Terveyttä, ennen kuolemaa

benedi

"Terveys on sairauden puuttumista", on tosin vain yksi määritelmä, ei kattava, koska ihminen on niin moniulotteinen kokonaisuus.

Perinnölliset tekijät ovat tärkeä seikka elin iän pidentämisessä, mutta eivät ainoa!

Voisi ajatella, että niinkuin nuori, jolla on tavattoman hyvät "lahjat" menestyä urheilussa...mutta luonne on sellainen ettei viitsi harjoitella.....niinpä toinen kaveri, jolla ei ole lahjoja lainkaan tai vähän, mutta hän omistaa sitkeyden ja pitkäjänteisen harjoittelun avulla menee ohi toisesta, joka omasi niin paljon
merkittäviä lahjoja liikunnan ja urheilun suhteen.

Huonon terveyden perinnöksi saanut opislelee ja ymmärtää kuinka kulttuuriravinto tuhoaa ihmisen terveyden, ja osaa muutta ravintonsa ja elämäntapansa sellaiseksi joka pitää hänet terveenä-ja elinvoimaisena...pitkälle ohi sen, joka sai niin paljon hyvää perimässään, mutta joka söi surutta, puhdistettua sokeria, puhdistettuja , valkaistua viljaa, runsaasti lihaa, tyydyttyneitä eläinrasvoja, kahvia,...puhumattakaan kemian riemuvoitoista, haju,-väri-makeutus- säilöntä-ja muista ruuanlisäaineista, jotka jäävät vangiksi kehoomme, koskapa erityselimet sanovat" ei ole minun työtäni noitten aineiden käsitteleminen, ja vaarattomaksi saattaminen"

Luonnonaarreaitta on täynnä elämänikää pidentäviä
aarteita ne täytyy osata vain kaivaa esiin, ja ottaa käyttöön.
Teillä kaikilla on jotain tietoa elämää pidentävistä luonnontuotteista, ja vaikka ne eivät pidentäisikään, niin lisäävät ainakin elämää vuosimme...joten ryhtykäämme vastustamaan kuolemaa, ja puhukaamme siitä, mikä on hyvää ja tervellistä ennen kuolemaa!!

Mitä mieltä olette JOGHURT ista, Luonnonsokerista, esim.( pilosillosta)..Tiedättekö jotain Biokemian alalta? esim. calcium fluoratumista, piihaposta?...entä maustekasveista, kuinka ne voivat olla lääkeaineita?

Entä keväällä, kohtalokkaasta vitamiinien puutteesta? Hunakasta? Miten hoidetaan korkeaa verenpainetta ruokavaliolla menestyksellisesti,
Mitä eroa on valkoisella ja tummalla/ luonnonriisillä jne..

Eiväthän kuolleet tarvitse terveysruokaa, mutta me tarvitsemme sitä--elääksemme!!

65

3267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi yrittää karkuun?

      Kuka täällä haluaa olla pitkään, en minä ainakaan.

      • Aritta

        sen ajan kun on täällä ei halua kitua.

    • miten korkea verenpaine

      hoidetaan ruokavaliolla ?

      • puutetta on

        elimistössä.

        Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi on kirja , jossa kerrotaan LOUISE L. HAY

      • benedi

        ...onko korkean verenpaineen syynä esim. munuaisvika
        vai onko syynä vain verisuonten kovettuminen.

        Jos syynä on verisuonten kovettuminen, jolloin verisuonten kimmoisuus ja jousto on kadonnut, ,,,niin eräs tehokkaimmista keinoista on etsiä jostain alkuperäistä, tummaa, luonnonriisiä...ja ryhtyä ns. riisidieetille.

        Valkoista, puhdistettua riisiä ei tule käyttää, sillä lääketehdas on vienyt riisin kuorikerroksen, ja ne valmistavat siitä verenpainettaalentavaa lääkettä.
        Vaikuttavat aineet on erotettu, ja tehty niistä lääkärin määräyksestä saatavia lääkkeitä verenpaineeseen.

        Samaan aikaan vähennetään tuntuvasti proteiinien saatavuutta,...valkuaisköyhä dieetti siis on kyseessä , ohessa.
        Jätä dieetin ajaksi liha, munat, juusto....

        Ruokavalion perustana on siis aitoriisi, rahka...jota voit käyttää samalla salaatteihin, näin salaatit maistuvat hyvälle.

        Piparjuuri käy tässä dieetissä oikein hyvin..myös curry, ja tietenkin kaikki mausteyrtit.

        Vihannesten lajike määrä per ateria 3-5 erilajia...ongelmaksi voi tulla heikko luonne, sillä monellakaan ei kanttikestä noudattaa tämäntyyppistä ruokavaliota

        Myös Tattaria käytetään samaan tarkoitukseen--keitä se vihannesliemessä puuroksi ja mausta itsetehdyllä tomaatti soseella...tai tomaatti murskeella/ lisää mausteruohot...jos puuroa jää, sekoita siihen sipulia, ruoholaukkaa ja meiramia ja paista pihveiksi.

        Paistamiseen ja salaatteihin käytä vain laadukkaita kylmäpuristettuja öljyjä

        Kaikki tietävät myös, että suolaa pitää silloin vähentää 3-5 g riittää per vrk...kun kansa syö 30.g ja ylikin per vrk...1 g suolaa, sitoo 100g nestettä elimistöön...näillä pääset eroon verenpaineestasi...jos kantti kestää

      • kiitos :)
        benedi kirjoitti:

        Kokeilen ainakin josko kantti kestäisi.

      • tiellä ollaan :)

        Elämäni on kovin hektistä joskin oman näköistäni ja elämäntehtäväni mukainen. Olen kuitenkin jo hankkinut tarvittavat ruokaaineet (luomuina) ja päähäni nuo opit sinulta, millä puhdistan itseni "roska"ruoasta ja muista myrkyistä. Tovottavasti tahtokin (ja muisti kaiken keskellä) pitää :) Tosi paljon kiitoksia!
        Sain myös lainattua sen Henning Karströmin kirjan. Sinä kai se olit joka siitä jossain mainitsit ?
        :)

      • benedi
        tiellä ollaan :) kirjoitti:

        markkinat ja huomenna toripäivät!!

        Sinustako on siis siihen!? Sinähän olet kuin raamatun Sakkeus, joka tuli alas puusta, ja sanoi:
        Nyt minä muutan elämäni, enkä enää tee vääryyttää itselleni enkä muille!!

        Henning on kirjoittanut yhtä ja toista, ei hänelle Nobelia ole turhaan myönnetty.....

        Kaikkien ihmisten, joita vaivaavat aineenvaihduntahäiriöt, ruoansulatusvaikeudet, korkea verenpaine, reuma, nivelreuma tai kihti, pitäisi pitemmän aikaa syödä valkuaisköyhää ravintoa.

        Valkuaista sisältävät ennen muuta. liha,munat, juusto, maitotuotteet, herneet, pavut....parempi syödä rahkaa kuin juustoja, rahka vaikuttaa edullisesti myös maksaan.

        Niitten joilla on arka maksa, tulee välttää kaikia rasvassa paistettuja ruokia.

        Rasvoista on lupa käyttää vähän tuoretta voita ja kylmäpuristettuaj öljyä..ei muuta.

        Kaikkia valkoisista jauhoista ja sokereista valmistettuja ruokia tulee välttää.

        Aamukahvi ei myöskään kuulu täysiarvoiseen aamuateriaan!!

        Tiesitkö miten saa valmistettua tosi terveellistä kahvia, ja se on aivan kahvin makuistakin.

        Hanki tuoreita viikunoita, halkaise ne, käänne levälleen pellille, ruskista uunissa, säilytä paperipussissa tai lasipurkissa...keitä vesi kiehuvaksi, pane sinne kuivuneet ja ruskeiksi paahtuneet viikunat, ..sopivasti että saat ruskeata kahvia.. kaada kuppiin, lisää tilkka kermaa--ja nauti.

        Tätä kahvia kun tarjoilet kavereillesi, he sanovat: Olipas hyvä kahvi,,hih, heh..

      • täällä

        vielä menee. Toivottavasti jatkossakin. Olenkin käyttänyt maissijauhoa kastikkeiden suurustamiseen tähänkin asti enkä siis vehnäjauhoa, mutta se nyt ei paljoa merkitse. Korjattavaa on paljon. Kunhan nyt ensin puhdistaudun ja luen tuota Henningin kirjaa.
        Kiitos vielä noista lisävinkeistä.

        Eikä sitä viikunakahvia voi juoda mustana? Sitä maitoa/kermaa kun ei pitänyt juoda ;) Olisi se kiva juoda välillä jotain kahvin tapaista, puhumattakaan jos sitä voisi vieraillekin tarjota. Mutta nykyään melkein kaikki ihmiset juovat kahvinsa mustana...

        Kiitos vielä kerran hyvistä elämäntapa"remontti"välineistä :)

      • benedi
        täällä kirjoitti:

        kermaa, voi vaaratta nauttia kohtuullisessa määrissä, ja toki sitä voi vaaratta käyttää, joko bambu, vilja,- tai viikunakahvin kera.
        Kermasta puuttuvat tietyt maidon haittatekijät, jotka syntyvät mm. maidon Pastoroinnin ja homogenisoinnin vuoksi.

        Maitohappobakteerit jotka ovat terveyden ja vatsan toiminnan kannalta oleellisen tärkeitä, nämä bakteerit osallistuvat B-12 vit. tuotantoon suoliston sisäisessä biosynteesissä.

        Suositeltavia maitohappobakteerikantoja ovat:

        Lactobacillus casei
        " Bifidum
        " Acidophilus
        " Bulgaricus
        Streptococcus Thermobilus

        Parhaat valmisteet on tehty hapanjogurttien bakteerikannoista. Tälläisen kapselivalmisteen tulee olla sidottu hiilihydraattiin, koska happamassa mahalaukussa kuori sulaa ja mahaneste hyytelöi hiilihydraatin, jonka mukana bakteerit pääsevät jatkamaan matkaansa suolistoon saakka.

        Toiset asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että esim. Joghurtien (lunnon) nauttiminen jatkuvasti ei olisi edullista suolistobakteereille, koska samat bakteerit käyvät yksipuoliseksi, ja tavallaan taannuttavat vatsan toimintaa.mm. koli-bakteerien toimintaa.
        Sen vuoksi kannattaa vaihtaa, ja monipuolistaa bakteerikantojen toimintaa useilla hyödyllisillä bakteerikannoilla...sekä pitää välillä taukoja joghurtin nauttimisesta.

        Mutta Acidophilus bakteeri suhtautuu suotuisasti, ja siitä on apua verenvähyyteen, koska B-12 parantaa verta, ja Acidophilus parantaa punasolujen muodostusta....

        Otahan kansio..ja laita aina ylös, niin kohtahan voit mennä vaikka TK-lääkäriksi, jos kunnasta lääkärit häippäsee! :-)

      • talteen :)

        Olen jo lehmienkin takia käyttänyt luomumaitoa. Käsittääkseni saavat heille kuuluvaa ravintoa ja elävät ainakin pihatoissa jos ei peräti kesät haassa.
        Ja olen todellakin kerännyt nämä antamasi ihjeet kansioon :)

      • benedi
        tiellä ollaan :) kirjoitti:

        Elämäni on kovin hektistä joskin oman näköistäni ja elämäntehtäväni mukainen. Olen kuitenkin jo hankkinut tarvittavat ruokaaineet (luomuina) ja päähäni nuo opit sinulta, millä puhdistan itseni "roska"ruoasta ja muista myrkyistä. Tovottavasti tahtokin (ja muisti kaiken keskellä) pitää :) Tosi paljon kiitoksia!
        Sain myös lainattua sen Henning Karströmin kirjan. Sinä kai se olit joka siitä jossain mainitsit ?
        :)

        Kirjoitin kyllä totuutta, siitä verenpaineen hoitamisesta, mutta silti kiinnostaa, milloin ensimmäiset tulokset alkavat näkyä???

    • Luonnonlaissa

      tähdennetään, että vastustamalla jotakin lisäämme vastustamamme asian voimaa.
      Mutta PUOLUSTAESSAMME tarkoituksenmukaisia asioita, maailmankaikkeus tukee meitä!!Ja asiat sujuvat helpommin, eikä energia kulu epäolennaiseen.

      Tästä onkin hyvä jatkaa AJATUSMAAILMAAN..

      Ajatus, Sana ja Teko!!

      Elämähän muotoutuu valoisammaksi ja TERVEEMMÄKSI nimenomaan OMIEN AJATUSTEMME ja tekojemme kautta;)

      Terve sielu, terveessä kehossa!
      Pelkkä ruokavalio ei auta, ajatukset ovat ensimmäiseksi puhdistettava.

      Ihminenhän syö tresseihinsä..onko yllättävää?!

      Pelkoihinsa:makeaa
      Syyllisyydentunteisiinsa: hapanta
      Totuutta ei kuule: maidonjuojalta
      Lihaa syövät: ovat vihaisia
      Kalaa syövät: etsivät omaa totuutta
      Joitakin mainitakseni.

      Ihmisen edetessä tietoisuudessa ja valaistuessaan yhä enemmän, syömisen tarve vähenee ja kontrolloituu automaattisesti, koska keho muuntuu matkalla ja eri asiat maistuvat.

      Tarkoittaa myös sitä, että eri ruokailutottumuksesi kertovat sinusta PALJON..

      Enkä kirjoita tätä moittiakseni yhtäkään, vaan ravistellakseni ihmisiä havahtumaan, että JOKA HETKI ON MAHDOLLISTA uusiutua ja uskaltaa haastaa Itsensä KOKONAISUUDESSAAN EHEYTYMÄÄN..yllättävilläkin alueilla...ROHKEUTTAHAN SE KYSYY..

      Tietoni perustuvat omaan TERVEESEEN KEHOONI, johon evästystä olen ammentanut myös kirjoista:PARAS LÄÄKÄRI/LUULE VIILMA

      Jokaisella on AINA mahdollisuus parantaa oman elämänsä laatua..ja sitä kauttahan myös kanssaihmiset oppivat.

      Eikö esimerkkinä oleminen ole vahvin tapa vaikuttaa myös kohtaamiensa sielujen elämään..?

      Ei riitä ylevien sanojen kirjoittelu..vaan eläminen parhaimmalla mahdollisella tavalla, silloinhan on Iloa ja Rakkautta jakaa myös muille.

      Enkelini pyytää laittamaan lopuksi : JOKAINEN YLEVIÄ AJATUKSIA AJATTELEVA TEKEE LÄHETYSTYÖTÄ ;)

      • benedi

        ...alat puhdistaa jääkaappiasi, siinä ne ajatuksetkin puhdistuvat tekojen myötä.

        Sillä " Usko ilman tekoja on kuollut" ...siispä elä,
        ja ryhdy tekoihin...sillä ei terveysluennon kuulijat tervehdy, vaan sen noudattajat!!!

      • puhdistaminen

        ihan saat kotisi nurkatkin siivota :D

        Kotisi kuvaa sinua itseäsi, joten siinä mielessä lähtökohtasi oikeaan suuntaan kyllä ;)

      • ihmisen fyysinen vaiva
        benedi kirjoitti:

        ...alat puhdistaa jääkaappiasi, siinä ne ajatuksetkin puhdistuvat tekojen myötä.

        Sillä " Usko ilman tekoja on kuollut" ...siispä elä,
        ja ryhdy tekoihin...sillä ei terveysluennon kuulijat tervehdy, vaan sen noudattajat!!!

        on tila, jossa negatiivinen energia on ylittänyt kriittiset rajat ja koko elin on poissa tasapainosta. Keho ilmoittaa tilanteesta, jotta virhe korjattaisiin. Kauan sitten alkaneet kiusalliset tuntemukset olivat samoin sairauden merkkejä, jotka olisi pitänyt huomata ja ottaa huomioon. Koska niin ei tapahtunut, keho sairastuu. Henkinen riesa, jota ei edes yritetä korjata, kasvaa fyysiseksi kivuksi. Sen avulla keho vaatii kiinnittämään huomiota korjausta vaativaan virheeseen. Särkylääkkeiden käyttö hälytysäänien vaimentamiseksi johtaa sairauden laajenemiseen. Niin on tapahduttava, jotta virhe korjattaisiin vihdoin. Sairauden alkusyynä on aina tressi, jonka kasautumismäärästä sairauden luonne riippuu.

      • benedi
        puhdistaminen kirjoitti:

        ihan saat kotisi nurkatkin siivota :D

        Kotisi kuvaa sinua itseäsi, joten siinä mielessä lähtökohtasi oikeaan suuntaan kyllä ;)

        Tuo oli kyllä ylhäältä saatu neuvo, ja minulle tarkoitettu!! Tahto minulla on siivoamiseen, mutta mistä voima siihen!? :-)

      • pikkuhiljaa
        benedi kirjoitti:

        Tuo oli kyllä ylhäältä saatu neuvo, ja minulle tarkoitettu!! Tahto minulla on siivoamiseen, mutta mistä voima siihen!? :-)

        tehdessä ja toimiessa, omien voimavarojen mukaan. Pienin askelin, ja ajatustasolta liikkeelle. Päivittäinen siivoaminen voi olla ihan pienen pientä, kunhan aloittaa. Koska jokainen ele asian hyväksi, antaa uudelle tilaa ja voimaannuttaa. Ei kannata mitenkään asettaa liikoja odotuksia, vaan juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Siinä vain tulee kevennettyä omaa olemassaoloaan huomaamatta..ja ruokailutottumuksetkin seuraavat perässä. Kun maailmankaikkeus tähdentää, että HYVÄ OLO on tärkeää AINA!! Kuullostaa hassulta, mutta pätee syömiseenkin..pääasia, että on itselleen armollinen asioissa ja Nauttii!! Silloin myös muutokset tulevat kivuttomammin ja AJALLAAN.

        Ihmisillä on tapana turhaan "ruoskia" itseään ja kasvattaa huonoa omaatuntoaan: "kun pitäisi sitä ja tätä", silloinhan tressikuorma painaa/väsyttää.. Ei ole tarvis, eikä tarkoituksenmukaista.

        Ihminen elää hetkessään ja voimillaan, aina uskoen ja luottaen kuitenkin valoisampaan/parhaansa tehden, jää Ihmeillekin tilaa ;)

      • benedi
        ihmisen fyysinen vaiva kirjoitti:

        on tila, jossa negatiivinen energia on ylittänyt kriittiset rajat ja koko elin on poissa tasapainosta. Keho ilmoittaa tilanteesta, jotta virhe korjattaisiin. Kauan sitten alkaneet kiusalliset tuntemukset olivat samoin sairauden merkkejä, jotka olisi pitänyt huomata ja ottaa huomioon. Koska niin ei tapahtunut, keho sairastuu. Henkinen riesa, jota ei edes yritetä korjata, kasvaa fyysiseksi kivuksi. Sen avulla keho vaatii kiinnittämään huomiota korjausta vaativaan virheeseen. Särkylääkkeiden käyttö hälytysäänien vaimentamiseksi johtaa sairauden laajenemiseen. Niin on tapahduttava, jotta virhe korjattaisiin vihdoin. Sairauden alkusyynä on aina tressi, jonka kasautumismäärästä sairauden luonne riippuu.

        Jos sappirakko ehtii pajhoin tulehtua, poistaa kylmä maitokääre pahimmat kivut, kunnes lääkäri apu ehtii paikalle!

        Jos tulehdus on kovin paha, niin kääre on vaidettava esi, 25 min välein, koska kääre ehtii lämpiämään , eikä teho ole yhtä hyvä.

        Lievissä tapauksissa pelkkä maito kääre auttaa

      • benedi
        ihmisen fyysinen vaiva kirjoitti:

        on tila, jossa negatiivinen energia on ylittänyt kriittiset rajat ja koko elin on poissa tasapainosta. Keho ilmoittaa tilanteesta, jotta virhe korjattaisiin. Kauan sitten alkaneet kiusalliset tuntemukset olivat samoin sairauden merkkejä, jotka olisi pitänyt huomata ja ottaa huomioon. Koska niin ei tapahtunut, keho sairastuu. Henkinen riesa, jota ei edes yritetä korjata, kasvaa fyysiseksi kivuksi. Sen avulla keho vaatii kiinnittämään huomiota korjausta vaativaan virheeseen. Särkylääkkeiden käyttö hälytysäänien vaimentamiseksi johtaa sairauden laajenemiseen. Niin on tapahduttava, jotta virhe korjattaisiin vihdoin. Sairauden alkusyynä on aina tressi, jonka kasautumismäärästä sairauden luonne riippuu.

        Jos kärsitte ummetuksesta, niin laittakaa vesilasiin illalla rikittömiä luumuja, ja juotte aamulla veden ja luumut tyhjään vatsaan

        Nyt kun kevät tulee monelle auttavat maidossa kiehautetut nokkoset, parhaat ovat kevät nokkoset, siitä on apu migreeniin ja sappioksennuksiin...tuoresalaattina nokkosten teho keväällä on taianomainen, kenellä on huonot rauta ja veriarvot...ne hoituvat keväällä kuin itsestään nokkosia syömällä.

        Naisten tulisikin syödä läpi vuoden nokkosjauhetta, se parantaa raudansaantia, jota kerran kuukaudessa naisilla menee hukkaan.

        Viikunapasta auttaa myös ummetukseen...eräs tehokkaimmista on tämä keitto.

        Murskaa vehnänjyvät tehosekoittimella rouheeksi,, keitä keitto, halkaistu sipuli, raastettu valkosipulin kynsi, ..keittämisen jälkeen , persiljaa, kyläpurist.oliiviöljyä, hieman pellavansiemeniä, ja jos on kevät..tuoreita nokkosia murskeena...pitäisi auttaa!!

        Jos ummetus johtuu hermostollisista syistä, harmit, avioerot tms. niihin pitää hakea apua samalla

      • benedi
        ihmisen fyysinen vaiva kirjoitti:

        on tila, jossa negatiivinen energia on ylittänyt kriittiset rajat ja koko elin on poissa tasapainosta. Keho ilmoittaa tilanteesta, jotta virhe korjattaisiin. Kauan sitten alkaneet kiusalliset tuntemukset olivat samoin sairauden merkkejä, jotka olisi pitänyt huomata ja ottaa huomioon. Koska niin ei tapahtunut, keho sairastuu. Henkinen riesa, jota ei edes yritetä korjata, kasvaa fyysiseksi kivuksi. Sen avulla keho vaatii kiinnittämään huomiota korjausta vaativaan virheeseen. Särkylääkkeiden käyttö hälytysäänien vaimentamiseksi johtaa sairauden laajenemiseen. Niin on tapahduttava, jotta virhe korjattaisiin vihdoin. Sairauden alkusyynä on aina tressi, jonka kasautumismäärästä sairauden luonne riippuu.

        käsi, tai sormet puutuvat tai tikkuilevat.

        Syynä on useimmiten niska-hartiaseudun lihasten ja hermolihastoiminnan häiriö.

        Kaularanga tulee tutkia huolellisesti käsin, sekä testata kaularangan passiiviset ja aktiiviset liikkeet, tehdään kompressiotestit ja paikallistetaan hermopinnetila ongelmat, jotka säteilevät käsivarteen.

        Taitava nivelpedaristi korjaa helposti nivellukkiuman....jatkohoidoksi pitää parantaa työ asentoa, ja suunnitella omatoiminen lihas-harjoitusohjelma...ja jonkun ajan kuluttua..tilanne on hyvä.

        Varsinkin kun noudatetaan valkuaisköyhää ruokavaliota jonkun aikaa...niskan tila korjaantuu.

      • benedi
        ihmisen fyysinen vaiva kirjoitti:

        on tila, jossa negatiivinen energia on ylittänyt kriittiset rajat ja koko elin on poissa tasapainosta. Keho ilmoittaa tilanteesta, jotta virhe korjattaisiin. Kauan sitten alkaneet kiusalliset tuntemukset olivat samoin sairauden merkkejä, jotka olisi pitänyt huomata ja ottaa huomioon. Koska niin ei tapahtunut, keho sairastuu. Henkinen riesa, jota ei edes yritetä korjata, kasvaa fyysiseksi kivuksi. Sen avulla keho vaatii kiinnittämään huomiota korjausta vaativaan virheeseen. Särkylääkkeiden käyttö hälytysäänien vaimentamiseksi johtaa sairauden laajenemiseen. Niin on tapahduttava, jotta virhe korjattaisiin vihdoin. Sairauden alkusyynä on aina tressi, jonka kasautumismäärästä sairauden luonne riippuu.

        Carica papaya eli PAPAYA...on ihmeellinen hedlmä, joita voi ostaa kaupoista nykyään.

        Se on todella hyvä lääke sekä ruoansulatuksen parantaja.
        Jos matkustatte tropiikissa etsikää välittömästi käsiinne ko. hedelmä, tai sen lehtiä. niin vältytte vaarallisilta ameepoilta, ja madoilta.

        Papayja, eli sen sisältämä papaiini..tappaa madot hetkessä, syömällä ko. hedelmää tai pureslelemalla sen lehtiä.

        Hedelmä on täysin vaaraton!! Nämä suolinkaiset, ameebat, kihomadot ,heisimadot jne...voivat tunkeutua maksaan asti, jotkut imevät verta ja saattavat lisääntyä tekemällä miljoonittain munia elimistöönne..Yök!

        Papaya on pelastus. Jos syöt ison pihvin, niin nauttimalla tätä hedelmää raskas tunne on poissa, ja Papaya sulattaa pihvin ennenkuin huomaatkaan!

        Raakapapaiinia joka on tehokkainta saadaan kuitenkin raaoista hedelmistä, tuota valkoista maitomaista nestettä.

        Se tappaa ja sulattaa kaikki suolistoloiset, lisäksi se on aivan oiva lääke sokeritautisille, sillä se auttaa haimaa!!

        Kuumat toistuvat vesisuihkuttelut päivittäin panevat taas Haiman toimimaan, tai ainakin parantavat sen toimintaa...Papaya on siis ihastuttava, ja vaaraton lääke, yhdessä mustan riisin kanssa....samalla se polttaa siis rasvan ja ylimääräiset valkuaisaineet kehosta...

        olkaa hyvä, benkku neuvoo, ohjaa, opastaa, varoittaa ja nuhtelee!!

    • urhopekka

      epäterveellisiä elämäntapoja. Näin se herra noutajakin pysyy kauempana. Meidän tulee pitää asuinsijastamme hyvää huolta. Muistaisi vain itsekkin aina.
      Mutta kun tiedän että olet raamatun osaaja kannesta kanteen niin sanoppa oliko Aatamin ja Eevan paratiisi jossain muualla kuin maapallolla?
      Jos oli pallolla niin harrastivatko lapset sukurutsausta että saatiin ihmis-suku alkuun?
      Vai toiko Ufo kenties morsioita pojille.
      Jos vaan lyhyesti..

    • DeltaEssiivi

      Terveyden vaalimista on hankaloittamassa ja jopa estämässäkin yhteiskunnan rakenteet, jotka ovat ns. kehityksen myötä vääristyneet. Ennen ruokateollisuutta ruoka oli terveellisempää, vaikka olot muuten olivat köyhemmät. Silloin ruoka oli prosessoimatonta suoraan alkutuotannosta saatua vailla teollisuuden tuomia muka hienompia hömpötyksiä, kuten että valkoinen olisi jotain fiksumpaa kuin ruskea väri. Tämän enemmän käsittelyä vaativan vaiheen kuorimisineen ja puhdistamisineen läpikäyneet ruoka-aineet lätkäistäänkin järjettömästi halvempaan hintaluokkaan, jolloin niukemmilla tuloilla elävän on suoranainen pakko ostaa sitä nälkäänsä. Kaikilla ei ole tarpeeksi tietoa terveellisestä ravinnosta, vaan kaupasta ostetaan sitä mitä se tarjoaa ajattelematta sen syvällisemmin terveellisyysnäkökohtia. Toisaalta joka puolella esitettävät erilaiset käsitykset aiheuttavat ristiriitaisia ajatuksia kun tutkimusten tulokset saattavat olla hyvinkin erilaisia; mihin sitten kannattaa uskoa. Tavallinen marketin hyllyjen välissä hiippailija on pahassa välikädessä.

      Ne tieteellisetkään tulokset kun eivät ole aina niin kovin 'tieteellisiä'; tuloksia saatetaan manipuloida tutkimuksen rahoittajan haluamaan suuntaan. Margariineista varoitellaan niiden transrasvahappojen vuoksi, toisaalta väitetään että Suomessa myytävissä margariineissa niitä on mitättömän vähän.

      Ruokateollisuus pitäisi saada kuriin; ihan mitä tahansa ei saisi tuottaa ja tarjota ihmisravinnoksi. Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja Jussi Huttunen on myöntänyt että virallinen ravitsemusympyrä on pelkkä kompromissi, jotta maataloustuottajat saisivat tuotteensa kaupaksi. Toinen taho, joka on aikalailla pihalla terveyden peruspilareista on poliitikkomme, joiden käsissä on suorastaan koko kansanterveys. Valtion rahakirstun kannen avaajina heidän päätöksensä ohjaavat pitkälle ihmisten mahdollisuuksia terveyden ja sairauden kysymyksissä.

      Kemiallisen lannoite- ja torjuntateollisuuden sanotaan olevan yksi ravintoamme köyhdyttäneistä tekijöistä. Mitä sitten tulevaisuudessa aiheuttaa geeniteknologian tuotteet terveydelle, jää seuraavien sukupolvien nähtäväksi.

      Yksi järjetön ja kansanterveydelle kohtalokas päätös tehtiin v. 1985, kun Kela päätti lopettaa vitamiinihoitojen korvauskäytännön. Lopetuspäätöksen purku säästäisi valtavasti sairauskuluja, kun alettaisiin hoitaa sairauksien syitä nykykäytäntönä olevan pitkälti pelkkien seurausten hoitamisten sijaan.

      Myös lääkärit ovat paljon vartijoina terveyskysymyksissä. Valitettavasti heidän koulutukseensa ei kuulu tarpeeksi ravitsemuslääketieteellistä opetusta."Lääkäreiden tieto ravitsemuksesta on keskimäärin aika kehnoa" (Kliinisen ravitsemustieteen professori Helena Gylling). Jos lääkärit alkaisivat julkisesti painostaa ja vaatia ruokateollisuutta lopettamaan esim. valkoisen sokerin ja muun puhdistetun ja kuoritun ruoka-aineksen tuottaminen, olisi se tehokas keino saada muutoksia aikaan.

      Yksi erinomainen ja luonnonmukainen tapa terveyden ylläpitämiseen on paasto, joka ei ole ainoastaan hengellisen elämän tukevoittaja vaan tarjoaa myös fyysiselle puolelle vankan kulmakiven. Jokaisen terveen 25 vuotta täyttäneen tulisi ottaa paasto jokavuotiseksi tavaksi terveytensä ylläpitämiseksi. Sanoo nimimerkki kokemusta on.

      Siemenet ja pähkinät valitettavasti puuttuvat meidän leveysasteen floorastamme. Niin terveellisiä ja Luojamme alkuperäiseen ravintoomme suunnittelemia aineita kuin ovatkin, on niiden kalleus monelle este käyttää niitä päivittäisessä perusruoassaan. Itsekin jo kauan kauan kasvissyöjänä olen ne ravintooni sisällyttänyt, mutta välillä niukkoina taloudellisina aikoina ei joka kerran halutessaan niitä voi ostaa, joten on pitänyt valkuainen ottaa meijerituotteista, rahkasta ja kananmunista pelkkien papujen lisäksi. Mutta onhan meilläkin luonnossamme aarteita, joita kannattaa käyttää: metsien marjat hakkaavat mennen tullen tuontihedelmät. Mustikat ja puolukat vaan jokapäiväiseen eineskippoon ja voi unohtaa monet kolotukset ja pakotukset. Lisäksi kaikenlainen luonnon syötävä viherkasvusto kuivattuna talven varalle on oiva lisäkeino saada kehon vaatimia pienoisravintotekijöitä. Tosin kaupunkilaisilla on heikommat mahdollisuudet vihersadon korjuuseen.

      Terveellisellä ravinnolla voi vaikuttaa jopa niihin epäedullisiin geeneihinsä niin että voi myöhentää geenialtistuksesta johtuvan sairauden puhkeamista tai jopa pitää sen kokonaan kurissa.

      [Aritta, Arohanui ja Oodi-995 olkoot kommentoimatta tätä asiattomien viestiensä tähden]

      • yhteenveto

        ravinto-ja ravitsemustilanteestamme. Ja kun yhteiskunnalliset erot tästä vielä kasvavat, on yhä enemmän ihmisiä jotka joutuvat tieten tai tietämättöminä syömään heikkolaatuista ja terveydelle vaarallista ruokaa.
        Samalla kun useimmilta viedään mahdollisuus valita terveellinen ruoka , meillä keskustellaan siitä tuleeko "itse aiheutettuja" sairauksia hoitaa. Kuten väärästä ruokavaliosta johtuvia elintasosairauksia.
        Mutta kaikessa vaikuttaa ahneus..luomutuotannossakin. Mikään järkisyy tuskin selittää moisia hintoja joita ottavat tuotteistaan.

      • ####

        Minä olen idättänyt siemeniä jo monta vuotta.Idut
        on tosi terveellisiä eikä ne tule kalliiksi jos
        itse idättää eikä osta kaupasta niitä valmiiksi
        idätettyinä.Itse idätän sinimailasta,vihreää
        linssiä ja vehnää.Joka päivä valmistuu uusi satsi
        ja ne säilyy jääkaapissa pakasterasiassa.Minulta
        menee rasiallinen päivässä ituja niin ettei ne
        sielä jääkaapissa kauan vanhene.
        Kaupan tuontihedelmiä en syö kun ne on niin
        myrkytettyjä.Luomuhedelmiä voi syödä mutta ne on
        aika kalliita.Kotimaisia juureksia syön joka
        päivä,porkkanaa lanttua tai kaalta.
        Kirjastosta löytyy idättämisestä kertovia kirjo-
        ja,varmasti netissäkin on ohjeita kuinka idäte-
        tään erilaisia siemeniä.

      • DeltaEssiivi
        yhteenveto kirjoitti:

        mennä muutaman vuosikymmenen kuluttua siihen, että kehnoa ruokaa tuottavat vedetään vastuuseen aiheuttamistaan terveyshaitoista, kuten nyt on tupakkateollisuus vedetty oikeuteen aiheuttamistaan terveyshaitoista, ennen kuin päättäjätaholla herätään tosissaan näkemään syyt kansanterveyden vinoutumiin.

        Entä sitten ne haitat mitkä tulevat ruokatuotantomme alasajon seurauksena, kun joudutaan tuomaan ruokaa saastuneelta muun Euroopan alueelta.

        Pienenä ihmisenä sitä tuntee välillä suurta voimattomuutta isojen asioiden vain vyöryessä yli kykenemättä vaikuttamaan niihin mitenkään. Mitä hyödyttää esim. kirjoitukset kansanedustajillekaan, kun ei heillä ole terveysalan tietämystä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Semminkään kun kansan terveydestä vastaavan ministerin omat elämäntavat ovat olleet ihan poskellaan. Ja ne lääkärikansanedustajatkaan kun eivät välttämättä usko esim. vitamiinihoitoihin, vaikka niillä on sairauksia parannettu.

      • benedi

        Kansanterveytemme kehno tila johtuu pääosin kokonaan, ravintoomme kodistuvista väkivaltaisista
        toimenpiteistä.

        Ravintomme todellakin puhdistetaan, hydrataan , raffinoidaan ja säilytetään kemiallisesti.

        "Syö nopeasti pilaantuvaa ruokaa, mutta ennenkuin se pilaantuu" ...tätä periaatetta on mahdoton toteuttaa.

        Valtaisat puhdistetun sokerin, ja suolan määrät ravinnossamme...tekvät pahaa jälkeä.

        Myös eläinsairaudet ovat maailmassa lisääntyneet hälyttävästi, joten lihan syöminen on kyllä kyseenalaista.
        Kaupungeissa asuvat ihmiset ovat pakoitetut syömään ja ostamaan sitä mitä kaupat asettavat myyntiin.

        Kun Tanska oli sodassa, niin sinne valittiin terveysministeriksi viisas, mies....Hän laittoi silloisen ruokahuollon kuntoon, sodan niukkuuttaa ja tarpeita vastaavaksi.

        Hän käski teurastaa siat, ja niille syötettävän kokojyväviljan, vihennekset jne...kierrättää suoraan ihmisten ravinnoksi.
        Valkoisen sokerin käyttö kielettiin, rasvoja oli käytössä aivan vähäinen määrä....Ihmisille jauhettua viljaa ei saanut puhdistaa...toimenpiteet olivat radikaaleja, mutta hämmästyttävän
        tehokkaita...Tanskan kansan sairastavuus putosi, lähelle nolla lukemia...sydän-verisuoni-syöpä ja monet muut elintasosairaudet lähes hävisivät...kansa oli laihahkoa, mutta virkeää ja tervettä.

        Samoin suomessakin elintasosairauksien romahtaminen on täysin mahdollista, mutta ei ole ministeriä, joka uskaltaisi ryhtyä jo oikeustoimien pelossakin....kieltämään mitään kansalta..." syökäämme ja juokaamme ja pitäkäämme iloa, sillä huomenna me kuolemme"....Tämäkö lie nykyisten asiosta vastaavien ministerien mielessä?

      • kansalta

        on jo kielletty paljon. Osalta jo kaikki paitsi epäterveellinen ruoka.

        Viittaan tuohon mitä sanoit:

        >Samoin suomessakin elintasosairauksien romahtaminen on täysin mahdollista, mutta ei ole ministeriä, joka uskaltaisi ryhtyä jo oikeustoimien pelossakin....kieltämään mitään kansalta<

        Kansaltahan ei tarvitsisi mitään kieltää vaan päinvastoin antaa.
        Kansalta on pimitetty tieto siitä, mitä ravinnolle tahdään ja mitä se oikeasti tarkoittaa. Aivan samoin kuin ei ihmisillä ollut tietoa että lehmille syötettiin lampaiden selkäytimestä ja aivoista tehtyä rehua. Lampaat, joiden teurasjätteet lehmille syötettiin, olivat kuulemma sairaita (!) mutta miten voisimmekaan saada enää oikeaoppista ruokaa kun ruoantuotantolaitos ja ministeriöt katsovat, että on oikein syöttää edelleenkin (kasvissyöjä)lehmille lammasta ja muuta liharuokaa.

        Wikipedia:
        >Ensimmäiset tapaukset havaittiin Britteinsaarilla, jossa lehmät saivat alun perin tartunnan teurasjätteistä valmistetusta rehusta, jossa oli sairaiden lampaiden aivoja ja selkäydintä.<

        Jotain kertoo kansan kuulemisesta ja valinnanmahdollisuuksista sekin, että geenimuunneltua rehua syötetään sioille ja sitä kautta ruokapöytiimme, kun sitä ei muuten saatu ujutettua ruokavalioomme.

        Esimerkkejä olisi paljonkin mutta osa niistä jo tulikin tuolla aiemmissa, toisten kirjoituksissa esiin.

        Voimattomaksi todellakin vetää tämä lääkäreiden ja ministerien tietämättömyys.
        Mutta myös ihmisessä piilevä rahan valta ja ahneus. Ja ahneushan osoittaa myös välinpitämättömyyttä ja rakkaudettomuutta niin kanssaihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Eräänlaista tietämättömyyttä kai sen laadun ahneuskin lie?
        Lääkärit ja ministerit lienevät siinä samassa tietämättömyyden koneistossa kuin me muutkin. Vaikka on vastuuta tullut ja vaikuttamismahdollisuutta niin ei välttämättä olla sen vapaampia esim. lääketehtaiden tai kodin arvoista ja vähemmän siellä on adventisteja tai muita jotka terveellisestä ruuasta jotain ymmärtävät...Mutta varmastikin tulevaisuudessa joudutaan toteamaan ja korjaamaan tämä pieleen mennyt ravintoketju ja sen tutantomalli. Nähtäväksi jää josko kansanterveyden ennalleen paraneminen jo aiheutettujen vaurioiden takia sitten enää on mahdollista.

        Tulipa mieleeni vielä, että rottakokein on todistettu terveimpiä ja pitkäikäisimpiä olevan ne, jotka näkevät välillä jopa nälkää. Tietysti kyseessä ei ole nälänhätä vaan se luonnollinen tunne, että syödään vasta kun on nälkä.
        Ja siihen nälän poistumisen huomaamiseen on tarkoitettu sekin ohje että ruoka tulee pureskella kunnolla (toki sillä on muitakin tehtäviä) ja syödä hitaasti, sillä tarkoitus on syödä vain sen verran, että nälkä poistuu, eikä joka kerran niin että on kylläinen olo tai peräti ähky.
        Ja tietenkin tämä koskee parhaimmillaan terveellistä ruokaa josta saadaan ne vitamiinit ja muut suoja-aineet.

        Mielenkiintoinen aihe ja paljon ajatuksia antava. Kiitos benedi, aloittaja ja muut kirjoittajat. Kiitos benedi myös noista puhdistusohjeista yms.

      • heather :-DD
        benedi kirjoitti:

        Kansanterveytemme kehno tila johtuu pääosin kokonaan, ravintoomme kodistuvista väkivaltaisista
        toimenpiteistä.

        Ravintomme todellakin puhdistetaan, hydrataan , raffinoidaan ja säilytetään kemiallisesti.

        "Syö nopeasti pilaantuvaa ruokaa, mutta ennenkuin se pilaantuu" ...tätä periaatetta on mahdoton toteuttaa.

        Valtaisat puhdistetun sokerin, ja suolan määrät ravinnossamme...tekvät pahaa jälkeä.

        Myös eläinsairaudet ovat maailmassa lisääntyneet hälyttävästi, joten lihan syöminen on kyllä kyseenalaista.
        Kaupungeissa asuvat ihmiset ovat pakoitetut syömään ja ostamaan sitä mitä kaupat asettavat myyntiin.

        Kun Tanska oli sodassa, niin sinne valittiin terveysministeriksi viisas, mies....Hän laittoi silloisen ruokahuollon kuntoon, sodan niukkuuttaa ja tarpeita vastaavaksi.

        Hän käski teurastaa siat, ja niille syötettävän kokojyväviljan, vihennekset jne...kierrättää suoraan ihmisten ravinnoksi.
        Valkoisen sokerin käyttö kielettiin, rasvoja oli käytössä aivan vähäinen määrä....Ihmisille jauhettua viljaa ei saanut puhdistaa...toimenpiteet olivat radikaaleja, mutta hämmästyttävän
        tehokkaita...Tanskan kansan sairastavuus putosi, lähelle nolla lukemia...sydän-verisuoni-syöpä ja monet muut elintasosairaudet lähes hävisivät...kansa oli laihahkoa, mutta virkeää ja tervettä.

        Samoin suomessakin elintasosairauksien romahtaminen on täysin mahdollista, mutta ei ole ministeriä, joka uskaltaisi ryhtyä jo oikeustoimien pelossakin....kieltämään mitään kansalta..." syökäämme ja juokaamme ja pitäkäämme iloa, sillä huomenna me kuolemme"....Tämäkö lie nykyisten asiosta vastaavien ministerien mielessä?

        todella järkevää tekstiä
        olen kanssasi samaa mieltä :-DD

        yleisesti sekaruokaa syövät eläimet ovat
        kyseenalaista ravintoa ihmiselle (esim.sika ja karhu)
        kuin myös teollisesti lihoitetut eläimet joille syötetään antibiootteja ja kasvuhormoonia
        nämä eivät häviä kuumennuksen yhteydessä ja niin saamme niitä lihan syönnin yhteydessä
        kirjolohi ja siipikarja kuuluvat samaan sarjaan

        täältä hieman tietoa ken haluaa...
        http://www.vernoncoleman.com/main.htm
        klikkaa "Health" ja "Twenty One Reasons For Being A Vegetarian"

      • benedi
        #### kirjoitti:

        Minä olen idättänyt siemeniä jo monta vuotta.Idut
        on tosi terveellisiä eikä ne tule kalliiksi jos
        itse idättää eikä osta kaupasta niitä valmiiksi
        idätettyinä.Itse idätän sinimailasta,vihreää
        linssiä ja vehnää.Joka päivä valmistuu uusi satsi
        ja ne säilyy jääkaapissa pakasterasiassa.Minulta
        menee rasiallinen päivässä ituja niin ettei ne
        sielä jääkaapissa kauan vanhene.
        Kaupan tuontihedelmiä en syö kun ne on niin
        myrkytettyjä.Luomuhedelmiä voi syödä mutta ne on
        aika kalliita.Kotimaisia juureksia syön joka
        päivä,porkkanaa lanttua tai kaalta.
        Kirjastosta löytyy idättämisestä kertovia kirjo-
        ja,varmasti netissäkin on ohjeita kuinka idäte-
        tään erilaisia siemeniä.

        Niin pellin päällähän niitä voi idättää, harsokaankaassa esim....niitä pitää muistaa huuhtoa usein.

        Onko sulla jokin idätysvalo?....klorofylliä ...antioksidantteja, vitamiineja, tuorehormooneja...mahtaa ola punaiset posket sulla...ja hyvä vastustuskyky viruksia vastaan!!

      • sellaisissa

        idätysastioissa joissa on neljä kerrosta,minulla
        on niitä kaksi,niitä saa luontaistuotekaupoista.
        Kaksi kertaa päivässä huuhtelen,aamulla ja illal-
        la.Ei mitään keinovaloa,ihan luonnonvaloa saavat,
        kasvavat hyvin keskitalvellakin,ovat silloin vaan
        vähän vaaleamman vihreitä kuin muulloin.
        Ja halvaksi tulee itse idättäminen,pussillisesta
        siemeniä saa monta satsia ituja,esim.sinimailasta
        laitan vaan 1/4 desiä kerralla itämään.
        No tuosta vastustuskyvystä sitten,kyllä mulle
        yleensä kerran vuodessa tulee joku "flunssanta-
        painen",nuhaa ja vähän yskää,ehkä kurkku kipeä,
        mutta se on niin lievää että se ei kaada sän-
        kyyn kun ei ole kuumetta eikä erityisen huono
        olo muutenkaan.Ikinä ei ole tullut poskiontelon-
        tulehdusta tai korvatulehdusta sen jälkeen kun
        olen ruvennut idättämään.
        Minua luullaan yleensä huomattavasti nuoremmaksi
        kuin mitä olen oikeasti,olen aika varma että se
        on itujen ansiosta,niissä on niin paljon vitamii-
        neja ja muita tärkeitä aineita joilla on myös
        elimistöä puhdistava vaikutus.Siis parasta ter-
        veysruokaa mitä olla voi.
        Kovasti ihmettelen miksi vaan aika harvat ihmi-
        set idättävät siemeniä,he eivät ehkä tiedä siitä,
        vaikka siemenien idätys ei mikään uusi juttu
        kumminkaan ole.

      • Eräs nainen
        sellaisissa kirjoitti:

        tai ainaskin yritän. Idättää vain ja ainoastaan aivoituksiani!

        Pitänee! Kuitenkin tarkkaan lukea antamasi hoito-ohjeet! Jospa niistä olisi apua tässäkin asiassa?

        Ps. Tosin. Lopputulema, näin äkisti on. Että, kaikesta huolimatta vaan vanhenen! Siis minun 'arvaukseni'!

        Ja vieläkin raflaampi ajatuksenkierto! Kuiteskin kuolen! Mutta kait parempi kuolla terveenä ja kauniina?

        Syömisessähän on loppujen lopuksi kyse, miljoonien, miljardien solujen ruokkimisesta ja niitten tarpeitten tyydyttämisestä, eikä suinkaan mieln ja halujen tyydyttämisestä.

        Tuoreentzyynien voima on hämmästyttävä, ne pystyvät muuntumaan muutamien sekunttien ja kymmenien sekunttien sisällä solujen ja solukalvon tunnistajaelimien kautta solujen rakennukseksi.

        Jos ja kun tuollainen elämän puu on olemassa, joka tekee joka kuukausi hedelmänsä, niin ne hedelmät ja lehdet sisältävät sellaisia aineita, joilla on mahdollisuus pyörittää solujen aineenvaihduntaa loputtomiin.

        Tänään ihisen täytyy kerätä vitamiinit ja hivenaineet sekä tuntemattomat ravintotekijät monista lähteistä-

        Parhaat lähteet ovat tuoreena syötävät käsittelemättömät kasvikset ja hedelmät, mutta ei samalla aterioilla!

      • parempi elää
        Eräs nainen kirjoitti:

        terveenä ja kauniina :)

      • kysymys mutta

        mistä niitä siemeniä saa? Terveyskaupasta vai puutarhakaupasta?

      • Eräs nainen
        parempi elää kirjoitti:

        terveenä ja kauniina :)

        voihan sitäkin kokeilla! Tai ainaskin yrittää!

      • Eräs nainen
        benedi kirjoitti:

        Syömisessähän on loppujen lopuksi kyse, miljoonien, miljardien solujen ruokkimisesta ja niitten tarpeitten tyydyttämisestä, eikä suinkaan mieln ja halujen tyydyttämisestä.

        Tuoreentzyynien voima on hämmästyttävä, ne pystyvät muuntumaan muutamien sekunttien ja kymmenien sekunttien sisällä solujen ja solukalvon tunnistajaelimien kautta solujen rakennukseksi.

        Jos ja kun tuollainen elämän puu on olemassa, joka tekee joka kuukausi hedelmänsä, niin ne hedelmät ja lehdet sisältävät sellaisia aineita, joilla on mahdollisuus pyörittää solujen aineenvaihduntaa loputtomiin.

        Tänään ihisen täytyy kerätä vitamiinit ja hivenaineet sekä tuntemattomat ravintotekijät monista lähteistä-

        Parhaat lähteet ovat tuoreena syötävät käsittelemättömät kasvikset ja hedelmät, mutta ei samalla aterioilla!

        ihminen tiedä!? Tai, pikemminkin näin ravitsemusoppaana, tiedä.

        Ettei pelkkä ravinto riitä. Sen puun kasvamiseen/kasvattamiseen! Kyllä jokainen puu tarttee myös muutakin kuin perustarvetta. Ravintoa.

        Hyviä hedelmiä tuottava puu. Tarttee, vaikkapa (kuten kukatkin yleensä), kaikennäköistä höpistelyä. Jopa hellyyttä!

        Ja tämänkaltaisesti 'jalostetun' puun hedelmät ovatkin niitä parhaita lähteitä. Niitten solujen pyörittämiseen.

        Ja tietysti se tuoreus tulee pitää mielessä!

        ettei mikäänkaltainen ravinto säilytä sinua tai minua tai ketään ferskinä. Jollei ulkoile!

        Toki ajankohta ulkoiluun voi olla nyt jo out! Mutta! Se toinen tai kolmas tärkeä pointti on. Riittävä lepo!

        Tai mieluuminkin kunnon yöunet! Toki ne päivittäiset päiväunetkin ovat aina kohdallaan!

        Viimeistään silloin se kauneuskin on turvattu. Se kuoleminenkin huomioon ottaen!

      • kysymykseesi
        kysymys mutta kirjoitti:

        mistä niitä siemeniä saa? Terveyskaupasta vai puutarhakaupasta?

        Niitä siemeniä saa ihan tavallisista ruokakau-
        poista,ainakin sellaisista isommista kaupoista
        löytyy.Luontaistuotekaupoissa niitä on myös,
        siellä usein kalliimpia kun tavallisessa ruoka-
        kaupassa.
        Sinimailanen,vihreä linssi ja mung-papu on help-
        poja idättää ja miedon makuisia,suosittelen nii-
        tä.Vehnän idätyskin on helppoa,itse idätän niitä
        vain pari päivää,sen verran että valkoinen itu
        tulee näkyviin,en anna niiden kasvaa niin isoik-
        si että ne rupeaa vihertymään koska ne maistuu
        silloin sellaisilta makeilta ja on sitkeitä enkä
        tykkää sellaisista.Tattariakin olen kokeillut ja
        ne iti nopeasti.

      • Jos
        Eräs nainen kirjoitti:

        voihan sitäkin kokeilla! Tai ainaskin yrittää!

        haluat niin saathan sinä mieluummin kuolla terveenä ja kauniina.

      • vastauksesta
        kysymykseesi kirjoitti:

        Niitä siemeniä saa ihan tavallisista ruokakau-
        poista,ainakin sellaisista isommista kaupoista
        löytyy.Luontaistuotekaupoissa niitä on myös,
        siellä usein kalliimpia kun tavallisessa ruoka-
        kaupassa.
        Sinimailanen,vihreä linssi ja mung-papu on help-
        poja idättää ja miedon makuisia,suosittelen nii-
        tä.Vehnän idätyskin on helppoa,itse idätän niitä
        vain pari päivää,sen verran että valkoinen itu
        tulee näkyviin,en anna niiden kasvaa niin isoik-
        si että ne rupeaa vihertymään koska ne maistuu
        silloin sellaisilta makeilta ja on sitkeitä enkä
        tykkää sellaisista.Tattariakin olen kokeillut ja
        ne iti nopeasti.

        ja noista tarkemmista selostuksista:)))

      • benedi
        Eräs nainen kirjoitti:

        ettei mikäänkaltainen ravinto säilytä sinua tai minua tai ketään ferskinä. Jollei ulkoile!

        Toki ajankohta ulkoiluun voi olla nyt jo out! Mutta! Se toinen tai kolmas tärkeä pointti on. Riittävä lepo!

        Tai mieluuminkin kunnon yöunet! Toki ne päivittäiset päiväunetkin ovat aina kohdallaan!

        Viimeistään silloin se kauneuskin on turvattu. Se kuoleminenkin huomioon ottaen!

        Ulkoilu on solujen hapensaannin takia välttämätöntä. parasta ulkoilua on monipuolinen toiminnallinen työ ulkona, joka samalla hyödyttää ulkoilijaa itseäänkin.

        Työstähän seuraa aina hyötyä. Mutta kaikilla ei ole puutarhaa, tai peltotilkkua, jossa voisi ahertaa itsensä iloksi.

        Sellainen monipuolinen maustepuutarha voisi olla todella hyvä jokaisen rakentaa..." musta juuri, vuohen juuri pitkän iän tuki ja muuri"

        tuollainenkin sananlasku on, Mutta kyllä siihen piäisi liittää piparjuurikin.

      • benedi
        Eräs nainen kirjoitti:

        ihminen tiedä!? Tai, pikemminkin näin ravitsemusoppaana, tiedä.

        Ettei pelkkä ravinto riitä. Sen puun kasvamiseen/kasvattamiseen! Kyllä jokainen puu tarttee myös muutakin kuin perustarvetta. Ravintoa.

        Hyviä hedelmiä tuottava puu. Tarttee, vaikkapa (kuten kukatkin yleensä), kaikennäköistä höpistelyä. Jopa hellyyttä!

        Ja tämänkaltaisesti 'jalostetun' puun hedelmät ovatkin niitä parhaita lähteitä. Niitten solujen pyörittämiseen.

        Ja tietysti se tuoreus tulee pitää mielessä!

        ja mielelläni minä kaikella tavalla "höpistelisinkin" ja antaisin hellyyttä, jos minulla olisi sellainen tuoreravintoa syövä, ferskinä pysynyt "kukka"

        Olisihan minulla aikaa töitten jälkeen, ja lenkin jälkeen antaa muutakin perustarvetta, kuin ravintoa...eräs kysyi, mistä saa siemeniä ostaa...ja minä mistä saa ostaa 2hellyyttä tarvitsevia kukkia" ...rahatta ja hinnatta!

      • höpis

        Äijähän "saarnaa" täällä tehdäkseen naisiin vaikutuksen!

        Kyllä nää "saarnamiehet" täällä jo tiedetään! ;)

      • benedi
        höpis kirjoitti:

        Äijähän "saarnaa" täällä tehdäkseen naisiin vaikutuksen!

        Kyllä nää "saarnamiehet" täällä jo tiedetään! ;)

        sydän kääntyy Jumalan puoleen, ja tämä on vaikka leski...niin sanoohan Paavali: " Minä tahdon että nuoret lesket menevät naimisiin, eivätkä kylää kierellessään oppisi laiskoiksi ja juoruisiksi.

        Mutta onhan myös kirjoitettu: " Älä lähde kantamaan iestä yhdessä uskottomain kanssa"

        Mikäpäs siinä, uskova, kristitty vapaa nainen.. sehän on Jumalan alkuperäinen suunnitelma.

        Eikös se riitä, että yhteen naiseen tekee vaikutuksen, miksi käytit sanontaa: " naisiin"??

        Miksi pitää tehdä vaikutus naisiin?? Ja jos naisiin pitäisi tehdä vaikutus, niin missä tarkoituksessa kristityn tulisi tehdä vaikutus naisiin??

        Voisitko myös tarkentaa millainen sen vaikutuksen tulisi olla, tai minkälaisen vaikutukse ajattelit minun pyrkivän tekemään naisiin?...ja siis miksi naisiin?

        " Seurakunnan palvelija olkoon yhden vaimon mies"

        Katolisessa kirkossahan saarnamies, ei saa tehdä vaikutusta naiseen, mutta kukas sen apostolisessa opetuksessa on kieltänyt?

        Käskyt sinä tiedät?

      • Eräs nainen
        benedi kirjoitti:

        Ulkoilu on solujen hapensaannin takia välttämätöntä. parasta ulkoilua on monipuolinen toiminnallinen työ ulkona, joka samalla hyödyttää ulkoilijaa itseäänkin.

        Työstähän seuraa aina hyötyä. Mutta kaikilla ei ole puutarhaa, tai peltotilkkua, jossa voisi ahertaa itsensä iloksi.

        Sellainen monipuolinen maustepuutarha voisi olla todella hyvä jokaisen rakentaa..." musta juuri, vuohen juuri pitkän iän tuki ja muuri"

        tuollainenkin sananlasku on, Mutta kyllä siihen piäisi liittää piparjuurikin.

        Hei, ei ulkoilu aina ole työtä. Ulkoilu, sen hapensaannin ja ennen kaikkea stressinpoistajana, toteutuu.

        Kevyenä kävelynä, hölkkänä tai jopa. Joillakin sellaisena hikilenkkinä, että terveyskin jo vaarantuu!

        Eli maltti on valttia!

        Ja kun nyt on kuulemma. Sen Niksi Pirkan mukaan. Paras aloitus sen maustepuutarhan 'rakentamiseen?! Niin miksi nimenomaan piparjuurta?

        Elänkö sen voimalla pitempään? Vai, onko sillä myös kauneuteen vaikuttavia voimia?

        Minä kun en näet halua kuolla. Rumana!

        tehdä rumasta kauniin ennen kuolemaa, mutta yrittänyttä ei laiteta sanotaan!

        Piparjuuri on kaikkein terveellisimpiä mausteita, mitä on olemassa....keripukkia ei enää taida olla, sillä siitä sillä pääsee eroon vaivatta!

        Piparjuurta on tutkittu ja se sisältää melkoisen m'äärän antibioottisesti vaikuttavaa ainetta, eräänlaista penisilliiniä.
        Se vaikuttaa hyvän lääkkeen tavoin mm. kurkkutaudeissa, se tehoaa märkiviin haavoihin hyvin, kuten Aloe Verakin

        Hyvä lääke tehdään näin: piparjuuriraastetta sekoitetaan alkoholiin, annetaan olla riittävän kauan, jonka jälkeen sakka puserretaan pois..ja tätä liuosta suihkutetaan sumutepullolla märkiviin haavoihin.

        Piparjuuri siirappi auttaa tehokkaasti heikkoihin keuhkoihin, henkitorven tulehdukseen ja yleensä hengityselimiin,
        Lisäksi piparjuuri ja valkosipuli yhdessä käytettynä parantaa ja nuorentaa verisuonia , valtimoita ja alentaa verenpainetta....

        Mutta oletkos kuullut verrattomasta (Raphanus sativus) kasvista?

        näin vähän, aneemisen vastauksen kera!

        Mutta oikeesti. Minulle on oikeesti yksi hailee! Mihin se piparjuuri vaikuttaa?

        Toki valkosipuli on hyvä seuralainen itteleni. Ei niinkään heille! Joiden kanssa pitäisi vielä jutustellakin. Valkosipuli kuulemma, HAISEE!? Hengityksessä?

        Mutta toi 'Raphanus sativus' on ihan uusi juttu. En todellakaan tiedä. Mitä se on tai mihin se vaikuttaa?!

        Tosin. Ei silläkään ole mitään merkitystä minulle. Kait kuitenkin jollekin toiselle!

        Joten, voinet avartaa. Tai pikemminkin aukaista tämän hienon 'sanonnan' sisällön? Niille, ketkä siitä ovat kiinnostuneita!

      • Nimetön

        , niitä odotellessa...tsemppiä uudelle elämälle!

      • retiisi tai
        benedi kirjoitti:

        tehdä rumasta kauniin ennen kuolemaa, mutta yrittänyttä ei laiteta sanotaan!

        Piparjuuri on kaikkein terveellisimpiä mausteita, mitä on olemassa....keripukkia ei enää taida olla, sillä siitä sillä pääsee eroon vaivatta!

        Piparjuurta on tutkittu ja se sisältää melkoisen m'äärän antibioottisesti vaikuttavaa ainetta, eräänlaista penisilliiniä.
        Se vaikuttaa hyvän lääkkeen tavoin mm. kurkkutaudeissa, se tehoaa märkiviin haavoihin hyvin, kuten Aloe Verakin

        Hyvä lääke tehdään näin: piparjuuriraastetta sekoitetaan alkoholiin, annetaan olla riittävän kauan, jonka jälkeen sakka puserretaan pois..ja tätä liuosta suihkutetaan sumutepullolla märkiviin haavoihin.

        Piparjuuri siirappi auttaa tehokkaasti heikkoihin keuhkoihin, henkitorven tulehdukseen ja yleensä hengityselimiin,
        Lisäksi piparjuuri ja valkosipuli yhdessä käytettynä parantaa ja nuorentaa verisuonia , valtimoita ja alentaa verenpainetta....

        Mutta oletkos kuullut verrattomasta (Raphanus sativus) kasvista?

        retikka. Retiisi on raphanus sativus var. sativus ja retikka raphanus sativus var. niger. Okei katsoin wikipediasta ;) Retiisi on kuulemma hyväksi hampaille, ikenille, hiuksilleja kynsille. Tämä retiisijuttukin lienee minua varten täällä;)

      • jo retiisin
        Nimetön kirjoitti:

        , niitä odotellessa...tsemppiä uudelle elämälle!

        kun sen etsin tuolta wikipediasta, mutta tulipa vain mieleeni kertoa, että kaikkea oppimaani esim miten saada itsensä stressiajan ajan jälkeen kuntoon tai atopiat ja allergiat kuriin lisävitamiineilla (purkista) miten syödä oikein yms. jaan kaikkien halukkaiden ystävien ja sukulaisten ym. kanssa. Joten se hyödyttää muitakin kuin minua. Minkä on itse kokeillut ja hyväksi havainnut se tahtoo "periytyä" jälkeläisillekin vakiintuneina tietoina ja tapoina :)

      • benedi
        retiisi tai kirjoitti:

        retikka. Retiisi on raphanus sativus var. sativus ja retikka raphanus sativus var. niger. Okei katsoin wikipediasta ;) Retiisi on kuulemma hyväksi hampaille, ikenille, hiuksilleja kynsille. Tämä retiisijuttukin lienee minua varten täällä;)

        Kyllä tietokone on mahtava apu....hyvä kun löysit tietoa, vaikka minulla oli tarkoitus kertoakin, että se on eräs parhaista maksa-lääkkeistä...jota voidaan pitää
        kotona varastossa. Sitä pitää vain syödä vähän kerrallaan, niin se suojelee maksataudeilta, sappikivikohtauksilta ja parantaa ruuansulatusta.

        Koska maksan terveys on ihmisen terveyden kulmakivi, ...terveystoimet tulisi kohdistaa sen kunnon parantamiseen. Maksa on elimistömme terveyden säätelijä!

      • benedi
        jo retiisin kirjoitti:

        kun sen etsin tuolta wikipediasta, mutta tulipa vain mieleeni kertoa, että kaikkea oppimaani esim miten saada itsensä stressiajan ajan jälkeen kuntoon tai atopiat ja allergiat kuriin lisävitamiineilla (purkista) miten syödä oikein yms. jaan kaikkien halukkaiden ystävien ja sukulaisten ym. kanssa. Joten se hyödyttää muitakin kuin minua. Minkä on itse kokeillut ja hyväksi havainnut se tahtoo "periytyä" jälkeläisillekin vakiintuneina tietoina ja tapoina :)

        Musta retikka (Raphanus sativus, jolla on violetin väriset kukat, ei tämä meidän retikamme, joka on punainen juuriltaan!
        Ja jota keväällä aina kylvettiin...samaan heimoonhan se kuuluu...ja se käy myös hyvin...luulisin.

      • benedi
        jo retiisin kirjoitti:

        kun sen etsin tuolta wikipediasta, mutta tulipa vain mieleeni kertoa, että kaikkea oppimaani esim miten saada itsensä stressiajan ajan jälkeen kuntoon tai atopiat ja allergiat kuriin lisävitamiineilla (purkista) miten syödä oikein yms. jaan kaikkien halukkaiden ystävien ja sukulaisten ym. kanssa. Joten se hyödyttää muitakin kuin minua. Minkä on itse kokeillut ja hyväksi havainnut se tahtoo "periytyä" jälkeläisillekin vakiintuneina tietoina ja tapoina :)

        Entisaikaan ihottumat olivat selväpiirteisempiä ja yksinkertaisempia hoitaa ja parantaa.

        Tämä satojen, ja tuhansien kemiallisten aineiden armeija, joiden kulku ja tie elimistössä on tuntematonta, ja kun omat erityselimistömme , maksa yms. ovat usein ymmällöä kuinka tehdä vaarattomaksi joku kemiallinen aine, jonka on laatinut joku kemianinsinööri työpöydällään ja laboratoriossaan!!

        Sen vuoksi kaikkia turhia lisäaineita tulisi vältää, ..ainakin kemiallisten tehtaiden tuotoksia.

        Ihottumat tarvitsevat hyvää maksa-ja munuaishoitoa...Erikoisesti imettävien äitien on varottava tiettyjä ravintoaineita...ja näin välttyä esim. lapsen maitoruvelta....

      • Eräs nainen
        benedi kirjoitti:

        Kyllä tietokone on mahtava apu....hyvä kun löysit tietoa, vaikka minulla oli tarkoitus kertoakin, että se on eräs parhaista maksa-lääkkeistä...jota voidaan pitää
        kotona varastossa. Sitä pitää vain syödä vähän kerrallaan, niin se suojelee maksataudeilta, sappikivikohtauksilta ja parantaa ruuansulatusta.

        Koska maksan terveys on ihmisen terveyden kulmakivi, ...terveystoimet tulisi kohdistaa sen kunnon parantamiseen. Maksa on elimistömme terveyden säätelijä!

        heti näin aamusta. Kun näet tässä juuri pohdiskelin, että mitä ruuaksi tänään.

        Mutta kuuluuko tämä musta retikka kaikkien kauppojen tuotevalikoimaan?

        Poissulkien nuo terveysvaikutukset. Haluaisin myös tietää, antaako se tälle perinteiselle perunalaatikolle. Ja ennen kaikkea tämän syöjälle jonkin tietyn. Kenties ainutlaatuisen ja uuden makuelämyksen?

        Huolimatta siitä, että tämän päiväinen ruokamenuuni voi olla tämän elämisen/terveyden kannalta tarkasteltuna pikkasen huono valinta.

        Niin haluaisin kuitenkin tietää,luoko tämä musta retikka jotain lisäarvoa suunnitelmiini?

        Ps. Tarvitsen tätä tietoa, jotten turhan päiten lähde sitä hamstraamaan!

        meinas unohtuu. Se jälkiruoka.

        Jos musta retikka unohdetaan, niin oisko pelkkä hengen ravinto mielekästä?

        Tulisi edulliseksikin! Pelkkä meditointituokio. Ja täten kukin saisi mieleisensä sellaisen. Jälkiruoan!

        Tää nyt vain oli eräs poiminto, kasvikunnan suuresta
        valikoinnista, ei sen kummempaa...ei tätä siihen dieettiin tarvita!

        Kunhan keskusteltiin vain tästä " retikasta" tällä kertaa.

      • benedi
        Eräs nainen kirjoitti:

        meinas unohtuu. Se jälkiruoka.

        Jos musta retikka unohdetaan, niin oisko pelkkä hengen ravinto mielekästä?

        Tulisi edulliseksikin! Pelkkä meditointituokio. Ja täten kukin saisi mieleisensä sellaisen. Jälkiruoan!

        Onhan kirjoitettu: " Vanhurskaan rukous, voi paljon, kunhan se on harras"

        Mitä vanhurskaan rukous tarkoittaa?
        Sen voi kirjoittaa näinkin: " Oikeamielisen, (totuutta rakastavan), rukous voi paljon...

        Miksi väärämielisen rukous ei voi paljon?...Siksi koska on kirjoitettu; " Minä käännyn niiden puoleen jotka totuudessa minua avuksi huutavat"

        Räikeästi sanottuna, jos vaimo tai mies ovat pettämisreissullaan, niin Jumala ei kuule sellaisen rukousta, jos tämä rukoilee että tulkoon aviomies kotiin vasta aamulla!!

        Eli jos rukoilee eli meditioi, niin kannattaa tehdä se totuudessa!!

      • köh, köh ;)

        Aloittajan kommentti:

        >..joten ryhtykäämme vastustamaan kuolemaa, ja puhukaamme siitä, mikä on hyvää ja tervellistä ennen kuolemaa!!<

        lykkäämme tässä nyt tuota kuoleman tuloa jotta sitten ehdimme kauemmin ja paremmin valmistautua siihen sen koittaessa :)

    • AVKT

      40 luvulla oli ohje sokeritaudille syö rasvaa ja sitten tuli vihannekset ja nyt taas (rasvaa--- vaikka en sitä syö, mutta elimme kuinka hyvänsä me kaikki kuolemme, siis aloittaja on oikeassa. Kuinka olisi, jos ei olisi eläkerajaa, luulisin - moni eläisi kymmeniä vuosia kauemmin jos aina kävisi töissä, niin kauan kuin se käy.

      • Eräs nainen

        kyllä kaikki ne terveysintoilijat aina sijansa löytävät!

        Mutta minun vahva näkemykseni. Ilman minkäänlaista ravitsemustietouttakaan on. Että kaikkea voi/saa/pitää syödä! (Jopa juoda!)

        Kyllä se elimistö kullekin sen kertoo. Siis mitä se tarttee! Kun vaan herkällä korvalla kuuntelee!

        Harvoin näkee.
        Kyllä ihmisen oma keho tietää aina mikä on hyvä ja mikä paha!!!

        Kohta tietää, että on paha.

        Palaan jos elän, lain merkeissä.

      • Aritta
        Eräs nainen kirjoitti:

        kyllä kaikki ne terveysintoilijat aina sijansa löytävät!

        Mutta minun vahva näkemykseni. Ilman minkäänlaista ravitsemustietouttakaan on. Että kaikkea voi/saa/pitää syödä! (Jopa juoda!)

        Kyllä se elimistö kullekin sen kertoo. Siis mitä se tarttee! Kun vaan herkällä korvalla kuuntelee!

        että voi olla liian myöhäistä kun elimistö alkaa protestoida.

        Itse olen yrittänyt saada erästä ystävääni lopettamaan synteettisten makeutusaineiden käytön mutta hän vain vastaa että kyllä sitä kuolee ennemmin tai myöhemmin. Hän ei älyä sitä miten tulee kuolemaan. Minusta on myös turhaa valittaa vaivoistaan jos ahtaa kroppansa täyteen myrkkyjä joka päivä. Varsinkin kun on tietoinen siitä että ne ovat myrkkyjä.

        Mutta jokainenhan on valinnut elämänsä ja jos ei halua mitään oppia tässä elämässä niin olemmehan me ikuisia. :-)

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      2505
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      203
      1190
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1091
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      911
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      98
      888
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      60
      822
    Aihe