Benny Törnroosin vetämässä ruotsinkielisen FST:n yhteislauluohjelmassa TV-2:ssa maanantai-iltana esitettiin lavalla mm. Linnanmäelle valmisteilla olevan Hair-musikaalin loppukappale Let the sunshine in. Kuvitelkaa tilannetta: Porvoon vanha kaupunki, paikalle kokoontuneena kohtalainen 'sällskap', on frouvaa ja herraa, arvostaan tietoista, viihtymään ja itseään näytillepanemaan saapunutta, kohteliaasti hymyävää 'bättre folk'ia... sitten podiumilla joukko nuoria, kauniita ja hyvinpukeutuneita siloposkia laulaa parhaansa mukaan antaumuksellisesti Hairin päätöskappaletta.
Ohutsointisen ja tasottoman lauluesityksen jälkeen Benny T. haastattelee laulajaa, joka käyttää tilaisuutta hyväkseen mainostaakseen tulossa olevaa esitystä. Itse musikaalista ja sen loppulaulusta esittäjä toteaa vakuuttuneena, että "se on niin mahdottoman positiivinen". Kenenhän näkemys tässä luonnehdinnassa tiivistyy?
60-luvun itse eläneenä ja kokeneena en voi olla tyrmistymättä tästä mitään tietämättömästä, kepeästä ja kaupallisesta otteesta, jolla Hair ilmeisestikin nyt on otettu uudelleenlämmitettäväksi. Aikanaan musikaalista tuli osa älyllisesti eriytyneen vähemmistön, hippien, kutsuntamääräyksensä polttaneiden Vietnam-karkureiden, pasifistien ja aseistakieltäytyjien, yleensä kulttuurisen vastavirtaväen ohjelmallista julistusta. Siinä mistä Hair puhui oli tosi kysymyksessä. Nyt musikaalin traagisesta päätöskappaleesta on tullut naminamimiesten "positiivista asennetta". Onkohan historiasta on jäänyt jotain oppimatta?
Musikaalin tapahtumien taustalla ollut Vietnamin sota muodostui USA:ssa kansalliseksi tragediaksi, ja kesti kolmekymmentä vuotta sodan päättymisen jälkeen ennen kuin sodanaikainen puolustusministeri McNamara tunnusti julkisesti että sota kaikenkaikkiaan oli ollut hirvittävä erehdys. Miten pitää sitten suhtautua siihen, että liki neljäkymmentä vuotta Hair-musikaalin tekemisen jälkeen siitä tehdään viihdeversio, jonka sanomaksi näyttää muodostuvan, että alkuperäinen Hair ilmeisestikin oli yhteiskunnallis-poliittis-kulttuurisessa julistuksessaan jonkinlaista suurta erehdystä?
Jos minä olisin nykynuori, en edes tohtisi koskea Hairiin. Ja jos olisin suomenruotsalainen hyvinvoiva nykynuori, en uskaltaisi koskea siihen senkään vertaa. Tai jos vaikka olisin itse joku ökyrikas rahanahne viihdemanageri, tekopyhä veijari, jonka oma siviilirohkeus loppuu ennen kuin itse rohkenee astua esiin omista kaapeistaan, minä en kertakaikkiaan puuttuisi sellaisen historiallisen taustan omaavaan teokseen kuin Hair.
Musikaaliaikojen jälkeen on tsekkiläinen Milos Forman tehnyt Hairista alkuperäishengelle hyvin uskollisen elokuvaversion, joka kannattaa kaikkien noita aikoja itse kokemattomien katsoa. Elokuvassa ajankuva ja ajalle ominainen kulttuurimuutos on saatu hyvin dokumentoitua. Länsimaissa toteutui tuolloin sukupolvikapina vailla vertaa, arvot ja ajattelutavat kokivat täysremontin, maailma muuttui tuona vuosikymmenenä enemmän kuin mitä se ehkä milloinkaan on muuttunut.
Nyt tuolta ajalta kaivetaan siis esiin jotain jota nykyisillä nuorilla ei enää ole juuri mahdollisuutta millään tavalla ymmärtää, tartutaan musiikkiin ja muutetaan senkin maailmankuva taatusti hampaattomaksi naminamiviihteeksi - ja odotetaan jutusta suurta kaupallista menestystä. Inhottavaa.
Ohutsointisen ja tasottoman lauluesityksen jälkeen Benny T. haastattelee laulajaa, joka käyttää tilaisuutta hyväkseen mainostaakseen tulossa olevaa esitystä. Itse musikaalista ja sen loppulaulusta esittäjä toteaa vakuuttuneena, että "se on niin mahdottoman positiivinen". Kenenhän näkemys tässä luonnehdinnassa tiivistyy?
60-luvun itse eläneenä ja kokeneena en voi olla tyrmistymättä tästä mitään tietämättömästä, kepeästä ja kaupallisesta otteesta, jolla Hair ilmeisestikin nyt on otettu uudelleenlämmitettäväksi. Aikanaan musikaalista tuli osa älyllisesti eriytyneen vähemmistön, hippien, kutsuntamääräyksensä polttaneiden Vietnam-karkureiden, pasifistien ja aseistakieltäytyjien, yleensä kulttuurisen vastavirtaväen ohjelmallista julistusta. Siinä mistä Hair puhui oli tosi kysymyksessä. Nyt musikaalin traagisesta päätöskappaleesta on tullut naminamimiesten "positiivista asennetta". Onkohan historiasta on jäänyt jotain oppimatta?
Musikaalin tapahtumien taustalla ollut Vietnamin sota muodostui USA:ssa kansalliseksi tragediaksi, ja kesti kolmekymmentä vuotta sodan päättymisen jälkeen ennen kuin sodanaikainen puolustusministeri McNamara tunnusti julkisesti että sota kaikenkaikkiaan oli ollut hirvittävä erehdys. Miten pitää sitten suhtautua siihen, että liki neljäkymmentä vuotta Hair-musikaalin tekemisen jälkeen siitä tehdään viihdeversio, jonka sanomaksi näyttää muodostuvan, että alkuperäinen Hair ilmeisestikin oli yhteiskunnallis-poliittis-kulttuurisessa julistuksessaan jonkinlaista suurta erehdystä?
Jos minä olisin nykynuori, en edes tohtisi koskea Hairiin. Ja jos olisin suomenruotsalainen hyvinvoiva nykynuori, en uskaltaisi koskea siihen senkään vertaa. Tai jos vaikka olisin itse joku ökyrikas rahanahne viihdemanageri, tekopyhä veijari, jonka oma siviilirohkeus loppuu ennen kuin itse rohkenee astua esiin omista kaapeistaan, minä en kertakaikkiaan puuttuisi sellaisen historiallisen taustan omaavaan teokseen kuin Hair.
Musikaaliaikojen jälkeen on tsekkiläinen Milos Forman tehnyt Hairista alkuperäishengelle hyvin uskollisen elokuvaversion, joka kannattaa kaikkien noita aikoja itse kokemattomien katsoa. Elokuvassa ajankuva ja ajalle ominainen kulttuurimuutos on saatu hyvin dokumentoitua. Länsimaissa toteutui tuolloin sukupolvikapina vailla vertaa, arvot ja ajattelutavat kokivat täysremontin, maailma muuttui tuona vuosikymmenenä enemmän kuin mitä se ehkä milloinkaan on muuttunut.
Nyt tuolta ajalta kaivetaan siis esiin jotain jota nykyisillä nuorilla ei enää ole juuri mahdollisuutta millään tavalla ymmärtää, tartutaan musiikkiin ja muutetaan senkin maailmankuva taatusti hampaattomaksi naminamiviihteeksi - ja odotetaan jutusta suurta kaupallista menestystä. Inhottavaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitähän se nykyisin on. Naminamipaskaa.
Niin, maailma muuttuu ja 60-lukulaisten kapina on porvarillistunut jo ajat sitten, toi Hair-juttu on vain yksi esimerkki rahameressä.
Maistaaksesi elävää kapinahenkeä sinun on mentävä nyky-aktivistipiireihin - pois kermaperseiden seurasta.