Olisiko kellään heittää vinkkejä että miten Webastoon saisi helposti ja mahdollisesti itse asennettua jonkinlaisen päävirtakytkimen?
Kysyn tätä siitä syystä että omassa autossani tuo poltin tuntuu käynnistyvän aina kun ulkoilma alle 5 ja moottorin lämpö alle 70. Mielestäni 5 asteessa ei vielä lisälämmitintä tarvita ja toisaalta kun vaikka kaupassa käynnin aikana moottori on jäähtynyt vaikkapa 65 asteeseen niin turha webaston käynnistyä puoleksi minuutiksi (käytännössä se ei edes ehdi käynnistyä tuossa ajassa). Samaten jos autoa haluaa kylmällä vain siirtää pienen matkan, on turha webastoa rääkätä. Käsittääkseni liian lyhyet poltot ovat webastolle myrkkyä joten senkin ongelman tuo virtakytkin ratkaisisi.
Tänäkään talvena ei pahemmin ole webastoa tarvittu niin haluaisin siihen jonkin ohituskytkimen ettei tuo automatiikka räpsi sitä päälle joka kerta kun virta-avaimesta kääntää.
Minulla on joku netistä löytynyt Webaston Thermo Top Z/C (mulla on tuo C) korjaamokäsikirja pdf-muotoisena ja sieltä en keksinyt mitään varsinaista päävirtajohtoa jonka väliin voisi laittaa kytkimen eikä siitä myöskään löytynyt mitään kunnon kytkentäkaaviota.
Mikä on tuo summer/winter kytkin jonka löysin tuosta käsikirjasta? Olen jossain linja-autossa joskus nähnyt webaston yhteydessä "kesä/talvi" kytkimen ihan bussin kojelaudassa mutta sen funktio ei ole minulle selvinnyt.. Voisiko se ihan suoraan olla tuo lämpötila-automatiikan poiskytkentä? Eli kesäasentoon niin lämmitin vaikenee?
Webaston pääkytkin
26
17477
Vastaukset
- Linkkiä pukkaa
Tässä vielä linkki tuohon korjaamokäsikirjaan:
http://offroadbutikk.com/acatalog/Thermotop_C.pdf
P.S. Kytkentä pitäisi suorittaa niin että ajastimessa pysyy kuitenkin virta sillä en haluaisi säätää ajastimen kelloa joka kerta kun olen tuota "päävirtakytkintä" käyttänyt.. - Herra peheri
Pysyy kunnossa, kun sitä käyttää. Moottorin kuluminenkin vähäisempää, kun lisälämmitin tehostaa moottorin lämpenemistä. Vajaalämpöinen kone kuluu ja kuluttaa.
Saat sen toki poiskin. Jos alkuperäinen, sille mahdollisesti jopa sulake sulakerasiassa.- Polttaa polttaa
Isot pojat ovat suositelleet että tuota polttaisi vähintään kerran kuussa kymmenen minuuttia kesät talvet ja ymmärtääkseni se pitäisi nimenomaan kuumaksi käyttää... minun logiikkani sanoo että karstoittumisen välttämiseksi. Ja siksi juuri haluaisin tuon automatiikan halutessani ohittaa koska jos esim. työpäivän aikana loppuu tupakat ja ajan vajaat pari minuuttia huoltoasemalle ja takaisin niin eihän se webasto ehdi edes käynnistyä kun olen jo huoltiksen pihassa ja sammutan auton. Ja sama takaisinpäin.
Kesäisin painan webaston kellosta käyntiin joskus silloin tällöin kun muistan ja sattuu viileää olemaan niin sillä hoituu se kesäinen "huoltokäyttö" mutta noihin talvisiin pätkäajoihin ja turhaan lämpimällä kelillä käyntiin haluaisin sen automatiikan ohittaa.
Sama muuten koskee ilmastointilaitetta mutta toisin päin. Sitä olisi suositeltavaa "huoltokäyttää" silloin tällöin talvisin ja tähän olen selitykseksi löytänyt että ilmastointilaitteen voiteluaine on kylmäaineen seassa joten kompressoria kannattaa pyöräyttää muutama kerta talvenkin aikana.
- volvo palstalta
volvoissa on kytkin ("kesäkytkin") jolla webasto pidetään poissa käytöstä...
olen itsekin ihmetellyt kun monet kertoilevat että webasto käy omia aikojaan konehuoneessa...tyhmää ja kuluttaa webastoa todella paljon.
itselläni on ducato jossa webasto ja ei käyt ajaessa jollei itse kytke päälle, tosin ei tarvitse koskaan kytkeä ajaessa. käytän ennen starttia pakkasilla 20-30min aamuisin, päivällä 10min työmaalta lähtiessä.
kesällä pakkokytken (kylmäsprayta sisätilan anturiin) päälle kerran kuukaudessa 20min jotta pysyy vireessä... - Kallo
Tuossahan se kytkentäkaavio on sivulla 22(702). Käyttöjännite tulee liittimelle X2. Käynnistysaktivointi (lisälämmitin) tulee jänniteaktivoidussa samaan paikkaan kuin kellokytkimeltäkin, eli X1, pin 1. Jos Webasto on väyläohjattu, aktivointi tulee väylän kautta X1, pin 2 (sama pinni jänniteohjatussa pelkälle diagnostiikalle).
Katkaisin suoraan aktivointilinjan väliin tai releellä käyttöjännitteelle. - kun vaan muistais miten
Kysy ihmeessä jostain Webastoa asentavasta liikkeestä miten sen helpoimmin teet tai teetä muutos ennenkuin alat virittelemään mitään ylimääräisiä kytkimiä. Selvittelin kolmisen vuotta sitten samaa asiaa oman kulkupelini kohdalta. En halunnut, että automatiikka käynnistää lyhyillä matkoilla jatkuvasti webastoa ja päädyin suurin piirtein samoihin perusteluihin kuin sinäkin.
Nykyiset webastot voidaan kytkeä kahdella tavalla: joko sinullakin käytössä olevalla "automaattikytkennällä" tai sitten manuaalisesti käytettäväksi vain kellon tai kauko-ohjaimen kanssa. Automaattikytkentä on käytössä sitä perua, kun webasto on tehdasasennettuna valmiina autossa lisälämmittimeksi viritettynä. Kun kellokytkimen asennuttaa lisävarusteena, jätetään automaattitoiminto (valitettavasti) kytketyksi.
En vaan enää muista tarkalleen mikä kytkennässä muutettiin taikka minkä väriset piuhat vaihtoivat paikkaa.
Homma hoituu niin, että ohjainboksiin kytketään/jätetään kytkemättä eri piuha kiinni kun ei haluta automatiikkaa peliin. Olikohan se niin, että silloin jätetään ainakin ulkolämpötilaa mittaavan anturin johto kytkemättä. Itse työ hoitui todella nopeasti, en kerennyt juuri kahvikuppia hörpätä kun webasto oli palautettu "manuaalitoiminnolle". Minulla ei työstä edes veloitettu ylimääräistä, se tehtiin samalla kun Defan hälyttimestä tarkistettiin ja säädettiin pari pikkujuttua.
Ihmettelemäsi kesä/talvikytkin määrää sen, käytetäänkö webastoa lämmittämään tai tuulettamaan autoa. Sama toiminto voidaan ohjata kellokytkimellä tai kaukolla, harvemmin enää taitaa olla erillinen kytkin tätä varten.- poppa poppa
Tuliko tuolla kytkennällä siis Webastostasi täysin manuaalinen?
Haluaisin kuitenkin kytkimellä valita joko "automaattinen" tai "pois" eli tavallaan pääkytkimen koko töhöttimeen. Tämä siksi että jos tänne eteläänkin joskus vielä sattuu tulemaan oikea talvi jolloin ulkolämpötilat ovat miinusmerkkisiä niin tuo Webasto saisi kyllä kernaasti olla automaatilla jolloin sen toiminnasta ei tarvitsisi ajon aikana välittää. Ja sitten taas tällaisen nykytalven aikana voisin pitää sen asennossa "pois päältä" aiemmin mainitsemieni seikkojen johdosta.
Samaten jos lainaan autoani vaikkapa vähemmän teknisille perheenjäsenilleni, ei tarvitsisi pitää webaston käyttökoulutusta ihmisille jotka eivät edes tiedä mikä webasto on vaan kytkin asentoon "automaattinen" ja antaa polttimen huolehtia itse itsestään.
Eli kokonaan manuaaliseksi en tuota webastoani haluaisi muuttaa... - kun vaan muistais miten
poppa poppa kirjoitti:
Tuliko tuolla kytkennällä siis Webastostasi täysin manuaalinen?
Haluaisin kuitenkin kytkimellä valita joko "automaattinen" tai "pois" eli tavallaan pääkytkimen koko töhöttimeen. Tämä siksi että jos tänne eteläänkin joskus vielä sattuu tulemaan oikea talvi jolloin ulkolämpötilat ovat miinusmerkkisiä niin tuo Webasto saisi kyllä kernaasti olla automaatilla jolloin sen toiminnasta ei tarvitsisi ajon aikana välittää. Ja sitten taas tällaisen nykytalven aikana voisin pitää sen asennossa "pois päältä" aiemmin mainitsemieni seikkojen johdosta.
Samaten jos lainaan autoani vaikkapa vähemmän teknisille perheenjäsenilleni, ei tarvitsisi pitää webaston käyttökoulutusta ihmisille jotka eivät edes tiedä mikä webasto on vaan kytkin asentoon "automaattinen" ja antaa polttimen huolehtia itse itsestään.
Eli kokonaan manuaaliseksi en tuota webastoani haluaisi muuttaa...Yes, webasto tuli manuaaliseksi tai siis kellolla / kaukolla ohjattavaksi. En halunnut minkäänlaista automatiikkaa, sillä en ole kymmenkunnassa webastolla varustetussa autossani ajonaikaista toimintaa kaivannut. Tai itse asiassa korjaan sen verran, että Land Rover Discovery kaipasi lisälämpöä kovilla (yli 20 asteen pakkasilla) jopa maantieajossa. Muissa kulkineissa en ajon aikaista lisälämpöä ole kaivannut. Mikäli lämpömittari alkaa vajoamaan alas, saa kellosta tarjottua liekki-nappulaa ja taas lämpee.
Ihan hyvät perustelut olet kehitellyt myös automatiikan puolesta, ei huono ajatus. Eli jos haluat säilyttää myös automatiikan, laittaisin niinkuin alempanakin on ehdotettu ulkolämpöanturin piuhaan kytkimen. - liikkeessä poistivat
Missähän liikkeessä poistivat tuon automaattitoiminnon. (itse kävin kysymässä väärästä liikkeestä)
Autossani on webaston z malli joka pyörii joka välissä ja lähtee aina ensimmäisenä päälle kun virta avaimesta kääntää.
Nyt tosin viikko sitten lakkasi poltin syttymästä eli suihkukoneen ääni vaimeni, sai ilmeisesti tarpeeksi jatkuvasta automaatti rengslaamisesta. Tohonkin kun tietäisi vian kun ei arvaa viedä tutkimuksiin. - Polttaa polttaa
kun vaan muistais miten kirjoitti:
Yes, webasto tuli manuaaliseksi tai siis kellolla / kaukolla ohjattavaksi. En halunnut minkäänlaista automatiikkaa, sillä en ole kymmenkunnassa webastolla varustetussa autossani ajonaikaista toimintaa kaivannut. Tai itse asiassa korjaan sen verran, että Land Rover Discovery kaipasi lisälämpöä kovilla (yli 20 asteen pakkasilla) jopa maantieajossa. Muissa kulkineissa en ajon aikaista lisälämpöä ole kaivannut. Mikäli lämpömittari alkaa vajoamaan alas, saa kellosta tarjottua liekki-nappulaa ja taas lämpee.
Ihan hyvät perustelut olet kehitellyt myös automatiikan puolesta, ei huono ajatus. Eli jos haluat säilyttää myös automatiikan, laittaisin niinkuin alempanakin on ehdotettu ulkolämpöanturin piuhaan kytkimen.Tuota lämpöanturin piuhan varustamista kytkimellä olen oikeastaan kaavaillutkin helpoimpana ratkaisuna mutta tätä viestiketjua seuratessa sekin on alkanut hiukan arveluttaa. Tuo lämpöanturi on kuitenkin kaiketi PTC-vastus joten muutama metri piuhaa ja kytkin välissä varmaan muuttaa sen resistanssia sen verran että lämpötilatiedot muuttuvat. Ja jos samainen anturi on kytketty moottorinohjauksen aivoihin niin voi olla että sotken virityksilläni koko purkin. Kyseessä on kuitenkin uudehko (vm. 2004) oleva pakettiauto joten webasto saattaisi hyvinkin olla muita lisävarusteita integroidumpi ja siten vaikuttaa muuhunkin moottorinohjaukseen.
Kiitoksia muuten kaikille asiallisista vastauksista. Vaikka tässä nyt ei ihan suoranaista ratkaisua "ongelmaan" ole löytynyt niin nytpähän tiedän ainakin olla sorkkimatta vääriä paikkoja siellä konepellin alla. Paras ratkaisu olisi varmaan viedä koko härveli paikalliselle webastoasentajalle. Asiantuntijalle tuollainen modaus on varmaankin ihan pikkujuttu joten eipä siinä varmaan paljoa rahaakaan pala.. - kun vaan muistais miten
liikkeessä poistivat kirjoitti:
Missähän liikkeessä poistivat tuon automaattitoiminnon. (itse kävin kysymässä väärästä liikkeestä)
Autossani on webaston z malli joka pyörii joka välissä ja lähtee aina ensimmäisenä päälle kun virta avaimesta kääntää.
Nyt tosin viikko sitten lakkasi poltin syttymästä eli suihkukoneen ääni vaimeni, sai ilmeisesti tarpeeksi jatkuvasta automaatti rengslaamisesta. Tohonkin kun tietäisi vian kun ei arvaa viedä tutkimuksiin.Kyllä tuon homman pystyy tekemään paikka kuin paikka joka webastoihin on perehtynyt. Kysy mieluummin sellaisesta, jossa tehdään muitakin vähän vaativampia autosähkötöitä ja lisävarusteiden asennuksia.
Miksi sinulla ei työ onnistunut, kertoivatko syytä?
Kytkentävaihtikset riippuu myös siitä miten integroitu webasto autoosi on asennettu. Jos olen oikein käsittänyt, muutoksen pystyy tekemään mikäli webastoon saa laitettua jälkiasennuksena ohjainkellon. Joissain automerkeissä webasto on viritetty niin, että siihen ei saa kelloa. Samoin jos auton omalle ohjausboxille pitää kertoa webastosta (tai siihen tehdystä muutoksesta), saattaa toimenpide tarvita merkkihuollon softat.
Missä päin Suomea vaikutat, en lähde liikettä turhan päin nimeämään tai mainostamaan julkisesti, ettei kukaan vedä hernettä nenäänsä. Itselleni operaatio tehtiin Uudellamaalla. - kun vaan muistais miten
kun vaan muistais miten kirjoitti:
Kyllä tuon homman pystyy tekemään paikka kuin paikka joka webastoihin on perehtynyt. Kysy mieluummin sellaisesta, jossa tehdään muitakin vähän vaativampia autosähkötöitä ja lisävarusteiden asennuksia.
Miksi sinulla ei työ onnistunut, kertoivatko syytä?
Kytkentävaihtikset riippuu myös siitä miten integroitu webasto autoosi on asennettu. Jos olen oikein käsittänyt, muutoksen pystyy tekemään mikäli webastoon saa laitettua jälkiasennuksena ohjainkellon. Joissain automerkeissä webasto on viritetty niin, että siihen ei saa kelloa. Samoin jos auton omalle ohjausboxille pitää kertoa webastosta (tai siihen tehdystä muutoksesta), saattaa toimenpide tarvita merkkihuollon softat.
Missä päin Suomea vaikutat, en lähde liikettä turhan päin nimeämään tai mainostamaan julkisesti, ettei kukaan vedä hernettä nenäänsä. Itselleni operaatio tehtiin Uudellamaalla.P.S. Tarkistin kun tuli pieni epäilys takaraivoon. Eli ainakin yhdessä merkissä, johon ei kellolaitetta saa, on ihan tehtaan jäljiltä laitettu erillinen kytkin. Sillä saa webaston hiljenemään niin, ettei se mene päälle lainkaan.
- jälkiasennuksena
kun vaan muistais miten kirjoitti:
P.S. Tarkistin kun tuli pieni epäilys takaraivoon. Eli ainakin yhdessä merkissä, johon ei kellolaitetta saa, on ihan tehtaan jäljiltä laitettu erillinen kytkin. Sillä saa webaston hiljenemään niin, ettei se mene päälle lainkaan.
Mulla on kello laitettuna jälkiasennettuna ja on/off kytkin joka ei toimi , kytkimen käyttötarkoitus ei myöskään selviä täydellä varmuudella mersun 7 osaisesta auton käyttö ohje kirjastosta/vihkostoista.
Nyt tekisi mieli ottaa koko z weba pois kaikkine kelloineen iroitus auton tehdas johdoista.
ja laittaa eberi tilalle TEE se itse asennuksena .
Jos lämmittimestä lähtevät vesi putket on samaa kokoa , niin homma olisi helppo.
Oisit nyt kertonut sen liikkeen nimen , kyllä aina kehua saa.
voisivat katsoa kannattaako nykyistä webaa korjata ja sen jälkeen poistaa toi vihon viimeinen automaattikäynnistys.
Automaatti käynnisteinen webasto kävi ennen hajoamistaa syksystä kevääseen, ja sammui ja syttyi joka välisssä.
Webasto oli metrin putkien päässä auton keskellä pohjalevyjen välissä, näin webastolle palaava jäähdytysneste kerkesi jäähtymään sen verran että lämmitin jatkoi lämmittämistään vaikka moottorin termostaatti oli jo auennut ja päästi nesteen kiertämään jäähdyttimeen.
webastoni on kytketketty niin ettei se sammu vaikka ottaa kello asennuksen yhteydessä laitetut kolme sulaketta ja kaksi relettä irti , se saa ilmeisesti vielä virtansa tehdas johdoituksen kautta.
- mekaanikko
lämpö anturi irti liittimestä. Vedä johdot tuosta liittimestä ohjaamoon ja asenna on/off kytkin johtoihin. Käytä kaksi napaista johtoa. Tuolla kytkennällä voit kesällä koe käyttää lämmittimen lämpöiseksi.
- ex-Mosse
Ei tuo enää nykyisin onnistu helpolla, sillä jos auto ohjaa itse Webastoa niin uusimmissa automalleissa Webasto on CAN väylässä ja sen toimintaa ei ilman 'koodin' sorkkimista estellä. Summer/Winter kytkin on aiemmissa malleissa käytetty ns. tuuletuskytkin jolla kesäisin otetaan niin sanottu tuuletustoiminto käyttöön eli sisäpuhaltimia käytetään vain ulkoilman sisään puhaltamiseen. Se ei yleensä vaikuta Webaston automaattisiin toimintoihin.
Lämpötila-anturin katkaisu tai kytkimen taakse asettaminen ei myöskään toimi uusimmissa automalleissa, sillä samasta anturista saatetaan ottaa muutakin lämpötilatietoa ja sen disablointi saattaa saada aikaan kasan vikakoodeja joista taas seuraa lisää ongelmia.
Eli nykyisin tuon tekeminen on melko hankalaa 'automaattisissa' Webastoissa.- autosähkäri
helposti, mekaanikon neuvomalla tavalla, elikäs ottaa lämmittimen ulkolämpötila anturin pois ja asentaa sen tilalle on/off kytkimen!!!
- ex-Mosse
autosähkäri kirjoitti:
helposti, mekaanikon neuvomalla tavalla, elikäs ottaa lämmittimen ulkolämpötila anturin pois ja asentaa sen tilalle on/off kytkimen!!!
Ja sitten seuraavaksi mennäänkin pajalle uusien ongelmian kanssa, kun mennään disabloimaan se lämpötilatieto muilta auton komponenteilta :)
Kuten tuossa kirjoitin niin osassa uudemmista automalleista tuosta seuraa kasa uusia ongelmia, kun muu elektroniikka ei saakaan enää lämpötila-anturilta tietoa. Uudemmissa automalleissa kun lämpötila-anturi on yhteinen monelle muullekin komponentille ja sen tietoja käytetään CAN väylän kautta. Vanhemmissa automalleissa Webastolla oli ihan oma anturi ja sen disabloiminen tai vaikka kytkimen taakse 'siirtäminen' ei tuottanut mitään ongelmaa.
Kertauksena vielä - anturi ei ole lämmittimen oma uusissa automalleissa :) - webastossa
ex-Mosse kirjoitti:
Ja sitten seuraavaksi mennäänkin pajalle uusien ongelmian kanssa, kun mennään disabloimaan se lämpötilatieto muilta auton komponenteilta :)
Kuten tuossa kirjoitin niin osassa uudemmista automalleista tuosta seuraa kasa uusia ongelmia, kun muu elektroniikka ei saakaan enää lämpötila-anturilta tietoa. Uudemmissa automalleissa kun lämpötila-anturi on yhteinen monelle muullekin komponentille ja sen tietoja käytetään CAN väylän kautta. Vanhemmissa automalleissa Webastolla oli ihan oma anturi ja sen disabloiminen tai vaikka kytkimen taakse 'siirtäminen' ei tuottanut mitään ongelmaa.
Kertauksena vielä - anturi ei ole lämmittimen oma uusissa automalleissa :)oma ulkolämpötila anturi!!!
- K-Kaahari
Siihen johtoon joka tulee ulkoilmaanturista,asenetaan se katkaisija väliin.Kamina käynistyy kaikilla muilla tavoin silloinkin paitsi ei automaattisesti. Itselläni oli tälläinen edellisessä "autossani" (VW). Joka säästää kaminaa näiltä turhilta käynistyksiltä haluttaessa.
- tietokoneella
tuossa webastossahan on sisäinen ohjelma ja sitä rukkaamalla pitäs saada sen toiminnon automaatilta pois ja käsikäyttöseksi.. mutta tarvii tietokoneen ja sopivan ohjelman..
voi silti olla että auton oma tietokone käyttää sitä webastoa mut huollossa se selviääpi.. - Kallo
Järkyttävän pitkä keskustelu vaadittavine mutuineen (asiaakin välissä) näin yksinkertaisesta asiasta. Täysin varmasti ja ongelmitta toimiva ratkaisu automallista riippumatta (Thermo Top) on jo tuolla alkupäässä kerrottu. Ei voi auttaa!
- pois?
Oliko se että väylän X1 pinni 2 napsautetaan poikki , niin lähtee automaatti???
- Kallo
pois? kirjoitti:
Oliko se että väylän X1 pinni 2 napsautetaan poikki , niin lähtee automaatti???
Riippuu, onko Webasto väyläkytketty vai ei.
Väyläohjatussa liittimen X1, pin 2 on väyläyhteys. Tuota pitkin menee aktivointikäsky Webastolle ja Webastolta palaute auton ilmastoinnin ohjaukseen. Tuohon kun laittaa kytkimen, off-asennossa Webasto ei käynnisty auton ohjaamana. Esilämmitinkäyttöä varten kytkin on laitettava "on", muutoin palaute ilmastoinnin ohjaukseen ei toimi. Kauko-ohjaus tai muu ulkoinen aktivointi tulee väyläohjatussakin liittimen X1, pin 1. Jos Webaston aktivoi tuolla ulkoisella ohjauksella ja aiemmin mainittu kytkin on (vahingossa) "off", Webasto kyllä käynnistyy, mutta auton sisäpuhallin ei aktivoidu. Usein tuossa tapauksessa moottori kyllä lämpenee riippuen lämmityskierron mahdollisista solenoidiventtiileistä.
Väylättömässä versiossa kytkin laitetaan jänniteaktivoinnin linjaan X1, pin 1. Puhaltimen ohjaus tulee X1, pin 4. Tuota pinniä ei yleensä väyläohjatun liittimessä ole lainkaan johdotettu, joten tietoa voi käyttää apuna version selvittämisessä (väylä/jänniteohjattu).
Pinnien sijainti näkyy tuossa aiemman linkin piirikaaviossa. Ylensä myös johtoliittimen pohjassa irrotettuna näkyy sama numerointi.
Halutessaan tuon kytkennän voi tehdä myös automaattiseksi. Virtalukolta (sen ohjaama sulaketaulun jännitejakotukki) ohjaus irrottavalle releelle kytkimen sijaan. Virrat sammutettuna rele on kytketty ja esilämmitys toimii normaalisti. Virtalukosta virrat kytkettynä rele vetää ja irrottaa Webaston aktivointilinjan (väylä/jännite). - hemmettiin
Kallo kirjoitti:
Riippuu, onko Webasto väyläkytketty vai ei.
Väyläohjatussa liittimen X1, pin 2 on väyläyhteys. Tuota pitkin menee aktivointikäsky Webastolle ja Webastolta palaute auton ilmastoinnin ohjaukseen. Tuohon kun laittaa kytkimen, off-asennossa Webasto ei käynnisty auton ohjaamana. Esilämmitinkäyttöä varten kytkin on laitettava "on", muutoin palaute ilmastoinnin ohjaukseen ei toimi. Kauko-ohjaus tai muu ulkoinen aktivointi tulee väyläohjatussakin liittimen X1, pin 1. Jos Webaston aktivoi tuolla ulkoisella ohjauksella ja aiemmin mainittu kytkin on (vahingossa) "off", Webasto kyllä käynnistyy, mutta auton sisäpuhallin ei aktivoidu. Usein tuossa tapauksessa moottori kyllä lämpenee riippuen lämmityskierron mahdollisista solenoidiventtiileistä.
Väylättömässä versiossa kytkin laitetaan jänniteaktivoinnin linjaan X1, pin 1. Puhaltimen ohjaus tulee X1, pin 4. Tuota pinniä ei yleensä väyläohjatun liittimessä ole lainkaan johdotettu, joten tietoa voi käyttää apuna version selvittämisessä (väylä/jänniteohjattu).
Pinnien sijainti näkyy tuossa aiemman linkin piirikaaviossa. Ylensä myös johtoliittimen pohjassa irrotettuna näkyy sama numerointi.
Halutessaan tuon kytkennän voi tehdä myös automaattiseksi. Virtalukolta (sen ohjaama sulaketaulun jännitejakotukki) ohjaus irrottavalle releelle kytkimen sijaan. Virrat sammutettuna rele on kytketty ja esilämmitys toimii normaalisti. Virtalukosta virrat kytkettynä rele vetää ja irrottaa Webaston aktivointilinjan (väylä/jännite).Mikä olisi toimenpide jolla automaattikäynnistyksen saisi pois ikuisesti ilman mitään katkaisijoita, ainoastaan kellokytkin jäisi.
A 170cdi mersun tehdas asenteisesta z vebastosta on kyse laite on luultavasti can väylässä ja kellolytkin laitettu jälki asennuksena. Sisätilan puhallinkin voisi olla mieluummin kytkemättä, niin riittäisi varmemmin starttaus virtaa. - tyhmälle auennut???
hemmettiin kirjoitti:
Mikä olisi toimenpide jolla automaattikäynnistyksen saisi pois ikuisesti ilman mitään katkaisijoita, ainoastaan kellokytkin jäisi.
A 170cdi mersun tehdas asenteisesta z vebastosta on kyse laite on luultavasti can väylässä ja kellolytkin laitettu jälki asennuksena. Sisätilan puhallinkin voisi olla mieluummin kytkemättä, niin riittäisi varmemmin starttaus virtaa.Tuo kytkentäkaavio.
Eli lämmittimenä z/c-malli ja ideana kellolla ohjaus,toimii ilmeisesti kuin c-malli vaan nuo johdot kytkentäkaaviossa = ei tajua.Jos jollain tietoa niin apuva............
-puhaltimelle paksu musta ja pun??? Musta maihin ja punainen...???
-ulkoilman termarin musta johto kytkin väliin ja maihin????
-z/c mallissahan oma kv-pumppu erilliseen pumppuun liitännät mistä johdoista???
-Ja TÄRKEIN,voiko irtolämmitintä z/c "koekäyttää" kytkemättä esim. puhaltimen johtoja ym...
kiitos etukäteen,ei viittis arvailla ja korttia polttaa...........
- Anonyymi
Tuossa jotakin Mikäli Webasto käynnistyy automaattisesti 5 tai 7 asteessa niin akun kestoikä on 2 vuotta.
Parannusta tilanteeseen: http://hakkeri.blogspot.com/2015/11/auton-lisalammittimen-kasiohjaus.html
Ellei itse löydä lämpöanturia tai osaa/kehtaa laittaa katkaisinta niin autosähköliikkeen luulisi selviävän tuosta äkkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491205Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241149Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111080- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307957- 42929
- 72895
- 73869