Ihme ja ateisti

kysymys..

Miten sinä arvoisa ateisti koet kaatumisen ihmeen ?

Kiistätkö sen olemassa olon ?

Mitä ajattelet siitä, että sinä kaadut nurin, etkä voi sitä millään tavalla estää ?

Muutamissa kirjoissa ja kirjoituksissa on kerrottu, miten uteliaisuuden vuoksi paikalle menneet ihmiset ovat kaatuneet Torontolaiskokouksissa, vastoin tahtoansa.

Olen utelias, miten uskomaton ateisti suhtautuu tuollaiseen ihmeeseen jossa ei tarvita edes fyysistä kosketusta, vaan kaatuja voi olla vaikka 5-50 metrin päässä kaatumisen aiheuttajasta.

13

452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J.Edgar

      uskonnollisuuteen mitenkään. Hypnologit pystyvät kaatamaan ihmisiä ja teettämään heillä yhtä ja toista muutakin.

      Uskonnollisten kokousten kaatajat osaavat suggeroida/hypnotisoida ihmisiä. Läheskään kaikki ihmiset eivät kaadu, eivät edes kaikki uskovaiset.

      Kaataminen herätyskokouksessa on sinällään paljon helpompaa kuin vaikka hypnologin järjestämässä yleisötilaisuudessa. Herätyskokouksen väki on valmiiksi suggeroitu ja kaatuu melkein itsestään.

      Jos kaadettava ei halua kaatua, ei hän suurella todennäköisyydellä kaadu. Itse en ole käynyt, mutta lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat kokeilleet.

      • uskomattomia

        jotka ovat kaatuneet mm. Nokia Missiossa.

        Se voima joka kaataa, ei yleensä kaada uskovia, jotka eivät tahdo kaatua, jotka rukoilevat.

        Jos lähipiirissäsi olevat ihmiset ovat käyneet Rodney Howard-Brownen tai Benny Hinnin kokouksissa, on suuri mahdollisuus, että he kaatuvat, vastoin tahtoaan. Joissakin isoissa kokouksissa sadat ovat kaatuneet, kun Benny Hinn on heilauttanut takkiansa tai puhaltanut mikrofooniin.

        Miten selität suggeroinnin, kun nekin ihmiset ovat kaatuneet, joihin kaatajalla ei varmasti ole ollut mitään katsekontaktia ?

      • J.Edgar
        uskomattomia kirjoitti:

        eivät saa aikaan mitään, mitä ei tavallinen hypnologi pysty toistamaan. Tosin herätyskokouksen tunnelma on sinällään jo suggestiivienen ja kaatamiselle valmiiksi alttiit uskovat kaatuvat ilman kaatajaakin.

        Sillä voimalla, joka kaatumisen saa aikaan, ei ole mitään tekemistä minkään yliluonnollisen kanssa. Ei jumalan, maahisten eikä menninkäisten.

      • liimaantuminen
        J.Edgar kirjoitti:

        Kaatunut ihminen voi liimaantua lattiaan kiinni, ryömiä vatsa maassa pitkin salia.

        Hänellä voi olla kokouksesta lähdettyään vaikea hallita ruumistaan. Hänen kätensä voivat pyöriä ja heilua joka suuntaan.

        Joskus harvoin kaatuneen ihmisen luonne ja mielipiteet voivat muuttua toiseksi, kaatumisen kokemuksen kautta.

        En usko että kaatumista vaikuttaa Jumala. Mutta uskon että se on toisinaan yliluonnollista, toisinaan perustuu fyysiseen voimaan ja suggestioon.

      • J.Edgar
        uskomattomia kirjoitti:

        jotka ovat kaatuneet mm. Nokia Missiossa.

        Se voima joka kaataa, ei yleensä kaada uskovia, jotka eivät tahdo kaatua, jotka rukoilevat.

        Jos lähipiirissäsi olevat ihmiset ovat käyneet Rodney Howard-Brownen tai Benny Hinnin kokouksissa, on suuri mahdollisuus, että he kaatuvat, vastoin tahtoaan. Joissakin isoissa kokouksissa sadat ovat kaatuneet, kun Benny Hinn on heilauttanut takkiansa tai puhaltanut mikrofooniin.

        Miten selität suggeroinnin, kun nekin ihmiset ovat kaatuneet, joihin kaatajalla ei varmasti ole ollut mitään katsekontaktia ?

        hyvää kirjaa aiheesta: Hannu Lauerma Usko, toivo ja huijaus.

      • kaadutaantaas

        hmm, en ole uskova, mutta osaaan silti kaataa ihmisiä:) ihan simppeli tekniikka. ja ps, olen itekkin käyny körtsäämässä jalovaaran pirkon kokouksessa. kyllä, se toimii.

    • umpihetero.

      tietysti katsoa että mihin tuli kompastuttua.

      • mummoja kaatuilee

        siellä täällä, vaikka ei olisi telttaa tai herätyskokousta lähitienoillakaan.

        Kaatuilua voidaan vähentää tutkimusten mukaan voimistelulla ja kenkiin asennettavilla liukuesteillä.

      • kun olet ainoa silminnäkijä.

      • taikauskoa kaikki tyynni

        satuihin usko!

        On aivan varmaa, että tuo on taikausoisen hihhulin keksimä vale.

    • Nimetön

      Uskontoon liitetään kaikkea, kuten ihmeitä?
      Ateistin pitää pyrkiä aina selvittämään asioita ties kenelle, ties millaisia keksintöjä ilman että itse asiaa kokenut???

      Kaatumiset todennäköisesti ovat vain tasapainon ja tietyn olotilan yhteinen summa eikä mitään uskonnon kanssa tekemistä.

      Eipä ketään kaadella jos seisoo normaalisti etäkaatoina missään. Eikö olekkin luonnollista se? vai ihme?
      Uskontoon kuuluu näytteleminen ja yli-näytteleminen kautta-aikojen, koska uskonto tarvitsee olemiseensa "ihmeitä" aina vain lisää ja lisää.

      Jatka sinä elämääsi kaatuillen....

      • Daniel 1

        Voin omasta elämästäni todistaa, että ennen uskoontuloani koko elämäni oli yhtä kompurointia, mutta valittuani JEESUKSEN KRISTUKSEN ELÄMÄNI HERRAKSI, muuttuivat kaikki asiat huomattavasti sujuvammiksi. Ateisti taas joutuu ikäänkuin harhailemaan pimeässä, ja elää jatkuvasti suoranaisessa vaarassa, ilman PYHÄN HENGEN ohjausta.

    • PakanainHuuto

      "Pyörivien dervissien tanssissa on nähty kosmologista symboliikkaa, jossa tanssijat symboloivat auringon ympäri kiertäviä planeettoja.

      Varsinaisesti tanssi on kuitenkin keskustelua Jumalan kanssa - eräänlainen rukous, jossa kiivas pyöriminen aiheuttaa transsitilan, joka auttaa tanssijoita luopumaan omasta persoonastaan ja saavuttamaan täydellisen yhteyden kaikkivaltiaaseen.

      Rumi itse kirjoitti tanssista seuraavasti: "Tanssiminen ei ole sitä, että vaivattomasti noustaan ylös koska tahansa kuin pölyhiukkanen tuulessa, tanssiminen on sitä, kun kohoat molempien maailmoiden yläpuolelle, repien sydämesi kappaleiksi ja luovut sielustasi".

      -Olen nähnyt pyöriviä dervisseja. Ovat esteettisesti kaunista katseltavaa, joku dervissi kun lähenee liikaa 'tilaan' hänet viedään syrjään selviytymään.

      Lähteet:
      Tshador 1 & 3
      Annon Shiloah: Music in the world of Islam
      Jussi Aro: Arabialainen kulttuuri
      Ellipsis Arts: Musical expeditions - trance 1 & 2
      Berlitz maaopas: Turkki
      Threshold Society - sufien maailmanjärjestö.

      -Se, konsti mikä saa myös dervissit kokemaan

      "tanssijoita luopumaan omasta persoonastaan ja saavuttamaan täydellisen yhteyden kaikkivaltiaaseen."
      -En tiedä, mutta samanlaisia elementtejä on mukana kuin kaatumisissa. Kaatuminenkin vaatii ihmiseltä yhteyttä johonkin hallitsemattomaan voimaan. Uskovat sanovat sitä Pyhäksi Hengeksi. Ja dervissit saavuttavat samankaltaisen tilan tanssimalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      671
      2536
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      30
      1266
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1158
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      11
      1103
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      104
      925
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      873
    8. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      37
      841
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    Aihe