Sapattikäsky kuuluu näin - seminaarissa

Olen kiitollinen siitä, että te adventistit ette
ole poistaneet kirjoituksiani, vaikka niissä on
yhtä ja toista vaikeaselkoista ja vaikeita
kysymyksiäkin välillä. Nyt minua askarruttaa tuo
4. käsky Ilm.kirja-seminaarin mukaisesti
lausuttuna. Minua hämmästyttää, ettei käskyn
yhteydessä mainita sapattisinettiä, vaikka se
oppivihossa esitetään aivan välttämättömäksi.
Miksei siitä mainita käskyn yhteydessä??
MISSÄ SE SITTEN MAINITAAN, ERILLISENÄ KÄSKYNÄ?

4. KÄSKY ADV.ILM.KIRJA-SEMINAARISSA - VIRALLISESSA

IV

"Rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella
tai sapattina" Matt 24:20 (37).

"Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen
sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on
saspatinkin herra" Mark 2:27,28 (50).

"Hän on sanonut seitsemännestä päivästä näin: 'Ja
Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista
teoistansa.' -- Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo
vielä olemassa. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa,
on saanut levon teoistaan, hänkin niinkuin Jumala
omistaan." Hebr 4:4.9.10 (303),
Aapeli Saarisalon käännöksen mukaan.

"Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja
mikä maan päällä on." Kol 1:16 (277)

- - -

Muutoin käskyt Adv.Ilmestyskirja-seminaarin ov. 11
ja Liite 4 menevät kutakuinkin Lutherin mukaan.
Mikähän tässä uusien 10 käskyjen antamisessa on
takana? Ja miksi 4. käsky on noin pitkä ja siinä
vedotaan yhden ihmisen, luterilaisen käännökseen?
Olisi mukava tietää, miksei alkuperäinen 4. käsky
kelpaa Adventtikirkolle enää, vaan omasta arviosta
tehdään itse käsky. Se on kuitenkin sellainen
risukasa, mikä VAATII selityksen.

5.Ms.5:15
Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää. [2. Moos. 6:6]

Hepr. 5:11
Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.

Seminaarin liitteessä ei ole mitään selitystä, mutta turha on tarjota Sanaa vailla selitystä:

Apt 8:30-32
30
Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?"
31
Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
32
Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa


MINUN SELITYKSENI ADV.ILMESTYSKIRJASEMINAARIN MUKAISEEN 4. KÄSKYYN

Vaikka sapatti on asetettu ihmistä varten, niin
israelilaiset - kun eivät uutta liittoa vielä
edusta - eivät uskalla edes sodan jaloista paeta
sapattina. Vain noin 1 km on heillä lupa kulkea.
"Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä",
murehtii Jeesus lainkiihkoilijoiden perheenjäseniä. (Näinä pvinä: Sak 14:4-5).

Kuitenkin armoitettu Saarisalokin siinä vakuuttaa:
"sapatinlepo on olemassa". "Joka on päässyt Hänen
lepoonsa, on saanut levon teoistaan". Ei tarvitse
pitäytyä sapattitekoihin, vaan kun paettava on,
niin paetaan. Ja kun härkä on pudonnut kaivoon,
niin se voidaan jo sapattina sieltä pelastaa.

SAPATTIKEHOTUS EI SISÄLLÄ MITÄÄN LUPAUKSIA

Paitsi tietysti tuo yleislupaus, että sapatinlepo
on ja pysyy, aina ja iäti - päivä kerrallaan.
Ei siis sapattisinetti, josta ei tässä yhteydessä
tosin puhutakaan, lupaa yhtään mitään - sillä
vasta järjestyksessään seuraava käsky sisältää
myös selkeän lupauksen:

Ef 6:2-3
2
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: [6:2,3: 2. Moos. 20:12; 5. Moos. 5:16]
3
"jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä".

HÄMMÄSTYTTÄÄKÖ SINUA TUO "PAKO"?
Jeesus viittaa hetkeen, jolloin Hän pelastaa
valitun kansan antikristuksen käsistä, järjestäen heille pakotien. RUKOILKAA, ETTEI SAPATTIUSKO
ESTÄISI HEITÄ PAKENEMASTA!

4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella.
Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5
Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti.
TE PAKENETTE, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana.
SITTEN Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen MUKANAAN. [Aam. 1:1 | Juud. 14]


Näetkö samoin, vai voitko osoittaa valheen?

4

107

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki kansat tottelevat

      Osoittavatko historiankirjat, että tämä olisi jo
      tapahtunut -- vai onko edessäpäin?
      Vai onko paavinhovi lisännyt tuon luvun?

      Jesajan kirja 66.

      20 He tuovat kaikki veljenne kaikkien kansojen keskeltä, lahjaksi Herralle, he tuovat heidät hevosilla ja avovaunuilla ja katetuilla vankkureilla ja muuleilla ja ratsukameleilla Jerusalemiin, minun pyhälle vuorelleni -- sanoo Herra -- samalla tavoin kuin israelilaiset tuovat uhrilahjana ruokaa puhtaissa astioissa Herran huoneeseen. [Jes. 43:6 ]
      21 Ja minä otan myös näitä vastatulleita palvelemaan pappeina ja leeviläisinä, sanoo Herra.

      22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. [Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]

      23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]

      24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
      Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
      [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

      Jos tuo viime mainittu on varoitus meille, jotka
      emme erityisemmin pidä juutalaisista -- miksi emme
      ota opiksemme?

    • Jos Jumala ei sietänyt israelilaisten sapattia,
      niin kuinka hän sitten näkisi enemmän toivoa
      jonkin muun kansan - vaikkapa "uuden Israelin"
      sapatinvietossa. Onko adventtikansa todellakin
      ratkaisevasti parempaa väkeä, kuin israelilaiset?

      Jes. 1:14
      Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.

      Kol. 2:16
      Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,

      Tit. 3:9
      Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.

      Ja onko Jumala vuodesta 1844 alkanut jälleen
      pitää tärkeänä kiistellä laista ja sapatista?

      sitä en usko

      • Tekoina, eikä sinettinä

        Eivätkö adventistit tänään halveksu Jumalan juhlia?
        Ylösnousemuspäivää, joulua jne jne?
        Ja eikö toisaalta Israel ole tosissaan sapatin
        suhteen, sillä siellähän lähes kaikki pysähtyy
        sapattina?


        Hes. 23:38
        Vielä tämänkin he ovat minulle tehneet: ovat samana päivänä saastuttaneet minun pyhäkköni ja rikkoneet minun sapattini.

        Hes. 44:24
        Riita-asioissa he seisokoot tuomitsemassa ja tuomitkoot niissä minun oikeuksieni mukaan. Minun lakejani ja käskyjäni he noudattakoot kaikkien minun juhlieni vietossa ja pyhittäkööt minun sapattini.

        Onko vanha viini sittenkin parempaa kuin uusi?
        Onko Israel tottelevaisempi kuin omasta mielestään "hengellinen Israel"?

        Sopii kysyä


      • että olet
        Tekoina, eikä sinettinä kirjoitti:

        Eivätkö adventistit tänään halveksu Jumalan juhlia?
        Ylösnousemuspäivää, joulua jne jne?
        Ja eikö toisaalta Israel ole tosissaan sapatin
        suhteen, sillä siellähän lähes kaikki pysähtyy
        sapattina?


        Hes. 23:38
        Vielä tämänkin he ovat minulle tehneet: ovat samana päivänä saastuttaneet minun pyhäkköni ja rikkoneet minun sapattini.

        Hes. 44:24
        Riita-asioissa he seisokoot tuomitsemassa ja tuomitkoot niissä minun oikeuksieni mukaan. Minun lakejani ja käskyjäni he noudattakoot kaikkien minun juhlieni vietossa ja pyhittäkööt minun sapattini.

        Onko vanha viini sittenkin parempaa kuin uusi?
        Onko Israel tottelevaisempi kuin omasta mielestään "hengellinen Israel"?

        Sopii kysyä

        propagandan uhri. Ei joulu ole oikeastaan mikään kristillinen juhla. Vuoden pimeintä päivää on aina vietetty ja aikanaan kirkko vain poisti pakanallisen juhlan panemalla vuoden pimeimmän päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi, tosiasiassa Jeesus ei syntynyt jouluna vaan aikaisenmmin syksyllä. Sama asia monen muunkin "kristillisen" juhlan kanssa. Pääsiäismunat esimerkiksi ovat täysin pakanallisten uskomusten jälkeen jäännöksiä joilla ei ole mitään kristinopin kanssa tekemistä. Juhannus ja niin edespäin.. joten älä kuule lässytä, kun et asioista näköjään tiedä yhtään mitään.. ei millään pahalla, mutta jos ottaa esiin asiattomuuksia niin näin siinä sitten käy.

        Ja muuten - adventistitkin viettävät joulua joten siinäkin meni ihan pieleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe