Isäni menehtyi 8.2.08,ja menin hakemaan sairslomaa surun takia niin lääkäri sanoi että palkatonta sairaslomaa kyllä saa mutta ei palkallista,varsin erikoinen päätös niinpä menin seuraavana päivänä eri lääkärille niin heti kirjoitti palkallisen sairasloman,sitä vaan ihmettelen että kuinka ihminen tulee rahattomana toipumaan surusta ja kuinka maksat kaikki elämän kulut ko.ajalta
EI ANNETTU SAIRASLOMAA!
MKKITTE
2113917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
on niin, että lääkäri ei saisi kirjoittaa surusta sairaslomaa. Se ei ole hyväksyttävä syy sairaslomalle, vaikka kummalliselta kuulostaakin. Monet lääkärit kyllä kiertää lakia ja kirjoittaa silti näitä sairaslomia, laittaa siihen koodiksi sitten jonkun akuutin stressihäiriön tai jonkun. Mutta oikeastaan he eivät saisi niin tehdä. En ole kuitenkaan kuullut, että heitä kovasti sen vuoksi Kelan tai Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen taholta vainottaisiin, mutta mistä sitä tietää. Pitäis itse sopia työnantajan kanssa, että jää hetkeksi palkattomalle vapaalle.
suuresti ihmettelen lääkäriä, joka ei suo surevalle sairaslomaa. Minä olin aluksi 2 viikkoa pois äitini yllättävän kuoleman takia ja jonkun ajan kuluttua lisäksi 3 viikkoa poissa, masennuksen takia. Kyllä oli erikoinen ajatus lääkäriltä, palkattomana pitää surra. Se ei todellakaan auta toipumista, jos pitää vielä taloudellista puolta murehtia.
Itsellä samasta tilanteesta aikaa jo hiukan enemmän. Ja samoin kävi, kuin joku sinulle jo vastasi, että akuutti stressi oli diagnoosina, mutta lyhyen sairasloman sain. Pidempää en enää olisi välttämättä saanut, niin lääkäri uhkaili, joten sovin työnantajan kanssa, että olin palkattomalla, koska työ oli yksinkertaisesti liian henkisesti kuormittavaa, että olisin siinä tilanteessa kyennyt sitä tekemään. Rahaa ei tullut, mutta se oli valinta, jonka jouduin ahdistuksessani tekemään.
Sinänsä jännää tuo sairaslomien määrääminen, koska sama lääkäri, joka selkeään "akuuttiin stressiin" määräsi lomaa vain pitkin hampain, oli sairaslomaa minulle tyrkyttänyt puolta vuotta aiemmin pienen varvasmurtuman takia. Istumatyöläisenä katsoin, etten silloin mokomaa lomaa tarvinnut. Mutta kun asiakaspalvelua ja iloista palveluasennetta vaativassa työssä olisi pitänyt olla oman ahdistuksen ja järkytyksen kanssa, niin tämä henkinen syy olikin samalle lekurille liikaa. Ehkä hän vain noudatti ohjeita, mutta silloin on vika asenteissa ja ohjeissa.
Osanottoni suruusi.
Ihan näin on, kun työpaikalla joku menee valittaa, että häntä ketuttaa ja väsyttää , niin paukahtaa kuukausi saikkua, kun omainen kuolee, niin pitäisikö olla palkattomalla, tai jos on ammatiltaan hoitaja, pitäisi vaan heti mennä omaisen kuoleman jälkeen hoitamaan sairaita, johon ei sillä hetkellä kykene. Että tuo suru ei ole sairaus on vähän tulkinnanvarainen juttu. Puhdas surun tunne ei sinällään sairaus mutta monesti suremiseen liittyy ahdistusta ja unettomuutta ns. ylikierroksilla käymistä joka minusta on hyvä syy antaa sairauslomaa.
Olet nelikymppinen mies ja olet sitä mieltä, että isäsi kuoltua olisit tarvinnut sairaslomaa.
Suru ei ole sairaus. Kuinka paljon ihmisiä olisi sairaslomalla, jos surun takia jäätäisiin kotiin sairastamaan?
Jotkut tulevat kyllä sairaaksi surusta. Sitä en kiellä.
Mutta kuolema kuuluu elämään. Surusta voi kertoa työyhteisössä, joka myös auttaa toipumaan.
Miksi mulle tulee ajatus, että olisit vain halunnut sairaslomaa ja isäsi kuolema oli kätevä syy?
Olitko jotenkin sairaalloisen riippuvainen isästäsi?
En ole ketjun aloittaja, vaan joku, jonka sinun kommenttisi pisti ajattelemaan. Meitä ihmisiä ja elämänkohtaloita kun on niin moneen junaan. Mutta suru on sellainen, että kun sen joutuu kohtaamaan, huomaa, että monet asiat menevät toisin kuin itse olisi kuvitellut etukäteen.
Sanoit arvostelevasti aloittajasta "... sairaalloisen riippuvainen isästäsi?". Jokaisella on erilaisia ihmissuhteita. Jollekulle puoliso on tärkein, toinen on siitä täysin vieraantunut. Yhdelle lapset ovat tärkeimmät, toinen ei ole tavannut lapsiaan vuosiin. Joku huolehtii vanhemmistaan tunnontarkasti, toinen ei tapaa kuin jouluna jos silloinkaan. Vielä on niitä, joille ystävä on läheisin, ja niitä, joilla ei juurikaan ole ystäviä. Siksi oli mielestäni rajoittunutta kommentoida, että jonkun isänsä poismenoon kohdistama suru ja jopa siitä aiheutuva sairasloman tarve on "sairaalloista riippuvuutta".
Kuolema kuuluu elämään, kuten totesit. Mutta tuntematta toisen elämäntilannetta on ehkä hurskastelua sanoa "Surusta voi kertoa työyhteisössä, joka myös auttaa toipumaan". Joissakin työyhteisöissä voi, toisissa ei tule kuuloonkaan. Työyhteisöstä riippumatta, joku haluaa puhua kaikille, jotka kuuntelevat, toinen ei saa puhutuksi edes lähimmilleen. Koska kuolema kuuluu elämään, niin elämään kuuluu myös se, että surijat reagoivat eri tavoin.
Suru ei tosiaan ole sairaus. Mutta surun ja järkytyksen aiheuttama stressi voi olla hyvinkin suuri. On työtehtäviä, joita ei voi tehdä, jos ei keskity niihin täysipainoisesti. Ja on ihmisiä, jotka eivät surun hetkellä jaksa panostaa edes kaikkein rutiininomaisimpiin tehtäviin. Olisiko mielestäsi hyväksyttävämpää, jos yrittää surun hetkelläkin puurtaa työssä ahdistuksesta huolimatta, ja joutuu sitten henkisen stressin aiheuttaminen fyysisten oireiden vuoksi jopa sairaalahoitoon tai muuten pitkälle sairaslomalle? Ei ole vierasta tosielämälle tämäkään tapaus surun keskellä.
On hyvä, että meitä on niin moneksi, että aina joku surija jaksaa mennä töihin niiden vastapainoksi, jotka eivät jaksa. Itse en olisi ensisijaisesti huolissani työmarkkinoista ja surun takia sairaslomalla olijoista. Ehkä se on kyynisyyttä, jota on päässyt kehittymään, kun olen seurannut, kuinka pitkiäkin sairaslomia on lääkäri määrännyt, koska henkilö ei viihdy työssään tai ei tule toimeen rakkaushuoliensa kanssa. Tai ehkä minäkin arvioin väärin, ja tuo henkilö onkin syvemmin masentunut. Mutta erityisesti suru, kuoleman peruuttamattomuus, tietoisuus, että tässä elämässä et enää menettämääsi ihmistä tapaa - mielestäni ne ovat sellaisia, joissa miettiväinenkin Erkki voisi käyttää hieman harkintaa ennen kuin arvostelee omista lähtökohdistaan.
Olin poikani (33 v) kuoleman jälkeen kolme viikkoa sairaslomalla, sen jälkeen viikon töissä ja seuraavan viikon talvilomalla. Pokani kuolemasta on kohta 2 kk ja vieläkään en tunne olevani oikein työkykyinen. Keskittymisvaikeuksia, vellovaa tunnetta vatsassa, väsymystä ja lamaannusta. Olen jotenkin kuin kuplassa.
Minulla on asiakaspalvelutyö, vaativa sellainen ja tunnen, että en pysty sellaiseen toimintaan, mitä minulta oikeasti vaadittaisiin. Tosin olen jo ollut niin kauan työelämässä, että en oikein enää välitäkkään. Jos en jaksa, niin sitten on keksittävä muita vaihtoehtoja.
En ollut sairaalloisen riippuvainen aikuisesta lapsestani. Asuimme satojen kilometrien päässä toisistamme. Pidimme yhteyttä, mutta nyt emme olleet n 4 kk tavanneet toisiamme. Hänellä oli työnsä ja elämänsä.
Siitä huolimatta tuntuu kuin elämäni olisi loppunut, kuin olisin saanut 20 v lisää ikää. Itken ja suren, mikään ei tunnu oikein miltään. Elämän on kuitenkin jatkuttava, minulla on vielä onneksi aviomies, kaksi muuta lasta, toisella perhe. Esikoiseni oli minulle kuitenkin äärettömän rakas. Tätä elämän kovaa iskua on vaikea käsittää. Olisin itse monta kertaa mieluummin ottanut jonkin vaikean sairauden ja lähtenyt täältä ennen poikaani vaikka heti. Sitä vain ei saa valita. Voimia teille muille, jotka surette läheisiänne.
sujuvasti Siis ei oikeasti oli viestiketjussa kellekään erityisesti osoitettu
Pikkuisen outoa tekstiä (ei tietty olisi pakko minunkaan lukea)joillakin Suru ei ole sairaus No ei ole niin mutta esim. itselläni oli toden totta pakko olla sairaslomalla 2kk poikani kuoleman jälkeen Olen tarvinnut rauhoittavia ja masennuslääkkeitä terapiaa ja kaikkiea mahdollista Se oli niin kauhea järkytys yhtäkkiä saada koulinviesti esikoisesta Itse olin sairaalassa tutkimuksissa edellisenä päivänä sinne joutuneena ja piti lähteä osastolta katsomaan alakerran obduktioon poikani ruumista
Minä en ainakaan ollut työkykyinen vielä silloinkaan kun palasin töihin ja työnantajani järjesti minulle pikkuisen "tilaa" sille työnteolle No Ok lääkäri kirjoitti diagnoosiksi voimakas stressireaktio mutta siinä ei ollut mitään valetta
Miten joku voi kirjoittaa tuollaista että "on kätevä syy saada sairaslomaa" kun menettää läheisen tai että on "riippuvainen tai sanatarkasti "yliriippuvainen" Hyvänen aika sentään oletko kokenut surua itse ollenkaan kun noin näet asian siis tämä ihminen joka näin kommentoi
Minä olisin mieluummin sairastunut itse niinkuin Violakin sanoo jos sillä olisin saanut tapahtuneen pois
Minäkin teen lasten ja perheiden parissa työtä Olisinko ollut se "turvallinen aikuinen" kun mieli oli ihan sekaisin
Minunkin työtoverit sanoi jotkut että yleensä annetaan korkeintaan 3 viikkoa Miten niin YLEENSÄ
Me ihmiset olemme erilaisia ja jotenkin oman lapsen kuolema on kyllä sellainen isku että kyllä siinä menee aikaa
Lisäksi olen srk-työssä ja kerron näitä asioita lapsille suojelusenkeleistä ym. Miettikää vähän kun puhun suojelevista enkeleistä lapsille ja samalla mietin miks ne ei suojelleet minun lastani
ja itketti jatkuvasti kaikki laulut ja virret kai on silloin parempi pysyä kotona kun ahdistaa lapsiparkoja tällä tapahtuneella Osa on niin pieniä että eivät ymmärrä vaikka selittäisi
Haluaisiko joku esim että teitä hoitaisi lääkäri joka on juuri menettänyt läheisensä tai hoitaja jolla ei ajatukset pysy kasassa Minusta se on paremminkin ammattitaitoa olla sairaslomalla kun tietää ettei voi hoitaa työtänsä turvallisesti
Seisköön jokainen sureva esim kirkossa esirukouksen kohdalla kirkkokansan edessä kun ilmoitetaan kuolleet kastetut ym kun surumusiikki alkaa soida Minä ainakaan en vieläkään työssäni pysty sitä tekemään Työpisteeni aika ajoin on sama paikka missä rakas poikani siunattiin haudan lepoon Pidän työstäni ja nyt jo melkein kaikkia asioita voin hoitaa Onneksi minulla on sekä ymmärtäväinen työnantaja että lääkäri ja terapeuttikin enkä koe elväni yhteiskunnan varoilla enkä kokenut sitä sairaslomallakaan
Jokaisella on oikeus suruun ja sen trauman vuoksi sairaslomaan jos on niin hölmöjä lääkäreitä ettei niin toimita jos asiakas toivoo ja on ihan sekaisin surusta niin kyllä on mallissaan asiat
Jos ei tosiaan saa kirjoittaa sairaslomaa surun takia niin sitten surusta aiheutuneesta traumasta Jos nyt tuntuu jollakin ettei tarvitse sairaslomaa surun jälkeen niin se on eri asia Riippuu paljolti tosiaan työn luonteesta ja omasta itsestä miten kokee Voimia kaikille teille
Ei suru ole sairaus. Luin noita sulle laitettuja vastauksia. Tosin hirveän vaikea lukea, kun ei osata minkäänlaista kappalejakoa.
Eipä tuo ap ole vastannut, että halusiko vain sairaslomaa...
Itse menetin isäni 18-vuotiaana, enkä todellakaan ollut kykenevä kouluun/töihin kahteen viikkoon. Jokainen tarvitsee aikaa suremiseen. Suru aiheuttaa myös fyysistä huonoa oloa. Tietääkseni masennuksesta saa sairauslomaa, ja eikö suru juuri aiheuta masennusta?
Miten voit tulla arvostelemaan ihmisiä siitä, että he tarvitsevat aikaa surutyöhön?
kun joku oli vastannut tälle aloittajalle että halusi sairas lomaa aivan kuin huvikseen.kyllä varmaan tämä aloittaja vaihtais sun kans osia ja olis töissä eikä olis isäänsä menettänyt.vai väitätkö että on huvikseen sairaslomaa hakenut...mieti sanojas jos olet itse noin väsynyt töissä hae apua,jos olet jo kateellinen ihmisille jotka ovat s-lomalla kun ovat rakkaansa menettänyt.keksittyä toi että liian riippuvainen isästään..mene kasvamaan,luuletko että kun omainen kuolee et se on jotain hauskaa lomaa..mieti sitä.et vissiin ite oo kokenut sitä tai sit sulla puuttuu tunteet niin kuin mieheni työnantajalla...
Taisit käydä ensin työterveyslääkärillä joka tunsi pykälät ja sitten toisella ei-työterveyslääkärillä joka ei tuntenut.
Sairausvakuutuslain mukaan sairauspäivärahaa maksetaan sairauden aiheuttamasta työkyvyttömyydestä. Jos omainen kuolee se ei ole periaatteessa Sinulla oleva sairaus.
(käytännössä lyhyeltä sairauslomalta Kela ei maksa kellekään mitään, mutta työnantaja maksaa yleensä palkan silti)
Se milloin ihmiselle maksetaan palkkaa määräytyy hänellä voimassa olevan työehtosopimuksen mukaan. Niissä yleensä määritetään että sairausajalta maksetaan palkkaa.
Käytännössä siis joku asia (kuten omaisen kuolema) voi olla hyväksytty työstä poissaolon syy, ei siis luvaton poissaolo, mutta ei kuitenkaan palkallinen poissaolo.
Läheisen äkillinen tapaturmainen kuolema voi tietenkin järkyttää ihmistä niin , että hän tulee kykenemättömäksi työhön ihan käytännössäkin. Silloin tietysti sairausloma mahdollinen.
Mutta se että esim pitäisi matkustaa toiselle paikkakunnalle järjestämään asioita ei tietenkään ole sairaus.
Eli: pitää erottaa 3 asiaa toisistaan 1)luvallinen poissaolo töistä 2) oikeus palkanmaksuun 3)oikeus Kelan sairauspäivärahaan
ps Respektii hei! Jos läheinen on kuollut ei tarvi vihjailla että "tahdot vaan olla pois duunista"
Edellisessä kirjoituksessa oli asia sanottu niinkuin se todella on. Kolme asiaa eroteltu toisistaan, tärkeimpinä sairaus ja luvallinen poissaolo töistä. Omaisen kuolema ei periaatteesa ole minkäänlainen sairaus ja se että sairaslomaa haetaan asioiden hoitamista varten ei varmasti onnistu. Asioiden hoitamista varten voi olla palkattomasti pois töistä tai sitten käyttää vuosilomaansa.
Joissakin tapauksissa omaisen kuolema voi tapahtua niin järkyttävissä olosuhteissa hyvin yllättäen ja/tai ns. väärässä järjetyksessä (lapsi kuolee) että omakin mieli järkkyy. Silloin shokkireaktio tai muu sen tapainen voi olla ihan oikeasti sairaus ja omainen on kykenemätön ajattelemaan selkeästi.
Vaativat asiakaspalvelutehtävät ovat tänä päivänä ongelma. Oman surun ja alakulon aikanakin pitäsi olla iloinen, reipas ja tehokas myyjä. Joillekin se ei onnistu. Ja joissakin työpaikoissa edes omista myrheistaan ei saisi yleisesti puhua. Esimieheltä ja työkavereiltakaan ei saa muuta kuin odotuksen painaa duunia yhtä täysillä kuin muutkin. Ja aika monet lääkäri katsovat vaan että siisti sisätyö, varmana siltä jotain arkistohommia löytyy jos ei jaksa asiakkaiden kanssa. Mutta kun aina ei löydy niitäkään hommia.
Meillä on työsopimuksessa, että saa pitää yhden palkallisen vapaapäivän läheisen kuoleman johdosta.
Ja tuo on lähinnä niiden asioiden hoitelemista varten. Muu pitää junailla lomista tai palkattomasti.
Jotkut ovat vahvempia kuin toiset, joten tarve töistä poissaoloon on varmasti yksilöllistä. Jokuhan voi olla niin kykenemätön mihinkään, että sitä sairaslomaa hertyy. Ei tietenkään diagnoosilla "läheisen kuolema", vaan ennemminkin jollain "psyykkisen puolen" koodilla.
Itseltäni on kuollut isä, äiti ja veli (ei toki samalla kertaa), mutta itse en ole tarvinut mitään sairaslomia niiden aikana. Paremminkin olen kokenut hyväksi olla muiden seurassa noina hankalimpina päivinä, koskapa kotosalla hautautuisin vain yksin kaiken sisälle. Näin siis omalla kohdallani. Muiden läheisyys auttoi...
OSANOTTONI surusi johdosta...kerrompa oman juttuni
Kun mulle tultiin sanomaan että poikani menehtyi..
onnettomuudessa... ALKOI.. siitä on nyt 10 kk sellanen ajanjakso etten kenellekkään toivo..
Siinä hävisi AIKA muisti keskittyminen NÄLKÄ UNET JA VÄLILLÄ IHAN AIKA KÄSITE pääni jankkasi vaikka koko päivän jotain surullista runoa...siis elämäni oli yhtä helvettiä..en paremmin sano.. - järjesteleppä siinä hautajaisia .. tai onneksi olin juuri sillä hetkellä työtön... olin TODELLA SAIRAS... menin kriisi palaveriin ( koko perhe ) ja seuraavalla kerralla kyselin että onko ne pitäjät vaihtunut kun en muistanut niitä??- kyllä surussakin on ihminen SAIRAS - kyllä, vaikka sellaset jotka ei itse ole sitä kokenut ei voi tietää.. ei siinä keskity sellaseen kun työ, hyvänen aika sentään.. terapia aika lääkkeet ja sureminen on auttanut ja olen nyt käynyt töissä... sitä tuota työn herkkua kyllä saa ihminen tehdä varmaan ihan tarpeeksi mutta suru koskettaa aina varmasti ja siitä ON TOIVUTTAVA työkykyiseksi..sillä kotona olokin alkaa olla piinaavaa jos liian kauan on ja sitten kun alkaa tulla se into ja voimat kannattaa mennäkkin kun ajatukset saa eri ulottovuuksia..mutta kuten kirjoititkin ei täällä tulottomana voi oikeen elellä ja ei laskuista vapautusta kukaan anna joten monien kohdalla on kovin pitkään mahdotonta surra mutta eikö se kela maksa jonkinlaista sairauspäivä rahaa kuitenkin? jos tarpeeksi pitkän loman saa?? sillä olkoot mitä mieltä moni vaan, sairaus se kyllä surukin on ihan henkinen järkytys ja ihminen on toiminta kyvytön ihan tasan tarkkaan.. sillä melkein minä jouduin sairaalaan.. siis melkein olin niin sekaisin että en oikeen tajunut enää todellisuutta... no tää oli vaan mun tarina ja kokemus me kaikki kait ollaan kuitenkin vähän erilaisia... voimia kaikille
Nykyaikana on sellaisiakin perheitä jossa vuosikausia lapset odottelevat vanhempiensa kuolemaa jotta pääsisivät käsiksi perintöön.... Heillä ei varmasti kovasti sureta sitten kun hetki on koittanut! Eivätkä varmasti tarvitse sairaslomaakaan. Toisenlaisissa perheissä missä lapset ja vanhemmat ovat enemmän toisiinsa yhteydessä ja rakastavat toisiaan, tunteet kuoleman jälkeen ovat luonnollisesti erilaiset.
On täysin ymmärrettävää, että ihminen aivan kuin hajoaa, kun joku tosi rakas kuolee. Minulta on kuollut monta ihmistä, viimeksi viime vuoden lopulla puoliso. Luultavaa on, että ihmiset, jotka ovat olleet tosi läheisiä toisilleen, on kuoleman kohdatessakin vaikeampaa kestää läheisen poismenoa. Joten on oikeastaan ihan turhaa väittää, ettei ihminen sairastu. Kyllä sairastuu, jopa moni aivan itse kuoleman partaalle asti. Kokee, että nyt hajosi oma elämä, tästä en selviä koskaan. No, siis turhaa on mennä kenenkään väittämään, että joku hakee sairaslomaa, jos kokee, että sitä tarvitsee. Muutenkin, miten järjestää kaikkia asioita, onhan hirveä paperisota alkamassa ja hautajaisjärjestelyt. No, voimia ja siunausta sinulle ja kaikille muillekin.
Luin ketjun.
Ap.n kohdalla lienee tosiaankin kyse vain siitä sairaslomasta, ei suremisesta tai sairaudesta.
isäni kuoleman jälkeen soitin töihin ja kerroin jääväni kotiin muutamaksi päiväksi. En käynyt edes lääkärissä, mutta pomoni oli kuitenkin maksanut ko. päiviltä sairaspäivärahat.
Olisi vkiva, kun joku jaksaisi ajaa asiaa, vaikka eduskuntaa. Lakia saisi muuttaa. Ei tarvitse olla mitään mielisairautta, jos suru murtaa ihmisen. En takoita, että masennuksessa ja muussa on mitään pahaa. tällaiset diagnoosit voivat vain vaikeuttaa tulevaa elämää. Esim.adoptio ja osa henkivakuutksista voi estyä. Sairaampi on se ihminen,joka ei tunne mitään, kun läheisensä menettää.......paskoja kelan tuet
multa kuoli veli viime vuonna,enkö mää saa olla mun Rakkaalle Äidille tukena kun 2 Rakkainta kuolee alta vuoden,tääkö nykyaikaa?