät kumminkin pakoon.
Viipurin 1500-luku
Uudet 1500-luvun jälkipuoliskolla omaksutut linnoitusperiaatteet aikaansaivat Viipurin linnassakin varustelutöitä. Pyhän Olavin torni sai nykyisen muotonsa vuosina 1561-64, kun sen yläosa rakennettiin mahtavaksi 8-kulmaiseksi tykkitorniksi. Linnansaarella varsinaisen linnan ulkopuolella valmistettiin kivivallituksia ja vuosina 1606-08 rakennettiin tuloväylälle talo linnanpäällikön asunnoksi.
Kaupungin puolelle pystytettiin Karja-portin ulkopuolelle komea Pyöreätorni vuosina 1547-1550 ja vähän myöhemmin kaksi mahtavaa bastionia yhdistävine muureineen. Näistä Pantsarlahden bastioni on säilynyt nykyaikaan.
1500-luvun alkupuolella oli Ruotsin hallitsijana Kustaa Vaasa (v. 1523-1560). Tuona aikana Viipurilaisten tärkein vientitavara oli terva, jota tuotiin kesäisin ympäri Saimaan vesistöä Lappeenrantaan, mistä se talvikelillä kuljetettiin Viipuriin ja sieltä meriteitse läntiseen Eurooppaan.
Stolbovan rauha v. 1617
Viipurille merkittävä Ruotsin ja Venäjän välillä tehty Stolbovan rauha toi Inkerinmaan ja ns. Käkisalmen läänin Ruotsin haltuunu (eli Laatokan läntiset ja pohjoiset rantaseudut ja nykyisen Pohjois-Karjalan läänin). Näin ollen kaikki Suomenlahden rannat olivat Ruotsin. Valtakunnan johtomiehistäkin tuntui nyt siltä, että Viipuri sijaitsi kaukana rajoista, mikä aiheutti sen että kaupungin varustuksia ei pidetty kunnossa. Kaupunkia ympäröivät linnoituslaitteet rappeutuivat 1650-luvulla, jolloin Venäläiset hyökkäsivät mm. Karjalan kannakselle. Linnoituslaitteita ryhdyttiin vahvistamaan 1680-luvulla.
Muuten elämä Viipurissa sujui 1600-luvulla suurin piirtein samoin kuin edellisellä vuosisadalla. Porvareista mahtavimmat olivat saksalaisia suurkauppiaita, jotka kävivät kauppaa Länsi-Euroopasta laivoilla Viipuriin tulleiden kauppiaiden kanssa, joskin viipurilaisilla oli joitakin omia laivoja. Myös käsityöläismestarien enemmistö oli saksalaisia. Myös venäläisiä kauppiaita kävi Viipurissa, mutta he eivät asettuneet sinne pysyvästi. Näin Viipuri oli koko 1600-luvun Ruotsin suurvalta-ajan merkittävä kauppakaupunki lähinnä itäistä Suomea varten. Se oli myös kirkollinen keskus, vaikuttihan siellä piispa, ja koulukeskus, jonne sikäläinen piispa perusti v. 1688 kirjapainon.
Suhteellisen yhtenäisenä on nähtävissä Viipurin kaupungin kehitys 1400-luvun alusta 1700-luvun alkuun, mutta v. 1700 Venäjän aloittama sota Ruotsia vastaan Suuri Pohjan sota toi Viipurille valtaisan muutoksen.
Suuri Pohjan sota v. 1700
Suuri Pohjan sota alkoi v. 1700, kun kolme sen naapurimaata,Venäjä, Puola ja Tanska katsoivat ajan olevan sopivan valloittaa Ruotsilta takaisin sille menettämänsä alueet. Aluksi Viipuri oli kaukana sotatoimista, mutta tilanne muuttui, kun vuosien 1702 ja 1703 aikana venäläiset saivat haltuunsa Nevan väylän ja kun he ryhtyivät rakentamaan Nevan suuhun tulevaa pääkaupunkiaan Pietaria. Viipurin varustuksia ryhdyttiin kiireesti kunnostamaan ja ne kestivätkin v:n 1706 lokakuussa venäläisten toimeenpaneman kaksiviikkoisen ahdistelun.
Saatuaan v. 1709 Pultavassa ruotsalaisista ratkaisevan voiton venäläiset tulivat uudelleen Viipurin luo, nyt jäitse maaliskuussa v. 1710 ja he saartoivat nopeasti koko kaupungin, jossa aseistetut porvarit mukaan luettuina oli varusväkeä 4000 miestä. Viipurin puolustajat jatkoivat taisteluaan raunioituvassa kaupungissa kesäkuun puolelle. Viipurin puolustajat antautuivat 11.06 tsaari Pietarille.
Uudenkaupungin rauha v. 1721
Uudenkaupungin rauhanneuvotteluissa v. 1721 ruotsalaiset yrittivät saada Viipurin "Suomen avaimena" takaisin Ruotsin puoleiseen Suomeen, mutta venäläiset katsoivat sen olevan kovin lähellä Pietaria, ja niin valtakuntien raja alkoi Viipurin länsipuolelta Virojoelta. Siten myös Viipurin linna, joka perustamisestaan v:sta 1293 alkaen v:een 1710 asti oli, ollut ruotsalaisten ja heihin liittyneiden suomalaisten hallussa joutui nyt rauhanteossa venäläisten haltuun.
Vuosina 1720-30 venäläiset rakensivat mahtavan nelibastionisen linnoituksen länttä vastaan "Pyhän Annan kruunun" joka on pääosiltaan säilynyt nykypäivään (bastioni = linnake, linnoituksen ympärysvallista esiin pistävä varustus, johon sijoitettiin tuliaseet)
Kun Ruotsi v. 1741 aloitti sodan Venäjää vastaan pyrkiessään saamaan takasin mm. Viipurin tienoon , eivät sotatoimet ulottuneet Viipurin lähelle. Ruotsin jouduttua Turun rauhassa v. 1743 luovuttamaan Venäjälle maitaan aina Kymijoelle asti, Venäjä rakensi rajavyöhykkeelleen useita linnoituksia, vielä 1700 ja 1800-luvun vaihteessa mm. Kyminlinnan, jotka kaikki turvasivat myös Viipuria. 1700-luvulla käytiin vielä kolmaskin sota Ruotsin ja Venäjän välillä, v. 1788-1790 Kustaan sota, joka ei muuttanut rajoja. Maasotatoimet eivät ulottuneet Viipuriin. Viipurinlahdella oli kummankin osapuolen sotalaivastoja, jotka ottivat yhteen.
Viipurin 1700-luvun väestöstä on todettava, ettei kaupungin joutuminen 1710 venäläisille johtanut sen entisen väestön siirtymiseen Ruotsin puoleiseen suomeen, vaan siviiliväestön pääosa jäi Viipuriin elinkeinojaan harjoittamaan.
Suhteellisen hitaasti asettui Viipuriin venäläisiä kauppiaita. Kauppiaat olivat aluksi sotilasmuonakauppiaita. Viipurissa oli v. 1787-1792 porvariskirjan mukaan kaikkiaan 37 venäläistä porvaria, joista osa oli ulkomaankauppaan oikeutettuja.
Merkittävä piirre Viipurin 1700-luvun kehityksessä oli saksalaisuuden voimistuminen ruotsalaisuuden kustannuksella. Jo suuren Pohjan-sodan aikana oli Nevanlinnan saksalaisia kauppiaita paennut Viipuriin. Yhdessä Viipurissa ennestään asuneiden saksalaisten suurkauppiaiden kanssa he muodostivat siviiliväestön johtokerroksen ja kun sodan jälkeen kaupungin maistraatti v. 1722 alkoi toimintansa, se käytti virkakielenä saksaa.
Viipuriin ruvettiin suunnittelemaan v.1766 yhteistä saksalais-ruotsalaista kirkkoa. Pietari-Paavalin kirkko valmistui v. 1799 ns. paraatikentän laidalle lähelle pyöreää tornia ja se on säilynyt nykypäiviin asti ja on tällä hetkellä kirkollisessa käytössä.
Viipuri 1800-luvulla
Viipurin kaupunginhallinto ja siviilielämä oli saksalaisten johtamaa vaikka heitä oli v. 1812 kaupungin siviiliasukkaista vain 12 %, ruotsinkielisiä 14 % suomenkielisiä 44 % ja loput 30 % lienee ollut venäjänkielisiä.
Viipuri koki huomattavia muutoksia 1800-luvun alussa. Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja Ranskan keisari Napoleonin liitto johti Venäjän sotaan Ruotsia vastaan v. 1808, ja seuraavana vuonna Venäjän valloittama Suomi sai autonomisen suuriruhtinaskunnan aseman. Viipurin kehitys oli 1800-luvun alkupuolella täysin paikallaan : väkiluku ei kasvanut ja suuri osa Itä-Suomea kävi kauppaa Pietarissa Laatokan kautta Viipurin ohitse. Vasta v. 1856 valmistunut Saimaan kanava muutti Viipurin taloudellisen merkityksen.
Kaupungin laventuminen oli selvästi voimistunut 1860-luvulta alkaen, kun varsinaista kaupunkia ympäröineet vallit purettiin. Vuonna 1861 valmistui uusi asemakaava, jonka keskuskaduiksi muodostuivat Torkkelinkatu ja Aleksanterinkatu (myöh. Karjalan- ja sitten Mannerheiminkatu) Kaupungin uudeksi liikekeskukseksi muodostuivat Punaisenlähteentorin tienoo ja rautatieaseman ympäristö. Vuonna 1870 Viipuri oli yhdistetty toisaalta Pietariin, toisaalta Helsinkiin. Vuonna 1894 valmistui Karjalan rata Sortavalan kautta Joensuuhun.
Kaupunginhallinnossa tapahtui suuri muutos v:n 1875 lopulla, jolloin kaupunginvaltuusto aloitti toimintansa. Valtuutetuista suurin osa oli (40 %) kauppiaita ja myöhemmin hovioikeuden virkamiesten osuus oli varsin merkittävä. Mainittakoon Viipurissa oli "kielitaisteluja" kuten Vaasassakin ja, että valtuuston pöytäkirjakielenä oli v:een 1906 Ruotsi. Kielitaistelu päättyi Viipurin kunnalliselämässä vasta silloin, kun v:n 1917 kunnallislaki toi mukanaan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.
Viipurin valtaus v. 1918
Viipurissa oli suuri venäläinen varuskunta kaikkia Suomen venäläisjoukkoja johtavine esikuntineen, joskin jatkuvasti sikäläistä sotaväkeä siirtyi Venäjälle. Vapaussodan alkuvaiheessa paljon lähiseudun suojeluskuntalaisia marssi Viipuriin, josta niiden kuitenkin oli tilanteen kärjistyttyä venäläisjoukkojen sekaannuttua toimintaan peräännyttävä Viipurinlahden Venäjänsaareen ja sieltä parin päivän kuluttua rautatien Kämärän kohdalla ylittäen takaisin Antrean suuntaan omalle puolelle. Viipuri oli punaisten käsissä huhtikuun 29. päivään asti v. 1918, jolloin Viipuria kohti eri suunnilta marssivat valkoiset joukot valloittivat sen. Viipurin linna tuli nyt Suomen armeijan haltuun; oli päättynyt 208 vuotta kestänyt venäläisen varuskunnan aika.
Viipurin kehittyminen 30-luvulla
Viipurin väkiluku kasvoi vuoteen 1939 tultaessa noin 86 000 henkilöön. Nousuun vaikutti paljon esikaupunkien asteittainen liittäminen kaupunkiin vuosina 1924, 1928 ja 1933. 1920 luvulla muiden kuin suomalaisten osuus supistui merkittävästi. 1930-luvulla ruotsalaisia oli n. 3% ja saksalaisia ja venäläisiä yhteensä n. 3,5 %. Ulkonaisesti Viipuri komistui näinä itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä, mm. v. 1930 valmistui Pantsarlahden bastionille Viipurin taidemuseo ja taidekoulu ja v. 1935 tuomiokirkon luo kaupunginkirjasto. Vuonna 1925 siirrettiin Savonlinnaan v. 1895 perustettu piispanistuin Viipuriin, jonne sitä ei oltu haluttu sijoittaa tsaarinvallan aikana, koska siellä oli jo vuodesta 1891 ordodoksinen piispa. Viipuri oli noussut itäisen Suomen keskukseksi näinä vuosikymmeneninä.
Viipuri eli koko 1930-luvun voimakasta kehityksen kautta. Siihen toi yllättävän muutoksen sota, jota edelsi elokuun lopulla v. 1939 Saksan ja Neuvostoliiton välillä tehty salainen sopimus näiden maiden välisen alueen etupiirijaosta, jolloin Suomi jäi jälkimmäisen puolelle. Viipurilaisille sota oli todellisuutta marraskuun 30 päivänä Viipurin pamauksen vuosipäivänä tasan 444 vuotta erotti nämä tapahtumat.
http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/viipuri/viipurihist.htm#Viipurin%20kehittyminen%2030-luvulla
Vuonna 1812 Viipurin asukkaista 44% oli suomenkielisiä, 14% ruotsinkielisiä ja 12% saksalaisia ja loput 30% venäjänkielisiä. Siviilielämässä saksalaisilla oli määräävin asema
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viipuri
Missähän Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Pohjanmaan valtavat peltolakeudet olikaan laskettu mukaan? Katso hölmö karttaa 1938 (kansakoulun maantiedon koulukartta) ja mittaile kellertävät peltolakeudet vaikka Oulu-Hamina länsi puolelta ja näet jo 90 % Suomen viljellystä. Yritä löytää hävitystä alueesta edes yksi samanlainen viljelty lakeus kuin Loimaa tai Kauhava.
Miten siellä luovutetussa/hävityssä karjalankorvessa olikaan 13 % sitä?
Näistä sun valeprosenteistasi on riittävästi jo keskusteltu aikaisemmin. Olet saanut kuonollesi muutakin tilastoa ja oikeaa tietoa.
Ne ovat samaa valetta kuin kartanot pianohuoneineen ja kätkettyjä kultaharkkoja tunkioissa.
Karjala oli 12% koko Suomen bkt:sta. Revi siitä.
"Karjala oli 12% koko Suomen bkt:sta. Revi siitä. "
Ei ollut.
Tiedätkö edes mikä on bruttokansantuote?
Älä taas mölö seikoita pinta-alaa ja bruttokansantuotetta, kuten viimeeksikin!
Karjala ei ollut koko pinta-alastakaan 12 % vaan alle 10% koska luovutettuun alueeseen kuului Petsamo, Salla, Saaret yms.
Nyt taas nauran sun prosenteillesi ha ha haaa hi hiii hah aaaa
Oli.
Luovutetun Karjalan alueella asui noin 15% suomalaisista, joten sen BKT koko Suomen BKT:sta on ollut vähintäänkin tuo 12%. Jo siihenkin aikaan oli Suomi sen verran etelä- ja Helsinki keskeinen, että muualla Suomessa BKT oli matemaattista keskiarvoa hiukan alempana. Karjala oli kuitenkin Suomen rintamaita - ei mitään Lapin tai Kainuun perukoita.
Karjala oli 12% koko Suomen bkt:sta ja 13% Suomen pinta-alasta.
Opettele prosenttilasku jostain muualta luin Karjala- olut pulloista ja hanki pinta-ala ja tuotantotietosi jostain muualta kuin tiedonantajasta.
Möllöä taitaa ottaa tyhmyytensä päähän?
Olisi sillä Karjalalla taas käyttöä, kun paperitehtaat Itä-Suomessa ratsinalisoivat toimintaansa. Tuhansia työntekijöitä irtisanotaan. Vesakon raivausta olisi ensin alkuun riittävästi, eikä asuntojakaan tarvitsi heti luovutetulle alueelle rakentaa, sillä kohteet voisi valita läheltä.
Samanlaista se oli muuallakin Suomessa, vaikkapa Teiskossa. Saattoihan ne Teiskossa olla prosentin pari rikkaampia kuin Hiitolassa, mutta sillä ei ole suurta merkitystä noin keskimäärin. Nuoria tyttöjä piti vahtia kun ehkäisyvälineiden saanti oli vaikeata. Vahtiminen toimitti ehkäisyvälineen virkaa. Pilleriä ei oltu vielä keksitty. Miehille sitä ei ole vieläkään! Toivottavasti se keksitään samaan aikaan, kun Karjala palautuu Suomelle. Typerä vitsi.