http://stat.fi/til/khi/2008/01/khi_2008_01_2008-02-14_tie_001.html
"Inflaatio kiihtyi tammikuussa 3,8 prosenttiin
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi tammikuussa 3,8 prosenttiin. Joulukuussa se oli 2,6 prosenttia. Inflaatiota kiihdytti erityisesti elintarvikkeiden ja polttonesteiden kallistuminen. Edellisen kerran inflaatio oli näin korkea vuonna 2000.
Kuluttajahintoja nosti vuodessa eniten polttonesteiden ja elintarvikkeiden kallistuminen. Ruuan hintaa nosti ennen kaikkea maito- ja viljatuotteiden sekä lihan kallistuminen. Korkojen nousu ja ravintola- ja kahvilapalveluiden, alkoholijuomien vähittäismyyntihintojen sekä osakehuoneistojen ja kiinteistöjen kallistuminen vaikuttivat niin ikään inflaatioon. Kuluttajahintojen nousua puolestaan hillitsi tammikuussa eniten henkilöautojen sekä viihde-elektroniikan ja tietojenkäsittelylaitteiden halpeneminen.
Joulukuusta tammikuuhun kuluttajahinnat nousivat yhden prosentin. Se johtui lähinnä elintarvikkeiden ja polttonesteiden kallistumisesta.
Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 50 000 hintatietoa 497 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti."
****************************
Taitavat syksyn suuretkin palkankorotukset olla pian syöty. Korkotasoon tuskin on odotettavissa laskua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=665&posting=22000000032025119