odotatteko

Odotatteko vielä, että läheisenne tulisi takaisin, vaikka ensimmäisenä ihmisenä, joka on kuoleman jälkeen lähetetty maan päälle?
Elättelen yhä turhia toiveita, että saisin läheiseni takaisin, järkeni kyllä sanoo, että niin ei käy.Silti minussa on järjenvastainen toivonkipinä.
Uskon, että näemme kuoleman jälkeen taivaassa.
6614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse toivon voivani siirtää aikaa taaksepäin, aikaan jolloin hän vielä eli, olisin kertonut miten paljon hän merkitsi minulle ja kuinka tärkeä hän oli. Nyt on myöhäistä...riitelimme vähän ennen hänen kuolemaansa, se vaivaa minua.

Äänestä

Isän kuolemasta on yli vuosi ja yhä on hetkiä ja tilanteita joissa aion soittaa isälle ja kysyä neuvoa tai kuulumisia. Isän puhelinnumerokin on vielä kännykässä, en ole voinut poistaa sitä. Isän kuoleman jälkeen soitin muutaman kerran vielä avoinna olevaan puhelinliittymään kuullakseni isän vastaajan viestin.

Toivon todella että voisin vielä joskus nähdä isäni ja halata häntä ja kertoa kuinka häntä rakastan.

Äänestä

Odotin ja toivoin sitä ainakin puolitoista vuotta poikani kuoleman jälkeen. Sitten aloin pikkuhiljaa tajuta, että en tule näkemään lastani kenessäkään uudessa ihmisessä. Poikani oli vain hän, ainutlaatuinen. Näin ajattelen tänään. Hän oli, ja on yhä, vain hän, ja minun sydämessäni. Siihen uskon kyllä täysin, että näen hänet kuolemani jälkeen.

Äänestä
  • minä menetin nuoren veljeni vuosi sitten..ja en ole luovuttanut ollenkaan..koko ajan tunne ettei se ole pois mennyt.ja puh numero ja mese osoitteet on vielä. tallessa en ole vielä saanut päähäni mahtumaan että mitä se kuoleminen on loppujen lopuksi.haudalla pidetään koko ajan kynttilät.että on jotain valoa...ja tunnen sen rauhan siellä haudalla.

    Äänestä

En odota kuollutta miestäni takaisin, enkä kuvittele saavani häntä takaisin jonain toisena. Rakastan miestäni. Meillä oli se mitä oli, nyt minulla on muistot. Hän ei tule takaisin ja mielestäni häpäisisin hänen muistonsa, jos hukkaisin elämäni sellaisen toivomiseen tai kuvitteluun.

En myöskään usko näkeväni häntä kuoleman jälkeen. Meillä oli se mikä oli, ei siihen voi palata. Ei me mun kuoleman jälkeen voida jatkaa siitä mihin jäätiin. Ei voida, koska mä en enää silloin ole siinä mmihin jäätiin. En enää tänäänkään ole siinä, mihin me jäätiin. En, vaikka tietysti rakastan ja kaipaan miestäni. Elämä jatkuu ja mun elämäni menee eteenpäin, halusin tai en.

Äänestä
  • muutaman kerran poikani kännykkään ja kuuntelin hänen ääntänsä siinä vastaajaviestissä sitten poistin sen kun se tuntui niin kipeältä Liittymät ja mese osoitteet on poistettu samoin sähköpostit suljettu ainakin ne jotka tiesin
    Uskon että tapaamme kuoleman jälkeen sitten joskus taivaassa
    Pitkään kyllä elättelin toivetta että ehkä vielä saan hänet takaisin jos oikein kovasti toivon Todella lapsellista mutta en mahtanut ajatukselle mitään
    Jouluna laitoin puhelinnumeroon (muistan sen ulkoa) Hyvää Joulua! Se meni jonnekin siis liittymän numero on jo annettu toiselle En onneksi saanut vastausta Tosi typerä teko enkä jälkikäteen tajua edes miksi niin tein

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heitä vielä? kirjoitti:

Odotatteko vielä, että läheisenne tulisi takaisin, vaikka ensimmäisenä ihmisenä, joka on kuoleman jälkeen lähetetty maan päälle?
Elättelen yhä turhia toiveita, että saisin läheiseni takaisin, järkeni kyllä sanoo, että niin ei käy.Silti minussa on järjenvastainen toivonkipinä.
Uskon, että näemme kuoleman jälkeen taivaassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu