Kaikki salaliittoteoriat eivät ole hölynpölyä, mutta useissa on kyse tästä:
Eri persoonallisuushäiriöt ICD-10-tautiluokituksessa
Seuraavat kuvaukset ja oirekriteerit perustuvat pääosin STAKESin kirjaan Ohjeita ja luokituksia 1995:3: Tautiluokitus ICD-10, suomalainen laitos Maailman terveysjärjestön (WHO) luokituksesta ICD-10.
F60.0 Epäluuloinen persoonallisuus
Luonteenomaista on epäluuloisuus, ylenmääräinen herkkyys takaiskuille, kyvyttömyys antaa anteeksi loukkauksia sekä taipumus kokemusten vääristymiseen tulkitsemalla toisten neutraalit tai ystävälliset teot vihamielisiksi tai halveksiviksi. Piirteisiin kuuluvat myös toistuvat perusteettomat epäilykset puolison seksuaalisesta uskollisuudesta sekä taistelunhaluinen ja itsepintainen tietoisuus omista oikeuksista. Myös liiallinen itsekeskeisyys ja omahyväisyys ovat usein esiintyviä ominaisuuksia.
F60.1 Eristäytyvä (skitsoidi) persoonallisuus
Ominaista on vetäytyminen pois tunnepitoisista, sosiaalisista ja muista suhteista mielikuvitukseen, yksinäisiin harrastuksiin ja itsetutkiskeluun. Kyky ilmaista tunteita ja kokea mielihyvää on rajoittunut.
F60.2 Epäsosiaalinen persoonallisuus
Ominaista on piittaamattomuus sosiaalisista velvollisuuksista ja paatunut välinpitämättömyys toisten tunteita kohtaan. Käyttäytymisen ja vallitsevien sosiaalisten normien välillä on karkea epäsuhta. Epämiellyttävät kokemukset kuten rangaistukset eivät helposti muuta tällaista käyttäytymistä. Turhautumisen sietokyky on alhainen samoin kuin aggressiivisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen kynnys. Henkilöllä on taipumus moittia muita tai puolustella kaunistelevin järkeistyksin käytöstä, joka johtaa hänet selkkaukseen yhteiskunnan kanssa.
F60.3 Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus
Ominaista on taipumus toimia hetken mielijohteesta ja harkitsematta seurauksia. Mieliala on ennustamaton ja oikukas. Henkilö on altis tunteenpurkauksille eikä usein kykene hallitsemaan purkauksellista käytöstään. Hän on taipuvainen riitaisuuteen ja yhteentörmäyksiin toisten kanssa, varsinkin jos hänen hetken mielijohteita noudattavaa käytöstään estetään tai hillitään. Häiriö voidaan jakaa impulsiiviseen muotoon ja rajatilamuotoon. Impulsiivista muotoa luonnehtivat etenkin tunne-elämän epävakaus ja yllykkeitten hallinnan puute. Rajatilatyypille ovat lisäksi ominaisia häiriöt minäkuvassa, päämäärien asettamisessa ja sisäisissä tavoitteissa sekä jatkuva tyhjyyden tunne, kiihkeät ja epävakaat ihmissuhteet sekä taipumus itsetuhoiseen käytökseen, kuten itsemurha-aikeisiin ja yrityksiin.
F60.4 Huomionhakuinen persoonallisuus
Ominaista on pinnallinen ja epävakaa tunne-elämä, suurieleinen ja teennäinen esiintyminen, liioitteleva tunteiden ilmaiseminen, alttius vaikutteille, itsekeskeisyys, omien halujen tyydyttäminen ja toisten huomion laiminlyönti, herkkä loukkaantuvuus sekä jatkuva huomion, arvonannon ja jännityksen etsintä.
F60.5 Vaativa persoonallisuus
Ominaisia piirteitä ovat epäily, täydellisyyden tavoittelu, liikatunnollisuus, pikkutarkkuus, huolellisuus, itsepäisyys, varovaisuus ja jäykkyys. Henkilöllä saattaa olla hellittämättömiä epämieluisia ajatuksia tai yllykkeitä, jotka ovat lievempiä kuin pakko-oireisessa häiriössä.
F60.6 Estynyt persoonallisuus
Persoonallisuushäiriölle ovat ominaista jännityksen, pelon, epävarmuuden ja alemmuuden tunteet. Henkilön läheinen tuttavapiiri on suppea, hän kaipaa lakkaamatta hyväksyntää ja kiintymystä, on yliherkkä hylkäämiselle ja arvostelulle ja pyrkii välttämään tiettyjä toimintoja liioittelemalla jokapäiväisiin tilanteisiin liittyviä mahdollisia vaaroja ja uhkia.
F60.7 Riippuvainen persoonallisuus
Luonteenomaista on laaja-alainen alistuva tukeutuminen toisiin ihmisiin omaa elämää koskevien suurten ja pienten päätösten teossa, voimakas hylätyksi tulemisen pelko, avuttomuuden ja kyvyttömyyden tunne, alistuva mukautuminen vanhempien ja muiden ihmisten toiveisiin sekä heikko kyky vastata arkielämän vaateisiin. Tarmon puute voi näkyä älyllisen toiminnan tai tunne-elämän alueella, ja henkilö siirtää usein mielellään vastuuta muille.
F60.8 Muut määritellyt persoonallisuushäiriöt
Tässä voidaan luokitella ICD-10 tautiluokituksesta puuttuvat, mutta kliinisesti tunnistettavat persoonallisuushäiriöt, kuten esimerkiksi narsistinen, epäkypsä, passiivis-vihamielinen, depressiivinen tai psykoneuroottinen persoonallisuus.
F60.9 Sekamuotoiset ja muut persoonallisuushäiriöt
Esimerkiksi häiriöt, jotka täyttävät luonteeltaan persoonallisuushäiriöiden yleismääritelmän, mutta joissa esiintyy usean eri persoonallisuushäiriön piirteitä, ilman että mikään yksittäinen persoonallisuushäiriö on luokiteltavissa.
Persoonallisuushäiriöiden hoito
Persoonallisuushäiriöitä voidaan varsin hyvin perustein pitää myös eri persoonallisuustyyppien ylikorostuneina, karikatyyrinomaisina muotoina. Edellisessä kappaleessa kuvattuja yksittäisiä piirteitä voinee jokainen lukija vaivatta tunnistaa sekä itsessään että kanssaihmisissään.
Koska persoonallisuus tai sen häiriö on läsnä henkilön olemisessa, kokemisessa ja käyttäytymisessä jatkuvasti, henkilön subjektiivinen kokemus omasta itsestä on useimmiten ego-syntoninen. Tämä merkitsee lähinnä tyytyväisyyttä omaan persoonaan, riippumatta sen (toisten arvioimasta) häiriintyneisyydestä. Näin ollen sairauden tunne voi persoonallisuushäiriöisellä henkilöllä joko puuttua kokonaan, olla epämääräinen tai epäadekvaatti. Henkilö hakeutuu hyvin harvoin, jos koskaan hoitoon persoonallisuushäiriön vuoksi. Sen sijaan hoitoon hakeutumisen syynä ovat tavallisesti elämänkriisit, ahdistus, masennus tai muut oireet, joille persoonallisuushäiriöiset usein ovat keskimääräistä alttiimpia.
Hoidossa on tärkeää erottaa persoonallisuushäiriön kuratiivinen hoito ja persoonallisuushäiriöisen henkilön psykiatrisen syndrooman, esimerkiksi depression, ahdistuneisuushäiriön tai psykoosin hoito.
Persoonallisuuden muutokset tapahtuvat hitaasti, riippumatta siitä onko kysymys spontaanista kypsymisprosessista tai psykoterapiasta. Henkilön oma motivaatio persoonallisuuden muutokseen, ei pelkkä halu päästä oireista, on edellytyksenä menestykselliseen psykoterapiaan. Hoito kestää tällöin vuosia ja vaatii terapeutilta luonnollisesti asianmukaisen koulutuksen.
Persoonallisuushäiriön parantavaa hoitoyritystä lääkkein on verrattu myös yritykseen opettaa vierasta kieltä lääkkeitä nauttimalla. Lääkehoito tulee sen sijaan kysymykseen persoonallisuushäiriöisen henkilön depression, ahdistuksen, aggressiivisuuden, impulsiivisuuden tai psykoottisten oireiden kohdalla, kuten muillakin potilasryhmillä.
Antidepressiivisen lääkityksen ja yleensä depression hoidon suhteen pätevät samat periaatteet, joita käsitellään tämän kirjan mielialahäiriöitä koskevassa luvussa.
Ahdistuneisuuden hoidon periaatteet ovat samat kuin muillakin potilailla, muutamin tarkennuksin. Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy sekä huono ahdistuksen sietokyky että voimakas ahdistustaipumus, joka on luonteeltaan kroonista. Tähän ahdistukseen tehoavat lääkkeet varsin huonosti. Erityisesti bentsodiatsepiineihin saattaa syntyä riippuvuus, minkä vuoksi niiden käytössä tämän potilasryhmän kohdalla on syytä suhtautua kriittisesti.
Estyneet persoonallisuudet kärsivät kroonisesta ujoudesta, jonka hoidossa bentsodiatsepiinit tarjoavat vain hetkellisen avun, mutta toisaalta usein johtavat vaikeaan lääkeriippuvuuteen.
Epäsosiaaliset persoonallisuudet ovat usein taipuvaisia päihteiden liikakäyttöön, minkä vuoksi bentsodiatsepiinit ovat tavallisesti kontraindikoituja. Bentsodiatsepiinit heikentävät lisäksi yleisesti impulssikontrollia, mikä on otettava huomioon pohdittaessa lääkehoidon hyötyjä ja haittoja.
Impulssikontrollin häiriöihin on käytetty sekä litiumia että karbamatsepiinia, mutta tämä hoitokäytäntö on ainakin toistaiseksi maassamme vakiintumaton.
Antipsykoottiset lääkkeet kuuluvat nykykäsityksen mukaan vain psykoosien hoitoon. Niinpä persoonallisuushäiriöisten henkilöiden hoidossakin on rajoituttava niiden käyttöön vain mahdollisten psykoottisten oireiden hillitsemiseksi. Psykoottiset oireet persoonallisuushäiriöisillä henkilöillä ovat tavallisesti lyhytkestoisia, useimmiten päihteiden käyttöön tai vaikeaan stressiin liittyviä ja ohimeneviä. Lääkitystarve on siten tavallisesti lyhytkestoinen.
Eri persoonallisuushäiriöt ICD-10-tautiluokituksessa
Seuraavat kuvaukset ja oirekriteerit perustuvat pääosin STAKESin kirjaan Ohjeita ja luokituksia 1995:3: Tautiluokitus ICD-10, suomalainen laitos Maailman terveysjärjestön (WHO) luokituksesta ICD-10.
F60.0 Epäluuloinen persoonallisuus
Luonteenomaista on epäluuloisuus, ylenmääräinen herkkyys takaiskuille, kyvyttömyys antaa anteeksi loukkauksia sekä taipumus kokemusten vääristymiseen tulkitsemalla toisten neutraalit tai ystävälliset teot vihamielisiksi tai halveksiviksi. Piirteisiin kuuluvat myös toistuvat perusteettomat epäilykset puolison seksuaalisesta uskollisuudesta sekä taistelunhaluinen ja itsepintainen tietoisuus omista oikeuksista. Myös liiallinen itsekeskeisyys ja omahyväisyys ovat usein esiintyviä ominaisuuksia.
F60.1 Eristäytyvä (skitsoidi) persoonallisuus
Ominaista on vetäytyminen pois tunnepitoisista, sosiaalisista ja muista suhteista mielikuvitukseen, yksinäisiin harrastuksiin ja itsetutkiskeluun. Kyky ilmaista tunteita ja kokea mielihyvää on rajoittunut.
F60.2 Epäsosiaalinen persoonallisuus
Ominaista on piittaamattomuus sosiaalisista velvollisuuksista ja paatunut välinpitämättömyys toisten tunteita kohtaan. Käyttäytymisen ja vallitsevien sosiaalisten normien välillä on karkea epäsuhta. Epämiellyttävät kokemukset kuten rangaistukset eivät helposti muuta tällaista käyttäytymistä. Turhautumisen sietokyky on alhainen samoin kuin aggressiivisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen kynnys. Henkilöllä on taipumus moittia muita tai puolustella kaunistelevin järkeistyksin käytöstä, joka johtaa hänet selkkaukseen yhteiskunnan kanssa.
F60.3 Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus
Ominaista on taipumus toimia hetken mielijohteesta ja harkitsematta seurauksia. Mieliala on ennustamaton ja oikukas. Henkilö on altis tunteenpurkauksille eikä usein kykene hallitsemaan purkauksellista käytöstään. Hän on taipuvainen riitaisuuteen ja yhteentörmäyksiin toisten kanssa, varsinkin jos hänen hetken mielijohteita noudattavaa käytöstään estetään tai hillitään. Häiriö voidaan jakaa impulsiiviseen muotoon ja rajatilamuotoon. Impulsiivista muotoa luonnehtivat etenkin tunne-elämän epävakaus ja yllykkeitten hallinnan puute. Rajatilatyypille ovat lisäksi ominaisia häiriöt minäkuvassa, päämäärien asettamisessa ja sisäisissä tavoitteissa sekä jatkuva tyhjyyden tunne, kiihkeät ja epävakaat ihmissuhteet sekä taipumus itsetuhoiseen käytökseen, kuten itsemurha-aikeisiin ja yrityksiin.
F60.4 Huomionhakuinen persoonallisuus
Ominaista on pinnallinen ja epävakaa tunne-elämä, suurieleinen ja teennäinen esiintyminen, liioitteleva tunteiden ilmaiseminen, alttius vaikutteille, itsekeskeisyys, omien halujen tyydyttäminen ja toisten huomion laiminlyönti, herkkä loukkaantuvuus sekä jatkuva huomion, arvonannon ja jännityksen etsintä.
F60.5 Vaativa persoonallisuus
Ominaisia piirteitä ovat epäily, täydellisyyden tavoittelu, liikatunnollisuus, pikkutarkkuus, huolellisuus, itsepäisyys, varovaisuus ja jäykkyys. Henkilöllä saattaa olla hellittämättömiä epämieluisia ajatuksia tai yllykkeitä, jotka ovat lievempiä kuin pakko-oireisessa häiriössä.
F60.6 Estynyt persoonallisuus
Persoonallisuushäiriölle ovat ominaista jännityksen, pelon, epävarmuuden ja alemmuuden tunteet. Henkilön läheinen tuttavapiiri on suppea, hän kaipaa lakkaamatta hyväksyntää ja kiintymystä, on yliherkkä hylkäämiselle ja arvostelulle ja pyrkii välttämään tiettyjä toimintoja liioittelemalla jokapäiväisiin tilanteisiin liittyviä mahdollisia vaaroja ja uhkia.
F60.7 Riippuvainen persoonallisuus
Luonteenomaista on laaja-alainen alistuva tukeutuminen toisiin ihmisiin omaa elämää koskevien suurten ja pienten päätösten teossa, voimakas hylätyksi tulemisen pelko, avuttomuuden ja kyvyttömyyden tunne, alistuva mukautuminen vanhempien ja muiden ihmisten toiveisiin sekä heikko kyky vastata arkielämän vaateisiin. Tarmon puute voi näkyä älyllisen toiminnan tai tunne-elämän alueella, ja henkilö siirtää usein mielellään vastuuta muille.
F60.8 Muut määritellyt persoonallisuushäiriöt
Tässä voidaan luokitella ICD-10 tautiluokituksesta puuttuvat, mutta kliinisesti tunnistettavat persoonallisuushäiriöt, kuten esimerkiksi narsistinen, epäkypsä, passiivis-vihamielinen, depressiivinen tai psykoneuroottinen persoonallisuus.
F60.9 Sekamuotoiset ja muut persoonallisuushäiriöt
Esimerkiksi häiriöt, jotka täyttävät luonteeltaan persoonallisuushäiriöiden yleismääritelmän, mutta joissa esiintyy usean eri persoonallisuushäiriön piirteitä, ilman että mikään yksittäinen persoonallisuushäiriö on luokiteltavissa.
Persoonallisuushäiriöiden hoito
Persoonallisuushäiriöitä voidaan varsin hyvin perustein pitää myös eri persoonallisuustyyppien ylikorostuneina, karikatyyrinomaisina muotoina. Edellisessä kappaleessa kuvattuja yksittäisiä piirteitä voinee jokainen lukija vaivatta tunnistaa sekä itsessään että kanssaihmisissään.
Koska persoonallisuus tai sen häiriö on läsnä henkilön olemisessa, kokemisessa ja käyttäytymisessä jatkuvasti, henkilön subjektiivinen kokemus omasta itsestä on useimmiten ego-syntoninen. Tämä merkitsee lähinnä tyytyväisyyttä omaan persoonaan, riippumatta sen (toisten arvioimasta) häiriintyneisyydestä. Näin ollen sairauden tunne voi persoonallisuushäiriöisellä henkilöllä joko puuttua kokonaan, olla epämääräinen tai epäadekvaatti. Henkilö hakeutuu hyvin harvoin, jos koskaan hoitoon persoonallisuushäiriön vuoksi. Sen sijaan hoitoon hakeutumisen syynä ovat tavallisesti elämänkriisit, ahdistus, masennus tai muut oireet, joille persoonallisuushäiriöiset usein ovat keskimääräistä alttiimpia.
Hoidossa on tärkeää erottaa persoonallisuushäiriön kuratiivinen hoito ja persoonallisuushäiriöisen henkilön psykiatrisen syndrooman, esimerkiksi depression, ahdistuneisuushäiriön tai psykoosin hoito.
Persoonallisuuden muutokset tapahtuvat hitaasti, riippumatta siitä onko kysymys spontaanista kypsymisprosessista tai psykoterapiasta. Henkilön oma motivaatio persoonallisuuden muutokseen, ei pelkkä halu päästä oireista, on edellytyksenä menestykselliseen psykoterapiaan. Hoito kestää tällöin vuosia ja vaatii terapeutilta luonnollisesti asianmukaisen koulutuksen.
Persoonallisuushäiriön parantavaa hoitoyritystä lääkkein on verrattu myös yritykseen opettaa vierasta kieltä lääkkeitä nauttimalla. Lääkehoito tulee sen sijaan kysymykseen persoonallisuushäiriöisen henkilön depression, ahdistuksen, aggressiivisuuden, impulsiivisuuden tai psykoottisten oireiden kohdalla, kuten muillakin potilasryhmillä.
Antidepressiivisen lääkityksen ja yleensä depression hoidon suhteen pätevät samat periaatteet, joita käsitellään tämän kirjan mielialahäiriöitä koskevassa luvussa.
Ahdistuneisuuden hoidon periaatteet ovat samat kuin muillakin potilailla, muutamin tarkennuksin. Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy sekä huono ahdistuksen sietokyky että voimakas ahdistustaipumus, joka on luonteeltaan kroonista. Tähän ahdistukseen tehoavat lääkkeet varsin huonosti. Erityisesti bentsodiatsepiineihin saattaa syntyä riippuvuus, minkä vuoksi niiden käytössä tämän potilasryhmän kohdalla on syytä suhtautua kriittisesti.
Estyneet persoonallisuudet kärsivät kroonisesta ujoudesta, jonka hoidossa bentsodiatsepiinit tarjoavat vain hetkellisen avun, mutta toisaalta usein johtavat vaikeaan lääkeriippuvuuteen.
Epäsosiaaliset persoonallisuudet ovat usein taipuvaisia päihteiden liikakäyttöön, minkä vuoksi bentsodiatsepiinit ovat tavallisesti kontraindikoituja. Bentsodiatsepiinit heikentävät lisäksi yleisesti impulssikontrollia, mikä on otettava huomioon pohdittaessa lääkehoidon hyötyjä ja haittoja.
Impulssikontrollin häiriöihin on käytetty sekä litiumia että karbamatsepiinia, mutta tämä hoitokäytäntö on ainakin toistaiseksi maassamme vakiintumaton.
Antipsykoottiset lääkkeet kuuluvat nykykäsityksen mukaan vain psykoosien hoitoon. Niinpä persoonallisuushäiriöisten henkilöiden hoidossakin on rajoituttava niiden käyttöön vain mahdollisten psykoottisten oireiden hillitsemiseksi. Psykoottiset oireet persoonallisuushäiriöisillä henkilöillä ovat tavallisesti lyhytkestoisia, useimmiten päihteiden käyttöön tai vaikeaan stressiin liittyviä ja ohimeneviä. Lääkitystarve on siten tavallisesti lyhytkestoinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tämä tapahtui toisen maailmansodan jälkeen!
Ja tiedätkö miksi? !
Heh,heh! ; )
muistutukseksi:
http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=118577
"Suomensukuiseen Marinmaahan kuuluvassa Joshkar-Olassa pidätettiin yksi presidentti Vladimir Putinin vastaisen mielenosoituksen järjestäjistä. Poliisi pysäytti Artjono Basyrovin kadulla ja vei hänet psykiatriselle klinikalle, missä lääkärit päättivät passittaa hänet mielisairaalaan. Toinen kyseisen mielenosoituksen järjestäjistä, Mihail Kljuzhev, tuomittiin ”yleisen häiriön tuottamisesta” kolmeksi päiväksi vankeuteen."
"Saatana saapuu moskovaan" siinä hauskoja mielisairaala tapauksia, jo silloin ja miksi! heh hhe,,
niin noi keksittii tasan tarkkaan sen takia et jengi voitas laittaa tosiaa hullujen huoneelle jos ne on erimieltä asioista. odotellessa sitä lakipykälää joka mahdollistaa ihmisten vangitsemisen jos he SUUNNITTELEVAT edes jotakin rikollista...
vai eikö pidettäisi hulluna jos alkaisi selittämään et jenkit on varustanu irakia ja irania kun ne soti vastakkain....
ja että jenkit pitää maailman huumekauppaa itsellään?
ja asekauppaa; suurimmaksi osaksi.
tai että täällä on suuri salaliitto maailmaneliitille sille muutamalle prosentille turvattua tulevaisuutta maailman johdossa.
yk mikä se on? terroristi järjestö. joka menetti merkityksensä kun bush julisti "new world order"in alkaneen.
usa = al qaeda vai mites se kirjotettii:P
koitas selvittää tommosia joskus jollekkin lääkärille niin varmasti pääset hoitoon.
kaikissa stooreissahan mahto olla aina ripaus totta?
Netissä pyörii miljoona erilaista salaliittoteoriaa. Niiden innokkaat kannattajat ovat joko nykyisiä tai tulevia mielenterveystapauksia, valitettavasti. Salaliitot ja vainoharhat edeltävät usein vaikeampia tautimuotoja.
Joo! Kovasti kuulostaa sille että yhdenlaiset ihmiset pitävät itseään terveinä ja toisinajattelevia sairaina.
"vastustaa vallitsevia arvoja" on hyvä esimerkki heiluvasta kriteeristä. Eri kulttuureissa on ollut aina erilaiset vallitsevat arvot ja toisinajattelevat on luokiteltu yhteiskunnan sairaiksi jäseniksi.
Persoonallisuushäiriöllä ei pääse eläkkeelle eikä siihen oikein ole lääkitystäkään keksitty.
Ei pitäisikään. Persoonallisuushäiriö ei ole sairaus, vaan subjektiivinen käsitys henkilön persoonallisuudesta. Tiede on objektiivista, psykiatria subjektiivista. Psykiatria on työkalu yhteisöjen sosiaalipolitiikassa. Myös persoonallisuushäiriön diagnosointiin liittyy keskeisesti yhteisön omat subjektiiviset tavoitteet määritellä normaalius.
Sairaudet ovat elimistön sairauksia. Mieli ei ole elin. Jokainen psykiatrinen diagnoosi on vain kielikuva, metafora. Kielikuvaa ei voi parantaa lääkityksillä ja diagnoosilla. Siksi myöskään persoonallisuushäiriöihin ei voi olla lääkitystä eikä kuuluisikaan päästä eläkkeelle sellaisella syyllä. Toki osa psykiatrisista potilaista on myös oikeasti sairaita, aivovammaisia. Vammautuminen tapahtuu viimeistään psykiatristen lääkitysten seurauksena ja monelle neuroleptien uhrille syntyy lääkkeiden aiheuttaman dystonian seurauksena kyttyräniska ja huono ryhti, mitkä ovat vain jäävuorenhuippu niistä tuhoista mitä neurolepteilla ihmisille aiheutetaan.
vaimoni on lapseton ja sillä on diaknosoitu skitsofrenia.
Mutta se ei olekaan personaallisuushäiriö johon aloitusviestissä viitataan. Kiitos kuitenkin tiedosta.
Jotain pitäis tehdä.
Persoonallisuushäiriö on työpaikan syöpä.
Mutta aivot ovat elin joka tuottaa ihmisen mielen ja minäkuvan.
Taas yksi idiootti joka ei tiedä mitään psykiatriasta ja mielenerveysongelmista huokaus..laitahan vain se foliohattu päähäsi.
Mutta mieli ei ole elin.
Aivot ovat elin. Aivosairaudet ovat neurologiaa.
Psykiatria on pseudotiede.
Käytät jatkuvasti tuota argumenttia, että mieli ei ole elin. Mieli on aivojen tuotos ja aivot ovat elin. Esim aivovaurioilla on todetusti vaikutusta myös persoonallisuuteen.
Aivan eli olet samaa mieltä kuin minä. Psykiatriaa ei tarvita. Kyse ei ole "mielen" sairauksista vaan aivojen sairauksista/vaurioista. Kyse on siis neurologiasta, ei psykiatriasta. Ei siis ihme ettei potilaat parane jos heitä "hoidetaan" "psykiatrialla" ja "lääkkeillä".
Huono käytös on huonoa käytöstä ja vittumaisuus vittumaisuutta.
Oispa kiva piiloutua diagnoosin taakse.