Saman Katon Alla 11 Paholainen nimeltä Mikael

Osa 11 Paholainen nimeltä Mikael

”Mikä sun on?” Mikael kysyi. Makasin hänen sängyllään ja hän istuskeli vieressäni ja suuteli kaulaani. ”Yleensä olet jo kimpussani”, hän totesi ja jatkoi härnäämistä. ”Ei nyt vain tee mieli… Oli töissä rankka päivä”, valehtelin. Keskustelu Naten kanssa oli edelleen mielessäni. ”Mun pitää lähteä kotiin… On hommia”, totesin ja nousin sängyltä pois. ”Okei kaunotar… Tiedät mistä löydät mut, jos mieles vaihtuu”, Mikael sanoi ja meni vaatekaapilleen. ”Jooh”, mutisin ja lähdin. Niinä iltoina kun en ollut Mikaelin kanssa, niin hän oli samassa klubissa missä tapasimme. Enkä edes tiennyt mitä hän siellä teki… Enkä haluaisi tietää…

”Moi… Olen kotona”, Huusin kun tulin kellarista. ”Me ollaan kahdestaan sit”, Nate huusi telkan äärest. Tiputin laukkuni eteiseen ja menin olohuoneeseen. Röhähdin toiselle sohvalle makaamaan ja katsoin telkkariin. Moulin Rouge pyöri jälleen ja Nate oli aika liikuttunut. Yllättäen hän pysäytti leffan, joka oli täysin mahdotonta häneltä, ja katsoi minuun. ”Miksi ihmees oot tääl? Luulisi että olet paholaisesi luona”, Nate totesi. ”Ei huvittanut”, mutisin ja jatkoin: ”missä muut ovat?” ”Serkku-kultani on ulkona, Leo töissä ja menee sit ryyppää suruaan, Ben töissä ja Mialta tuli sähköpostia ja käski sanoa terkkuja”, Nate totesi. ”Tuli muuten mieleen, että tietääkö Mikael missä asut?” ”Osoitteen tietää, mutta ei muuta. Hän ei edes varmaan tiedä missä Helmitie on…” kuiskasin ja tuijotin kaukaisuuteen. ”Haluatko kattoa jonkun leffan? Vaikka… Kahden viikon isku aika? Vai sitten jotain kauhua?” Nate kysyi ja alkoi luettelee leffahyllymme leffoja. Viimein valitsimme kauhuleffan, jonka katsoimme toisistamme tiukasti kiinni pelon vuoksi. Siis hyvä ettemme kiljuneet yhteen ääneen kun jotain kamalaa tapahtui. Leffan jälkeen päätimme katsoa ylisiirappisen hömppäleffan. Meillä oli tosi hauskaa, etenkin kun haukuimme leffan miehen, jossa oli kaikki ärsyttävän eksän piirteet.

Kello oli lähemmäs Kaksi yöllä, kun kokkasimme Naten kanssa suklaakakkua. Ben oli tullut yhdeksän jälkeen kotiin ja lukittautui huoneeseensa, kuten aina. Leo ei näkynyt, joten arvelimme hänen menneen jollekin ystävälleen yöksi.
”Sulla on siis loppuviikko vapaata ja ens viikko on syysloma?” ”jooh… ajattelin käydä äidin ja isän luona”, kerroin ja kuorrutin kakkuun suklaapäällystä. ”Meillä ei ole lomaa nyt, vaan vasta kuukauden päästä”, Nate kertoi. Pian kuului kuinka avainta laitettiin ulko-oveen ja kova äänistä naurua kantautui keittiöön. ”Sue tais tulla…” Nate totesi ja menimme eteiseen. Pudotin kädessäni olevan lasin huomatessani kenen kanssa Sue vaihtoi sylkeä. Nate tuijotti heitä myös ja lasin osutessa lattiaan, Sue heräsi suudelmasta. ”Hei… Tässä on…” ”Paholainen” ”Mikael” keskeytimme Suen yhdessä Naten kanssa. Mikael tuijotti minua sanattomana ja tunsin kyyneleet poskillani. ”Jen-kulta… Voin selittää”, Mikael sanoi ja yritti tulla lähemmäs. ”Te tunnette toisenne?” Sue kysyi ihmeissään. Nate vetäisi Suen sivuun ja otin pari askelta taakse päin… Vaikka kuinka yritin peruuttaa, niin Mikael tuli vain lähemmäs… Viimein hän oli melkein kiinni minussa. ”Jen… Anna minun selittää”, hän kuiskasi. ”Vihaan sinua”, kuiskasin ja löin häntä täysillä kasvoihin. Pian kuului Benin askeleet ja kaikki katsoimme häneen. ”Onks täällä jotkut juhlat vai menossa, vai voinko vihdoinkin nukkua? Siis te mekkaloitte, että tonne ylös kuulu”, Ben totesi ja tajusi tilanteen nähdessään Mikaelin maassa… ”Olet tatuointisi veroinen”, kuiskasin ja lähdin juoksemaan rappusille ja Benin ohitse kolmanteen kerrokseen huoneeseeni. Silmäni olivat niin täynnä kyyneliä, etten edes kunnolla nähnyt eteeni, ja sisälläni huusi tuska, jonka olin jo saanut tukahdettua.
Hetken päästä Nate tuli huoneeseeni, ja kertoi, kuinka Ben oli heittänyt Mikaelin ulos, kun hän oli yrittänyt tulla perääni. Nate kuvaili kuinka Ben oli laittanut käden esteeksi Mikaelin eteen ja todennut että hänellä ei ollut ylös asiaa… Samalla kun Nate kertoi, kuinka Ben oli pelastanut minut Mikaelilta, minä vain aloin itkemään enemmän. En osannut edes aavistaa kuinka monta naista oli makaillut niissä silkkilakanoissa täysin onneissaan… Tai saanut kukkia töihin tai kotiin…
Kun Nate huomasi etten rauhoittunut, hän kietoi kädet ympärilleni ja kuiskaisi rauhoittavia sanoja.
Pian Suekin tuli huoneeseeni ja pyyteli anteeksi. Hän ei todellakaan ollut tiennyt minun ja Mikaelin suhteesta.. En jaksanut olla hänelle ilkeä, vaan annoin hänelle anteeksi. Benkin yritti tulla, mutta kielsin häntä jyrkästi tulemasta. Pian Sue viimein tajusi lähteä, kun tajusi Naten vihjailut. Nate sen sijaan jäi viereeni ja yritti lohduttaa minua, ja pikku hiljaa aloin rauhoittua.

Sinä yönä en nukkunut montaakaan tuntia ja aamulla ennen seitsemään olin täysin hereillä. Nate nukkui sikeästi sängylläni samalla tuhisten rauhallisesti. Enää en osannut itkeä, mutta sisälläni oli rauhatonta… Ja tiesin siihen vain yhden keinon.
Aloin hiljaa pakata laukkuani ja kirjoitin kirjeen, jonka jätin Naten viereen. Muutto Helmitielle oli ollut alusta lähtien virhe… Liian paljon oli muistoja… Ja virheen pystyi korjata vain muuttamalla pois… Minä päätin lähteä pois.
Otin laukkuni ja lähdin pois…


© Jef